Pakko tunnustaa, että silkasta mielenkiinnosta tuli tutustuttua Tove Janssonin Muumi-tuotantoon yhden kirjan verran: Muumipappa ja meri. Itseasiassa yllätyin suursti luettuani kirjan, vaikka se on lapsille suunnattu niin kyllä aikuisetkin sen voivat lukea - eikä välttämättä tarvitse edes pelätä leimautuvansa lapsenmieliseksi.
Näin vähän sitä ihminen ymmärtää: olin vladin kirjoitushistorian perusteella pitänyt itsestään selvänä, että hän pitää Muumi-kirjoista — siis nimenomaan Tove Janssonin alkuperäisistä kirjoista, ei esimerkiksi näistä laimeista japanilaisista animaatioista, joissa ei ole jäljellä enää juuri mitään Janssonin humaanista anarkismista. Alkuperäiset Muumi-kirjat ovat nimittäin aikamoisen vahvaa kamaa, joiden visiot ovat kyllä ns. aikuisten tavaraa.
Tällä hetkellä on menossa, kuten niin usein, rinnan useampi kirja. Yöpöydällä ovat luettavissa just nyt kulloisenkin fiiliksen mukaan divarista löydetty "Brecht — As They Knew Him" (Seven Seas 1974), jossa kirjailijaklassikon tunteneet ihmiset kertovat muistojaan ja näkemyksiään. Ei mitään yllättävää, mutta hienoja ajankuvia.
Toinen mielenkiintoinen menossa oleva on Sakari Luoman "Poket — miehiä ovella 1955-2008" (Johnny Kniga 2008), jossa suomalaisten ravintoloiden portsarit kertovat tarinoita duunistaan. Mikrohistoriaa parhaimmillaan, ja tarjoaa monelle jatkislaiselle ihanteellisen yhdistelmän alkoholista ja väkivallasta.
Kolmantena unikirjana on menossa esseekokoelma "Katkos ja kytkös — modernismin ja postmodernismin suhde traditioon" (SKS 2004), joka on paikoin (hieman kirjoittajasta riippuen) aivan rasittavan akateeminen ja viisasteleva tai itsestäänselvyyksiä alleviivaava, mutta parhaimmillaan mielenkiintoisia oivalluksia tarjoava.
Yksikään näistä teoksista ei kyllä voita Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Unohtakaa televisioanimaatiot, aito tavara on aito tavara, ja Tove Jansson parhaimmillaan raivokkaampi tyyppi kuin moni ns. nuori vihainen mies.