Mitä puuttuu mitalijoukkueesta?

  • 54 910
  • 435
-MMH- kirjoitti:
Ei ole pakko jos ei kiinnosta. Eletään vapaassa maassa. Joten, usko pois kukaan ei halua kuulla itkuasi. Mää haluun ton tikkarin! Niiih!

Oikeasti mihin sä sitten olisit ollut tyytyväinen? Äläkä vastaa että takuuvarmaan maalintekijään tai kädelliseen pakkiin yms... jne... kaikilla niillä kädet on jumalauta. Et sinäkään mene ostamaan mersua jos varaa olisi vain ladaan. Vai?

Jonkun kannattaisi kuulla itkuani, koska kuitenkin olen Hippoksella käynyt kohta parikymmentä vuotta JYP:iä katsomassa. Kysymys on kuitenkin sellaisista "keisarin vaatteista" ettei mitään rajaa. Kuka tahansa näkee, että ensi kauden JYP ei pelaa todellakaan pronssimitaleista - kirkkaammista nyt puhumattakaan. Ja tätä missiokautta oli aikaa rakentaa useampi vuosi.

Kun "projekti 2007" aloitettiin, joukossa olivat mm. Immonen, Virtanen ja Korhonen. Nyt kaikki kolme ovat poissa ja ketään korvaajia ei ole tilalle hankittu- eikä hankita. Ja nimiä on turha luetella, kun ei niihin rahaa ole kuitenkaan.

Pointti ei ole se, että olen valtavan pettynyt siihen että JYP ei ole mitalijoukkue- eiköhän siihen olla viimeisen kymmenen vuoden aikana jo totuttu. Sen sijaa joukkuejohdon tieto, että talous on kuralla ja mitään kunnon hankintoja ei ole vara ostaa koetetaan peittää olemattomien ja täysin epärealististen tavoitteiden taakse jotta saadaan taas yhdelle paskakaudelle katsojia edes vähän on todella halpaa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
iiron_troikka kirjoitti:
Kun "projekti 2007" aloitettiin, joukossa olivat mm. Immonen, Virtanen ja Korhonen. Nyt kaikki kolme ovat poissa ja ketään korvaajia ei ole tilalle hankittu- eikä hankita. Ja nimiä on turha luetella, kun ei niihin rahaa ole kuitenkaan.
Omien näkemysteni perusteella se Immosen korvaaja on löytynyt. Tietysti voidaan saivarrella pystyykö kukaan suomalainen pelaaja korvaamaan Immosta kokonaisuudessaan... Ai kuka tämä pelaaja on? Ilari Filppula. "Ilu" on kehittynyt huimasti sitten viime kerran kun JYPin paidassa pelasi. Mailankäsittely, peliäly, laukaus, luistelutaitoa... Nämä taidot ovat ainakin Ilulla kunnossa jos ei Immosen tasolla niin lähellä sitä mielestäni. Virtasen korvaajaa ei taida joukkueesta löytyä, vielä. Piiroinen on kuitenkin niin erilainen pelaaja kokonsa ja pelityylinsä osalta vaikka tehoja kaudella tulisikin hyvin. Korkin korvaaja ei olekaan niin helppo löytää. Kovasen piti täyttää Korkin isot luistimet, mutta ne olivat näköjään liian isot Kovaselle. Niskavaara tukee taustalla, mutta kahdestaankin he eivät pysty Korhosen paikkaa täyttämään. Lisäksi täytyy mainita, että rahaa paloi myös siihen jotta saatiin pitää joukkueessa tärkeitä pelaajia. Marttinen, Grünn, Louhivaara, Piispanen, Hytönen ja Koponen. Kaikki tärkeitä pelaajia ja käsittääkseni jokaisella palkka nousi. Eikä pidä unohtaa Wallinheimon palkkapussia sekä tietenkin uusien miesten palkkaus, joskin tässä tapauksessa ainoastaan Vänttinen on merkittävä lisä.

iiron_troikka kirjoitti:
Sen sijaa joukkuejohdon tieto, että talous on kuralla ja mitään kunnon hankintoja ei ole vara ostaa koetetaan peittää olemattomien ja täysin epärealististen tavoitteiden taakse jotta saadaan taas yhdelle paskakaudelle katsojia edes vähän on todella halpaa.
Tähän kaipaisin lisätietoa. Kuka on sanonut, että talous on kuralla tai mihin ylipäätänsä tämä tieto perustuu?

