Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[H.Incandenza]

On tullut luettua:

Mitä Finnegans Wake tarkoittaa?
Mitä Houellebecq tarkoittaa?
Ja postista kolahti tänään Mitä David Foster Wallace tarkoittaa, jonka ajattelin lukea heti.
Että sellainen kausi.

On tässä lueskeltu Fasismin lumoustakin ja Viivi & Wagner pokkareita sekä Michel de Montaignen esseitä.
M.D.F.W.T:n jälkeen lukaisen Yli-Juonikkaan uusimman. Vanhan merimiehen tarinasta pidin.

Ok, myönnetään. Olen lukenut myös Mitä Pekka Siitoin tarkoittaa. En pitänyt. Liikaa hippejä kirjoittajissa pois lukien Hännikäinen. Mutta Hännikäisen juttukin oli aika mitäänsanomaton. Sen olisi pitänyt ottaa vähän hapanta ennen kirjoittamistaan niin olisi saattanut tulla enemmän väriä.

 

[Ollakseni]

Ai niin. Miten Michel Foucaultia löytyy suomesta/suomeksi?

 

[Turha Kaukalo]

Mää oon lukenut vain yhden Mitä tarkoittaa -kirjan ja se oli toi Mitä Finnegans Wake tarkoittaa. Oon lukenut FW:n ja se on kirjoista noin toiseksi hienoin. Tai kolmanneksi. Kisailee Gravity's Rainbown kanssa hopeesta.

Foucaultia on käännetty suomeksi paljon. Nyt tais tulla joku "Foucaultin parhaat" -opus. Mä en oikein jaksa Foucaultia, ottaakin asiat niin tosissaan. Ja miten kukaan yli 22-vuotias viittii puhua Nietzschestä? En ymmärrä.

Luin viimeksi Runoja II -teoksen.

 

[Ollakseni]

Mää oon lukenut vain yhden Mitä tarkoittaa -kirjan ja se oli toi Mitä Finnegans Wake tarkoittaa. Oon lukenut FW:n ja se on kirjoista noin toiseksi hienoin. Tai kolmanneksi. Kisailee Gravity's Rainbown kanssa hopeesta.

Foucaultia on käännetty suomeksi paljon. Nyt tais tulla joku "Foucaultin parhaat" -opus. Mä en oikein jaksa Foucaultia, ottaakin asiat niin tosissaan. Ja miten kukaan yli 22-vuotias viittii puhua Nietzschestä? En ymmärrä.

Luin viimeksi Runoja II -teoksen.

Kappas sen jälkeen kun luin Nietzscheä 21-22-vuotiaana en ole juurikaan ollut kiinnostunut herran teoksista. Foucault'n teoksista jäi lukion filosofian kursseilla semmoinen käsitys, että liikaa häntä ei ole suomennettu. Noh kun englanti taipuu hyvin niin sitäkin voi lukea.

 

[Musta Nuoli]

Markus Laakson kirjoittama Amorphis-bändihistoriikki tuli viimeksi luettua. Hyvin tehty, joskin varsin perinteisiä latuja kulkeva bändihistoriikki, jossa käydään systemaattisesti läpi Amojen vaiheet. Helppolukuista ja sujuvaa tekstiä, jossa ei mitään erityisen uutta tietoa ole, mutta onpahan koottuna vanhatkin tiedot nätisti yhteen.

Suosittelen sekä bändin ystäville sekä niille, jotka aikovat bändin perustaa: Amojen levytyssopimus Relapsen kanssa on esimerkkitapaus siitä, miten EI pidä tehdä diiliä. "Artisti maksaa"- hengessä solmittu sopimus antoi kaikki oikeudet ja käytännössä kaikki tulot jenkkilään ja jätti bändille lähinnä kaljarahat jos aina niitäkään. Onneksi bändi pääsi siitä diilistä sittemmin eroon ja nykyisin elää työllään.

