Jos olit internetissä viime viikolla, törmäsit luultavasti tämäntapaiseen lauseeseen, luultavasti jonkinlaisen äärimielipiteen ryydittämänä.
"Ähäkutti, sainpas sinut ansaan, laskettelen tässä nyt menemään, etkä voi suvaitsevainen mitään", näppärä foorumisti tavallaan toteaa.
Onko näin? Kysytään filosofilta:
"Jos haluat hienon latinankielisen ilmauksen, niin se on plurium interrogationum", sanoo
Markus Neuvonen.
Asia on selvä: hän on filosofi. Lisäksi Neuvonen on tutkija ja kouluttaja Filosofian Akatemia -yrityksessä.
"Tämä on kysymys, johon sisältyy jo valmiiksi oletus. Sillä yritetään ajaa ihminen mustavalkoiseen joko–tai-valintaan tilanteessa, joka ei ole lainkaan mustavalkoinen", Neuvonen sanoo.
"Jos ajattelee asiaa vähänkään tarkemmin, huomaa, että oikea kysymys on, kuinka paljon suvaitsemattomuutta pitää sietää."
Ja kun nyt alettiin filosofoida, ei voida välttyä muutaman nimen tiputtamiselta.
Kestäkää hetki.
Eräs 1900-luvun merkittävimmistä filosofeista oli yhdysvaltalainen
John Rawls. Eräs Rawlsin keskeinen ajatus oli vapausperiaate:
sen mukaan kaikille pitää taata mahdollisimman suuri vapaus tavoitella omia arvojaan, kunhan he eivät tule samalla talloneeksi muiden vapauksia.
Näin ollen suvaitsemattomia on valtionkin tiettyyn rajaan asti suvaittava, sillä muuten asetelma olisi epäoikeudenmukainen.
Tämä on myös karkeasti ottaen länsimaisen demokratian – siis Suomenkin – perimmäinen arvo: muiden outouksia ja erimielisyyttä on siedettävä, kunhan ne eivät rajoita muiden elämää tarpeettomasti.
Läntinen elämäntapa on siis tavallaan rakennettu suvaitsevaisuuden periaatteen päälle.
Samalla suvaitsevaisuudella on kuitenkin rajat: ne saavutetaan, kun joku alkaa rajoittaa muiden vapauksia omien uskomustensa pohjalta.
Tähän viittasi esimerkiksi Nytin verkossa yhä kiertävässä kolumnissaan vuonna 2011Veera Luoma-aho, joka kirjoitti näin:
Mitä siis tarkoittaa ihminen, joka vaatii muilta oman suvaitsemattomuutensa suvaitsemista?
Hän ei vaadi vain oikeutta ajatella, olla ja elää omalla tavallaan, muita vahingoittamatta. Hän vaatii itselleen aktiivista etuoikeutta syrjiä.
Vaatimus on röyhkeä ja tekopyhä.
Suvaitsemattomuuden suvaitsemisen vaatimuksesta on tullut erilaisia äärinäkemyksiä edustavia fundamentalisteja yhdistävä uskonkappale ja omaa etua ajavan vallankäytön väline.
Juuri näin ajatteli 1900-luvun liberaalin filosofian toinen suurnimi,
Karl Popper. Popperin mielestä suvaitsevien ei pidä sietää loputtomiin suvaitsemattomuutta, sillä tämä merkitsisi nykymuotoisen yhteiskunnan tuhoa.
Jos emme ole valmiita puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomilta, suvaitsevaiset tulevat tuhoutumaan ja heidän mukaan suvaitsevaisuus itse, Popper kirjoitti.
Valtio voi siis käyttää voimaa sekä suojellakseen meitä toistemme väkivallalta että suojellakseen omia suvaitsevaisia perusperiaatteitaan suvaitsemattomilta.
Tähän yhteiskuntafilosofiaan perustuu pohjimmiltaan esimerkiksi Suomen lain kielto kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Yhteiskunta on ottanut itselleen oikeuden rajoittaa yksilön vapautta – esimerkiksi vapautta möyhätä internet-foorumeilla mitä tahansa – suojellakseen jonkin toisen ryhmän vapautta elää valitsemallaan tavalla.
Suomessa ja useissa muissa länsimaissa ajatellaan, että jo pelkkä puhe tai teksti voi olla askel kohti toimintaa ja toisen vahingoittamista, siis vihapuhetta.
"Vihapuheen käsite on kuitenkin muuttunut vähän banaaliksi, sillä viitataan jo kaikenlaiseen vähänkään kriittisempään puheeseen. Alunperin sillä on tarkoitettu puhetta, joka oikeasti pyrkii madaltamaan ihmisten psykologista kynnystä toimia jotakin ryhmää vastaan", Neuvonen sanoo.
Suvaitsevaisuus sekoitetaan usein myös
relativismiin eli ajatukseen siitä, että oikeaa ja väärää on mahdotonta määritellä yleisesti. Sen sijaan moraali riippuu relativistisessa ajattelussa esimerkiksi ihmistä ympäröivästä kulttuurista.
Ihminen voi tietysti olla suvaitsevainen olematta kovan linjan relativisti.
"Jos hyväksyy erilaisuuden, ei tarvitse hyväksyä kaikkea", Neuvonen sanoo.
Relativismi taas sekoitetaan yleisesti
monikulttuurisuuteen, millä tarkoitetaan eri identiteettien arvoa korostavaa yhteiskuntarakennetta, jollainen Suomessakin on.
Nettikeskusteluissa kaikkia kolmea käsitettä –suvaitsevaisuutta, relativismia ja monikulttuurisuutta – käytetään usein iloisesti synonyymeina.
Suvaitsevaisuuden ympärille kietoutunut merkitysmylly onkin niin valtava, että filosofina Neuvonen hylkäisi koko käsitteen.
"Se sisältää jo sinällään suvaitsijan ja asian, jota suvaitaan, siis jotenkin inhottavan asian, jota siedetään. Siihen sisältyy aina tietynlainen alaspäin katsominen", Neuvonen sanoo.
Suvaitsemisen sijasta pitäisikin Neuvosen mielestä puhua
hyväksymisestä.
Neuvonen puhuu filosofi ja Rooman keisari
Marcus Aureliuksesta, jota askarrutti ajatus maailmasta, jossa vastaan tulee jatkuvasti erimielisiä ihmisiä.
Häneltä Neuvonen ammentaisi ajatuksen siitä, kuinka syvästi erimielisyyksien antaa lopulta vaikuttaa itseensä ja omaan mielenrauhaansa.
"Jos erimielisyydet hyväksyy osaksi elämän kiertokulkua, ne eivät ole sen ihmeempi ongelma."
Juuri tämä on nykyihmiselle Neuvosen mielestä vaikeaa, ja siitä hän julkaisi tänä vuonna kirjankin.
"Ihmiset sietävät epävarmuutta hirvittävän huonosti ja kokevat järjetöntä uhkaa. Tämä on outoa, sillä elämme kaikesta huolimatta uskomatonta rauhan ja yltäkylläisyyden aikaa."
Nettipalstoilla puhutaan toinen toisensa ohi ja janotaan yksinkertaisia maailmanselityksiä.
Kuten vastausta siihen, pitääkö suvaitsemattomia suvaita:
Pitää, mutta ei rajattomasti.