Itse olen ollut siinä käsityksessä, että rahaa löytyy jonkin verran eikä velkaa enää ole. Sinulla lienee muuta faktaa tarjota?
 

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
iiro kirjoitti:
Sen sijaa joukkuejohdon tieto, että talous on kuralla ja mitään kunnon hankintoja ei ole vara ostaa koetetaan peittää olemattomien ja täysin epärealististen tavoitteiden taakse jotta saadaan taas yhdelle paskakaudelle katsojia edes vähän on todella halpaa.

Just just.. mikä sitten on "kunnon" hankinta? Sano nyt ihmeessä vaikka nimiä tai edes jotain josta saisi käsitystä sinun haluistasi.

Uskotko tosissasi että JYP johto on täysin harkitusti päättänyt että missio 2007 perustetaan muutaman paskakauden pelastamiseksi? Come on! No nythän tämä kusetus on sitten tullut paljastettua. Epärealistista tai ei joka joukkueella on varmasti tavoitteena voittaa ottelu aina kun sellainen pelataan. Joten voisi kai sanoa että kaikki siitä mestaruudesta pelaa. Enemmän mua ainakin vituttaisi jos JYP johto ilmoittaisi ettei tänä vuonna ole tarkoitus pelata mitaleista, koska se ei ole realistista.

Ei pahalla mutta on helvetin törkeää esittää tuommoisia kusetus-syytteitä ilman mitään perusteita.

Entäs jos JYP kuitenkin pelaa mitaliottelussa? Onko kusetus-syytteeesi vielä silloinkin voimassa?
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jatkanpa tässä nyt samaa, mistä viime yönä jo täällä kirjoitin.

Rautalangasta väännettynä esim. "iiron_troikalle" totean, ettei projekti 2007:n ainut päämäärä ollut mitalipelit, kuten näköjään esim. hän on käsittänyt. Vähintään yhtä suuri - todennäköisesti paljon suurempi - missio oli saada Keski-Suomen suurilta yrityksiltä enemmän sponsorirahaa ja vasta sitä kautta pystyä kokomaan tälle kaudelle joukkue, joka kykenisi rautalätkistä taistelemaan.

"Pienet ja keskisuuret yritykset ovat olleet hyvin mukana, mutta suuria JYP ei ole niin paljoa kiinnostanut". Suunnilleen noin tj. Seppänen projektin alkuinfossa huhtikuussa -04 sanoi ja jatkoi, että "muilla pienillä liigapaikkakunilla sponsorieurot ovat paljon suuremmat".

Valta saatiinkin mukaan heti seuraavaksi kaudeksi, mutta muuten suurien keskisuomalaisyritysten "kalastelu" ei käsittääkseni ole kovin hyvin onnistunut. Ainakin osittain siitä syystä johtuen joukkuekaan ei näytä mitalipeleihin kykenevältä, kuten vielä vajaat kaksi ja puoli vuotta sitten toivottiin.

Siitä voidaan toki olla montaa mieltä, onko "antakaa meille rahaa, suuret yritykset" -tyylisessä julistuksessa mitään mieltä, mutta silti on täysin väärin väittää, "että se mitä luvattiin, petettiin ja karvaasti", kuten iiron_troikka väitti. Mitään kun ei olla missään vaiheessa luvattu, eikä edes i_t:n mainitsemia "mahtipontisia puheita mitalitavoitteesta 2007" olla koskaan pidetty.

Kun projekti siis pistettiin käyntiin huhtikuussa -04, vielä seuraavan vuoden tammikuussakin IS Veikkaajassa tj. Seppänen totesi vain suunnilleen näin: "Tavoitteemme on, että kaudella -06-07 olisimme ainakin lähellä mitalipelejä".
 
Viimeksi muokattu:
-MMH- kirjoitti:
Just just.. mikä sitten on "kunnon" hankinta? Sano nyt ihmeessä vaikka nimiä tai edes jotain josta saisi käsitystä sinun haluistasi.

Kunnon hankinta olisi ollut esim. saada Korhonen lyhyeltä maailmankiertueeltaan takaisin JYP:iin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
iiron_troikka kirjoitti:
Kunnon hankinta olisi ollut esim. saada Korhonen lyhyeltä maailmankiertueeltaan takaisin JYP:iin.