Sen verran täytyy teoksen Helsinki-keskeisyyttä kritisoida, että teoksesta saa suurin piirtein sen käsityksen, että suomalainen death metal olisi syntynyt lähinnä pääkaupunkiseudulla, vaikka tosiasiassa tässä kävi niin kuin monen muunkin kulttuuri-ilmiön kohdalla Suomessa, eli se syntyi Turun seudulla. Funebre, Xysma ja Disgrace olivat edelläkävijöitä, vaikka kaksi jälkimmäistä väänsivätkin alussa myös grindcorea. Disgrace perustettiin pari vuotta ennen Amo-esimuotoa Abhorrencea ja Xysmakin edellisenä vuonna.

No, eipä näistä sen enempää peistä tarvitse taittaa. Hyvä juttu, että Amo-teos käännetään myös saksaksi. Monta muutakin suomalaisen kirjoittamaa bändihistoriikkia saisi kääntää muille kielille, kotimaiset elämäkertakirjoittajat eivät yhtään häviä ulkomaisille kollegoilleen vaan monesti asia on päin vastoin. Ari Väntäsenkin Hanoi Rocks - ja Michael Monroe -teokset ovat monta luokkaa viihdyttävämpiä kuin monet suht puisevat bändihistoriikit, joita kirjoitetaan liukuhihnalta ja välillä myös suomennetaankin liukuhihnalta.

 

[Rinksu]

Funebre, Xysma ja Disgrace olivat edelläkävijöitä, vaikka kaksi jälkimmäistä väänsivätkin alussa myös grindcorea. Disgrace perustettiin pari vuotta ennen Amo-esimuotoa Abhorrencea ja Xysmakin edellisenä vuonna.

Tottahan tuo. Mutta pakko mainostaa kotikuntaansakin, nyt kun Rippikoulukin tuntuu piireissä saavan arvostusta myös. Olihan tuokin yksi suomi-metallin edelläkävijöistä Doom/death-henkisyydellään. "Sisälmyksiää katukivetyksellläää"

 

[Huerzo]

Juice Leskinen - Risainen elämä. Kattava selostus Juicen vaiheista, Juankosken lapsuusajoista aina hauraisiin loppuvuosiin asti. Äänessä ovat paitsi maestro itse (taustamateriaalin kautta), niin myös hänen elämäänsä liittyneet henkilöt bändikavereista ex-vaimojen kautta aina Erkki Tuomiojaan asti. Taustatyö on tehty ilmeisen huolellisesti ja kirjoittajalleen teos lienee ollut isompi tapaus kuin vain pidempi kirjoituskeikka muiden joukossa. Tämä näkyy ja kuuluu kirjan sivuilla. Biisilainauksia ja -analyyseja ja sitaatteja on kerätty sekä Juicen että muiden suista iso liuta. Knoppeja on myös runsaasti: hauska yksityiskohta on mm. erään salolaisopiskelija Sauli Niinistön vierailu Juicen ja Mikko Alatalon luona 1970-luvun alkupuolella Leskinen-Alatalo-kaksikon etsiessä suomi-rockin alkutahteja.

Juice ei ole minulle henkilökohtaisesti tärkeä henkilö (musiikin tai runouden kautta), jotta olisin kiinnittänyt hänen tekemisiinsä juuri huomiota. Lööpeistä ja hiteistään tuttu -tasoa. Onneksi laajahko opus (~450 sivua + kuvaliitteet) on niin laadukas, että sen luettuaan Juicen tuotannon huonomminkin tunteva innostuu kuuntelemaan Spotifysta JL:n tuotantoa laajemmalla otteella. Kirja ei ole pelkästään musafriikeille ja Juice-faneille, vaan sen luulisi oleva mielenkiintoinen luettava melkein kenelle tahansa. Leskistä ei (onneksi) käsitellä silkkihansikkain - sanan säilää hän osasi heiluttaa, mutta elämässä riitti runsaasti varjopuoliakin. Häivähdys valoa ja taas sukellus pohjalle. Tähän viittaa kirjan otsikkokin. Oli artisti-Juice ja Leskisen Jussi. Kaksoiselämä vaati veronsa.

