Pienen juhlapuheen aika!
Syksy 2015. Maailma kuohuu. Ilmassa on monenlaista hyvää- ja monenlaista pahaa tahtoa. On monenlaista avun tarvetta.
Jonkun mielestä tässä ajassa ei tärkeintä ole se, että keskisuomalaisilla pienituloisilla olisi mahdollisuus päästä lätkämatsiin. Itseasiassa olen samaa mieltä. Tuskin se onkaan maailman tärkein asia. Miksi sitten halusin houkutella teitä tällaiseen ponnistukseen? Siksi, että se on RIITTÄVÄN TÄRKEÄ asia.
Syrjäytyminen. Sana, joka on kaikille tuttu, mutta jota ei aina tule mietityksi mitä se on. Omassa työssäni näen mistä syrjäytyminen alkaa: siitä, kun ei pääse kaverin synttäreille. Siitä kun ei pääse leikkiin mukaan. Siitä, kun ei voi osallistua yhteisiin keskusteluihin.
Syrjäytyminen on sitä, ettei ole OSALLINEN yhteisiin juttuihin. Ei ole kosketuspintaa siihen mistä puhutaan. Ei ole näköyhteyttä toiseen maailmaan, siihen osallisten maailmaan. Siihen, jossa mennään aamulla töihin, ja toisinaan illalla tehdään jotain mihin tarvitaan rahaa.
En kuvittele, että syrjäytymisen uhka on tällä peruttu. Mutta totta munassa tämä on ollut siihen suunnattujen "ponnisteluiden" arvoista!
Huomionarvoista on ollut myös keskustelun yksimielisyys! Sehän tässä on yksi tavoite. Ei se, että oltaisiin asioista samaa mieltä, vaikkapa JYPin pelitavasta, vaan siitä että vedetään kelkkaa samaan suuntaan! Yhdessä, ja toisia kunnioittaen.
Lopuksi vetoan, ennen kuin menen teknisiin asioihin, että kukin meistä miettii pariin kertaan lähteekö lyömään lyötyä, nujertamaan nujerrettua, vihaamaan vihaista. Ajat ovat kovat monelle, mutta yhdessä ne ovat kuitenkin siedettävät. Elämä on ihanaa kun Jyppi johtaa!