La 20.9.2008 SaiPa - JYP

  • 12 826
  • 84

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja sinne Lappeenrantaan että odotukset nousevat joukkueen vahvistumisen myötä luonnollisesti.
Jos tämä oli minulle (vaikkakin minua lähin jäähalli sijaitsee Hippoksella), niin: totta kai odotukset nousevat, ja niiden pitääkin. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että JYP pelaisi finaaleita, mutta se vaatisi jotain muuta kuin rutiinisuorituksen. Siellä nyt kuitenkin on Bluesin lisäksikin aika kovia joukkueita vastassa. Ja kuten sanoin, naureskelun kohteena on enemmänkin tuo maakuntalehden jo toista vuotta jatkuva leijuminen.

Minkähän takia muuten urheilutoimittajien osalta journalistisiin periaatteisiin tunnutaan suhtautuvan aika lailla normaalia toimitustyötä rennommin? Tästä tuli keskusteltua erään toimittajan työtäkin aikoinaan tehneen tuttavana kanssa, ja hyvänä esimerkkinä esiin nousi se, että KalPa-JYP -pelissä Kapasen saamaa mailaniskua ei noteerattu jutussa lainkaan. Samanlaisia esimerkkejä varmasti löytyy kaikista näistä tietyn kiekkojoukkueen kannatusalueen lehdistä, Keskisuomalaisesta nyt vaan sattuneesta syystä tulee aika lailla usein näitä bongattua, se kun on työpaikan kahvipöydällä luettavissa.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kulmalahan on tunnetusti SaiPan kannattaja, joten olen kanssasi samaa mieltä. Pahasti sekaisin tietyt tahot tässä kylässä ovat.
Ihanko todella? Noh, siinä on sitten varmaan kaverilla todella paha työperäinen stressi päällä: toisella puolella sekä journalistinen että seurakannattajallinen itsekunnioitus, ja toisella, niin, JYP ja Keskisuomalainen...

Ja Poisonille vielä täysin off-topicia: Nyt kannattaa seurata pääkirjoitussivuakin vielä tarkasti, Laatikainen on edelleen siinä mukana, vaikka päätoimittajan hommista jo poistuikin. Tämänpäiväisessä (luin iltapäiväoluen yhteydessä Brick'sissä, itselleni lehteä ei tule) Erkki oli aika vaisu, mutta eiköhän sieltä vielä jossain vaiheessa tule taas perusteluja sille miksi turvevoima on ekologisinta mitä on, ja eri mieltä olevat ituhippejä.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Paskalla pelillä SaiPalle toistamiseen 2 pistettä. Ei voi ainakaan SaiPan kannattajat valittaa, etteivät laittaisi paikoista sisään, kun tänään peliä katsoi. Muutama hassu paikka ja 3 maalia. Muuten täysin mitäänsanomatonta pelailua, joskaan ei Jyppikään esittänyt mitään huikeaa kiekkoa.
 

Juanito

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli kyllä Immoselta heikko esitys kaikkiaan, erittäin yliarvostettu pelaaja. Suu käyvi joka tilanteen jälkeen ja aina oli jalat kohti taivasta kun vain kaveri iholla sattui olemaan - taisi olla paljolti JYP-teemana tänään että filmataan paljon rangaistuksia keltapaidoille.
Täysin eri mieltä. Mielestäni oli tänäänkin yksilötasolla omaa luokkaansa ja vain Kapteeni Kohon ketjun loistava esitys piti Immoset tasakentällisin nollilla. Kaukalossa pelattiin reilua peliä tänään, se Immosen selästätaklaus vaikutti ihan puhtaalta vahingolta ja aika huonoa säkää oli Nyrhisellä tilanteessa. Kyllä JYPin Jarkko Immonen olisi tällä hetkellä jokaisen SM-Liigajoukkueen ykkössentteri, hell yeah!

Löfman pelasi hyvän pelin ykkösen keskellä ja on ilman muuta tällä hetkellä ykkösvaihtoehto tuolle tontille. Ja jos samalla tavalla jatkaa, niin kovan työn takana on meidän Jarkko Immosella tuon paikan takaisin valtaaminen. SaiPa 5vs5 pelissä tänään hieman edellä, erikoistilanteita hallitsi JYP. Etenkin paljon parjatulta puolustukselta hyvä esitys tänään, ja Tarvainenkin näyttäisi saavan juonesta kiinni pikkuhiljaa. Hostikka myös erinomainen. Nyt vaan se vieraspelaaminen kuntoon niin hyvä tästä tulee!
 

Franchi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, ACF Fiorentina
Eipä tuo liike taida juuri parantua. Se, että menetti paikkansa ottelun loppuhetkillä Kaksoselle, kertonee jotain...
Höpöhöpö. Liike on parantunut JYP-treenimatsista huomattavasti, vaikka itsellänikään ei liikkeen parantumisen suhteen aikanaan järin kovia odotuksia ollut. Edelleen, saa sopimuksen satavarmasti.
 

Franchi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, ACF Fiorentina
Oli kyllä Immoselta heikko esitys kaikkiaan, erittäin yliarvostettu pelaaja. Suu käyvi joka tilanteen jälkeen ja aina oli jalat kohti taivasta kun vain kaveri iholla sattui olemaan - taisi olla paljolti JYP-teemana tänään että filmataan paljon rangaistuksia keltapaidoille.
Täysin eri mieltä. Todella kokonaisvaltainen pelaaja, josta valitettavasti Lappeenrannassa saadaan vaan unelmoida. Yllätti Immosen fyysisyys, tuohon runkoon nähden. Puheet filmailusta silkkaa skeidaa.
 

Jarzki

Jäsen
Yllätti Immosen fyysisyys, tuohon runkoon nähden. Puheet filmailusta silkkaa skeidaa.

Tuohon runkoon nähden? 183cm ja 96kg, kyllähän Immosella nimenomaan on ominaisuuksia myös fyysiseen peliin. Filmailusta ei tietoakaan ainakaan minun silmiini ole ollut, varsinkaan siihen rikkomiseen nähden millä miestä yritetään joka pelissä horjuttaa. Useimmiten vaan ei onnistu sekään.

Pelistä sen verran, että kyllähän tuossa JYPin pelissä ilmeisesti on vielä melko paljon kehittämistä. Puolustus on ollut hyvä ja pitävä, kakkos- ja neloskentät olleet JYPin parasta antia. Tähän kun vielä lisätään Immosen kentällisen nousu tulevaisuudessa vielä astetta kovemmalle tasolle etenkin 5v5 pelissä, ei JYPillä pitäisi olla pienintäkään hätää. Eri asia konkretisoituuko odotukset millä tavalla.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Höpöhöpö. Liike on parantunut JYP-treenimatsista huomattavasti, vaikka itsellänikään ei liikkeen parantumisen suhteen aikanaan järin kovia odotuksia ollut. Edelleen, saa sopimuksen satavarmasti.
Sopimuksen voi saada ja pääosin siksi että on halpa, täyttää SaiPan pelaajien pestauksen tärkeimmän kriteerin. Kauheita harppauksia ei liikkeen suhteen enää tulle tapahtumaan ja liike ei huimaa vieläkään, vaikka vähän eteenpäin olisikin menty. Helpoin ratkaisu on pitää mies ja toivoa että mies parantaa vielä ja paljon. Jos taas yhtään uskoisi omaan pelaajascouttaukseen nyt järkevintä olisi jo olla etsimässä korvaajaa ja harkita vakavasti Nabon ulostamista try-outin jälkeen. Minusta SaiPalla ei ole varaa pitää ulkomaalaista, jonka tilalle pitää pelin ratkaisuhetkillä heittää oma junnu, ei vaikka olisi halpa ja omaisi samettiset kädet.
 

tiikeri

Jäsen
Yllätti Immosen fyysisyys, tuohon runkoon nähden.

Miten niin tuohon runkoon nähden (183/96)? Eikö se ollut jo pitkään tiedossa, että Immonen on todella vahva kaveri, joka ei kaihda fyysistä peliä. Vaikkei nyt mikään varsinainen niittokone pelityyliltään olekaan.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Asiaan ohuelti liittyen: on ollut näin ulkopuolisen silmin huimaa katsottavaa tämä paikallisen Hevossanomien... korjaan Keskustapuoluelaisen... eikunsiis Keskisuomalaisen urheilutoimituksen täydellinen vauhtisokeus. Tästähän oli merkkejä jo viime syksynä, mutta pari viikkoa sitten ihmettelin että mikä se tuossa Kauppakadulla pärisi, ja seuraavan päivän liigaennakkoa lukiessani tajusin että se taisikin olla toimittaja Kulmalan mestaruusmopo kun keuli matkalla toimituksesta kohti Hipposta. Liigaa enemmän seuraavat kannattajat ovat olleet yllättävänkin jalat maassa, toki innostuneita ja toiveikkaita kuten kuuluukin, mutta voi herran jestas miten pahasti sekaisin tietyt tahot tässä kylässä ovat.

Et ole vielä nähnyt tai lukenut puoliakaan. Keskisyöpäläisen toimittaja Kyynel-Kulmalan kirjoittelua toistakymmentä vuotta seuranneena voin sanoa, että tämän kaverin takki kääntyy ääntä nopeammin.

2000-luvun alussa saimme lukea sivukaupalla angstisia kolumneja siitä, kuinka rahan mahdista on tullut urheilun syöpä. Nyt meillä on täällä tuhkasta (rahan voimalla) noussut uusi JYP, jonka tulemiseen on luonnollisesti uskottu paikallisessa mediassa myös läpi vaikeiden aikojen. Ja sitä rataa. Jos JYP keväällä menestyy, on se Kulmalan kirjoittelun ansiota (mitäs minä sanoin). Jos ei, niin Kulmala kirjoittaa, että mitäs minä sanoin.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Puheet filmailusta silkkaa skeidaa.
Ei todellakaan ole, kaveri oli pitkällään jäässä monta kertaa tilanteen jälkeen. Kokonaisvaltaisuus -juttu oli varmaan vitsi? Alivoimalla ei pelannut kai vaihtoakaan eikä omaan päähän tainnut ilmestyä montaakaan kertaa vaan joka kerta jäi kaukalon laidalle keskialueelle odottamaan kiekkoa, jota sitten ei saanut matkaansa. Suu kävi tuomareille ja SaiPa-pelaajille tilanteiden jälkeen ja lisäksi sitten tuo selästä taklaaminen - vaikka se olisikin vahinko, niin ei se itse asiaa muuta miksikään. Ei se ole puolustus. En minäkään sitä tahalliseksi usko.

Immosen fyysisyys, en kyllä nähnyt mitään havaintoja tästä. Helposti nurin oli monessa tilanteessa. Saman pelin voi nähdä näemmä sitten monella tavalla, löysin kaukalosta useita pelaajia jotka olivat tässä matsissa Immosta parempia; esimerkiksi Koskiranta ja Tuominen pelasivat erittäin hyvät pelit. Ville Koho oli hyvä. Immonen etupäässä surffaili ja onnistui ylivoimalla, tämän pelin perusteella ei kannata nostaa sen ihmeemmäksi jannuksi.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Yllätti Immosen fyysisyys, tuohon runkoon nähden. Puheet filmailusta silkkaa skeidaa.

Joo, kyllähän Immonen on vahva tyyppi, ja ennen kaikkea tilannevahva. Toki sieltä saattaa keppiä sataa sun muuta, mutta jokainenhan voi miettiä miltä se sitten lopulta tuntuu olla koko ajan ottavana osapuolena. Eilen Tappara-pelissä Immonen otti täysin typerän väkivaltaisuusjäähyn ottelun loppupuolella, mutta oikeastaan itse olisin kanssa varmaan pyyhkinyt kaveria päihin jos joku oranssihousuinen nylkyttää jalkaa läpi pelin. Sen puoleen synninpäästö siihen tapahtumaan.

SaiPa-pelistä en voi sanoa mitään kun en nähnyt enkä kuullut, toki ikävää jos on ajanut Nyrhisen kylmäksi. Nyrhinen kuitenkin on käsittääkseni aika lupaava pakki, josta voisi olla SaiPalle ihan oikeastikin hyötyä.

edit: Jussi77:n katkera vuodatus on oikeastaan ketjun parasta antia. Hyvä, toivottavasti toi 77 ei meinaa syntymävuotta.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
edit: Jussi77:n katkera vuodatus on oikeastaan ketjun parasta antia. Hyvä, toivottavasti toi 77 ei meinaa syntymävuotta.
Häh? Kyllä se meinaa, mutta ei tässä mitenkään katkerana vuodateta. Kiva voitto tuli. Kai sitä ylijumala-Immostakin saa arvostella siinä missä ehkä arvella ettei välttämättä tämän matsin perusteella kannata vielä mitalikahveja alkaa järkkäämään? Ei nämä mitenkään katkeruudesta kumpua vaan siitä että tämän matsin perusteella pidän Immosta hieman yliarvostettuna. Ymmärtääkö keski-suomi? Seuraavaksi voisin huomauttaa että eipä tuo Wallinheimokaan mitenkään erityisen mahtavaa peliä esittänyt, ollaanko nyt jo sitten itkemis-termin lähellä?

Katkeraa tilittämistä löydät vain kirjoittajan ToBey viestistä.
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
Alivoimalla ei pelannut kai vaihtoakaan.

Ylesuomen selostajan mukaan ainakin pääsi purkamaan pari kertaa alivoimalla.

Mitä noihin SaiPan maaleihin tulee, niin yllätys, kaikki tulivat maalin edestä. RD:n pitäisi puuttua oman maalinedus pelaamiseen.

Ja voi olla, että eilinen raastava peli painoi jaloissa, varsinkin Immosilla.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Ei nämä mitenkään katkeruudesta kumpua vaan siitä että tämän matsin perusteella pidän Immosta hieman yliarvostettuna. Ymmärtääkö keski-suomi? Seuraavaksi voisin huomauttaa että eipä tuo Wallinheimokaan mitenkään erityisen mahtavaa peliä esittänyt, ollaanko nyt jo sitten itkemis-termin lähellä?

Yhden matsin syväotanta, ja toivon mukaan molempien otteista. Hienoa, olet siis osoittanut analyyttisen silmäsi meille kaikille. Kiitti, ei mulla muuta.

P.s. Yhden matsin syväotannalla tästä otteluketjusta, Ville Koho johdattaa Suomen MM-kultaan keväällä. Hei vähän siistii, eix?
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Yhden matsin syväotanta, ja toivon mukaan molempien otteista. Hienoa, olet siis osoittanut analyyttisen silmäsi meille kaikille. Kiitti, ei mulla muuta.
Niin en minä seuraile Immosen pelejä muulloin kuin silloin kun tämä käy Lappeenrannassa. Tänään ei ollut sitten varmaan se paras ilta, mutta kun se nyt ei minua kiinnosta vittuakaan vaan kunhan havainnoin ettei esittänyt mitään ihmeitä. Skippaa ihmeessä yli jos ei sinua satu kiinnostamaan. Useinhan vieraskannattajat saattavat kysellä, miten sejase pelaili ja Immonen, Wallinheimo ja Malmivaara nyt olivat sellaisia pelaajia jotka nopeasti joukkueesta itseänikin kiinnostivat sen verran että hieman tarkemmin syynäilin. Ei nappi-ilta keneltäkään, mutta saako sitä sanoa ääneen?
P.s. Yhden matsin syväotannalla tästä otteluketjusta, Ville Koho johdattaa Suomen MM-kultaan keväällä. Hei vähän siistii, eix?
No ei nyt näin, Koho pelasi hyvin tänään ja toivottavasti koko kauden mutta en näe mahdollisuuksia että hän johdattaisi Suomea MM-kultaan. Kiva juttuhan sekin olisi.

Kiitos sinulle syväluotaavista analyyseistäsi, niistäkin oli suuri anti tälle otteluthreadille.
 

Aksu

Jäsen
Kohon kenttä pimitti Immoset komeasti tänään, mutta kyllä minä Immosen peliotteesta silti pidin. Veti pommit lujaa loppuun aina kun paikka oli ja kesti häirinnän hyvin. Konttailuosaston hoiti tuttuun tapaan Virtanen, jota sattui noin joka toisessa tilanteessa jotenkin.

Se, että Immonen pysyy tasakentällisin kurissa ei muuta sitä, että ylivoimalla siihen ei SaiPa enää pystynyt. Selvästi johtava pelaaja, joka oli vaarallinen koko ajan. Virheistä olisi takuulla kuitattu, tänään SaiPa ei niitä tehnyt.

Immosen piti kyllä lentää eka erässä pihalle, mutta liigan naurettava systeemi jakaa rangaistuksia seurauksista tekojen sijaan taisi äijän pelastaa tällä kertaa. Nyrhisen olisi pitäny jäädä konttailemaan tai kavereiden ohjailla suoraan pukukoppiin niin tuomio olisi ollut toinen. Nyt mies rimpuili hetken aikaa ja kokeili pari vaihtoakin ennen lopettamista. Ja toki aina voi miettiä sitä, ettei Immonen perinteisesti sikaile ja kulkee tähtipelaajan statuksella kultakypärä päässä. Vaikutusta näilläkin jutuilla tuppaa olemaan. Olen satavarma, että samalla suorituksella Pulkit sun muut Levokarit olisi passitettu suoraan pukusuojaan.

Sinuhe oli epävarma, mutta toisaalta perustorjuntojen puute tekee tyylistä vähän sellaisen, että suorittamista on vaikea lukea.

Malmin kanssa tuli turistua pelin jälkeen. Miehen luistin kulkee harjoituskauden peleihin nähden selvästi paremmin, mutta hakemista se on yhä. Toisaalta Malmi oli aika vahva siinä missä pitääkin, painissa omalla alueella niin maalilla kuin kulmissa. Paljon apua hänestä on kun luopuu suosiolla pisteodotuksista.

Löfmania ei voi kuin ihailla. Roolissa kuin roolissa, molempiin suuntiin kenttää, joka pelissä... Ei tämä ukko juuri virheitä tee. Loistava yläkerta ja hyvä liike. Hieno tulevaisuus. Toivottavasti näytöt riittää nyt siihen, ettei senttereiden paluiden jälkeen miestä enää upoteta junnukenttiin vaan saa jatkaa esimerkiksi kakkoskentässä.
 
Viimeksi muokattu:

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Ylesuomen selostajan mukaan ainakin pääsi purkamaan pari kertaa alivoimalla.

Mitä noihin SaiPan maaleihin tulee, niin yllätys, kaikki tulivat maalin edestä. RD:n pitäisi puuttua oman maalinedus pelaamiseen.

Ja voi olla, että eilinen raastava peli painoi jaloissa, varsinkin Immosilla.

Löfmanin maalissa ehkä vähän pakkien piikkiin, mutta toinen meni totaalisesti Riskan karmeaan mokaan, josta SaiPa sai kolmannen erän ainoan paikkansa ja teki toki maalinkin. Jatkoajalla sitten enemmänkin sellainen perus 4vs.4 maali, jossa hyökkääjä haki hyvin pakkien taakse ja onnistuneella syötöllä Koskiranta sitten sai vispattua kiekon maaliviivalle ja siitä Virpiö sitten lakaisi kiekon verkon perille.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Niin...
[tässä sun tekstiäsi]

Kiitos sinulle syväluotaavista analyyseistäsi, niistäkin oli suuri anti tälle otteluthreadille.

Itsehän haksahdit paskan jakoon mukaan. Oikeastaan toi ensimmäinen lauseesi sitten löytää pointtini. Et seuraa, mutta silti sanot yliarvostetuksi. Sweet. Nappi-ilta ei varmaan kenellekään, sen saa toki sanoa. Voin jopa allekirjoittaa, olen jopa nähnyt Raipe Helmisen pelaavan kaikessa suuruudessaan täysin epäonnistuneen pelin. Silti en pidä häntä ihan täysin yliarvostettuna.

Mutta kiitos itsellesi. Sinä et pidä minusta, minä en pidä sinusta. Tuskin meitä kumpaakaan se sen kummemmin edes kiinnostaa?
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Alivoimalla ei pelannut kai vaihtoakaan...
Köh, täällä kepulaisuuden sydänmailla Immoslandiassa valmentajilla on tapana valita ne miehet, jotka alivoimaa pelaavat. Mutta ilahduttavaa nähdä noin ennakkoasenteista vapaata tekstiä! (Vinkkinä, seuraavan kerran kehaise nyt edes aloitustaitoja meidän mieliksemme, niin näyttää teksti asiallisemmalta. Itselläni oli samanlaisia antipatioita Janne Pesosta kohtaan; kaveri oli Kärpissä niin prkln hyvä, että pakkohan sitä oli inhota ihan periaatteesta, joten tiedän tunteen!)

Mutta asiaan. SaiPalle eittämättä ansaitut pojot. Joku tilastonikkari voisi kaivaa SaiPa-JYP-avaukset Lappeenrannasta - tuskin on montaa kertaa JYP täyttä pistesaldoa ottanut?

Miltä näytti JYPin avauspeli? Ainakin hitaat lähdöt vaivasivat eilen ja nopeat hyökkäykset olivat vähissä. Ja avattiinko vain keskustan kautta...
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Itsehän haksahdit paskan jakoon mukaan. Oikeastaan toi ensimmäinen lauseesi sitten löytää pointtini. Et seuraa, mutta silti sanot yliarvostetuksi. Sweet. Nappi-ilta ei varmaan kenellekään, sen saa toki sanoa. Voin jopa allekirjoittaa, olen jopa nähnyt Raipe Helmisen pelaavan kaikessa suuruudessaan täysin epäonnistuneen pelin. Silti en pidä häntä ihan täysin yliarvostettuna.
Jes, hyvää settiä Jyväskylästä. Jos osaisit sisäistää lukemaasi niin olisit havainnut että sanoin yliarvostetuksi tämän perusteella, vai mitä luulit, että kirjoittelen just nyt sattumalta tänään tähän topicciin ja arvostelen tähän sattumalta koko kaiffarin uran? Tottakai kirjoitan tämän illan perusteella, sitä varten tämä ketju on olemassa.
Mutta kiitos itsellesi. Sinä et pidä minusta, minä en pidä sinusta. Tuskin meitä kumpaakaan se sen kummemmin edes kiinnostaa?
Minulla ei ole sinusta mitään mielipidettä, en pidä enkä en-pidä sinusta. Ja kyllä minua vähän kiinnosti, siksi tähän ketjuun alunperin kirjoitin. Sitä en tiedä miksi sinä kirjoitit jos ei edes kiinnosta? Mutta eiköhän tämä peli ole tapulteltu kasaan, toiset näki Immosen taklaamassa ja taistelemassa verenmaku suussa siinä missä minun silmääni näytti enemmän tilanteiden ulkopuolella ajoittain surffaileva ja kaatuileva suutaan kaikille kaukalossa oleville pieksävä kokonaisuudessaan aika samaan massaan vaipunut pelaaja. Se siitä.
Köh, täällä kepulaisuuden sydänmailla Immoslandiassa valmentajilla on tapana valita ne miehet, jotka alivoimaa pelaavat.
Aika edistyksellistä, vaikka Virmanen ei vielä tästä ole sanonut sanaakaan. ;)

Toki on selvää että valmennus pelaajat valitsee tilanteisiin, pisti vain esimerkkinä silmääni että Immonen pelasi vähän AV:lla ja kun tuossa juurikin tuosta kokonaisvaltaisuudesta puhuttiin niin otin esimerkiksi. On toki mahdollista että pelaili joitakin vaihtoja, mutta varsin vähän. Toki se nyt on ymmärrettävääkin että häntä halutaan säästää hyökkäyssuunnan pelaamiseen.
Mutta ilahduttavaa nähdä noin ennakkoasenteista vapaata tekstiä! (Vinkkinä, seuraavan kerran kehaise nyt edes aloitustaitoja meidän mieliksemme, niin näyttää teksti asiallisemmalta. Itselläni oli samanlaisia antipatioita Janne Pesosta kohtaan; kaveri oli Kärpissä niin prkln hyvä, että pakkohan sitä oli inhota ihan periaatteesta, joten tiedän tunteen!)
Yritän pitää mielessä, mutta sikäli hassu juttu että pelissä itsekin juuri kävi mielessä ettei Immonen erottuisi mitenkään porukasta jos nimiä ja kultakypärää ei olisi päässä. Nyt äkkiä joku sanomaan, että tietysti kun paidat olisivatkin kaikki samanlaisia, mutta viittaan nyt tämän illan peliesityksiin. Ja tämä noin ennakkoasenteiden ulkopuolelta sanomiseen; kuitenkin Immonen on maineensa vanki ja varmasti kerää paljon kehuja pelkästään olemalla Jarkko Immonen. Immosta ei valittu illan IS-tähdistöön, mutta en noilla valinnoilla viitsi perustella mitään, ei nyt mielestäni ihan yksiselitteisesti kuvastanut kentän parhaita, mutta mainittakoon nyt siinä mielessä että ehkä joku muukin kuitenkin oli sitä mieltä että kaukalon kingiksi ei tänään Immosesta ollut.
Miltä näytti JYPin avauspeli? Ainakin hitaat lähdöt vaivasivat eilen ja nopeat hyökkäykset olivat vähissä. Ja avattiinko vain keskustan kautta...
Olet oikeilla jäljillä näissä, nopeutta olisi varmasti voinut olla ja etupäässä keskelle avattiin.
 
Viimeksi muokattu:

bombay

Jäsen
Hyvä, että saatiin se kaksi pistettä,vaikka kolmea tarjottiin.Jyp pelasi ihan hyvin ja oman näköistä peliä mitä jypiltä on tottunut näkemään, mutta se nyt ei riittänyt kisapuiston hornankattilassa.

SaiPan onnistujat
-Löfman:Haki ehkä vähän rooliaan ykkösen keskellä,muta kaiken kaikkiaan hyvä peli ja maali.
-Yli-torkko:Mielestäni SaiPan parhaimmistoa ja ei uskoisi,että mies on ollut telakalla koko alkukauden.
-Tarvainen:Liike oli hyvää ja tulee tekemään pisteitä tolla asenteella.
-Hostikka:Hyvä peli
-Tuominen:En tiedä sokaisiko kulta, mutta mielestäni pelasi hyvin.
-Koho:SaiPan parhaimmistoa ja tekisi pisteitäkin enemmän jos sitä vastuuta tulisi!!!
 

Ropelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei todellakaan ole, kaveri oli pitkällään jäässä monta kertaa tilanteen jälkeen. Kokonaisvaltaisuus -juttu oli varmaan vitsi? Alivoimalla ei pelannut kai vaihtoakaan eikä omaan päähän tainnut ilmestyä montaakaan kertaa vaan joka kerta jäi kaukalon laidalle keskialueelle odottamaan kiekkoa, jota sitten ei saanut matkaansa. Suu kävi tuomareille ja SaiPa-pelaajille tilanteiden jälkeen ja lisäksi sitten tuo selästä taklaaminen - vaikka se olisikin vahinko, niin ei se itse asiaa muuta miksikään. Ei se ole puolustus. En minäkään sitä tahalliseksi usko.

Immosen fyysisyys, en kyllä nähnyt mitään havaintoja tästä. Helposti nurin oli monessa tilanteessa. Saman pelin voi nähdä näemmä sitten monella tavalla, löysin kaukalosta useita pelaajia jotka olivat tässä matsissa Immosta parempia; esimerkiksi Koskiranta ja Tuominen pelasivat erittäin hyvät pelit. Ville Koho oli hyvä. Immonen etupäässä surffaili ja onnistui ylivoimalla, tämän pelin perusteella ei kannata nostaa sen ihmeemmäksi jannuksi.

Sä et voi olla tosissasi???
Jypin ykköskenttä on huikee millä mittarilla mitattuna tahansa ja jos Immonen ei nyt ihan reilun 300 tuhannen arvoinen ole, niin silti paras sm-liigaa pelaava.
Malmivaara taasen oli pettymys.... täytyy vain olla tyytyväinen, ettei SaiPa lähtenyt kaverilla maksamaan toivomaansa palkkaa. Ei siis huono, mutta ei palkkansa arvoinen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Mutta eiköhän tämä peli ole tapulteltu kasaan, toiset näki Immosen taklaamassa ja taistelemassa verenmaku suussa siinä missä minun silmääni näytti enemmän tilanteiden ulkopuolella ajoittain surffaileva ja kaatuileva suutaan kaikille kaukalossa oleville pieksävä kokonaisuudessaan aika samaan massaan vaipunut pelaaja. Se siitä.
Tässä voidaan sitten seuraavaksi miettiä mitä tuo kertoo sinusta ja mitä niistä muista. Okei, en nähnyt peliä mutta takerrunkin vain tähän kommenttiin. Usein jos on antipatioita jo valmiiksi, niin ei suostu näkemään mitään hyvää vaan aina löytyy haukuttavaa. Kyllä, kuten Huerzolla, niin minullakin on oma kohtaista kokemusta aiheesta. Toisaalta, jos haluaa nähdä hyvää niin silloin voidaan todeta näkevänsä hyvää peliä nelosen laiturilta joka taklaa ja tekee pirusti töitä ja näin ollen kehua pelaajaa koska tekee ns. "likaista ja näkymätöntä työtä". Ihan perusjuttuja, eikö?

Mitä noihin mainitsemiisi IS-tähtiin tulee, niin niistä nyt ei kannata ottaa mitään johtopäätöksiä. Usein palkitaan parhaiten voittomaalin tekijä vaikka muuten koko pelin surffailisi saamatta mitään aikaan tai toisaalta voidaan palkita, kuten viimeksi Hippoksella JYP-Tappara ottelussa, Arsi Piispanen ilmeisesti vain vitsinä.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Sä et voi olla tosissasi???
Jypin ykköskenttä on huikee millä mittarilla mitattuna tahansa ja jos Immonen ei nyt ihan reilun 300 tuhannen arvoinen ole, niin silti paras sm-liigaa pelaava.
Olen kovasti pahoillani mutta kyllä ihan tosissani olen, en tämän illan perusteella suostu kentällistä suinkaan parhaaksi sm-liigan pelaavaksi kentälliseksi ihan tuosta vain nostamaan. Jonain toisena iltana varmasti mahdollista, mutta tänä iltana pelattiin täällä Lappeenrannassa jossa olin paikalla ottelua seuraamassa ja tänä iltana ei minun silmääni meno kyllä liigan parhaalta vitjalta ihan tällaisten hehkutusten mukaisissa merkeissä sujunut. Jos onnistuvat seuraavaksi jossain muualla niin siinähän onnistuu - en minä siellä ole enää katsomassa, enkä kirjoittelemassa. Sillä sipuli.
Usein jos on antipatioita jo valmiiksi, niin ei suostu näkemään mitään hyvää vaan aina löytyy haukuttavaa.
No ei minulla mitään erityisiä antipatioita Jarkko Immosta kohtaan ole. Olen oikeastaan hieman pettynyt esitykseen, kuitenkin on kaverin pelaamista ennenkin nähty ja mielestäni on erottunut joukosta paremmin. Olen pitänyt häntä viileänä pelaajana joka ei yleensä jauha paskaa tuomareille, mutta nyt tuntui olevan asiaa vastustajallekin kovin monessa kohtaa.
Kyllä, kuten Huerzolla, niin minullakin on oma kohtaista kokemusta aiheesta. Toisaalta, jos haluaa nähdä hyvää niin silloin voidaan todeta näkevänsä hyvää peliä nelosen laiturilta joka taklaa ja tekee pirusti töitä ja näin ollen kehua pelaajaa koska tekee ns. "likaista ja näkymätöntä työtä". Ihan perusjuttuja, eikö?
Juu, perusjuttuja, halataan jne. mutta jos nyt vaikka parin päivän päästä käyt lukemassa mitä alunperin kirjoitin niin huomaat ettei noita minkään katkeruuden vallassa ole kirjoiteltu, kunhan vain toin näkemykseni esille. Joku SaiPa-kannattaja näyttää olevan eri mieltä mutta se olkoon heidän oikeutensa nähdä asiat. Epäilemättä löydetään hallilla olleista monia joiden mielestä Wallinheimo on matsin perusteella yksi viihdyttävimpiä molareita, Levokari täysi paska ja kaikki muut kliseet perään.
Mitä noihin mainitsemiisi IS-tähtiin tulee, niin niistä nyt ei kannata ottaa mitään johtopäätöksiä.
Hyvä että varmuuden vuoksi vielä toistit mitä juuri sanoin niistä. ;)

Aikamoisen myllerryksen saa aikaan vähän tönimällä Immosta. Eihän se ole kun pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös