Naimisiin-ketju

  • 89 809
  • 457

scholl

Jäsen
Ymmärtääkseni on. Avoliittolakia päivitettiin käsittääkseni joiltain osin vuonna 2011, mutta se jätti silti tällaiset asiat auki. Toisaalta ymmärrän kyllä juridisen puolen - ei olisi mitään järkeä pitää yllä kahta "juridista järjestelmää", eli rekisteröityä parisuhdetta ja avioliittoa. Osaltaan siksi sukupuolineutraali avioliittolakikin olisi perusteltu, mutta tämä jääköön vain sivukommentiksi tässä ketjussa.

Tuohon on toinenkin ratkaisu. Eli niinkuin Saksassa, jossa myös kirkossa naimisiin menevien täytyy mennä maistraattiin. Eli säilytettäisiin kirkon avioliitto vain niille, jotka ovat tosissaan ja heteroita, mutta he joutuisivat kirkkohäiden lisäksi käymään maistraatissa samalla tavalla kuin homojen ja niiden, jotka menevät vain huvikseen yhteen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Herää kysymys, minkä takia pitäisi olla joku muu systeemi kuin avioliitto, jos sen saa kerran solmia maistraatissakin? Jos haluaa vain muuten olla kimpassa, muttei kunnon suhteessa niin voihan silloin tehdä testamentin omaisuuden suhteen.

Tuolloinkaan asetelma ei ole sama, sillä perintöveroluokka ei ole avopuolisoille (mikäli yhteistä lasta ei ole) sama kuin aviopuolisoille, vaikka testamentilla perinnöstä määrättäisiinkin.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tuohon on toinenkin ratkaisu. Eli niinkuin Saksassa, jossa myös kirkossa naimisiin menevien täytyy mennä maistraattiin. Eli säilytettäisiin kirkon avioliitto vain niille, jotka ovat tosissaan ja heteroita, mutta he joutuisivat kirkkohäiden lisäksi käymään maistraatissa samalla tavalla kuin homojen ja niiden, jotka menevät vain huvikseen yhteen.
Onhan Ranskassakin kaikki avioliitot solmittu maistraattia vastaavassa laitoksessa. Avioliitto on juridinen sopimus eikä mikään kirkollinen heterosymbioosi ja juridisen luonteen vuoksi olisi Suomessakin suotavaa, että kaikkien olisi käytävä maistraatissa vihillä ja sen jälkeen ne, jotka haluavat papin aamenta liittoonsa saisivat sen kirkosta.

Itse solmin avioliiton maistraatissa ja olin kyllä ihan tosissani.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ihan mielenkiinnosta, miksi se naimisiinmeno on niin suuri ehdoton "ei"? Vaikea kuitella että se mitenkään ratkaisevasti elämää pilaisi. Ymmärrän kyllä että häävalmistelut/järjestelyt ja muu hössötys on ärsyttävää ja vie rahaa, mutta se on kuitenkin suht pian ohi. Samoin siitä avioliitostakin pääsee eroon kohtuullisen ajan puitteissa. Niistä lapsista taas ei pääse eroon, mutta silti monille näyttää olevan pienempi kynnys hankkia lapsia kuin mennä naimisiin.

Tämä siis ihan vilpittömästi tiedustellen, ilman mitään offensiivista tai painostavaa äänensävyä. Sen ymmärrän, että jos on ateisti niin ei halua kirkkohäitä tms. Mutta se on aina minulle jäänyt epäselväksi, että miksi se avioliitto on niin suuri mörkö, mutta kuitenkin asutaan 10 vuotta yhdessä.

No, ensinnäkin en tykkää siitä, että sovituista asioista muutetaan mieltä noin vaan koska "mä haluun". Toisekseen on sitten jo tuo mainitsemasi hössötys ja yleinen vaivaantuminen, mikä siitä seuraisi. Kolmanneksi koen avioliiton vähän sillä tavoin, että siinä ollaan sitten yhdessä vähän kuin taivaallisen sekä maallisen rangaistuksen uhalla. On paljon parempi, että kaksi toisistaan tykkäävää ihmistä ovat yhdessä täysin vapaaehtoisesti ja voivat tarvittaessa erota ilman isompaa proseduuria. Neljänneksi sitten luulen, että tämän myönnytyksen jälkeen alettaisiin rankuttaa lapsista ja turvallisesta lähiöelämästä rivarissa.
 

scholl

Jäsen
Avioliitto on juridinen sopimus eikä mikään kirkollinen heterosymbioosi ja juridisen luonteen vuoksi olisi Suomessakin suotavaa, että kaikkien olisi käytävä maistraatissa vihillä ja sen jälkeen ne, jotka haluavat papin aamenta liittoonsa saisivat sen kirkosta.

