Miellyttävät sanat, termit ja sanonnat

  • 86 331
  • 354

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Perkele. Perkele on kaunein suomalainen sana jonka tiedän. Niin suomalainen, ja myöskin voimakas. Ärrät sorahtavat siihen malliin, että Etelä-Eurooppalaisilla apinoilla on hankaluuksia.

Kyllä. Vaikkei suomen kieltä osaisikaan, niin kun suomalainen tunteella äärimmäisestä ärtymyksestä sorauttaa perrr-kele, niin ulkomaan eläväkin tajuaa että nyt taitaa miestä jokin harmittaa ja pysytellä hieman taaempana.
Hieno sana. Kunpa osaisin käyttää sitä enemmän. Aina tulee käytettyä sitä v-alkuista naisen sukupuolielimeen viittaavaa sanaa.


"Pirkot selälleen, minä kyllä maksan!", huusi eräs ystäväni kerran kapakkaan astuessaan.

Kaverin kaveri oli puolestaan stripparipaikkaan mennessään huutanut ovelta:"Oravat esiin." Ainoa kerta kun olen sitä hikistä suolenpätkää kuullut oravaksi kutsuttavan.


Olen itsekin mieltynyt vanhoihin sanoihin sekä lauseisiin, mitä ei enää käytetä. Tuo sangen kernaasti on hieno, pitääkin yrittää muistaa jatkossa sekä käyttää sitä. Toki-sanaa käytän nykyään lähes jatkuvasti kun joku haluaa minun tekevän jotain, mihin sitten suostun.

Jonkun pyytäessä jonnekin mukaan tai tekemään jotain kanssaan, tällöin tulee vastata:"Se olisi eri metkaa." Toimii. Tai pidennetty:"Voi pojat/veljet, mutta se olisi eri metkaa."
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Sepalus.

Kaunis, soljuva sana.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Nämä suomen kielen ä- ja ö-äänteet jostain syystä kuulostavat hyviltä ja niitä on hauska käyttää. Esim. äkkiväärä on oikein miellyttävä sana. Eräs kaverini käyttää huonoa tarkoittavaa termiä hömppelipöösää, josta myös pidän.

Jostain syystä myös sana torrakko sopii hyvin suuhun. Tarkoittaako tuo muuten asetta yleisesti vai jotain tietyn tyyppistä asetta? Nopea googletus ei kertonut.
 

juza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Isäni on aina nukkumaan mennessään sanonut vaihtoehtoisesti: "Jaahas, pitäisikö se mennä yöpuulle", tai vielä hellyyttävämmin "Taidanpa mennä laittamaan pyllyreiän kylelleen". Etenkin jälkimmäinen sanontatapa aiheuttaa hykertelyä vielä n. 10 000 kuulemisen jälkeenkin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Isäni on aina nukkumaan mennessään sanonut vaihtoehtoisesti: "Jaahas, pitäisikö se mennä yöpuulle",...

Minun isä taasen käytti toisinaan vähemmin mairittelevaa ilmaisua nukkumaan menemisestä tuumatessaan: "Hyvää yötä Hanna ja lapset, isä menee hirteen lepäämään". Täsmennetään, äitini ei ole Hanna, joten en tiedä mistä sanonta on saanut alkunsa mutta isäni tätä viljeli varsin usein.

vlad.

edit: Korjaus, lisätty Hyvää yötä.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Minun isä taasen käytti toisinaan vähemmin mairittelevaa ilmaisua nukkumaan menemisestä tuumatessaan: "Hanna ja lapset, isä menee hirteen lepäämään". Täsmennetään, äitini ei ole Hanna, joten en tiedä mistä sanonta on saanut alkunsa mutta isäni tätä viljeli varsin usein.

Itse viljelen usein kotona termiä "hyvää yötä Hanna ja lapset". En tiedä miksi, mutta on tarttunut omilta vanhemmilta 70-luvulta. Jotain tuossa sitten kai on.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Itse viljelen usein kotona termiä "hyvää yötä Hanna ja lapset". En tiedä miksi, mutta on tarttunut omilta vanhemmilta 70-luvulta. Jotain tuossa sitten kai on.

Minulta harvapäältä unohtui alusta tuo "Hyvää yötä..." tietenkin isäni aloitti toivotuksen sillä.

vlad.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
"Hyvää yötä Hanna ja lapset" on minullekin tuttu sananparsi lapsuudesta. Isä sitä meilläkin aina hoki.

Kuvittelin joskus että tuo sananparsi on saanut alkunsa Jukka Virtasen sanoittamasta ja esittämästä kappaleesta "Hanna ja Niilo", joka loppuu sanoihin "näkemiin, mua niin, Hanna ja lapset odottaa" mutta ei siinäkään mitään hyvänyön toivotuksia jätetä kellekään.

Kalle Päätalon kirjoista tulee muutamia hyviä sutkautuksia mieleen, kuten tässäkin ketjussa mainitut "lunta on niin että vitunkarvat nietosta pensselöipi" ja "laitoin persesilmän syrjälleen" (kummatkin Juice Leskisen suosikkeja) sekä omat suosikkini "tuurissa se on kelle suuri kulli kasvaa" ja "konstilla ne akatkin koinitaan".
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse viljelen usein kotona termiä "hyvää yötä Hanna ja lapset". En tiedä miksi, mutta on tarttunut omilta vanhemmilta 70-luvulta. Jotain tuossa sitten kai on.


Isoäidiltäni tämän opin hieman pidempänä jokunen vuosi sitten Juhannuksena. Iltaa oli istuttu ja kahdeksankymppiset isovanhempani menivät mökillä soppeensa nukkumaan, kun muut haimme keittiöstä juomaa. Verhon takaa kuului meille muille annettu toivotus: "Hyvää yötä Hanna ja lapset". Muutaman sekunnin päästä toivotus jatkui: "Äiti lähtee kaivoon". Muistaakseni oli tuon omalta äidiltään aikoinaan oppinut.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Minä olen kuullut version Hyvää yötä Hanna ja lapset, isi lähtee varkaisiin.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Mistähän tämä koko sanonta on alunperin lähtöisin, kun tuntuu näitä väännöksiä olevan melkoisesti?

Emmää tiedä, mutta kannattaa selailla netistä Hesarin "kysy Kirstiltä ja Torstilta" palstaa. Siellä oli jokunen vuosi sitten paljonkin näitä vanhoja sanontoja selitelty.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Nimim. chargerin käyttämä ilmaisu "suomalaisen kiekon päälle kusemista isolla kädellä" liigajoukkueiden voimasuhteet-ketjussa miellytti minua suuresti. En tiiedä onko vanha, olen asunut tynnyrissä pienen ikäni.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Taviokuurna on valtavan hieno nimi linnulle. Samoin varpusta tarkoittava vanha "paskahottinen" ja talitiaista tarkoittava "törötiitti".
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Lempimisestä käytetty termi pielustella soi korvaan mukavasti Sanonnoista muistan lapsuudesta värssyn, jota isot pojat yllytti meitä natiaisia huutelemaan kun romanikaravaani pystytti leirinsä lähijoen rantaan kesän tultua: hei kokkelista hellepuijaa, hunttumatula tuijaa. Ei mitään aavistusta tarkottiko tuo mitään, juosta sai aina pakoon, että hippulat vinkuivat, joten ainakin se ärsytti. Hokeman saundi ja poljento on kuitenkin loistava.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kuukkeli on kiva sana, samoin google.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Huveta", kaikissa eri sananmuodoissaan joista ehkä eniten miellyttää "hupenee". Jotenkin tosi kaunis ja hienosti asiaansa kuvaava sana.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Lempimisestä käytetty termi pielustella soi korvaan mukavasti Sanonnoista muistan lapsuudesta värssyn, jota isot pojat yllytti meitä natiaisia huutelemaan kun romanikaravaani pystytti leirinsä lähijoen rantaan kesän tultua: hei kokkelista hellepuijaa, hunttumatula tuijaa. Ei mitään aavistusta tarkottiko tuo mitään, juosta sai aina pakoon, että hippulat vinkuivat, joten ainakin se ärsytti. Hokeman saundi ja poljento on kuitenkin loistava.
Tsihko diives kaaleet,

Kyllä tuossa selvästi on romanikielelle ominaisia sointuja ja rakenteita. Autenttista ääntelyä voi kuunnella vaikka YLEn romaninkielisistä uutisista.

Olen kuullut etteivät romanit aina tykkää jos valkolainen yrittää puhua niille romanikielellä. Tämä silloinkin jos joku näyttää jopa hieman osaavan kieltä eikä ole tekemässä ilmeistä manneparodiaa.

Heikää.
 

Steyer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jatkoaika HC, Colorado Avalanche
Siirtyä varjolaivueeseen. Tällä termillä lennoston ihmisen puhuvat kuolemisesta (ainakin Pilven veikot eli sodassa olleet lentäjä) Aivan mielettömän kauniisti sanottu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös