Muistuipa mieleeni lapsuudesta tällainen tapahtuma...
Oli oikein kuulas ja kirkas pakkaspäivä, taisipa olla viikonvaihde kyseessä. Lähdin pitkälle Skinnarilanlenkille, sille tuli mittaa lähemmäs 10 kilometriä sitä reittiä myöten jota tarkoitukseni oli hiihtää. Matkanteko sujui oikein sujuvasti, suksi luisti alamäissä loistavasti, pitokin oli kohtuullista. Ei siis valittamista. Olin ehkäpä ehtinyt puoleen matkaan kun vatsassa alkoi nipistellä, suoli ruplutti, alavatsassa tuntui ikävää vääntöä. Koetin jatkaa hiihtämistä parhaani mukaan vaikka jokaisella työnnöllä alkoi tuntua entistä voimallisemmin siltä, että kohta voi lurahtaa jotain housuun.
Sinnittelin työntö työnnöltä eteenpäin, pitkien alamäkien aikaan sain huoahtaa helpotuksesta, sen sijaan ylämäet olivat yhtä tuskaa. Lurahtaako housuun vai ei, pelko oli läsnä jokaisena hetkenä. Sinnittelin koska en halunnut rymytä metsään tarpeilleni, sinnittelin sitkeästi kohden kotia, mutta lopulta oli antauduttava.
Tuntui siltä kuin lasti olisi jo tuloillaan, oli siis rynnistettävä varvikkoon. Tökin itseni umpihangessa suojaisaan paikkaan useamman kymmenen metrin päähän ladusta. Potkin sukset pois jalastani ja revin housut suorastaan paniikissa kinttuun, tuskin olin ottanut kunnon asentoa kun suoli alkoi toimia todellisella rytinällä. Tässä sopii sanoa, että paska lensi kuin varpusparvi. Sitä roiskuin monoilleni ja housuilleni, eikä sen tulo meinannut loppua millään. Lopulta saatoin hengähtää helpotuksesta, koko suoli oli tyhjä, mutta minkä hinnan olinkaan maksanut viivyttelystä ja epätoivoisesta taistosta? Olin melkeinpä nilkkojani myöten paskassa, koetin epätoivoisesti siistiä niin takapuoltani kuin vaatteitani puhtaalla lumella. Pompin housut nilkoissa kauemmas löyhkäävästä läjästä puhtaan lumen äärelle.
Viimein lähtiessäni lykkimään kotia kohden tunsin itseni todella saastaiseksi, tunsin kuinka märkä ja arvatenkin vielä likainen takapuoli liimautui alushousuihin. Suorastaan pelkäsin kotiin menoa, pelkäsin sitä mitä tuleman pitää. Pelkäsin haukkuja ja huutoa, pelkäsin minut haukuttavan “paskapää idiootiksi”.
Onneksi pääsin kotona vessaan lähes tulkoon huomaamatta. Suljin oven paniikissa, laitoin sen lukkoon. Riivin vaatteet yltäni, katsoin tuhruisia monoja, verkkareiden paskaisia lahkeita, mutta vielä enemmän minua hirvitti riisua pois alushousuni jotka tuntuivat liimautuneen kiinni minuun. Vedin ne varoen polvitaipeeseen, vilkaisin miltä näyttää. Saatoin huoahtaa helpotuksesta, housut olivat lumen kastelemat, ruskeita läikkiä näkyin jokunen, haarovälissä kulki ruskea rantu mutta muuten pelkoni olikin ollut täysin aiheeton. Koko takapuoli ei ollutkaan sonnassa kuten olin kuvitellut.
Suihkutin alushousut kunnolla, tämän jälkeen menin itse suihkuun ja pesin itseni päästä varpaisiin kahteen kertaan. Pesin kaiken sonnan ja kuvotuksen itsestäni pois. Sitten huuhtelin vielä monot ynnä verkkarit, jotka työnsin tämän jälkeen likapyykkiin piiloon. Fiksua toimintaa, ja järjestyskin on äärimmäisen looginen! No, eihän sitä lapsena tule paniikissa kaikkea ajatelleeksi. Pesin käteni uudelleen saippualla, katselin ympärilleni miettien samalla mitä kertoisin jos äiti kyselisi minulta jotain. Siinä sain päähäni vetää vielä vessanpöntön, aivan kuin se kävisi jonkin sortin hätävalheesta. Poltin pari tulitikkua hälventääkseni vessaan “takertuneen” lian ja sonnan hajun. Hinkkasin vielä kertaalleen käteni ennen kuin uskalsin poistua vessasta.
Suljin oven ja kipitin pyyhe ympärilläni makuuhuoneeseen pukemaan päälleni kuivat, ja mikä tärkeintä, puhtaat vaatteet. Sitten hortoilin rauhattomana olohuoneeseen, äiti huhuili kysymyksiä kettiön puolelta. Vastailin jotain epämääräistä yhtä epämääräisiin kysymyksiin. Onneksi hän ei tullut katsomaan minua, onneksi hän ei nähnyt häpeästä punoittavia kasvojani. Mikäli olisi nähnyt, niistä hän olisi arvannut jotain tavanomaisesta poikkeavaa tapahtuneen.
Tämän tapauksen jälkeen uskalsin käydä hiihtämässä mutta tarpeillani kävin aina ennen hiihtämään menoa.
Muitakin vähemmän miellyttäviä ulostuskokemuksia mahtuu eloni varrelle mutta niistä ehkäpä lisää toisella kertaa.
vlad.