Itse olen sitä mieltä, että nimenomaan ei vihillä, vaan vahvistamassa vain sopimus. Nimet paperiin ja sopimus siitä, kuinka nakit keitetään ja sitten vihille sinne kirkkoon heille, jotka haluavat vihille mennä.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Itse olen sitä mieltä, että nimenomaan ei vihillä, vaan vahvistamassa vain sopimus. Nimet paperiin ja sopimus siitä, kuinka nakit keitetään ja sitten vihille sinne kirkkoon heille, jotka haluavat vihille mennä.
Olet oikeassa, mulla menivät termit sekaisin. Siis kirkossa vihille ne, jotka vihkivettä kaipaavat, mutta kaikki solmivat avioliiton maistraatissa.
 

scholl

Jäsen
Olet oikeassa, mulla menivät termit sekaisin. Siis kirkossa vihille ne, jotka vihkivettä kaipaavat, mutta kaikki solmivat avioliiton maistraatissa.

Aivan. Silloin se eroaminenkaan ei ehkä tapahtuisi kirkon avioliitoissa niin useasti, kun ihminen harkitsisi tarkemmin. Nyt luvataan kunnes kuolema erottaa ja sitten syödään silti sanat. Maistraatin kanssahan samaa ongelmaa ei olisi, koska se kyseessä olisi pelkkä, mahdollisesti vain toistaiseksi voimassaoleva sopimus.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Midnight Rambler, juuri noin mäkin joskus ajattelin. Ei ollut mitään mielenkiintoa mennä naimisiin, enkä ollenkaan ymmärtänyt, että miksi jotkut niin haluavat tehdä. Pidin koko avioliittoa jäänteenä menneestä, ei nykyihminen sellaisia tarvitse. Ja nyt sitten se kliseinen mutta:

Iän myötä ajatukseni avioliitosta alkoivat muuttua. Aloin ymmärtämään pareja, jotka tuon liiton halusivat solmia. Ajatukset jotenkin kypsyivät tähän pisteeseen ja vielä kun vierelle löytyi se oikea ihminen, niin miksikäs ei. Kirkkoon tai uskontoon tämä ei liity mitenkään, vaan siihen keskinäiseen kunnioitukseen ja haluun olla toisen kanssa. Jokainen kokee asiat eri tavalla, mutta tuossa se meikäläisen selitys, että miksi kesäkuussa aion sanoa tahdon.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Rahaa menee kuin roskaa, kun vielä vuokrasimme omakotitalon. Joten köyhäintaloon tästä voi pian tie viedä, jos sama tahti jatkuu.

Onnea sinne!

Olen varsin hämilläni seuraillut tätä amerikkalaisten häätouhua ja todennut kolme asiaa, jotka eivät yksinkertaisesti mahdu minun ymmärrykseeni.

Ensinnäkin juuri tuo mainitsemasi harjoitusillallinen. Vaikka kuinka monella tavalla koitan asiaa ajatelle, niin en ymmärrä miksi hääväkeä pitää lapata paikalle päivää aikaisemmin. En ymmärrä.

Toinen juttu, on Bridal Shower. No, näitä varmaan järjestetään Suomessakin, mutta en ole vielä ymmärtänyt, että miksi sille morsiamelle pitää kantaa tässä vaiheessa jotain lahjoja ja pitää teekutsuja? Tähän päälle kun tulee kuitenkin vielä polttaritkin.

Kolmantena on sitten nämä häänettisivut, joita tuntuu jokainen nyt tekevän. Taitaa niille olla ihan oma palvelunsakin netissä. Periaatteessa ymmärrän, että halutaan nettiin laittaa tiedot aikatauluista ja ajo-ohjeista yms yms. mutta kun noille sivuille tungetaan kaikki seurusteluhistoriat ja tapaamispaikat sun muut, niin menee mielestäni ihan liian hifistelyksi. Tämä menee kai siihen "Päiväni Prinsessana" -osastolle. En jaksa uskoa, että kovin moni mies menee kihlattunsa tykö ja kysyy josko voitaisiin nettisivut rakentaa häitä varten.