Jep, JYPillähän onkin varaa kilpailla Bluessin kanssa palkan suuruudessa. Eihän Blues tehnyt kuin vain 2,8 miljoonaa euroa tappiota viime kaudella...
 

late67

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Flou kirjoitti:
Jep, JYPillähän onkin varaa kilpailla Bluessin kanssa palkan suuruudessa. Eihän Blues tehnyt kuin vain 2,8 miljoonaa euroa tappiota viime kaudella...
Joo Jypiltä puuttuu oma Salonoja! Eli massia pitäs saada...
Raportteja lukien on tulossa toisinto viimekaudesta? (Toivottavasti ei!)
Aloitukset hävitään ja maalintekijät on hukassa!
Immosen tai Perrinin paikkaaja puuttuu edelleen.
Tasaista massaa...HVM porukkaa valitettavasti!
No ei tuomita vielä,mutta...
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Todellisuushan Missio 2007:ssä oli nousta mitalipeleihin ja tehdä parempaa taloudellista tulosta. Näistä ainoastaan toinen tavoite on jotenkin täyttynyt ja rehellisesti täytyy sanoa, että miuluummin edes tämä, koska halu nähdä kiekkoilua jyväskylän seudulla on suuri.

Tästä on toteutunut n.50%:a

Todellisuus Immosen korvaajasta on se ettei jyp:llä ole yksinkertaisesti varaa hankkia valmiita pelimiehiä, jotka korvaisivat Jaken. Jyp:llä on tarkan markan toivotaan toivotaan linja, josta ei ole Jaken ja Korhosen jälkeen noussut ketään. Ehkä tänä vuonna ehkä ei.

Pakkiparin mukaan tämä on tosin löytynyt Filppulasta, jota itse epäilen suuresti. Toki toivon, että Valtteri onnistuu ja naputtelee lähemmäs 50 pistettä, mutta todellisuudessa jäätäneen 20 pisteeseen.

Tästä on toteutunut 0%:a

Ainoastaan muutamat asiat voivat jyp:n nostaa tulevaisuudessa jääkikon eliittiin ja ne ovat juniori työ ja sen hyödyntäminen tulevaisuudessa, tarkan markan budjetti ja pari onnistunutta löytöä.

Toinen vaihto ehto on tyyliin chelsea eli Venäläinen miljärdööri ostaa jyväskylän ylpeyden ja alkaa uusimaan pelaajistoa kovalla kädellä.

Nykyisellä joukkueella jo 10:n sakkiin pääseminen on vaikeaa, mutta en lyö veikkaustani lukkoon ennen kuin liigaa on pelattu 10 kierrosta.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
jukiapina kirjoitti:
Todellisuushan Missio 2007:ssä oli nousta mitalipeleihin ja tehdä parempaa taloudellista tulosta. Näistä ainoastaan toinen tavoite on jotenkin täyttynyt ja rehellisesti täytyy sanoa, että miuluummin edes tämä, koska halu nähdä kiekkoilua jyväskylän seudulla on suuri.
Samaa mieltä, pakko ne velat oli saada poismaksettua jossain vaiheessa. Siitä hatunnosto että nyt velallinen aika on takana (pienellä varauksella varustettuna). Tälle kaudelle en uskalla itsekään järin korkeita toiveita maalailla, mutta varovaisen optimistisena odotan, että Jyp on yksi niistä seuroista jota uusi tuomarilinja suosii. Loppuisi se muiden seurojen fanien kitinä Jypistä kahvajoukkueena. (Ketjun otsikkoon liittyen voisi tähän todeta: mitalijoukkueesta puuttuu Salmun kauden kestävä penkkikomennus :-) )

jukiapina kirjoitti:
Pakkiparin mukaan tämä on tosin löytynyt Filppulasta, jota itse epäilen suuresti. Toki toivon, että Valtteri onnistuu ja naputtelee lähemmäs 50 pistettä, mutta todellisuudessa jäätäneen 20 pisteeseen.
Niin, seurailen tässä asiassa enemmän Pakkiparin mielipidettä, joskaan ihan Immosen korvaajasta ei ihan puhuta. Mutta lähempänä Filppula on 40 pistettä tällä kaudella kuin 20 pistettä...Mutta se Immosen korvaaja -lupaus lienee syytä unohtaa, se menee "lunastamattomat lupaukset" -koriin, joka kieltämättä alkaa tällä vauhdilla pian olemaan täynnä...

jukiapina kirjoitti:
Ainoastaan muutamat asiat voivat jyp:n nostaa tulevaisuudessa jääkikon eliittiin ja ne ovat juniori työ ja sen hyödyntäminen tulevaisuudessa, tarkan markan budjetti ja pari onnistunutta löytöä.
Juniorityö, sepä se, lisäksi niiden parhaimpien junioreiden arvostus, ettei niitä päästettäisi lähtemään pois jopa ennen liigaläpimurtoa...
Lisäksi veikkaisin, että ensi kaudesta eteenpäin pelaajabudjettiin saattaisi tulla pientä nousua pitkästä aikaa, jos tämä kausi mennään edelleen plussalla...

jukiapina kirjoitti:
Nykyisellä joukkueella jo 10:n sakkiin pääseminen on vaikeaa, mutta en lyö veikkaustani lukkoon ennen kuin liigaa on pelattu 10 kierrosta.
Niin, itselläni on jokavuotinen liigaveikkaus kaveripiirissä, ja se pitäisi lyödä lukkoon ennen kauden avauskiekon jäähän putoamista. Että olet onnekas kun saat 10 kierrosta lisäaikaa :-)
 

avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Jypiltä puuttuu YKKÖSKENTTÄ. Kyllähän Ilarit sun muut ihan hyviä pelaajia on, mutta esim. Ässillä viimekaudella oli hyvä ykköskenttä, hyviä raatajia ja hyvä maalivahti. Jypillä on SM-Liigan paras maalivahti, ihan ok raatajia ja kolme-neljä kakkoskenttää. Aion tulevalla kaudella noin kymmenen Jypin kotipeliä käydä katsomassa ja villi arvaus on että VITUTTAA kun hallilta lähtee....Toivon että olen väärässä mutta ei näillä kuuhun mennä......
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
avjk kirjoitti:
Jypiltä puuttuu YKKÖSKENTTÄ.

Aika monelta muultakin puuttuu. Sovitaanko niin, että katsellaan ensin muutamia kierroksia ja palataan asiaan, tämä mantra kyllästyttää; ei se Ässien viime kauden ykkönen tässä samaisessa ajankohdassa ollut tehnyt vielä pistettäkään. Uskon, että trio Vänttinen-Filppula-Grünn omaa ainesta koviin tehoihin, mikäli valmennus tällaisen ketjun kokoaisi.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
er_bai_wu kirjoitti:
Aika monelta muultakin puuttuu. Sovitaanko niin, että katsellaan ensin muutamia kierroksia ja palataan asiaan, tämä mantra kyllästyttää; ei se Ässien viime kauden ykkönen tässä samaisessa ajankohdassa ollut tehnyt vielä pistettäkään.

Olin sanomassa ihan samaa sillä lisäyksellä, että ennen viime kautta Uusikartanon piste-ennätys oli 28 pistettä ja Kuuselan 19. JYPistä löytyy 20-25 pisteen kausia pelanneita pelaajia melkein kolme ketjullista. En nyt jaksa penkoa Ässien alueen vuoden takaisia viestejä, mutta eiköhän sielläkin ollut ihan sama valitus käynnissä kunnon ykköskentän puuttumisesta, ja kuinkas sitten lopulta kävikään?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ero Ässiin on mm. siinä, että yhteistyökuvio Dallasin kanssa pumppasi Poriin Rob Hiseyn ja Matt Nickersonin kaltaisia pelimiehiä.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
avjk kirjoitti:
Ässillä viimekaudella oli hyvä ykköskenttä, hyviä raatajia ja hyvä maalivahti.
Just. Ilmeisesti sinulla oli tämä vankka mielipide myös jo syksyn ja talven aikana, kun Ässät kamppaili tasaväkisesti JYPin kanssa samoista sijoituksista?

Tarkoitan edellisellä lausella, että on todella helppoa jälkeenpäin sanoa jälkiviisaasti, kuinka asiat ovat menneet. Esimerkiksi Kristian Kuuselan paras pistesaldo ennen viime kautta oli 19 pistettä, tuskinpa monikaan povasi miehestä maajoukkuemiestä ennen viime syksyä...

Tällä hetkellä emme voi esittää kuin hyviä arvauksia, millainen JYPin kilpailukyky on muihin joukkueisiin verrattuna. Kuten Jatkoajan kattavassa ja asiantuntevassa kausiennakossa on mainittu, on JYP pullollaan Kuuselan kaltaisia pelaajia, joista oikealla hionnalla voi tulla timantteja - väärällä nyhräämisellä arvottomia (vaikkakin kovia) hiilenpalasia. Vänttinen, Filppula ja Grünn ovat ikänsä puolesta ne nimet, joihin katseet kohdistuvat ensimmäisenä. Piispanen, Louhivaara ja Tenkanen kuuluvat seuraavaan ryhmään. Mielestäni joukkueessa on sellainen määrä taitoa, joka oikeassa valmennuksessa menee vielä pitkälle. Vaikka pelaajien nimet eivät olekaan telkusta tai lehdistä tuttuja...

Jos peliaikaa ja vastuuta ei nyt tule, niin Filppulan kaltaisia pelureita on turhaa hankkia. Samanlainen poru käytiin osin Immosen kohdalla, valitettiin että "tässäkö nämä sentterit nyt ovat". En väitä, että kehityskäyrät olisivat pelaajien kohdalla identtiset, mutta jonkinlainen tolkku kritiikissäkin pitää olla!

EDIT: Jahas, useammalla olikin samoja mielipiteitä kuin itsellä...
 

avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Mutta kuten SerkeiK kirjoitti että Ässillä oli Dallasin kanssa se soppari joka tunki pelaajia ässä leiriin.....Nickerson ja Hisey kuitenkin tulivat Dallasin harjoitusleiriltä eikä sinne ihan kuka vaan pääse....

Voihan Filppula, Grunn, Alanen, Vänttinen tehdä vaikka kaikki 50 maalia ja kaikki voi tehdä yli sata pistettä, mutta mitäs jos ei tee....??? Harjoituspelien raportteja lukiessa JA:sta, Keskisuomalaisesta sun muista on silmään pistänyt yksi lause...."joukkue pelaa hyvin, mutta maalinteko tökkii"... Kuulostaa vaan niin perkeleen tutulta....
 
Itseäni on alkanut häiritsemään tämä Immosen korvaaja hokema. Ei Immosen status ollut sen kummempi Jyppiin siirtyessään, mitä monilla tämän hetken pelaajilla on. Eikä ole realistista olettaa, että seura pystyisi hankkimaan saman tasoisen ja ikäisen keskushyökkääjän, mitä Immonen oli kaudella ennen rapakon taakse siirtrymistä. Yhtä hyvin voitaisiin kysellä seurajohdolta korvaajia Gudaksen, Haanpään, Rastelan ja Lehikoisen perään.

Sitten itse ketjun otsikosta, eli mitä puuttuu mitallijoukkueesta? Ei välltämättä mitään. Viime kauden ongelmista on mieleeni jäänyt ainakin se, että hyökkäyspään pelisuunnitelman pitää olla selkeästi parempi. Jotenkin turha huudella sellaisen takuuvarman 30 maalia tekevän vahvituksen perään, kun hyökkäyksien rakenne ei tuota luonnolisella tavalla maalipaikkoja. Mahdollisesta mitallista puhuttaessa kääntäisinkin huomion tässä vaiheessa valmennuksen suuntaan ja kykyyn luoda sellainen pelitapa jolla pystytään organisoidusti ja tehokkaasti hyökkäämään. Pelaaja materiaalin riittävyyttä on vaikea arvioda ennen kuin kausi on pyrähtänyt käyntiin. Sitten vasta voi arvoida mitkä ovat pelaajien rahkeet toteuttaa pelitapaa suhteessa mitallivaatimuksiin.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Slalomlalom kirjoitti:
Eikä ole realistista olettaa, että seura pystyisi hankkimaan saman tasoisen ja ikäisen keskushyökkääjän, mitä Immonen oli kaudella ennen rapakon taakse siirtrymistä.
Ehkäpä näin, mutta olisiko Seppäsen sitten kannattanut pitää päänsä kiinni "Immosen korvaajasta" ja sellaisen hankkimisesta?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Minusta tuntuu, että nämä Immosen korvaajan kaipaajat oikeastaan tarkoittavat, sieltä rosterista uupuu ne profiilipelaajat, joihin ankeina aikoina turvata. Taitoa ja potentiaalia varmasti riittää, mutta luulisi historian jo sen verran opettaneen, että kun se sarja oikeasti alkaa lähestyä ratkaisujaan, jyvät erottuvat akanoista. Syyskauden lentoon on ihan turha tuudittautua, koska mitään ei vielä siinä vaiheessa ratkaista.

Ehkäpä nyt viimein jypilläkin sitä kokemusta alkais olla sen verran, että sarjan loppukin jaksettaisiin pelata ja niihin pleijarivääntöihin kyettäisiin muutakin tekemään, kun osallistumaan.

Mitalijoukkueesta vielä puuttuu toki ne profiilipelaajat, parrasvaloihin murtautujat kyllä joukkueessa on. Menestyäkseen oikeasti tarvitsisi molemmat kunnon duunariosaston kanssa, niin se aina ollut ja niin tulee aina olemaankin, kun suomen mestaruuksista pelataan.

