Kiitokset hyvästä vinkistä! Tuli jo eilen kuunneltua pari aika mielenkiintoista pätkää tuolta.
Kiitokset hyvästä vinkistä! Tuli jo eilen kuunneltua pari aika mielenkiintoista pätkää tuolta.Tässä on muuten aiheeseen sopiva youtube-kanava. Kaksi entistä huumeriippuvaista käy keskenään ja vieraiden kanssa varsin syvällisesti läpi päihderiippuvuuksia ja kaikkea muuta, mitä niihin liittyy.
Tällä tietoisuudella mitä nämä kaverit levittävät päihdesairauksista olisi todennäköisesti valtava tarve. Toivottavasti jatkavat vielä pitkään, ja tämä sanoma välittyy ympäriinsä.Kiitokset hyvästä vinkistä! Tuli jo eilen kuunneltua pari aika mielenkiintoista pätkää tuolta.
Tätä korosti hyvin tuo Wiljami Myllylän jakso. Myllylä ei ole tuosta päihdeongelmastaan juuri julkisuudessa puhunut sitä yhtä instapäivitystä ja yhtä haastattelua lukuun ottamatta, mutta kertoi juuri tuossa että on ihan erilaista tulla normaalin lehtihaastattelun sijasta puhumaan sellaisten kavereiden kanssa, jotka ovat itse käyneet läpi kaiken sen mitä hänkin. Tuntui ottavan itsekin tuon terapeuttisena kokemuksena, että voi nyt ensimmäistä kertaa kertoa itse oman tarinansa ja sen miten on nähnyt oman isänsä tarinan, ja saa tehdä sen tuollaisessa ohjelmassa jota hostaa ihmiset, jotka ymmärtävät täysin sen mitä hän kertoo.Tuossa on kuitenkin tosi iso ero, kun asiasta puhuvat semmoiset ihmiset, jotka oikeasti tajuavat sitä addiktin tunne- ja sielunelämää, sekä sitä miten addikti ajattelee. Ja sitä mitä se päihderiippuvuuden ratkaisu oikein on.
Viikko nyt takana selvin päin. Ei tämä nyt niin tylsää ollut kuin muistin, mutta helvetin tylsää silti.
Joo, toivottavasti saa Wiljami elämänsä vielä jengoilleen.Tätä korosti hyvin tuo Wiljami Myllylän jakso. Myllylä ei ole tuosta päihdeongelmastaan juuri julkisuudessa puhunut sitä yhtä instapäivitystä ja yhtä haastattelua lukuun ottamatta, mutta kertoi juuri tuossa että on ihan erilaista tulla normaalin lehtihaastattelun sijasta puhumaan sellaisten kavereiden kanssa, jotka ovat itse käyneet läpi kaiken sen mitä hänkin. Tuntui ottavan itsekin tuon terapeuttisena kokemuksena, että voi nyt ensimmäistä kertaa kertoa itse oman tarinansa ja sen miten on nähnyt oman isänsä tarinan, ja saa tehdä sen tuollaisessa ohjelmassa jota hostaa ihmiset, jotka ymmärtävät täysin sen mitä hän kertoo.
Paljon asiaa alkoholismista. Ihan hyvää juttua, mutta se mikä minua tämmöisessä asenteessa häiritsee, on tuo liiallinen mustavalkoisuus.
Puhuja antaa tässä ymmärtää, että esimerkiksi etkoilla käyminen on lähes yhtä kuin päihderiippuvuus. Ja oli tuolla joitain muitakin esimerkkejä, jossa otetaan mielestäni liian jyrkkä asennoituminen päihderiippuvuuden tunnistamiseen. Toinen oli että tipaton tammikuu on lähes yhtä kuin alkoholismi.
No aivan varmasti on niin, että esimerkiksi tipaton tammikuu on asia, jolla moni alkoholisti kusettaa itseään. Kuten on myös etkoilla käyminen monille osa päihderiippuvuutta.
Mutta metsään tuossa mennään silloin, kun asiaan suhtaudutaan näin ehdottamalla tavalla. On myös aivan tervettä, että joku voi pitää sen tipattoman kuukauden, tai että joku käy etkoilla. Olen sellaisia etkoilla kävijöitä nähnyt, kuten myös tipattoman tammikuun pitäjiä kuullut, joilla ei aivan auringonvarmana ole mitään päihderiippuvuutta.
Tämä on mielestäni oikein oiva huomio, jonka olet tehnyt. Se itse ongelma voi ihmisen psyykeessä ja tunne-elämässä hyvin herkästi jäädä sinne taustalle ratkaisematta. Olen tätä samaa nähnyt paljon myös itse, ja olen siihen minäkin kaiketi osaltani langennut. Sitten kiirehditään viemään sanomaa alkoholismista, vaikka tosiasiallisesti ollaan itsekin vielä hyvin pahasti puolitiessä sen ongelman ratkaisemisessa. Sen yksi tunnuspiirre on sitten juuri tosi tiukka mustavalkoisuus ja ehdottomuus.Hyvää pohdintaa, allekirjoitan tästä kaiken. Pitkään aikoinani päihdeongelmaisten parissa työskennelleenä olen itse sitä mieltä, että addiktien perimmäisin ongelma harvoin on se addiktion kohde. Toki oma ja läheisten elämä helpottuu kun jättää esim. päihteet pois, mutta ei se sitä itse addiktiota vielä paranna. Paljon tuolla kentällä valitettavasti näki mm. työntekijöissä sitä, että se oma addiktio on vaihdettu esim. uskontoon tai muuhun kaikkivoipaisuusharhoja aiheuttavaan substanssiin. Kuvitellaan olevansa parantuneita ja auttavan muita, vaikka oikeasti hoivataan sitä omaa addiktiota kaiken aikaa.
Sama omalla isälläni, mutta hänen juomisensa keskittyi vapaisiin ja lomiin. Töissä hän pystyi käymään normaalisti niin kuin moni alkoholisti. Pahinta aikaa oli oma teini-ikäni ja nuoren aikuisuuteni aika. Äiti taas ei ole käyttänyt alkoholia koskaan. Meillä siis yksi joi ja muut joutuivat katselemaan vierestä. Tissutella isä ei juuri osannut ja juominen oli todella humalahakuista eli useimmiten päädyttiin räkäkänniin.Tsemiä kovasti kaikille ponnisteluissa! Oma faija aikanaan tuurijuopotteli vuosikymmenet, aina se siitä muutamasta lähti. Ehkä muutaman kerran onnistui ottamaan ne pari, sitten jo kaatuikin ämpärillinen joka päivä.
Oli sitten lopulta kuitenkin elämänsä viimeiset +20 vuotta selvin päin.
Pakko se on myöntää, että maistuu turhan paljon, ja nyt täytyy mennä ammattilaisen luokse, että jospa tämä saadaan katkaistua.
Suosittelisin sinulle nyt hyvin lämpimästi sitä, että hautaisit heti tuollaiset ajatukset kohtuukäytöstä. Nuo ovat riippuvaisen mielen takaportteja, joilla palataan vaan siihen vanhaan, eikä siinä tosiasiallisesti mikään muutu.Aika näyttää, voiko minusta tulla edes kohtuukäyttäjää, vai ruuvataanko korkki kiinni lopullisesti.
Tämä oli hyvinkin tarkka kuvaus omasta lapsuudestani / nuoruudestani. Isukki toki otti arkenakin ihan tukevasti välillä, mutta duuniin raahautui aina.Sama omalla isälläni, mutta hänen juomisensa keskittyi vapaisiin ja lomiin. Töissä hän pystyi käymään normaalisti niin kuin moni alkoholisti. Pahinta aikaa oli oma teini-ikäni ja nuoren aikuisuuteni aika. Äiti taas ei ole käyttänyt alkoholia koskaan. Meillä siis yksi joi ja muut joutuivat katselemaan vierestä. Tissutella isä ei juuri osannut ja juominen oli todella humalahakuista eli useimmiten päädyttiin räkäkänniin.
En isän juomisesta koskaan hänen kanssaan puhunut. Se puhumaton möhkäle pysyi välillämme myös hänen juomattomat viimeiset runsaat parikymmentä elinvuottaan. Tiedän, että hänkin kärsi ja häpesi, mutta ei se hänen läheisiään paljon lohduttanut.
No onneksi saatiin ne viimeiset juomattomat vuodet. Vaikka kuinka häntä rakastan niin kyyninen puoleni minussa epäilee, että olisiko korkki mennyt häneltä kiinni aikanaan, jos krapulat eivät olisi alkaneet loppuaikoina olla niin ankaria, että alkoi kroppa olla niin kovilla, että häntä pelotti, että henki lähtee.
Hyvä isä hän silti oli. Ikävöin sitä rakastavaa, älykästä periaatteen miestä, jolla oli viheliäinen sairaus.
Melkein uskaltaisin suositella, että luovu tuosta ajatuksesta välittömästi ja lähde miettimään ihan suoraan niin, että se korkki pysyy lopullisesti kiinni. Se alkoholismi ja alkoholiongelma ei yleensä ole mikään kertaluontoinen, olosuhteista tai muusta johtuva juttu, ja jos se juominen kerran on jo livennyt ongelman puolelle niin on aika harvinaista että kohtuukäyttö senkään jälkeen onnistuisi. Se mekanismi on siellä olemassa ja on silloin parempi, kun ei edes yritä leikkiä sen kanssa.Aika näyttää, voiko minusta tulla edes kohtuukäyttäjää, vai ruuvataanko korkki kiinni lopullisesti.
Tämä on hyvä pointti. Joku alkoholismista kärsinyt joskus taisi todetakin, että alkoholiriippuvaisena kaikista pahimpia oli juuri ne päivät ja hetket kun ei juonut mitään. Ne oli pelkkää kärvistelyä, tuskaa ja sen hetken odottamista kun pääsee taas juomaan. Eli vaikka oli esim. viikot juomatta, niin silti se alkoholiriippuvuus piti tavallaan otteessaan koko ajan ja sotki elämää tehden normaalielämän ihan mahdottomaksi.Omana viestinään vielä semmoinen toteamus, joka on hyvä ymmärtää, että päihderiippuvuutta tunnistettaessa niiden viikko-/päivätasolla juotujen määrien tai juomakertojen tuijottaminen on kokolailla samantekevää.
Samalla tavalla alkoholistin lapsena ei pystynyt koskaan kovin täydesti nauttimaan selvistä päivistä, kun taustalla alitajuisesti oli tunne, että jossakin vaiheessa taas korkki naksahtaa.Tämä on hyvä pointti. Joku alkoholismista kärsinyt joskus taisi todetakin, että alkoholiriippuvaisena kaikista pahimpia oli juuri ne päivät ja hetket kun ei juonut mitään. Ne oli pelkkää kärvistelyä, tuskaa ja sen hetken odottamista kun pääsee taas juomaan. Eli vaikka oli esim. viikot juomatta, niin silti se alkoholiriippuvuus piti tavallaan otteessaan koko ajan ja sotki elämää tehden normaalielämän ihan mahdottomaksi.
Se juomattomuus ei vielä siis tarkoita sitä, että ihminen olisi parantunut alkoholiriippuvuudesta. Ne samat käytösmallit ja samat pakkomielteet on edelleen siellä taustalla ja purkautuvat ehkä sitten muihin asioihin. Ja lopulta ne sitten yleensä purkautuvat jälleen siihen alkoholiin. Todellinen paraneminenhan lähtee vasta sitten käyntiin kun ihminen kykenee tunnistamaan nuo haitalliset käytösmallit ja saa työkalut niiden taklaamiseen.