Ei siis millään pahalla, jos Amerikanihmeellä tai Trenchtownilla tai kenelläkään muullakaan näitä tehdään, mutta nämä asiat ovat sellaisia joita olen tässä muutaman vuoden ajan päässäni pyöritellyt ja koittanut etsiä tarkoituksia.

Ps. Erityismaininta niille about kymmenelle kaasolle ja bestmanille, jotka seisovat pitkänä rivinä alttarilla.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei siis millään pahalla, jos Amerikanihmeellä tai Trenchtownilla tai kenelläkään muullakaan näitä tehdään...

No juu ei. Ei mitään ylimääräistä häslinkiä, kiitos. Ei polttareita tai muitakaan esijuhlia, ei harjoitussyömisiä, ei bestmania eikä kaasoa. Vaikka joku muu maksaisi koko hoidon, en todellakaan suostuisi mihinkään harjoitusillallisiin tai muihin jenkkilästä apinoituihin höpöhöpöihin.

Olen luvannut ostaa uuden puvun, joka on tasan sellainen, kuin morsian sen haluaa olevan. Se on mulle ihan sama, vaikka menisin juuttisäkki päällä naimisiin, joten ihan miten morsian haluaa. Siinä taitaa olla mun suurin uhraukseni, tai siis ylimääräinen menoerä. Onhan näitä ylimääräisiä menoeriä (tietenkin) matkan varrelle morsiamelle muutama osunut, mutta kyllä tässä aika tukevasti budjetin sisällä onneksi edelleen ollaan.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
En jaksa uskoa, että kovin moni mies menee kihlattunsa tykö ja kysyy josko voitaisiin nettisivut rakentaa häitä varten.
Joo, enhän minä sitä tehnyt, kihlattuni on tehnyt lähes kaikki häävalmistelut. Ja näitä häitä ja avioliittoa varten on käyty läpi kolme eri "premarital counseling" -juttua, yksi kesti varmaan kolme kuukautta, kerran viikossa olimme yhdessä tai erillään neuvojan luona, toinen oli yhden viikonlopun intensiivinen seminaari, ja kolmas oli taas muutaman kuukauden mittainen juttu, jossa vissiin kahdeksan kertaa kävimme neuvojan luona yhdessä. Ja lisäksi on luettu joukko kirjoja, joissa kerrotaan, mitä se avioelämä oikein sitten on, ja yksi kirja on menossa nytkin. Ja onhan tässä seurusteltu jo seitsemän vuotta ja ikääkin alkaa olla jo lähemmäs 50, joten toivottavasti tässä nyt sitten on valmistauduttu tarpeeksi eivätkä odotukset ole ihan epärealistiset. Ainakin kovaa työtä ja omien halujeni uhraamista minä odotan.

Guuglasin tuon Bridal showerin, ja se on vanha perinne, kai jo 1890-luvulta tai jotain sellaista. Tarkoituksena oli alunperin kai rahallisesti tukea köyhiä avioliittoon aikovia naisia. Kyllä niitä lahjoja on tullutkin, kihlatulla on ollut kolmet eri Bridal showerit, ja tänä viikonloppuna ovat hänellä nyt nuo polttarit (koko viikonlopun pituiset).

Häihin on hankittu ties vaikka mitä jäätelöbaarista lähtien. Valokuvaajaltakin saatiin kai joku "deal", maksoi vain jotain $7 000. Ja siihen sisältyivät kihlauskuvat! On videokuvaaja, wedding coordinator, DJ hoitamassa musiikkipuolta, laulaja kirkossa, urkuri kirkossa, florist hoitamassa kukkapuolta ja tietenkin sitten tämä "caterer" joka hoitaa ruokapuolen. Luulen, että meillä on sentään aika pienet bileet verrattuna siihen, mitä useimmat amerikkalaiset tekevät. En tiedä mistä ne rahat aina tulevat, meillä onneksi kihlatun isä maksaa suurimman osan, ja ne vähät säästöt mitkä tililleni ovat kertyneet, sitten loput (toivon mukaan).