Vilpittömästi menestymisen toivotusta joukkueelle kuitenkin, kaikenmoiset sijoitusveikkaukset on tässä vaiheessa turhia, vain sen voi sanoa, että mitalipeleihin tuo joukkue ei vielä riitä, suora pleijaripaikka olis hyvä tavoite ja yksi voitettu PO sarja mukava ekstra päälle, voisi ajatella kehitystä tapahtuneen.
 
SergeiK kirjoitti:
Ehkäpä näin, mutta olisiko Seppäsen sitten kannattanut pitää päänsä kiinni "Immosen korvaajasta" ja sellaisen hankkimisesta?


Ilman muuta. Ei kirurgikaan voi sanoa aivohalvauspotilaalle, että minä parannan sinut. Muutenkin Seppäsen viestintätaidoissa on puutteita.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
SergeiK kirjoitti:
Ehkäpä näin, mutta olisiko Seppäsen sitten kannattanut pitää päänsä kiinni "Immosen korvaajasta" ja sellaisen hankkimisesta?

Tämän "korvaaja"-kysymyksen äärellä oltiin ManU-ketjussa jo keväällä:

Ohmi kirjoitti:
nykyään voidaan korvata voi margariinilla ja kupari alumiinilla. Se on sitten eri asia onko se alkuperäisen veroinen.
 

Theone

Jäsen
Mun mielestä se ykkös yv:n viivapelote on se selkein puuttuva pala. Muuten puolustus on ok ja sinkku hoitaa loput. Valitettavasti Kovanen tai Jaako ei ole pystynyt astumaan korkin saappaisiin, eikä pysty.

Joukkueessa on liikaa raatajia ja liian vähän kiekollista taitoa. Ok Ilari ja Arsi pystyy parhaimmillaan pelaamaan näyttävää ja kaunista kiekkoa mutta kun tila alkaa vähenemään niin fysiikan rajat tulee pelottavan nopeasti vastaan.

Jypin onneksi Matilla on taito saada joukkue pelaamaan yläkanttiin mutta mitalipeleihin tällä joukkueella ei ole mitään asiaa. Itse veikkaisin että kympin sakkiin tekee tiukkaa.

Toivon et mitään Lawsoneita ei hankita vaan luotettaisiin omiin junnuihin kerrankin. Siinä ois missioo ihan tarpeeks Jukka-sedälle.

Koko missio tais olla vaan markkinointi tempaus ja fanien kusettamista. Alkaa tulla Seppäsestä pelottavasti mieleen eräs viiksiniekka nordikselta.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tasapaino puuttuu mitalijoukkueesta

Theone kirjoitti:
Mun mielestä se ykkös yv:n viivapelote on se selkein puuttuva pala. Muuten puolustus on ok ja sinkku hoitaa loput. Valitettavasti Kovanen tai Jaako ei ole pystynyt astumaan korkin saappaisiin, eikä pysty.

Joukkueessa on liikaa raatajia ja liian vähän kiekollista taitoa. Ok Ilari ja Arsi pystyy parhaimmillaan pelaamaan näyttävää ja kaunista kiekkoa mutta kun tila alkaa vähenemään niin fysiikan rajat tulee pelottavan nopeasti vastaan.

Olen hieman erimieltä. Pakisto on tasaisin ja tasokkain moneen vuoteen, vaikka huippuyksilöt puuttuvatkin. Hyökkäys on myös laadukkain pitkään aikaan, kun mitataan sitä tasaisuudella. Taitoa on mielestäni jopa ylikorostetusti JYPin mittapuulla, mutta kovat fyysiset roolipelaajat sekä takuuvarmat maalintekijät puuttuvat. Toisin sanoen hyökkäys on liian yksipuolinen ja rakennettu mielestäni liian kapeakatseisesti. Herää kysymys, että rakennettiinko joukkue joukkueen etua vai yksilöiden etua ajatellen.

Todennäköisin kompastuskivi tuleekin olemaan fyysisen voiman kautta tuleva päättäväisyyden puute, joka näkyy vähäisenä maalien lukumääränä. Se on se, mikä puuttuu mitalijoukkueesta. Liike ja taitotaso riittäisi liigan keskikastiin, mutta joukkuetta ei ole roolitettu juurikaan, ja liike ja kiekollisuus korostuu. Tämä johtaa siihen, että kokoonpano ei ole balanssissa. Vaarana on suoraviivaisuuden puute, joka valitettavan usein johtaa maaliteko-ongelmiin. Nyt kun luvassa on entistä enemmän erikoistilannepelaamista, liika näpertely on tuhoontuomittua. Siksi olisin kaivannut vielä 1-2 fyysistä kaveria, jotka eivät pelkää maalille ajamista ja kiekkojen hakkaamista sisään. JYPin resursseilla ei valmiita takuuvarmoja maalintekijöitä hankita, joten toinen ja halvempi vaihtoehto olisi ollut joukkueen roolittaminen pidemmälle.

Koska jaetuilla korteilla on kuitenkin pelattava, on mietittävä miten JYP tulee pärjäämään omilla korteillaan. Koska joukkue on tällä hetkellä enemmän Alatalon näköinen kuin koskaan aiemmin, on sen myös pelattava Alatalon näköistä kiekkoa. Se tarkoittaa Alatalon pelikirjan noudattamista orjallisesti ja joukkueena pelaamista. Ilman liikettä, toimivaa lyhytsyöttö - ja suunnanmuutospeliä sekä tappavan tehokasta erikoistilannepelaamista JYPille ei jää muuta kuin toivo Wallinheimon unelmaillasta.
 
Viimeksi muokattu:

Theone

Jäsen
Hele kirjoitti:
JYPin resursseilla ei valmiita takuuvarmoja maalintekijöitä hankita, joten toinen ja halvempi vaihtoehto olisi ollut joukkueen roolittaminen pidemmälle.

Täysin totta. Mutta jotenkin tuntuu että Holtarin lähdön jälkeen jannut (etunenässä Seppänen) on ollut ihan hukassa. Hankitaan joka vuosi jotain mestissankareita Jukureista ja toivotaan toivotaan. Säästettäisiin nekin eurot ja alkaisivat vaan ajamaan omia junnuja sisään. Hommaisi siinä säästetyillä euroilla jonkun joka voisi oikeasti auttaa joukkuetta esim. niinkuin Vänttinen.

Epäilen että näistä Niemistä yms. mestismiehistä ei ole jypille mitään iloa koko kaudella, 0-8 maalia max mieheen. Samaa maalimäärää voisi realistisesti odottaa joltain omalta junnulta joka vielä saattaisi olla hieman halvempi. Saattaisipa se olla myös ehkäpä sijoitus tulevaisuuteen, kukaties. Muutenkin hankinnat ovat Miskaa, Vänttistä ja Filppulaa lukuunottamatta heikkoja , ehkä jopa huonoja varsinkin jos nyt yritetään tosissaan pelata mitalipelejä.

Mitalijoukkueesta puuttuu mielestäni kunnon vahvistukset ja seurajohdon sitoutuminen. Käsittämätöntä seurajohdon taholta puhua mitalista\mitalipeleistä parin vuoden ajan kun joukkueen realistinen sijoitus tällä miehistöllä on lähempänä viimeistä kuin mitalia.

Eikö siis olisi järkevämpää antaa kunnolliset näytön paikat omille junnuille, kun tuo juniorityö a-junnuihin asti täällä näemmä osataan. Tähän asti vain muutama a-juniori on saanut näytönpaikan, mikä onkin suurin syy siihen että miehillä ei ole halua jäädä Jyvaskylään esim. Ahlqvist tai ettei edes viitsitä tarjota sopimusta esim. Virpiö. Käsittämätöntä lahjakkuuksien tuhlausta mutta onneksi jypillä on tähän varaa ja fanit ovat siihen jo tottuneet.

Eli myös seurajohtoa olisi pitänyt uusia\vaihtaa ja alkaa ajamaan omia junnuja sisään ja säästää vaikka niin siinä budjetissa jo silloin kun tämä ns. missio aloitettiin. Siis jo pari vuotta sitten. Tällä johtamisella jyppi voi onnitella itseään jos paikka kymmenen joukossa aukeaa.

Tulipa käsittämättömän epälooginen kirjoitus mutta toivottavasti se jollekkin edes aukenee. öitä.
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
iiron_troikka kirjoitti:
Kunnon hankinta olisi ollut esim. saada Korhonen lyhyeltä maailmankiertueeltaan takaisin JYP:iin.