Kirjan kannet suljettuaan lukijaa jää väkisinkin harmittamaan, miksi Juice ilmeisen viisaana miehenä ei kyennyt rajoittamaan viinan ja tupakan käyttöään. Viisas, mutta ei kaikkivoipa. Ruukku vain jatkoi kaivolla käymistään särkymiseensä saakka.

 

[Johnny B. Goode]

Tällä hetkellä loppusuoralla on Guido Knoppin Wehrmacht: Hitlerin armeija. Vuoroaan ovat odottamassa seuraavaksi Jonathan Triggin Hitlerin Viikingit, eli pohjoismaisista Waffen-SS vapaaehtoisista ja erityisesti SS-Nordland ja SS-Wiking divisioonista kertova opus sekä Bernd Brücklerin & Risto Pakarisen Elämää KHL:ssä. Ainakin jälkimmäisen varmaan useampikin palstalainen tullut lukeneeksi...?

 

[adolf]

Taru sormusten herrasta loppusuoralla. Onhan tämä melkoinen murikka luettavaksi ja olen kyllä ihan tykännyt. Hienon maailman se Tolkien on kyllä luonut tähän. Huvittanut jossain kohdin tuo yksityiskohtainen paikkojen ja olosuhteiden kuvaaminen mutta ei tämä kumminkaan liian jaaritteluksi ole mennyt minusta.

 

[H.Incandenza]

No, nyt on luettu mm. John Williamsin Stoner. Oli varsin muheva ja maanläheinen, ei liian makea, mutta viipyilevä jälkimaku. Kertoo siis amerikkalaisen yliopiston apulaisprofessorin elämästä, opettamisesta ja lievästi sanottuna viileähköstä avioliitostaan. Voin suositella.

Mitä tulee tuossa yllä mainitsemaani kirjaan "Mitä David Foster Wallace tarkoittaa" niin oli ihan ok. Tosin Melenderin esseessä tuli aika paljon samoja asioita kuin hänen aikaisemmissa kirjoituksissaan. Mutta onko se sitten huono asia. Ei välttämättä.

 

[SamSal]

Pimeyden pyörä, Pendergast 6

Pendergast sarjan kuudes osa, joka oli lievä pettymys ja tuntui vähän väliteokselta Diogenes trilogian jälkeen.
Kirja alkoi todella verkkaisesti jonka jälkeen tapahtumat vaan tuntuivat nivoutuvan yhdeksi jonoksi ja loppukin
oli jotenkin hätäisesti sutaistun tuntuinen . Pendergast tuntui jäävään hieman sivurooliin tässä kirjassa.

Ei tämä kuitenkaan mikään huono kirja ole, varsinkin jos ei olisi muita Pendergast kirjoja lukenut. Sarjaan syventyneille on kyllä pettymys.

Harmittavan hitaasti näitä suomennetaan. Kahdeksan olisi vielä julkaisematta.

 

[adolf]

Taru sormusten herrasta loppusuoralla. Onhan tämä melkoinen murikka luettavaksi ja olen kyllä ihan tykännyt. Hienon maailman se Tolkien on kyllä luonut tähän. Huvittanut jossain kohdin tuo yksityiskohtainen paikkojen ja olosuhteiden kuvaaminen mutta ei tämä kumminkaan liian jaaritteluksi ole mennyt minusta.

Sain eilen luettua loppuun. Tykkäsin kyllä tästä ja varmastikin yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Oli vain melko raskasta lukemista ja näiden vastapainona tykkään että on vähän kevyempää tavaraa.

Eli nyt onkin luvussa Tuomas Kyrön Urheilukirja, joka on todella hauskasti kirjoitettu.

 

[Ilmari Ahde]

Sain eilen luettua loppuun. Tykkäsin kyllä tästä ja varmastikin yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Oli vain melko raskasta lukemista ja näiden vastapainona tykkään että on vähän kevyempää tavaraa.