Tuohon harjoitteluillalliseen osallistuvat vain lähisukulaiset ja "wedding party", elikä nuo bridesmaidit ja groomsmenit ja muut best manit ja sen sellaiset. Meillä noin 40 ihmistä. Tarkoituksena olisi kai lähinnä tutustuttaa osapuolien sukulaisia toisiinsa, mutta minun tapauksessani sitä nyt ei paljon tule tapahtumaan, koska paikalla on vain siskoni kolmen lapsensa kanssa. Tarkoituksena on ilmeisesti myös kiittää häävalmisteluihin osallistuneita henkilöitä. Minun pitäisi ostaa jotkut lahjat groomsmeneille (ideoita?). Ajattelin jotain lahjakortteja, mutta en tiedä minne. Ja ai niin, kutsuihin pitää satsata myös. Ensin lähetettiin hieno muistutuskortti, sitten hieno varsinainen kutsu, ja sitten vielä elektronisesti harjoitusillallisiin kutsut. Ja häihin on tehty kai myös hieno ohjelma siihen kirkkopuoleen. Ja tuolta wedding websaitista löytyy sitten kaikennäköistä infoa kihlaustarinastamme lähtien. Ja pari gift registryä on myös olemassa, joista niitä lahjoja saa ostaa ja rahojaan luovuttaa meille. Jos jotain jatkoaikalaista alkaa kovin haluttamaan tukea meitä rahallisesti tätä lukiessaan, niin voin YV:nä lähettää weddingsaitin! :) Jospa nyt viimein saisin sen haluamani pallotuolin!

Maassa maan tavalla, näin olen ajatellut, eikä tämä kaikki valmisteluhälinä ole minua kovin paljon häirinnyt. Kihlattuni on innolla hoitanut lähes kaikki nämä asiat. Sitä vaan ihmettelen, että mihin koloon tungemme nämä kaikki Bridal Showerin ja varsinaisten häiden lahjat, kun talokin on aika pieni kooltaan. Niitä alkaa jo nyt pursua paketteja esille vähän joka kolosta.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Jos nyt sitten heitän "kokemuksen syvällä rintaäänellä":

Ensimmäisen avioliittoni solmin kirkossa papin aamenella, -> vituiks meni.
Toisen avioliittoni virallistin maistraatissa, -> tähtitaivas.

Ihan itse saa kukin tulkita miten tyyli vaikutti lopputulokseen.

Kulissit ei varmaan ole se tärkein pointti tässä toimituksessa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Maassa maan tavalla, näin olen ajatellut, eikä tämä kaikki valmisteluhälinä ole minua kovin paljon häirinnyt.

Kuvailit juuri varsin tarkkaan koko prosessin, jota olen tässä suu pyöreänä katsellut vierestä tapahtuvan muutamaan otteeseen. Mutta maassa maan tavalla, kuten sanoit.

Oma vaimoni onneksi halusi low-key hengessä noi järjestää ja kutsuttiin vain lähisukulaiset ja parhaat kaverit.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Naisasiat-ketjussa on sellainen lynkkays-meno ettei sinne viitti kirjoitella, mutta aivan mahtavat häät olivat itsellä lauantaina. Ei täydellisempää juhlaa olisi voinut. Hääpaikka hoiti ruoat, tarjoilut, kukat ja koristelut ja kaikki oli todella hyvin hoidettu, lisäksi bändi oli loistava samoin myös valokuvaaja. Jos joku on pk-seudulla menossa naimisiin lähiaikoina/vuosina niin tarvittaessa yv:llä voi ottaa yhteyttä niin annan suosituksia.

Muutama työpäivä pitää vielä kärvistellä ja sitten häämatkalle.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jaa-a, jaa-a.. kirkko ja juhlapaikka ovat sitten hoidossa, pappi on varattu ja pitopalvelu on tiedossa ensi vuonna tapahtuvaa avioliiton satamaan purjehtimista silmällä pitäen. Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta että häät ovat todellakin vasta vajaan vuoden päästä, koska yllättävän monetkin asiat ovat nyt jo kunnossa ja valmiiksi mietittyinä. Näin esimerkiksi hääjuhlan ohjelma, osin toki siksikin että tuttuja ihmisiä on tulossa esiintymään ihan asevelihintaan. Rahallisestikin tullaan pääsemään verrattain hyvinkin edullisesti, sekin on tiedossa jo nyt..

Ylipäätään olen aina ihmetellyt miksi kaikki stressaavat häistä niin valtavasti? Levollisesti vaan niin hyvä tulee, mekin olemme emännän kanssa reilussa viikossa hoitaneet kaikki yllä mainitut asiat valmiustilaan. Nyt ei sitten tarvitse reiluun puoleen vuoteen edes ajatella olevansa menossa naimisiin.. eli ei tässä kyllä minkäänlaista stressiä saa tällä menolla millään aikaan

Vajaan vuoden odotus tuntuu jotenkin valtavan pitkältä ajalta, kun kyseessä on kuitenkin näinkin iso asia elämässä ja kun asiat ovat näin hyvin valmiudessa. Mehän ehdimme herranjumala vaikka erota ennen ensi elokuuta :D noh, tuskin nyt silti sentään..
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt ei sitten tarvitse reiluun puoleen vuoteen edes ajatella olevansa menossa naimisiin.. eli ei tässä kyllä minkäänlaista stressiä saa tällä menolla millään aikaan

Noin minäkin luulin, kun tammikuussa jo kaikki oli aikalailla selvää, naimisiin mentiin kuitenkin vasta vähän ennen juhannusta. Mutta kyllä tuo vaimo siitä sai aikamoisen stressin aikaan, vaikka kovasti väitti, että nyt ottaa vaan rennosti. Ihan joka viikko tuli joku uusi probleema ja jos ei tullut, niin sellainen keksittiin vaikka väkisin.

No leppoisasti se loppujen lopuksi meni ja luulen, että oli vaimolle parempi vaihtoehto koko ajan vähän stressata jostain, kuin että kaikki olisi todella ollut viimeisen päälle valmista ja olisi joutunut peukaloita pyörittämällä kuluttamaan aikansa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Miksi se hääpäivä pitää päättää niin kauaksi tulevaisuuteen? Tätä en vain koskaan pysty ymmärtämään. Koska niihin järjestelyihin riittää muutama kuukausi ja halutessaan lyhyempikin aika, niin miksi pitää olla päivä sovittuna vuoden päähän? Ymmärtääkseni joillain on tarkka päivä vieläkin kauemmaksi.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi se hääpäivä pitää päättää niin kauaksi tulevaisuuteen? Tätä en vain koskaan pysty ymmärtämään. Koska niihin järjestelyihin riittää muutama kuukausi ja halutessaan lyhyempikin aika, niin miksi pitää olla päivä sovittuna vuoden päähän? Ymmärtääkseni joillain on tarkka päivä vieläkin kauemmaksi.

Jos haluaa naimisiin esimerkiksi suositussa kirkossa niin ei kauheasti vaihtoehtoja taida olla. Esimerkiksi Turun tuomiokirkon voi varata aikaisintaan tasan vuotta ennen juhlapäivää ja käsittääkseni ainakin kaikki kesäkaden lauantait varataan aina heti kun mahdollista. Eli ainakaan siellä ei mennä naimisiin lyhyellä varoitusajalla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos haluaa naimisiin esimerkiksi suositussa kirkossa niin ei kauheasti vaihtoehtoja taida olla. Esimerkiksi Turun tuomiokirkon voi varata aikaisintaan tasan vuotta ennen juhlapäivää ja käsittääkseni ainakin kaikki kesäkaden lauantait varataan aina heti kun mahdollista. Eli ainakaan siellä ei mennä naimisiin lyhyellä varoitusajalla.

Joo, totta, tajusin tuon itsekin. Mutta sitä en todellakaan tajua miksi ihmeessä pitää mennä samassa paikassa missä kaikki muutkin.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Mutta sitä en todellakaan tajua miksi ihmeessä pitää mennä samassa paikassa missä kaikki muutkin.

Miksi valita mieluinen paikka, itselle tärkeään tapahtumaan ja sen jälkeisiin kekkereihin? Miksi ängetä Nordikselle, kun Ilmalassa on aina tilaa?
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pernaveikko ehti siis esittää kysymyksen, johon sai näemmä myös jo vastauksen. Tosiaan, kirkon ja juhlapaikan saamisen takia pitää olla vajaata vuotta ennen liikenteessä, se on vain kylmä tosiasia. Meidänkin häämme ovat pienehkössä maalaiskirkossa, eli siis sellaisessa jonka voi ihan luvalla laskea "ei suosituksi". Mutta silti..

Juhlapaikka on vielä parempi esimerkki: meillä oli etukäteen tiedossa mitä paikkaa aiomme kysyä, koska paikka on erittäin edullinen mutta kuitenkin toimiva. Ja pari viikkoa sitten kun soittelimme, niin kaikki muut ensi vuoden elokuun viikonloput olivat jo varatut, paitsi sattumalta juuri se jota me kysyimme. Tuuriakin siis oli mukana..
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Miksi valita mieluinen paikka, itselle tärkeään tapahtumaan ja sen jälkeisiin kekkereihin? Miksi ängetä Nordikselle, kun Ilmalassa on aina tilaa?

En vain näe miten se voi jollekin olla tärkeä paikka, kun siellä kirkossa todennäköisesti käy suunnilleen ensimmäistä kertaa. Kylmä tosiasia on sekin, että hyvin monet eivät välitä kirkon touhuista pätkääkään, mutta silti pitää saada se joku hieno kirkko varattua. Se on vain hyvin erikoista.

Enkä ymmärrä sitä miten se voi tuntua omalta hommalta, kun siellä on viisi minuuttia aikaisemmin ollut jonkun toisen häät ja uusi porukkaa odottaa jo malttamattomana omaa vuoroaan.

Vaan eihän minun tarvitsekaan ymmärtää. En ymmärrä sitäkään miksi pitää tunkea työpaikan lounasravintolaan klo 11.30, kun tuntia myöhemmin on huomattavasti väljempää. Ottelut eivät kuulu tähän millään tavalla, koska niissä pitääkin olla ahdasta.

Jos olisin juhlapaikan omistaja, niin en ottaisi varauksia liian pitkälle etukäteen, turhaa säätämistä siitä tulisi itsellekin, kun joku sitten kuitenkin peruuttaa ja muuta sen vuoden päähän varatun aikansa ja moni muukin asia voi siinä muuttua.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ottelut eivät kuulu tähän millään tavalla, koska niissä pitääkin olla ahdasta

Ilmaisin itseni huonosti. Nordis on silloin tällöin täynnä, Ilmala ei koskaan. Ei tarvitse ostella flabareita etukäteen tai pettyä luukulla. Suoraan vaan Jaffalaan, samahan se on mikä jengi siellä kaukalossa häärää.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Meidän taloudessakin päivä päätettiin suhteellisen aikaisin, eli n. vuosi takaperin oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäinen oli juurikin tuo juhlapaikan(vihkiminen tapahtui ns. siviilikaavalla juhlapaikalla tilaisuuden aluksi, ja juhlapaikka oli päätetty jo aiemmin koska siellä oli yhdet juhlat jo juhlittukin) varaaminen ja toinen oli sitten se, että haluttiin tietyille vieraillekin hyvissä ajoin antaa mahdollisuus kalenterivaraukseen.

Hääpaikka oli jo viime marraskuussa varattu koko kesäksi täyteen, ja meillä ei ollut sikäli pakkoa saada juuri kesä-, heinä-, tai elokuuta joten sanottiin että otetaan ensimmäinen vapaa viikonloppu kesän jälkeen. Päivämäärällä ei siis sikäli väliä. Ja ensimmäinen vapaa oli sitten 7.9.

Lisäksi jos aikoo häämatkalle suht nopeasti häiden jälkeen, niin olihan se oikea ratkaisu sopia päivä hyvissä ajoin, jotta sai lentojen yms. juttujen varailuistakin oikeasti taloudellista hyötyä, sekä töissä sovittua kuvioita hyvissä ajoin.

Kaiken kaikkiaan aika kivuttomastihan nuo järjestelyt meni, vaikka lähes aina siellä taitaa lopussa pieni kiirus joillekin tulla viimeisten koristeiden ja muiden härpäkkeiden kanssa. Hyvissä ajoin varaamisen etuna on myös se, että ainakin itse saatiin noita matkan varrella tulevia kuluja tasattua pidemmälle ajanjaksolle.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Onnekseni saan toivottaa itseni tervetulleeksi tähän ketjuun. Helmikuussa mennään eikä paluuta ole. Olo on varma ja onnellinen. Pienet häät haluttiin, mutta kun niitä ei ole mahdollista kotimaassa pitää, niin lomamatka vaihtuu keskenkaiken häämatkaksi. Bangkokissa vihitään suomalaisen papin toimesta ja sieltä suunnataan häämatkalle Malesiaan ja Vietnamiin. Uusi, jopa entistäkin parempi elämä odottaa. Taidan heittää sille yläfemman!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös