Sinällään hieno saavutus toki, mutta näin jälkikäteen olen tajunnut että kaikki tuo oli jollakin tavalla sen ongelman kiertämistä ja peittelyä, ja hän oli lopettanut ainoastaan äidin vakavan sairauden vuoksi eikä siksi, että hän oikeasti olisi halunnut parantua alkoholismista. Tai edes myöntää olevansa alkoholisti. Oikeasti hänkin koko tuon ajan voi pahoin, kuten meidän koko perhe, ja hänellä tuo purkautui mm. vakavina masennuskausina ja muuna ongelmakäyttäytymisenä, kuten esimerkiksi sairaalliisen pakonomaiseksi suorittamiseksi muuttuneina harrastuksina.
Tutulta kuulostaa.
Minullahan homma meni niin, että addiktoiduin alkoholiin teini-ikäisenä melkein samantien, kun sitä käyttämään aloin. 8 vuotta siitä ensihumalasta ehdin alkoholia käyttää, kunnes stoppi tuli vastaan. Loppuvaiheessa juominen oli jo aika vaarallista oman terveyteni kannalta näin jälkeenpäin ajatellen. Tuo juomiseni alkoi hyvin lähelle samoihin aikoihin, kun oma isäni lopetti juomisen. Hän oli ihan siellä kynnyksellä jo silloin, että äiti jättää hänet ja häneltä lähtee työpaikka alta. Ja tämän hän itse aivan avoimesti kyllä nykyään myöntää.
No jokatapauksessa, kun itse aloitin silloin samoihin aikoihin dokaamaan, niin eihän siinä tietenkään koskaan millään tavalla tullut käsiteltyä sitä isän alkoholismin aiheuttamaa pahaa oloa. Tai koulukiusaamisen jättämiä jälkiä.
Sitten kun reilu parikymppisenä oma juomiseni loppui, niin kykeninkö silloin käsittelemään noita asioita, ja siihen vielä päälle tulleita omasta juomisestani juontuneita asioita? No enpä juurikaan. Kyllähän minä siis AA:ssa ensimmäiset vuodet esimerkiksi kävin hyvin aktiivisesti, puhuin siellä ja kuuntelin sekä luin paljon aiheesta. Kirjoittelin myös hyvin aktiivisesti eräälle päihderiippuvuuksiin keskittyneelle nettipalstalle.
Mutta silti se mitä minulle kävi oli se, että korvasin sen alkoholin sitten vain paljon muilla riippuvuuksilla sekä säilytin sellaisia riippuvuuksia, joita minulla oli olemassa jo silloin juodessakin. Eli se
ydinongelma, mikä siinä alkoholismissa on minun nähdäkseni se pihvi ja villakoiran ydin, niin se pysyi elossa ihan samalla tavalla, kuin silloin juodessakin. Eli minä en voinut hyvin. Pakenin omia tunteitani ja omia käsittelemättömiä asioitani nyt sitten noihin muihin riippuvuuksiin. Aivan kuten tein silloin juodessakin. Ja voin aivan helvetin huonosti pahimmillani. Olin siis kuivajuoppo, joka kyllä oli juomatta, mutta joka ei kyennyt sanomaan ulos sitä eikä rehellisesti pystynyt sitä kohtaamaan, että kuinka huonosti oikeasti sisälläni voin.
Tämä on se syy, että miksi se pelkkä juomattomuus ja raittius on kaksi ihan eri maailmaa. Pelkkä korkin kiinni ruuvaaminen ei ole vielä alkoholismin ratkaisua. Se on vain alku. Ja tuntuu, että me sen alkoholismin läheltä kokeneet tämän asian varsin hyvin sisäistämme. Ainakin sen perusteella, mitä sinä ja esimerkiksi
@Alejandro on tähän ketjuun kirjoittanut.
Noita riippuvuuksia, mitä minulle sitten tuli oli ainakin videopelaaminen, somettaminen, urheilu ja porno. Nämä olivat jonkinlaisia laastareita sen alkoholin tilalla. Jonkinlainen läheisriippuvuus minulla on lisäksi ollut ihan pienestä lapsesta asti. Noiden riippuvuuksien kanssa sitten menikin monta vuotta. Ja jokainen noista riippuvuuksista toimi vähän eri tavalla, mutta ihan selkeästi olen nuo kaikki itsestäni tunnistanut. En noita nyt kauhean yksityiskohtaisesti ala selostamaan, mutta pahoja nuokin olivat, ja veivät aivan valtavasti aikaa ja energiaa.
Nyt voin sanoa, että olen noista riippuvuuksista aika hyvin eroon jo päässyt. En ole somessa enää tätä jatkoaikaa lukuunottamatta. Urheilen edelleen, mutta nykyään se on paljon terveempää, kuin se raivopäinen suorittaminen. Pelaan videopelejä ihan murto-osan nykyään siitä, mitä ennen, eikä minua kiinnosta enää uppoutua mihinkään peliin sillä vanhalla tavalla. Pornoakin katson hyvin harvoin enää nykyään.
Läheisriippuvuus onkin sitten ehkä vähän kinkkisempi juttu. Se juontaa jostain niin valtavan syvältä lapsuudestani, ja ne mallit olen aivan pikkulapsena jo sisäistänyt. Ihmissuhteiden sarallahan meillä kaikilla alkoholistikodin kasvateilla on uskoakseni enemmän tai vähemmän ongelmia. Näin se asianlaita on minullakin ollut, ja tuo on oireillut monilla eri tavoilla. Ja kun ne mallit elää ja toimia on imenyt joskus ihan pikkulapsena jo itseensä, niin niiden olemassaolosta on itse ollut hyvin pitkälti tiedostamaton. Semmoista voi olla hankalaa kyseenalaistaa, joka on aina ollut läsnä, ja johon on niin tottunut.
Mutta se miten tuo on ainakin minussa näkynyt, niin se on sellainen riittämättömyyden tunne kai ytimeltään. Ei jotenkin sisäistä sitä, että riittää ihan vain omana itsenään, kun ei tämmöistä kokemusta voinut mitenkään syntyä siellä alkoholiskodissa lapsena kasvaessa. Se miten tämä sitten on näkynyt ihmissuhteissa, niin ainakin vaikeutena luottaa ihmisiin, hylätyksi tulemisen pelkoa ja vaikeutta päästää ketään lähelle. Liiallisena kiltteytenä, ja ihmisten miellyttämisenä. Kiltteydessähän ei tietysti ole mitään pahaa, mutta silloin se on ongelma, jos et osaa olla kiltti itsellesi. Se kiltteyskin tulee silloin sellaisesta hyvin epäterveestä paikasta sinussa. Se on tavallaan sellainen kierre, missä sinä koko ajan hylkäät itseäsi. Omia tunteitasi ja omia tarpeitasi. Ihan terveitä ja luonnollisia tarpeita, joita meillä kaikilla on, ja joiden kanssa me alkoholistikodin kasvatit olemme oikeasti ihan yhtä arvokkaita, kuin kuka tahansa muukin.
Ja tässä sitä sitten päätyy semmoiseen tilaan, jossa jotain tosi tärkeää ja arvokasta elämästä jää puuttumaan. Koska kyllähän kaikkien meidän ihmisten ihan niitä syvimpiä tarpeita on jonkinlainen rakastetuksi tulemisen kokemus. Mutta sitä ei voi oikein mitenkään saada niillä läheisriippuvaisilla konsteilla. Ei esimerkiksi ripustautumalla ja roikkumalla toisessa ihmisessä, jossa se ihmissuhde ei perustu sellaisella vapaudelle, jossa jopa rakkaus voi syntyä, vaan se on sellainen tilanne jossa sinä kaappaat sen toisen ihmisen ikäänkuin panttivangiksesi. Ja kukaan terveellä tunne-elämällä varustettu ihminenhän ei tuollaiseen halua suostua, kun sen sinusta rupeaa vaistoamaan, vaan lähtee etääntymään. Ja näin ne kaikki hylätyksi tulemisen haavat ym. traumat sinussa aktivoituvat. Toki tämmöinen tilanne voi olla myös paikka toipua niistä haavoista ja traumoista, jos sen ymmärtää ottaa oikealla tavalla.
Se tilanteessani on ehkä johonkin toiseen verrattuna sitten hyvää, kuten aiemmin sanoinkin, niin isäni kanssa näistä asioista on pystynyt puhumaan. Hänellä ei ole enää sitä alkoholismin kieltomekanismia sillä tavalla siellä päänupissaan, vaan me kyetään kyllä se elefantti nostamaan siihen olohuoneen pöydälle ihan kaikessa rumuudessaan, ja puhumaan asioista melko terveellä tavalla niin kuin ne oikeasti ovat, sen sijaan että se elefantti pitäisi potkia takaisin sinne olohuoneen nurkkaan murjottamaan.
Itsensä kohtaaminen. Pakoonjuoksemisen lopettaminen. Tuossa se resepti lyhyesti ja tiivistettynä on, että miten nämä ongelmat ratkaistaan.