Jotakin
Meillä oli tuvassa eräs kaveri, joka oli äärimmäisen tarkka ja epäluuloinen ympäristönsä suhteen. Tällä jääkärillä oli sellaisia pakonomaisia rutiineja joista hänelle virnuilimme, mutta joita hän ei muiden nauraessakaan lopettanut. (Asetteli kaapin lukon aina johonkin tiettyyn asentoon siihen lenksuun, seisoi kaapin edessä aina samassa lattiaruudussa katsoen että on varmasti oikeassa paikassa etc.)
Noh. Veijarilla oli tapana myöskin lähteä aina vekosilla himassa käymään ja tekemisen puutteessa kun olimme, niin aloimme tekemään miehelle kaikenlaisia kolttosia, jotka tosin olivat meidän tuvassamme ihan arkipäivää muillekkin.
Ensin se alkoi ihan viattomasti muiden tuvan jätkien leirisukkien tunkemisilla kaverin tyynyliinaan tyynyn sijasta etc., mutta tokihan nuo alkoivat sitten loppupeleissä jatkuvan nokittelun seurauksena paheta päivä päivältä.
Kenkälankki, tuo mainio aine. Siitä varmasti jäi monelle samaan aikaan Santahaminan KRHK:ssa palvelleelle pysyvät traumat, mutta tälle ehkä vieläkin pahemmat. Ensin keksittiin, että kun se kerran sitä lukkoa aina nysvää, niin tehdäänpä temppu. Levittelimme lukon takaosan täyteen sitä lankkia ja kun heppu alkoi pimeässä sitä taas asettelemaan vekosilta tullessaan, niin käsissähän nuo olivat kaikki ja kirosanojen määrä tuvassa sen mukainen. Myöhemmin sitä käytettiin myöskin miehen petivaatteisiin ym. siihen aikaan muualla yleisen hammastahnan asemasta etc.etc.etc. Lähes joka päivä jotakin.
No ennenpitkäähän jo ennestäänkin epäluuloisesta hepusta tuli todella epäluuloinen. Joka ilta muut tirskuivat peittojen alla, kun yksi agenttina varautui kaiken maailman jäyniin tullessaan, katteli maglitella lukkoaan ennen kuin koski siihen, haisteli ja tiiraili punkkaansa etc. etc. mutta aina oli jotain uutta keksitty ja leukaan napsahti.
Kerran ruuvasimme punkastaan sen pohjalevyn irti ja mies - jo tyytyväisenä huokaistuaan että tänään ei kukaan ole sikaillut - rojahti punkkaan kaatuessaan patjansa kanssa komeasti lattialle.
Yhden kerran pääsimme keskellä yötä pu:n puheille näistä hommista. XXXX tuli taas kerran iltavapaalta ja teki normaalit, n 10min kestäneet jäynänetsimisrutiinit. Mitään ei silläkään kertaa löytynyt ja ei muuta kun kaappia avaamaan. Hämmästys oli melkoinen, kun lukko oli jo kädessä mutta puukaappi ei auennut millään. Se kiskoi ja kiskoi, mutta ei millään ymmärtänyt mikä nyt mahtaa olla vialla. Sitten jollain petti siellä peiton alla pokka, alkoi kuulumaan tirskahtelua ja lopulta kaikki muutkin repesivät. XXXX tietenkin tässä vaiheessa arvasi viimeistään, että taas on toverit olleet asialla.
Ilme oli vähintäinkin näkemisen arvoinen, kun tajusi mistä on kysymys. Kaappi oli nimittäin hakattu rautanauloilla kiinni :)
Sillä kertaa XXXX ei kuitenkaan ollutkaan oma huumorintajuinen itsensä, vaan kaivoi punkan alla olleista tetsareistaan kenttälapion ja alkoi paukuttamaan sitä kaapin ovea niin helvetisti yrittäessään irroittaa niitä nauloja. Ja meidän tsägällä, niin tietty pu oli juuri sillä hetkellä kerrkoksessa ja ampui tupaan. Kaikki tietysti hiljenivät samantien ja pu katseli ihmeissään, kun yksi heppu seisoo kaappien edessä lomapuku päällä ja kenttälapio kädessä ja muut vedet silmissä koittivat vetää äsken huulilla ollutta hymyä sisäänpäin.
Pu, joka oli pahin mahdollinen vaihtoehto siihen saumaan (ylil. Järvi, Santiksessa olleet varmaan tietävät) veti ihan kauheat raivarit ja huusi meille kun palosireeni semmosen 5-10min (tuntui tunnilta), vaikka ei - luojan kiitos - huomannut edes mistä siellä oli kysymys.
Me suurinpiirtein paskat housussa seistiin kalsareissa asennossa siellä tuvassa keskellä yötä ja otettiin ripitys vastaan. Sanoi, että yksikin inahdus vielä siitä tuvasta, niin pirteänä metelöivät jääkärit pääsevät hinkkaamaan loppuyöksi tykkihallin lattioita edustuskuntoon.
Tämä pu kun oli kyseessä, niin eipä huvittanut kokeilla jäikö todella sinne käytäville vaanimaan vai lähtikö johonkin toiseen yksikköön kuten oletettavaa on. Kaikki halusivat yhtäkkiä olla ihan hiljaa. Pihahdustakaan ei enää saanut kuulua, joten ne naulat kaivettiin porukalla irti siitä ovesta. Kynsiä ja avaimia avuksi käyttäen. Eikä ollut muuten helppo homma, kun niitä ei tosissaan hakattu siihen yhtä eikä kahta, vaan ehkä kymmenkunta. Pitkään niitä sieltä raavittiin ja tuli aika moneen kertaa mieleen, että pilkka osui sillä kertaa aika pahasti muuhunkin kuin vain XXXX:n nilkkaan.
Sähläreistä tuli mieleen yksi komppaniassamme palvellut kreikkalainen. Kaveri oli siis ulkomaalainen ja sen lisäksi hänellä ei totta tosiaan ollut kaikki kotona ja sillähän piristimme itseämme. Olimme lähdössä tetsailemaan ja muiden jo ollessa lähes täydessä tst-varustuksessa valmiina menemään muotoon tämä tuli vasta aamupalalta. Oli paskalle vielä menossa ja kysyi mitä pitää pukea päälle jahka mennään. Noh, tupakaverinsa neuvoivat että ei muuta kun palveluspuku ja kumisaappaat, sekä tietty lisäksi rynkky. Voitte uskoa, että muodossa oli hymy herkässä kun ulkomaalaisvahvistusta ventattiin ensin siinä ties miten kauan ja sitten hän juoksi ovesta takki auki harmaassa palveluspuvussaan, ja kumisaappaissa pelkkä rynkky kädessä.
Kapiasta ei naurattanut, ei sitten yhtään. Hänen ilmeestään tuli mieleen sanonta 'jos katse voisi tappaa' :D
Tämä ulkomaalaisvahvistus oli niin legendaarinen kaveri siellä, että en enempää viitsi edes miehen toilailuita kirjoitella. Niistä tulisi nimittäin kirja.