Sama on luvussa täälläkin, loppukolmannes menossa. On tämä aiemminkin tullut luettua, mutta siitä on jo sen verran aikaa että on päässyt unohtumaan, leffat on nähty ja niihin tulee hieman vertailtua. Onhan tässä välillä hieman raskasta kieltä, asiat sanotaan monisanaisesti ja korulausein. Näin nykykieleen tottuneena suomennos on ajoittain erikoista kieltä, "lähtekäämme", "menkäämme", "katsokaamme", ei tuommoisia sanoja enää juurikaan käytetä, mutta suomennos on vuodelta 1966 niin siihen ajankohtaan varmaan sopii paremmin. Vaan eihän se tarinalta mitään pois vie, hieno tarinahan tämä on ja lukija voi mielessään verrata tätä vaikka mihin, hyvän ja pahan taistelu jolle vertailukohtia löytyy nykyhetkestäkin vaikka kuinka.

 

[MikGo]

Pentuneuvola. Tässä koirakuumeessa hyvää luettavaa. Kirjassa oli mielestäni erittäin hyviä näkemyksiä perusasioista. Ei lähdetä kikkailemaan millään ihmeellisillä tapakasvatusohjeillä vaan ohjeet olivat hyviä ja maalaisjärjellä ajateltuja.

 

[Wiljami]

Luen (toista kertaa) läpi Pratchettin tuotantoa alkukielellä, tällä hetkellä mennään Lords & Ladies:issa, joten pitkä rupeama on vielä viimeiseen opukseen (Shepherds crown, jonka tosin reippaasti pistin ennakkotilaten kovakantisena painoksena tuoreeltaan). Lisäksi aloitin jo jokin aika sitten lukemaan Kaiken käsikirjaa toistamiseen, joskin sen lukeminen on keskeytynyt n. kuukaudeksi. Tänään aloittamani kirja tulee sen sijaan todennäköisesti luettua nopeammassa aikataulussa ja sen tiimoilta lainaus toisesta ketjusta:

Jumalauta, Peter Englund teki sen taas!
...
Vasta nyt kuukausi takaperin käsiini osui Englundin kirja "Suuren sodan vuodet", joka kertoo 30-vuotisesta sodasta ruotsalaisen Eric Dahlbergin elämäntarinan kautta. Kirja on julkaistu jo vuonna 1993, mutta ihmettelen miten se on välttänyt suuremman maineen ja kunnian Englundin "Pultava"- ja "Voittamaton"-kaanonin paineessa.

Kirja alkaa prologimaisesti vuodesta 1656, ruotsalaisten ja brandenburgilaisten yhteishyökkäyksestä Puolan kuninkaan joukkoja vastaan. 1600-luku oli Euroopan sotaisin vuosisata, alle viisi vuotta rauhan aikaa ja etenkin Ruotsi oli alituiseen sodissa. Dahlberg oli vuonna 1656 31-vuotias sotilas, mutta oli jo nuorena käynyt läpi 30-vuotisen sodan taisteluita ja sellaisenkin ihmeen suorittanut, eli selvinnyt hengissä paiserutosta.

Kirja etenee takaisin Dahlbergin synnyinvuoteen 1625, jolloin Tukholma oli palanut ja Kustaa II Aadolf jo aloittanut sotaiset retkensä ympäri Eurooppaa. 30-vuotinen sota oli vielä "nuori" ja kukaan ei vielä tiennyt, että tilanne eskaloituisi pahemmaksi, sodan kestäessä vielä 23 vuotta.

Näistä lähtökohdista tarina alkaa, suosittelen kaikille palstan historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille.
...

Kävin hakemassa kirjan tänään Mikkelin kaupunginkirjastosta, sillä historiaa olen lukenut mielenkiinnosta aina ja kolmekymmenvuotisesta sodastakin melko paljon, joskaan en tietokirjoja. Ensimmäisen luvun perusteella teos on todella lukijaystävällinen, käännöksessä joitain hassuuksia mutta nopealukuista ja mukaansatempaavaa kerrontaa tuntuisi olevan.

 

[Karhunkulta]

Kingin tohtori uni tuli juuri luettua. Suurena Kingin fanina kirja kuluikin hyvin nopeasti, vaikka 500-sivuinen olikin. Kirja siis periaatteessa jatkaa siitä mihin Hohto jäi ( Se kirja, ei elokuva. Niille jotka eivät tiedä, niin loppu on leffassa ja kirjassa aivan erilainen).

Tällä hetkellä on Dan Brownin Da vinci- koodi luennassa. Reipas sata sivua on luettu ja olen jopa positiivisesti yllättynyt. Kirja tuntuu soljuvan jotenkin mukavasti kokoajan eteenpäin ja aina paljastuu jotain pientä, joka nostaa halua lukea lisää ja lisää kokoajan.

Seuraavaksi ajattelin tosin lukea Kärpästen herran. Onko kukaan lueskellut? Onko maineensa veroinen? Olen ainakin paljon positiivista kuullut kyseisestä teoksesta.

 

[Karhunkulta]

Sain eilen luettua loppuun. Tykkäsin kyllä tästä ja varmastikin yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Oli vain melko raskasta lukemista ja näiden vastapainona tykkään että on vähän kevyempää tavaraa.

Mulle jäi tästä saagasta juuri tämä fiilis. Turhan paljon oli yksityiskohtaisesti kerrottu mitä missäkin ympärillä oli ja mikä näkymä mihinkin avautui. Aina vauhtiin päästessään ihan huikeaa luettavaa, mutta jokaiseen kirjaan mahtui liikaa noita turhanpäiväisiä jaaritteluja ja alkoi jo aivoihin sattumaan, kun tuntui ettei tää liiku mihinkään ja pänttään johonkin lukion kokeeseen.

Piti edelliseen vielä lisätä, että Kingin Carrie tuli myös juuri äskettäin luettua. Suomennos oli ihan kaameaa tavaraa. Kirjoitusvirheitä oli hirvittävä määrä ja välillä oli melkein puolen sivua tekstiä, joissa ei ollut yhtään pilkkua tai pistettä. Hyvä ja ripeä teos, (noin 200-sivua) mutta suomentajalle iso härän perse ja eunukin pallit. Uskomattoman vaikea lukea kirjaa, joissa ajatusteksteissä ei tosiaan käytetty mitään seuraavista vaikka ajatus olisi ollut kuinka pitkä pohdinta: Piste, iso alkukirjain, pilkku.

 

[A Siente]

Nyt luen Niilo Lauttamus - Rautaristi. Ilmeisesti tuossa on kaksi romaania, eli "Vieraan kypärän alla (1957)" ja "Rautasaappaat (1965)". Molemmat kertoo suomalaisista SS-miehistä, toinen alusta ja toinen ilmeisesti sit enemmän siitä lopusta. Ekat sata sivua luettu ja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselle. On myös helppoa tekstiä ja kirjakin tuntuu etenevän ilman ylimääräisiä jaaritteluita. Oikeastaan heti ekalta sivulta on tullut oltua ns. kirjan sisällä, kun tätä on lukenut.

 

[Domi28]

Castron viimeiset soturit - ART HOUSE | JALAVA | TIETOSANOMA
Castron viimeiset soturit.
Mielenkiintoinen kirja vähälle huomiolle jääneestä historian episodista.

 

[regularflex]

Seuraavaksi ajattelin tosin lukea Kärpästen herran. Onko kukaan lueskellut? Onko maineensa veroinen? Olen ainakin paljon positiivista kuullut kyseisestä teoksesta.

En tiedä onko yksikään kulttimaineeseen noussut teos täysin maineensa veroinen, mutta kyllä Kärpästen Herra lukea kannattaa. Varsin puhutteleva teos se on.

 

[Karhunkulta]

En tiedä onko yksikään kulttimaineeseen noussut teos täysin maineensa veroinen, mutta kyllä Kärpästen Herra lukea kannattaa. Varsin puhutteleva teos se on.

Näin olen kuullut. Takakannen luettua heräsi tunne, että tämä saattaa kyllä olla sellainen kirja mikä tulee ahmittua suht rivakalla tahdilla.

 

[Skeleton Crew]

Näin olen kuullut. Takakannen luettua heräsi tunne, että tämä saattaa kyllä olla sellainen kirja mikä tulee ahmittua suht rivakalla tahdilla.

Itse muistan ikuisesti tuon hirveimpänä "lukuelämyksenä" minkä olen kokenut, mutta taisi johtua enemmän sen hetkisestä elämäntilanteesta ja naiivista asenteesta. Nyt "muutaman vuoden" aikuisempana varmaan uppoaisikin paremmin, mutta vaikeahan sitä on enää muuttaa kantaa. Vähän sama kävi samoihin aikoihin Kellopeliappelsiinin (se elokuva) kanssa. Mistä tulikin mieleen: Onko joku sattunut lukemaan tuon Anthony Burgessin alkuperäisromaanin? Kannattaakohan tuota lukea? Tajusin vasta äskettäin, että elokuva ei ollutkaan alkuperäisteos, joten kiinnostukseni heräsi.

Omalla kohdalla edellinen loppuun luettu kirja oli työmatkalukemisena ollut Punakone ja vaahteralehti. Ehdottomasti voin suositella niille, jotka eivät ole kylmän sodan aikaiseen itä-länsi -kiekkotaisteluun perehtyneet. Tuskin tarjoaa hirveästi uutta noihin vuosikymmeniin jo tutustuneille, mutta tällaiselle jääkiekkohistorian casual-kuluttajalle toimi täysin. Varsinkin 70-luvun tapahtumat välittyvät hienosti lukijalle ja lukemisen jälkeen noiden matsien tärkeys on helppo ymmärtää.

Now reading: Stephen King - Musta Torni III Joutomaa. Jouluun mennessä olisi tarkoitus nautiskella tuo ja sitten nelososan kimppuun, jos vain olen kuluneen vuoden aikana ollut tarpeeksi kiltti...

 

[vdx mua zorbas]

Veijareita ja virtuooseja -opusta tuli jälleen lukaistua. Sitä usein suosittelenkin henkilöille, jotka ovat alamaissa - "Luepa tämä, niin ei vituta enää yhtään!" Kirjan jälkeen käsitys omista kyvyistä kummasti kyllä kohoaa. Teoksessa on lukuisia oppikirjaesimerkkejä, kuinka organisaatiota voidaan vetää vituralleen. Erittäin hyvin kirjoitettu kirja on kyseessä. Odottelenkin itse asiassa jo innolla seuraava historiikkiä (VV tuli ulos 2001), sillä sen jälkeen on tapahtunut paljon - ja onneksi luvassa on samanlaista ellei jopa vielä sekaisempaa settiä! Laskeskelin, että seuraava historiikki tullee ulos n. 5-10 vuoden sisään, mutta se taitaa edellyttää, että kyseinen organisaatio saisi alleen edes yhden menestysvuoden. Muutoin tarinasta puuttuu jännite ja positiivinen jännitysmomentti. Odottavan aika on pitkä.

 

[Klose16]

Vähän sama kävi samoihin aikoihin Kellopeliappelsiinin (se elokuva) kanssa. Mistä tulikin mieleen: Onko joku sattunut lukemaan tuon Anthony Burgessin alkuperäisromaanin? Kannattaakohan tuota lukea? Tajusin vasta äskettäin, että elokuva ei ollutkaan alkuperäisteos, joten kiinnostukseni heräsi.

Hep. Tuli luettua tuo johonkin lukion esseetehtävään. Ihan mielenkiintoinen, eikä turhan pitkä kirja kyseessä. Taustoitti mielestäni hyvin sitä leffaa, eli samaa tarinaa ja henkilöiden maailmaa. Itse siis tykkäsin. Kirjassahan käytetään paljon kirjailijan erikseen kehittämää englannin ja venäjän sekoitusta. Siinä oli kyllä sanastoa siihen mukana. En muista tarkalleen paljon eroa elokuvaan mutta itselle se kyllä aukesi paremmin lukemisen jälkeen.

 

[hege]

Nyt on kesken Otto Cariuksen "Tigerit mudassa" sekä Tami Hoagin "Deeper than the dead".