Niinhän se olisi, mutta minusta Korkki teki tuossa sikäli(kin) täysin ymmärrettävän ratkaisun, että palaamalla epäonnistuneelta ulkomaan-reissuilta heti takaisin JYPiin, olisi hän voinut saada muiden joukkueiden kannattajien - ehkäpä jopa pelaajien - keskuudessa ikävän "eihän tuo kaukalopalloilija pärjää muualla kuin Jyväskylässä" -maineen itselleen. Tokihan se pettymys oli itsellenikin, ettei Korhonen takaisin tullut, ja erityinen pettymys oli miehen useamman vuoden Blues-pesti.

jukiapina kirjoitti:
Todellisuushan Missio 2007:ssä oli nousta mitalipeleihin ja tehdä parempaa taloudellista tulosta. Näistä ainoastaan toinen tavoite on jotenkin täyttynyt ja rehellisesti täytyy sanoa, että miuluummin edes tämä, koska halu nähdä kiekkoilua jyväskylän seudulla on suuri.

Sen verran tarkennusta, että projekti 2007:n suoranainen tavoite ei ollut "tehdä parempaa taloudellista tulosta", vaan kuten jo tässä(kin) ketjussa sanoin, saada Keski-Suomen suuret yritykset paremmin tukemaan JYPiä. Melkein samaahan tuo toki tarkoittaa kuin parempi taloustulos, mutta onko suurten keskisuomalaisyritysten "kalastelussa" onnistuttu? Valtra saatiin heti kesällä -04 mukaan, mutta onko muita saatu?

Tosin korostan edelleen sitä, että siitä voidaan olla montaa mieltä, onko "antakaa meille sponsorirahaa, suuret yritykset" -tyylisessä julistuksessa ylipäätänsä mitään mieltä, mutta se nyt oli joka tapauksessa projekti -07:n lähtölaukauksen pääteema huhtikuussa -04. Vasta sen avulla pyrittiin parempaan taloudelliseen tulokseen ja sitä kautta mitalipeleihin.

jukiapina kirjoitti:
Todellisuus Immosen korvaajasta on se ettei jyp:llä ole yksinkertaisesti varaa hankkia valmiita pelimiehiä, jotka korvaisivat Jaken. Jyp:llä on tarkan markan toivotaan toivotaan linja, josta ei ole Jaken ja Korhosen jälkeen noussut ketään. Ehkä tänä vuonna ehkä ei.

Pakkiparin mukaan tämä on tosin löytynyt Filppulasta, jota itse epäilen suuresti. Toki toivon, että Valtteri onnistuu ja naputtelee lähemmäs 50 pistettä, mutta todellisuudessa jäätäneen 20 pisteeseen.

Valtterin nakutteluista rapakon takana en osaa sanoa mitään, mutta Ilarin uskon puhkaisevan 20 paunan rajan kevyesti - ihan kuten teki jo viime kaudella pudotuspeleistä ulos jääneessä Jokereissa.

Jo kun tämän kauden uudet pelaajat huhtikuussa julkistettiin, olin kaikista iloisin nimenomaan Filppulan sopimuksesta, minkä myös tällä keskustelupalstalla sanoin. Harjoituspelejä en ole nähnyt yhtään, mutta raporttien ja tehopisteiden perusteella Ilari on ollut kovassa iskussa. "Lähemmäs 50 pistettä" voi olla tiukassa, mutta nouseva liigatrendi (avauskaudella 2003-04 yhdeksän pistettä, seuraavana 18 ja viime kaudella 25) jatkuu varmasti, jos välttää pitkät loukkaantumiset. Varsinkin kun uusi (?) tuomarilinja suosiin Filppulan kaltaisia taitopelaajia.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
JypFabu kirjoitti:
vain sen voi sanoa, että mitalipeleihin tuo joukkue ei vielä riitä, suora pleijaripaikka olis hyvä tavoite ja yksi voitettu PO sarja mukava ekstra päälle, voisi ajatella kehitystä tapahtuneen.

En nyt tahtoisi viilata pilkkua, mutta eikös suora pleijaripaikka ja yksi voitettu PO sarja ole yhtä kuin mitalipelit? Tai sitten multa meni jotain ohi.

Mutta niin. Ketjussa usein todettuun tapaan, joukkueesta puuttuu tällä hetkellä The Persoona ja Nimi joka tunnistetaan muissakin joukkueissa muutenkin kuin prospektina. Eli siis se tervaskanto, joka tilanteessa kuin tilanteessa kertoilee nuoremmilleen miten homma hoidetaan kotiin. Näin siis minun lasieni läpi.

Tämä jo siksikin, että vaikka tämän kauden hyökkäyskalustossa on potentiaalia, niin sen toteutuminen on kovin epävarmaa. Parasta toivoen, pahinta peläten. Näinhän se joka kauden alussa menee.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös