Koulukiusaajat

[Ottomaani]

Edelleenkään en ole varma, että ymmärsinkö pointtisi, mutta käsitän sen seuraavalla tavalla:

Jos otat vastaan kaiken mitä syötetään ja sinua kiusataan koulussa viikko toisensa jälkeen, olet "uhri" ja sinua ei saa syyllistää millään tavalla.
Jos jätät autosi ovet lukitsematta ja autostasi varastetaan tavaraa viikko toisensa jälkeen, olet "uhri" ja sinua ei saa syyllistää millään tavalla.

Kyllä minun mielestäni myös rikollisuuden suhteen omalla toiminnalla on paljonkin tekemistä sen asian kanssa, oletko uhri vai "uhri". Voi olla, että tämä oli erittäin huono esimerkki, mutta näin asian käsitin, kun otit tuon rikollisuuden mukaan tähän asiaan.

Eli mielestäsi esim. 7-10-vuotiasta kasvuiässä olevaa, itsetuntoaan rakentavaa ja ulkoisille vaikutteille altista kiusattua pikkupoikaa voi verrata suoraan aikuiseen, elämänkoulittuun idioottiin, joka jättää autonovensa auki???

 

[Ottomaani]

Aikamoista jeesustelua täällä foorumilla kun ensin sanotaan varmuuden vuoksi, että koulukiusaaminen on rumaa ja sitten, että on sehän on kuitenkin ihan luonnollista ja väistämätöntä kiusata ja joutua kiusatuksi. Sitten jatketaan, että "uhri" ei olekaan oikea uhri kun se alistuu ja oikeastaan vaatiikin sellaisella käytöksellä tulla kiusatuksi. Tarina jatkuu, että jos ei enää jostain syystä haluakaan olla enää kiusattu niin pitää antaa niille turpiin ja kunnolla niin kyllä ne kiusaajat siitä tokenee ja menevät kiusaamaan muita. Lopuksi vielä lisätään, että hyi hyi kiusaamiselle ja hyi myös sille hintelälle 7-vuotiaalle pelkuri-raukalle, joka ei uskalla uhmata isompia kiusaajiaan!

Joku väitti, että isoin ongelma kiusaamisjutuissa ei ole kiusaajien sielunelämä vaan ns. vapaaehtoisesti kiusattujen ;) Kuulostaa kyllä ihan vanhan koulukiusaajan kirjoitukselta, joka ei vielä vanhanakaan osaa katua tekojaan! Eikö kiusaajien sielunelämä kiinnosta vaikka aika monesta näistä tulee yhteiskunnan pohjasakkaa ja oikeita kunnon luusereita? Eikö heidän asioitaan kannata hoitaa kuntoon vielä silloin kun se on mahdollista eli hyvin nuorena kouluikäisenä?

Kaikki kiusatut eivät ole todellakaan kykeneväisiä lyömään toista eivätkä pysty puolustautumaan väkivallalla väkivaltaa vastaan eikä se koulukiusaamisen ollessa kyseessä pitäisi olla edes se ensimmäinen vaihtoehto, sillä se KOULUkiusaamisen kitkeminen pitäisi olla OPETTAJIEN, REHTORIEN ja VANHEMPIEN vastuulla. Valitettavasti vain koulun pihalla valvojat ummistavat useasti silmänsä eivätkä halua puuttua lukuisiin tilanteisiin joihin heidän tulisi ammattinsa puolesta puuttua. Jos he eivät halua puuttua näihin tilanteisiin niin silloin heidän ammattietiikkansa haisee ja alan vaihto olisi ainoa oikea vaihtoehto. Minkähänlainen fiilis mahtaisi olla silmänsä sulkevalla opettajalla kun kuulisi jonkun ajan kuluttua hänen silmiensä olla kiusatun oppilaan tehneen kiusaajalleen jotain tosi pahaa?

Kiusaajista ei ole muutaman kirjoituksen ohella paljoa moitiskeltu, muutama on jopa todennut, kuten Jussi77:


Eri ihmiset toimivat eri tavoin. Siinä missä hiljainen ja vetäytyvä helposti ottaa uhrin roolin, toisaalta voidaanko vaatia ulospäinsuuntautuneelta ja voimakastahtoiselta kaverilta jo ala-asteiässä pidättyväisyyttä ja toimimista vastoin ihmisen sisäänrakennettua sosiaalista arvojärjestelyä? Eivät nämä uhriksi jäävät yksilöt ole ainoita ihmisiä tilanteessa - vaikkakin edelleen painotan, ettei "kiusaamista" tule missään nimessä suvaitakaan.

Tällä kirjoituksella hyväksytään täysin kiusaaminen vaikka lopussa pienenä kurjositeettina yritetäänkin mukamas moittia "kiusaamista" mutta ei siis kiusaamista. Jussi77:n mielestä nämä kiusaajat tekevät vain mitä heidän pitääkin tehdä eikä heitä pitäisi edes moittia heidän tehdessään tätä tälle yhteiskunnalle elintärkeää työtä. He ovat tekemässä itselleen ja kiusatuille vain palveluksen, joka tulee näkymään myöhemmin.

Jussi77 jatkaa:

Huolimatta siitä että "koulukiusaaminen" terminä on erittäin ikävä ja käsistä karatessa erittäin negatiivinen ilmiö, on samankaltainen toiminta kuitenkin lievempänä ihan normaaliksi miellettävää lapsen ihmissuhdetaitojen opettelua. Samalla lapsi ja nuori oppii myös jonkinlaista paksunahkaisuutta, ei tässä missään lintukodossa elellä jossa elämä on yhtä kukkaiskedolla käyntiä - ylipäänsä vastoinkäymiset kasvattavat ja valmentavat elämään. Sikäli niin kornilta ja varmasti epämiellyttävältä kuin se kuulostaakin niin tietyssä määrin "koulukiusaaminen" voi olla jopa suotavaa; kuitenkin tämä ilmenee jollain tavoin kontrolloidussa ympäristössä ja usein asioiden riistäytyessä käsistä asiaan voidaan puuttua.

Mikä olisi mielestäsi parempi termi "koulukiusaamiselle" ja mikä oikealle koulukiusaamiselle? Miltä kuulostaisi sosiaalisen arvojärjestelyn muokkaustoimi? Mikä on mielestäsi sellainen koululainen, joka ei pysty väkivaltaan isompiaan vastaan vaan jää itkemään kotiinsa pahaa oloaan? Onko hän mielestäsi luuseri? Jos hän ei ole paksunahkainen niin onko hänestä tässä yhteiskunnassa enää mihinkään? Jos koulukiusaaminen on mielestäsi suotavaa niin miksi siihen sitten pitäisi ylipäätään kenenkään ulkopuolisen puuttua? Missä kulkee mielestäsi raja, jota koulukiusaamisessa tai "koulukiusaamisessa" kuten hienosti kirjoitat ei saa ylittää? Vai onko sellaista edes?

Ymmärrän, että muutama täällä kirjoittava nimimerkki on selvinnyt kiusaamisesta väkivallalla mutta en pidä silti kovin järkevänä arvostella pelkureiksi tai omaa syytään kiusatuksi joutuneiksi niitä, jotka eivät ole uskaltaneet nousta kiusaajaporukoitaan vastaan. Sitä miksi nämä nimimerkit näin tekevät en tiedä mutta paljon kertoo heidän tavastaan suhtautua koko koulukiusaamisasiaan se, että he molemmat kirjoittavat yleensä sekä koulukiusaamis- että uhri-sanan heittomerkkien sisään!

 

[Juicey]

Aikamoista jeesustelua täällä foorumilla kun ensin sanotaan varmuuden vuoksi, että koulukiusaaminen on rumaa ja sitten, että on sehän on kuitenkin ihan luonnollista ja väistämätöntä kiusata ja joutua kiusatuksi. Sitten jatketaan, että "uhri" ei olekaan oikea uhri kun se alistuu ja oikeastaan vaatiikin sellaisella käytöksellä tulla kiusatuksi. Tarina jatkuu, että jos ei enää jostain syystä haluakaan olla enää kiusattu niin pitää antaa niille turpiin ja kunnolla niin kyllä ne kiusaajat siitä tokenee ja menevät kiusaamaan muita. Lopuksi vielä lisätään, että hyi hyi kiusaamiselle ja hyi myös sille hintelälle 7-vuotiaalle pelkuri-raukalle, joka ei uskalla uhmata isompia kiusaajiaan!

Olet nyt aivan hakoteillä; kyse nimenomaan ei ole mistään jeesustelusta suuntaan tahi toiseen, vaan pointtina se että asia ei ole yksiselitteinen. Uhri on oikea uhri, sehän nyt on päivänselvää. Kuitenkin, tämä ei ole mikään absoluuttinen totuus tässä asiassa vaan on myös ymmärrettävä että erilaisia potentiaalisia kiusaustilanteita tulee vastaan jopa päivittäin joissa onneksi edelleen suurimmassa osassa mahdollinen uhri osaa toimia jotenkin. Tilanne ei koskaan kehity kiusaamiseksi asti vaikka potentiaalia lähtökohdissa sellaiseen olisikin. On kuitenkin täysin väärä lähestymistapa esittää, että tässä olisi jotenkin musta ja valkoinen vastakkain ja yrittää tulkita esim. minun viesteistäsi väkisin jotenkin kiusaamista hyväksyvää; en varmasti hyväksy koulu- tai työpaikkakiusaamista. Siltikin, tämä ollessa lähtökohta, voidaan mennä hieman syvemmällekin asiaan ja todeta, että omalla reagoinnilla ja sosiaalisilla taidoilla voidaan vaikuttaa asiaan erittäin paljon. Tulisiko sosiaalisten taitojen olla esim. oppiaineena koulussa? Miksipä ei. Voitaisiinko näitä konfliktitilanteita harjoitella valvotusti oppitunnilla? Uskoisin että kyllä, tästä voisi olla vaikka hyötyäkin niin kouluelämässä kuin jatkossa myös ihan kaikissa sosiaalisissa tilanteissa.

Joku väitti, että isoin ongelma kiusaamisjutuissa ei ole kiusaajien sielunelämä vaan ns. vapaaehtoisesti kiusattujen ;) Kuulostaa kyllä ihan vanhan koulukiusaajan kirjoitukselta, joka ei vielä vanhanakaan osaa katua tekojaan! Eikö kiusaajien sielunelämä kiinnosta vaikka aika monesta näistä tulee yhteiskunnan pohjasakkaa ja oikeita kunnon luusereita? Eikö heidän asioitaan kannata hoitaa kuntoon vielä silloin kun se on mahdollista eli hyvin nuorena kouluikäisenä?

Tämä on jälleen mutkien pistämistä suoriksi; tottakai kiusaamiseen täytyy puuttua kun sellaista havaitaan ja mikä on "isoin" ongelma, siihen ei ole kukaan vielä viitannut keskustelussa. Yksi ongelmista (sitä en lähde arvailemaan, onko se juuri isoin, pienin vai keskikokoinen) on kuitenkin myös se, että on olemassa joukko ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti osaa toimia tilanteessa ennaltaehkäisevästi ja asettuvat tarpeettoman nöyrästi vain vastaanottamaan sen mitä muut tarjoilevat. Kyllä, se on ongelma ja omakohtaiset kokemukset puhuvat vahvasti sen puolesta että siinä missä et voi muuttaa isoja ja joskus tuhmia poikia pienemmiksi ja kiltimmiksi niin voit opettaa sitä pientä ja arkaa jollain tavalla sopeutumaan ympäristöönsä niin ettei tule tallotuksi. Lisäksi yksi tärkeä pointti tässä on se, että ei kannata myöskään lähteä opettamaan ketään toimintamalliin jossa joku muu tulee aina "pelastamaan".

Lisäksi tuo yksioikoinen ilmoitus siitä, että kiusaajista tulee amiksia ja yhteiskunnan pohjasakkaa on kyllä aikamoista paskapuhetta; siinä taas yleistetään niin että heikompaa hirvittää. Myös kiusaajat ovat usein "tavallisia ihmisiä" joista osa päätyy yhteiskunnan pohjasakaksi ja toiset ihan fiksuiksi tavallisiksi kansalaisiksi. Ihmiset kasvavat kaikki, käyvät läpi hyvin erilaisia vaiheita elämässään, kokevat erilaisia asioita mutta siitä on täysin mahdotonta vetää mitään kovin suoraviivaisia johtopäätöksiä kovin suuressa mittakaavassa, millaisia ihmisiä näistä lopulta kasvaa. Toki, ääripään esimerkkejä on, mutta näistä stereotypioista puhuminen taas ei auta todellista keskustelua mitenkään.

Kaikki kiusatut eivät ole todellakaan kykeneväisiä lyömään toista eivätkä pysty puolustautumaan väkivallalla väkivaltaa vastaan eikä se koulukiusaamisen ollessa kyseessä pitäisi olla edes se ensimmäinen vaihtoehto, sillä se KOULUkiusaamisen kitkeminen pitäisi olla OPETTAJIEN, REHTORIEN ja VANHEMPIEN vastuulla. Valitettavasti vain koulun pihalla valvojat ummistavat useasti silmänsä eivätkä halua puuttua lukuisiin tilanteisiin joihin heidän tulisi ammattinsa puolesta puuttua. Jos he eivät halua puuttua näihin tilanteisiin niin silloin heidän ammattietiikkansa haisee ja alan vaihto olisi ainoa oikea vaihtoehto. Minkähänlainen fiilis mahtaisi olla silmänsä sulkevalla opettajalla kun kuulisi jonkun ajan kuluttua hänen silmiensä olla kiusatun oppilaan tehneen kiusaajalleen jotain tosi pahaa?

Tässä on nyt sitten sitä itse sättimääsi jeesustelua, oikein niinkuin tyyppiesimerkkinä. Jos, pitäisi, muut, kukkaisketoja ja -hattuja.

Tehdään se ensin selväksi, että kyllä, kiusaamiseen pitää puuttua kun sitä havaitaan.

Onko kuitenkaan kaikki poikien välinen nahistelu koulukiusaamis-termillä tarkoitettua "kiusaamista" vaikka "uhri" sen juuri siinä hetkessä sellaiseksi kokeekin? Kuitenkin tietynlainen valtapeli on varhaisnuorten ja nuorten kesken varsin normaaliksi luokiteltavaa käyttäytymistä ja ihmisten erilaisuus on tosiasia jo ennen aikuisuutta. Kaikki aikuisetkaan eivät tule toimeen keskenään, kuinka sitten voitaisiin odottaa että kaikki lapset tulevat keskenään toimeen kun nämä vielä päivittäin kerätään samaan kasaan toistensa kanssa? Pitääkö lapsen osata tukahduttaa luontainen halunsa hakea omaa asemaansa ryhmässä sen vuoksi että muutkin saavat omaa tilaansa? Kuinka aiot tämän opettaa jos kerran pidät samaan aikaan mahdottomana opettaa toisia reagoimaan konfliktitilanteissa? Täytyy tässäkin keskustelussa ymmärtää että näiden tilanteiden syntymistä ei voi mitenkään estää ja yhtälailla se, että näiden tilanteiden syntyminen on myös jossain määrin toivottavaa sen kasvattavan ja kehittävän vaikutuksen vuoksi. Eikä tästäkään lausunnosta voi missään tapauksessa vetää laput silmillä yhtäläisyysmerkkejä ylilyönteihin ja pitkään jatkuvaan kiusaamiseen.

Kiusaajista ei ole muutaman kirjoituksen ohella paljoa moitiskeltu, muutama on jopa todennut, kuten Jussi77:

Nähdäkseni kukaan ei ole hyväksynyt kiusaamista, enkä sitä hyväksy minäkään. Heidän toimintansa on moitittavaa. Nyt se on sanottu, oliko sillä jokin ratkaiseva merkitys keskustelun kannalta? Käsitykseni mukaan tässä on nyt päästy kuitenkin jo eteenpäin näiden peruskliseiden toistelemisesta jossa kiusaaja on inhottava pahis joka päätyy linnaan ja uhri tuleva superinsinööri joka keksii ehtymättömän ja luontoystävällisen energialähteen - jos siis elää siihen asti. Ei näiden täysin itsestäänselvien ja alkeellisten fraasien toistelemiseen kannata palata kun keskustelussa on jo päästy näistä lähtökohdista pureutumaan hieman eteenpäin.

Jatkuu seuraavassa viestissä, tuli liian pitkä...

 

[Juicey]

...Jatkoa edelliseen

Tällä kirjoituksella hyväksytään täysin kiusaaminen vaikka lopussa pienenä kurjositeettina yritetäänkin mukamas moittia "kiusaamista" mutta ei siis kiusaamista. Jussi77:n mielestä nämä kiusaajat tekevät vain mitä heidän pitääkin tehdä eikä heitä pitäisi edes moittia heidän tehdessään tätä tälle yhteiskunnalle elintärkeää työtä. He ovat tekemässä itselleen ja kiusatuille vain palveluksen, joka tulee näkymään myöhemmin.

Älä hyvä mies ala kertoilemaan mitä minun kirjoituksellani hyväksytään ellen siinä kirjoita että hyväksyn tässä jotain. Päinvastoin, olen selkeästi tuossa painottanut, että vaikka esitän toisenlaistakin näkökulmaa niin siltikään en hyväksy kiusaamista. Jos haluat tästä jotain hedelmällistäkin keskustelua saada aikaan, niin täytyy olla valmis liikkumaan perusasetelman ulkopuolella, ei siinä ole mitään kehittävää että taputellaan täällä toisiamme selkään että kiusaaja on pahis joka kuuluu tarkkikselle ja uhria pitää sääliä ja tarjota terapiaa.

Kyllä, näen myös mahdollisuuksia kiusaamistilanteessa uhrinkin kannalta. Se on tilaisuus oppia, tilaisuus uskaltaa. Kaikki eivät varmasti kykene tätä tilaisuutta hyödyntämään, mutta ne jotka pystyvät saavat siitä erittäin suuria asioita mukaansa elämän varrelle. Olen itse ollut kiusattu, jopa siihen pisteeseen että olen päätynyt pariksi päiväksi sairaalaan makaamaan ja jokainen koulumatka on ollut pelon paikka. Vanhemmat, opettajat, rehtori, kiusaajat ja kiusaajien vanhemmat ovat olleet mukana keskustelemassa tilanteesta, mutta käytännössä liikuttavan tilaisuuden jälkeen mikään ei muutu, muuta kuin se tosiasia että sain entistä enemmän vilkuilla olan taakse, milloin kiusaajat kostavat tämän auktoriteettien mukaan vetämisen. Tilanne jopa paheni siinä mielessä, että kiusaaminen siirtyi tilanteisiin joissa ei ole ollut auktoriteettejä läsnä. Tästä kuviosta ulos murtautuminen omalla toiminnalla on ollut se asia joka on lopettanut kiusaamisen ja olen jopa pystynyt ystävystymään kiusaajien kanssa - eivät kaikki "kiusaajat" ole pahiksia, vaan tilanteessa toimivia lapsia, jopa hyviä tyyppejä jotka pyrkivät välttämään kiusatuksi tulemisen sillä että huomion voi kääntää johonkin toiseen joka sen vapaaehtoisesti ottaa vastaan.

Mikä olisi mielestäsi parempi termi "koulukiusaamiselle" ja mikä oikealle koulukiusaamiselle?

Niin, ehkä tämä alkaisi siitä että joku pystyisi määrittelemään jotain selkeitä eroja normaalille poikien väliselle nahistelulle ja todelliselle kiusaamiselle. Itse en pysty tuota rajaa yksiselitteisesti asettamaan, toisille mikä tahansa konfliktitilanne on "kiusaamista" kun taas toisille fyysinenkään voimien mittely ei ole mitään. Meitä on erilaisia.

Miltä kuulostaisi sosiaalisen arvojärjestelyn muokkaustoimi? Mikä on mielestäsi sellainen koululainen, joka ei pysty väkivaltaan isompiaan vastaan vaan jää itkemään kotiinsa pahaa oloaan? Onko hän mielestäsi luuseri? Jos hän ei ole paksunahkainen niin onko hänestä tässä yhteiskunnassa enää mihinkään? Jos koulukiusaaminen on mielestäsi suotavaa niin miksi siihen sitten pitäisi ylipäätään kenenkään ulkopuolisen puuttua? Missä kulkee mielestäsi raja, jota koulukiusaamisessa tai "koulukiusaamisessa" kuten hienosti kirjoitat ei saa ylittää? Vai onko sellaista edes?

Aiemmassa kappaleessa vastasinkin koulukiusaamisen ja "koulukiusaamisen" rajan määrittelyyn - en näe että voisin itse sitä määritellä ja uskonkin että tuo määritelmä liikkuu jokaisessa tilanteessa erikseen. Osaako lapsi, varhaisnuori tai teini vielä lukea tilannetta niin että pystyisi tulkitsemaan että hei, nyt mennään rajan yli? Varmasti osa osaa, yhtä varmasti osa ei osaa. Nämä taidot karttuvat harjoittelemalla, vain harjoittelemalla.

Mitä taas jonkun leimaamiseksi luuseriksi, ei tämä ole se kriteeri. Asiat eivät ole näin yksioikoisia ja tämänkin kotiin jäävän pikku piltin kannattaa myös itse kiinnittää huomiota tilanteeseen - älä vapaaehtoisesti ajaudu luuseriksi. En sano edelleenkään että se olisi sormien napsauttamista, vaan se vaatii työtä ja todellista uskaltamista. Kyllä, se usein vaatii myös tukea ja opastusta, mutta on taivahan tosi että se vaatii myös omaa kasvamista. Kukaan ei voi istua passiivisesti paikallaan ja odottaa että kerta toisensa jälkeen muut ratkaisevat ongelman. Sellainen on luuseri.

Ymmärrän, että muutama täällä kirjoittava nimimerkki on selvinnyt kiusaamisesta väkivallalla mutta en pidä silti kovin järkevänä arvostella pelkureiksi tai omaa syytään kiusatuksi joutuneiksi niitä, jotka eivät ole uskaltaneet nousta kiusaajaporukoitaan vastaan. Sitä miksi nämä nimimerkit näin tekevät en tiedä mutta paljon kertoo heidän tavastaan suhtautua koko koulukiusaamisasiaan se, että he molemmat kirjoittavat yleensä sekä koulukiusaamis- että uhri-sanan heittomerkkien sisään!

Ei, olet väärässä. Vaikka asiasta keskustellaan ja jopa kerrotaan omakohtaisia kokemuksia tilanteen ratkaisemisesta, se ei tarkoita että haukutaan muita pelkuriksi tai kannustetaan väkivaltaan. Asia ei ole niin mustavalkoinen kuin mitä haluat esittää - eikä nämä kirjoitukset kerro suhtautumisesta koulukiusaamiseen sitä mitä tässä yrität esittää. Se on täysin selvää ettei koulukiusaamista tule hyväksyä. Mutta se ei ole ainoa tosiasia tilanteessa, tosiasia on myös se että uhriksi jääväkin voi omalla toiminnallaan auttaa itseään ja omiin sekä monien muiden itse tuntemieni ihmisten kokemuksiin nojaten voin sanoa että se on myös yksi varmimpia tapoja vaikuttaa asiaan. Uhreja on erilaisia; on uhreja jotka otetaan väkisin silmätikuiksi vailla mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Sitten on "uhreja" jotka jäävät uhriksi vain siksi että suostuvat vapaaehtoisesti, täysin vastustelematta tuohon rooliin. Nämä ihmiset ovat myös ongelmatapauksia; he todella tarvitsevat opastusta ja tukea siinä että eivät jää toisten ihmisten kynnysmatoiksi. Kyse tällaisessa tapauksessa ei ole pelkästään koulukiusaamisesta vaan myös koko yksilön tavasta toimia ja pärjätä kilpailuyhteiskunnassa.

Tällaisessa keskustelussa yhden ainoan totuuden julistaminen ja yhden ainoan faktan olemassaoloon nojaaminen ei ole oikea vastaus. Jos ei ole kokemusta asiasta, on varmasti myös hyvin vaikeaa ymmärtää tilanteiden eroja. Osa "kiusaamisesta" kuuluu täysin normaaliin sosiaalisten taitojen harjoitteluun ja osa "kiusaamisesta" kuuluu taas erittäin tuomittavaan ja välittömästä puututtavaan toimintaan. Näiden eroja on mahdotonta määritellä yleispätevästi ja toimivasti - siis aina voidaan esittää näkemyksiä ihanne-yhteiskunnasta ja yhtä sujuvasti voidaan sitten palata oikeaan maailmaan - eikä kaikki edes näy pinnalle. Välitunnilla valvovan opettajan voi olla jopa mahdotonta tunnistaa kiusaamistilannetta valvoessaan kymmeniä, jos ei jopa satoja oppilaita samaan aikaan, kuulematta ryhmien puhetta, välttämättä edes tuntematta oppilaita, saati sitten ilman tietoa tilanteen jatkuvuudesta ja taustoista.

Kyllä minä kannustan lapsia harjoittelemaan sosiaalisia tilanteita ja jopa haastamaan kavereitaan antamaan itsestään enemmän esille. Samaan aikaan kuitenkin haluan että omat lapseni oppivat tuota pelisilmää jolla he osaavat lukea vastapuolen kokemuksia tilanteissa ja toisaalta osaavat myös itse vastata potentiaaliseen kiusaamistilanteeseen. Ja arvaappa mitä? Meidän nassikoilla sujuu itseasiassa aivan helvetin hienosti hetkittäisistä ongelmista tai konflikteista huolimatta. Kaikilla meidän naapuruston lapsista ei näin ole ja vaikka näenkin selkeítä ongelmakohtia niin ei ole minun tehtäväni alkaa kasvattaa naapurin lapsia. Sen sijaan voin kyllä opettaa omia lapsiani kuinka toimia näiden ja jatkossa muiden vastaavanlaisten ihmisten kanssa.

 

[cottonmouth]

Osa "kiusaamisesta" kuuluu täysin normaaliin sosiaalisten taitojen harjoitteluun ja osa "kiusaamisesta" kuuluu taas erittäin tuomittavaan ja välittömästä puututtavaan toimintaan. Näiden eroja on mahdotonta määritellä yleispätevästi ja toimivasti

Ihan mielenkiinnosta: Haluaisitko kuitenkin yrittää antaa jotain ihan käytännön esimerkkejä näistä tilanteista ja "tilanteista"?

 

[mjr]

Edelleenkään en ole varma, että ymmärsinkö pointtisi, mutta käsitän sen seuraavalla tavalla:

Jos otat vastaan kaiken mitä syötetään ja sinua kiusataan koulussa viikko toisensa jälkeen, olet "uhri" ja sinua ei saa syyllistää millään tavalla.
Jos jätät autosi ovet lukitsematta ja autostasi varastetaan tavaraa viikko toisensa jälkeen, olet "uhri" ja sinua ei saa syyllistää millään tavalla.

Kyllä minun mielestäni myös rikollisuuden suhteen omalla toiminnalla on paljonkin tekemistä sen asian kanssa, oletko uhri vai "uhri". Voi olla, että tämä oli erittäin huono esimerkki, mutta näin asian käsitin, kun otit tuon rikollisuuden mukaan tähän asiaan.

No, jos muistan sinut oikein, niin en yhtään ihmettele ettet ymmärrä. Anyway, täällä JA:ssa yleensä pidetään rikollisia pääsyynä rikollisuuteen (no, raiskausten suhteen on vähän erimielisyyksiä), mikä on aika laajalle levinnyt asenne muutenkin. Eli ei pidetä autojen ovien auki jättämistä pääsyynä sille, että autoja varastetaan. Onko se? On hyvin vaikeata tehdä kiusaamisesta mitään suuria yleistyksiä - kiusaamisen kohteeksi (kai tyypillisimmin kuitenkin työyhteisöissä) voivat joutua myös voimakastahtoiset ja massasta tietynlaisella rohkeudellaan erottuvat henkilöt. Minusta kohde ei ole niinkään olennainen tekijä kuin impulssi kiusaamiseen sekä sitten tietysti usein tyypillinen enemmistön selän kääntäminen asialle. Kiusaaminen usein kertoo tietyistä persoonallisuuden ongelmista eikä ennusta suurta menestymistä yhteiskunnassa. Tietysti sekin on totta että monet kiusatuksi joutuneet ovat myöhemmässä elämässään osoittautuneet poikkeuksellisen ansiokkaiksi ja lahjakkaiksi ihmisiksi eli ei voida heitäkään yleistää miksikään ikuisiksi pahnanpohjimmaisiksi. Ylipäänsä on vähän hedelmätöntä keskustella aiheesta näin yleistävällä tasolla. Itse ehdottaisin asiaan käytännön ratkaisuksi kylmästi nolla-toleranssia eikä sen kummempaa syvällisempää analyysiä ainakaan uhrien suhteen.

 

[Juicey]

Ihan mielenkiinnosta: Haluaisitko kuitenkin yrittää antaa jotain ihan käytännön esimerkkejä näistä tilanteista ja "tilanteista"?

Tjaa, kuten todettua niin mitään kovin yleispätevää yksittäistä esimerkkiä on hyvin vaikeaa ajatella - kuitenkin läsnäolijat vaikuttavat ja se millä mielellä tilanteessa ollaan. Sama tilanne voi olla "hengeltään" hyvinkin eriluonteinen. Meillä yläasteella puukäsityöluokan edessä odotellessa oli pieni käytävänpätkä jossa oppilaat odottelivat tunnin alkua. Oikeastaan aina, alkoi tilassa "flipperi" eli joku tönäistiin keskelle ja ympäriltä sitten tuupittiin kaveria eestaas. Hyvinkin koulukiusaamiselta haiskahtava tilanne ja vaikka ottikin päähän jäädä flipperiin, tilanteen "henki" ei itsessään ollut pahaa tarkoittavaa kiusaamista vaikka samalla mukana oli myös verbaalista "tönimistä". Flipperissä oli oikeastaan kukin vuorollaan pyörimässä ja oikeastaan oli aika helpottunut fiilis olla mukana tönimässä ja katselemassa kun yksi kiemurtelee kiusaantuneena ja pyrkii pois tilanteesta. Oikeastaan nyt kun miettii tilanteita jälkeenpäin, niin toiset suorittivat poistumisen tuosta epämukavasta asemasta melko luontaisesti kun taas toisille se oli huomattavasti vaikeampaa.

Itsekin "flipperissä" monta kertaa pyörineenä, en kuitenkaan tätä tilannetta kokenut kiusaamisena. Uskon kuitenkin että ulkopuolisen silmin tilanne on hyvinkin voinut vaikuttaa siltä että kyseessä on juurikin yleisesti tarkoitetussa mielessä koulukiusaamistilanne. Muistelisin että kyllä tuossa taisi tosiaan jokainen vuorollaan käydä pyörimässä eikä tässäkään mielessä kyse ollut siitä että kukaan olisi erityinen silmätikku ollut tönittävänä vaikka toiset siellä useammin olivat keskellä - muunmuassa minä itse, muita selvästi pienempänä. Kyse tässäkin tilanteessa oli siitä, että kukaan tönittävistä ei antautunut jatkuvasti uhriksi, eikä näin myöskään jäänyt vaan "osasi" siirtää vuoron välillä jollekulle muulle. Näin pitkään jatkuvaa kiusaamis-tilannetta ei alunalkaenkaan päässyt syntymään, kukaan ei jäänyt silmätikuksi vapaaehtoisesti.

 

[pänkäle]

Koulukiusaaminen on väärin ja oikea koulu- ja muukin kiusaaminen pitää ehdottomasti pyrkiä kitkemään pois, mutta tosiasia on, että osa kiusaamisesta ei ole oikeaa "kiusaamista". On nimittäin olemassa ihmisryhmä, joka kuvittelee toisista aina pahinta ja kokevat olevansa kiusattuja kohteli heitä miten tahansa. Kun heitä tervehtii, se on heistä epäilyttävää ja suoranaista vittuilua - siis kiusaamista. Kun heitä ei tervehdi, on se ulkopuolellejättämistä - siis kiusaamista. Kun tämä vielä yhdistetään siihen, että valittamalla kiusaamisesta saa takuulla huomiota, on kierre valmis ja valitus jatkuvaa. Tällaisia ihmisiä on paljon aikuisissa ja niitä on paljon lapsissa.

 

[Ottomaani]

Tjaa, kuten todettua niin mitään kovin yleispätevää yksittäistä esimerkkiä on hyvin vaikeaa ajatella - kuitenkin läsnäolijat vaikuttavat ja se millä mielellä tilanteessa ollaan. Sama tilanne voi olla "hengeltään" hyvinkin eriluonteinen. Meillä yläasteella puukäsityöluokan edessä odotellessa oli pieni käytävänpätkä jossa oppilaat odottelivat tunnin alkua. Oikeastaan aina, alkoi tilassa "flipperi" eli joku tönäistiin keskelle ja ympäriltä sitten tuupittiin kaveria eestaas. Hyvinkin koulukiusaamiselta haiskahtava tilanne ja vaikka ottikin päähän jäädä flipperiin, tilanteen "henki" ei itsessään ollut pahaa tarkoittavaa kiusaamista vaikka samalla mukana oli myös verbaalista "tönimistä". Flipperissä oli oikeastaan kukin vuorollaan pyörimässä ja oikeastaan oli aika helpottunut fiilis olla mukana tönimässä ja katselemassa kun yksi kiemurtelee kiusaantuneena ja pyrkii pois tilanteesta. Oikeastaan nyt kun miettii tilanteita jälkeenpäin, niin toiset suorittivat poistumisen tuosta epämukavasta asemasta melko luontaisesti kun taas toisille se oli huomattavasti vaikeampaa.

Itsekin "flipperissä" monta kertaa pyörineenä, en kuitenkaan tätä tilannetta kokenut kiusaamisena. Uskon kuitenkin että ulkopuolisen silmin tilanne on hyvinkin voinut vaikuttaa siltä että kyseessä on juurikin yleisesti tarkoitetussa mielessä koulukiusaamistilanne. Muistelisin että kyllä tuossa taisi tosiaan jokainen vuorollaan käydä pyörimässä eikä tässäkään mielessä kyse ollut siitä että kukaan olisi erityinen silmätikku ollut tönittävänä vaikka toiset siellä useammin olivat keskellä - muunmuassa minä itse, muita selvästi pienempänä. Kyse tässäkin tilanteessa oli siitä, että kukaan tönittävistä ei antautunut jatkuvasti uhriksi, eikä näin myöskään jäänyt vaan "osasi" siirtää vuoron välillä jollekulle muulle. Näin pitkään jatkuvaa kiusaamis-tilannetta ei alunalkaenkaan päässyt syntymään, kukaan ei jäänyt silmätikuksi vapaaehtoisesti.

Tuo on aika huono esimerkki, sillä tuossahan tönitään kollektiivisesti kaikkia tasavertaisesti. Eikä tuossa edes voi ajatella, että se toimisi edes missään suhteessa sosiaalisen arvojärjestyksen mittaustoimena, ei sinne päinkään. Kertoisitko esimerkkejä millaisia toimia ovat sinun hyväksymäsi kiusaamistilanteet, joissa nimenomaan mitataan sitä sosiaalista arvojärjestystä? Ja mielummin yksilön kannalta katsottuna!

 

[Juicey]

Tuo on aika huono esimerkki, sillä tuossahan tönitään kollektiivisesti kaikkia tasavertaisesti. Eikä tuossa edes voi ajatella, että se toimisi edes missään suhteessa sosiaalisen arvojärjestyksen mittaustoimena, ei sinne päinkään. Kertoisitko esimerkkejä millaisia toimia ovat sinun hyväksymäsi kiusaamistilanteet, joissa nimenomaan mitataan sitä sosiaalista arvojärjestystä? Ja mielummin yksilön kannalta katsottuna!

Väärä väittämä, tarkemmin ajateltuna ja paikalla olleena tämä onkin itseasiassa ihan hyvä esimerkki. En tiedä onko sinulla ylipäänsä kokemusta vastaavasta tai muuten kykyä ymmärtää tilannetta, mutta jälkeenpäin kun pohdin tuota tilannetta niin siinähän päinvastoin nousi pinnalle nimenomaan yksittäisen henkilön keinot päästä tukalasta tilanteesta. Toiset onnistuivat hyvin nopeasti oivaltamaan keinon pujahtaa rinkiin ja sitten napattiin toinen kaveri keskelle pyörimään. Sormi suussa seisova sai "nauttia" flipperikyydistä sitten aina tunnin alkuun asti - kyllä tässä selkeästi neuvokkaammat ja uskaltavammat tyypit nopeammin poistuivat ja tilanteessa nimenomaan harjaantui käyttämään omia avujaan pärjätäkseen joukossa.

Vaikka jokainen tuonne joutui, niin kuten kirjoitin niin ei tässä mistään tasavertaisesta Nuori Suomi -tönimisestä ollut kyse, vaan siitä että tavallaan jokaisen asemaa testattiin vuorollaan.

Sosiaalista arvojärjestystähän mitataan aina kun vaikkapa porukassa seisoskellaan kertoilemassa eilisillan telkkariohjelmista, kyllä siellä pääpuheenvuoroa pitävät ne sosiaalisesti parhaassa asemassa olevat vaikka kaikki ovat yhtälailla sitä suosikkisarjaa tuijottaneet. Reunoilla on seisoskelijoita jotka haluavat myös saada suunvuoroa ja tuoda itseään esille porukan keskellä. Kuka pääsee kertomaa mehukkaimpia juttuja, herättää parhaat naurut tai muuten vangitsee huomion, nousee aina muiden silmissä parempaan asemaan. Hiljaisemmat kaverit jäävät sinne porukan reunoille, vaikka ehkä ihan samat ohjelmat olisi katsottuna ja jutut kerrottavina. Tämä noin niinkuin esimerkkinä, kun tuntuu että kaikki pitkän viestin asiat on nyt siitä kiinni että saadaanko jokin esimerkki aikaiseksi vai ei.

Lisäys; niin, kerro nyt sinä vuorostasi että mihin oikein olet pyrkimässä tällä esimerkin vaatimisella? Jos sinulla on jokin pointti, niin voisitko esittää sen?

 

[Hanhi]

Meillä oli yleisenä tapana, että kaikille kettuiltiin vuoronperään, yleensä jos "uhri" antoi tähän jotain pientäkin aihetta. Jos joku ylitti rajan, niin kyllä siihen puututtiin mikäli se meni ns. oikean kiusaamisen puolelle ja muuttui jatkuvaksi. Näitä tapauksia oli varsin harvassa.

Esimerkkejä vaikka omalta kohdaltani: "Hanhikin vois pikkuhiljaa mennä parturiin kun alkaa toi reuhka olemaan liian pitkä!" - "Jaa, pitäikö mun leikata yhtä tyhmän näkönen hyppyritukka kuin teikäläisellä?". "Vittu sä oot Hanhi luikku, syöksä edes mitn?" - "Toki, tosin en siksi, että haluaisin läskiksi". jne. jne.

Ton kaltasissa esimerkeissä en koennut tulevani kiusatuksi, vaikka tuollaisia kommentteja tulikin kymmenisen kunta viikossa. Monethan voi pitää jo tuota kiusaamisena mikä taas itseni mielestä oli varsin normaalia varhaisteini-iän meininkiä. Luokalla joka heppu viljeli samankaltaisia fraaseja toisilleen, hiljaiset tyypit yleensä jätettiin näitten juttujen ulkopuolelle tai ei jatkettu jos huomasi toisen olevan selkeästi vaivautunut.

Väkivallan uhka ja kiusauksen järjestelmällinen jatkuvuus taas on aivan eri juttu. Siihen täytyy puuttua.

...Sosiaalista arvojärjestystähän mitataan aina kun vaikkapa porukassa seisoskellaan kertoilemassa eilisillan telkkariohjelmista...

Tämän komppaan täysin. Jos halusi näihin ottaa osaa, piti "uskaltaa" kertoilla omat mielipiteensä julki. Hiljaiset tuppasivat jäämään ulkopuolelle ellei näitä suoraan kannustettu sanomaan jotain.

 

[mjr]

Sosiaalista arvojärjestystähän mitataan aina kun vaikkapa porukassa seisoskellaan kertoilemassa eilisillan telkkariohjelmista, kyllä siellä pääpuheenvuoroa pitävät ne sosiaalisesti parhaassa asemassa olevat vaikka kaikki ovat yhtälailla sitä suosikkisarjaa tuijottaneet. Reunoilla on seisoskelijoita jotka haluavat myös saada suunvuoroa ja tuoda itseään esille porukan keskellä. Kuka pääsee kertomaa mehukkaimpia juttuja, herättää parhaat naurut tai muuten vangitsee huomion, nousee aina muiden silmissä parempaan asemaan. Hiljaisemmat kaverit jäävät sinne porukan reunoille, vaikka ehkä ihan samat ohjelmat olisi katsottuna ja jutut kerrottavina.

Vaikea tuota nyt on pitää minään kiusaamisena - ja tiedä sitten miten merkittävästä "sosiaalisen arvojärjestyksen" mittaamisestakaan on kysymys. Usein toimivissa yhteisöissä vallitsee tavallaan pyrkimysten demokratia eli ihmiset ovat tyytyväisiä rooliinsa, eikä kysymys ole mistään apinalauman mekaanisesta hierarkiasta vaan itseohjautuvien olennaisesti tasavertaisten yksilöiden muodostamasta funktionaalisesta kokonaisuudesta. Toki mukaan mahtuu myös arvovalta-taisteluja ja tyytymättömyyttä omaan asemaan, mutta yleensä nämä tekijät eivät mitenkään dominoi yhteisöä, paitsi huonoja sellaisia. Kiusaaminen taas on sitten esimerkki tulehtuneesta tilanteesta ja ei-toimivasta yhteisöstä - tästä vastuu jakaantuu yleensä monelle suunnalle, mutta ei kai kovin merkittävissä määrin kiusaamisen ja syrjimisen kohteelle.

 

[Hanhi]

Vaikea tuota nyt on pitää minään kiusaamisena

Ulkopuolelle jättämistähän tuo on, jos sitä halutaan kiusaamiseksi sanoa. Tuon kaltaiset tilanteet vain kasvattavat vuorovaikutustaitoja ja mikä parhain paikka niitä on oppia kuin nuorena koulussa. Jos ei omaa mielipiteitä tai saa niitä ulos suustaan niin se on vaikeaa myöhemminkin. Jos muu porukka toteaa, ettei tällä ole mitään sanottavaa niin ei tältä jatkossakaan kysellä mielipiteitä. Tämä johtaa siihen syrjäytymiseen.

 

[Juicey]

Vaikea tuota nyt on pitää minään kiusaamisena - ja tiedä sitten miten merkittävästä "sosiaalisen arvojärjestyksen" mittaamisestakaan on kysymys. Usein toimivissa yhteisöissä vallitsee tavallaan pyrkimysten demokratia eli ihmiset ovat tyytyväisiä rooliinsa, eikä kysymys ole mistään apinalauman mekaanisesta hierarkiasta vaan itseohjautuvien olennaisesti tasavertaisten yksilöiden muodostamasta funktionaalisesta kokonaisuudesta. Toki mukaan mahtuu myös arvovalta-taisteluja ja tyytymättömyyttä omaan asemaan, mutta yleensä nämä tekijät eivät mitenkään dominoi yhteisöä, paitsi huonoja sellaisia. Kiusaaminen taas on sitten esimerkki tulehtuneesta tilanteesta ja ei-toimivasta yhteisöstä - tästä vastuu jakaantuu yleensä monelle suunnalle, mutta ei kai kovin merkittävissä määrin kiusaamisen ja syrjimisen kohteelle.

Olet toki oikeassa, vastaukseni kylläkin koski esimerkkiä tilanteesta jossa tuota sosiaalista asemaa mitataan, määritetään, luodaan. Sikäli tietysti tällainekin keskustelu on hankalaa arvioida, että eihän mikään tilanne yksiselitteisesti vain ole pelkästään sosiaalisen statuksen määrittelytilannetta, vaan samalla monia muitakin asioita yhtäaikaa; vaikkapa vain ajan tappamista. Sosiaalisen aseman rakentelu, verkostoituminenkaan erittäin harvoin tässä iässä vielä on kovinkaan laajalti tietoista enkä henkilökohtaisesti uskokaan että missään tilanteessa kyse olisi niin puhtaasta sosiaalisen aseman rakentelusta kuin mitä tällaisen keskustelun kannalta täytyy esittää. Kuitenkin, pidän esimerkkiä sikäli oleellisena asiana tunnistaa että vaikka joku kokee syrjäytyvänsä niin kyse ei välttämättä ole siitä että häntä haluttaisiin syrjiä tai toisenlaisessa tilanteessa kiusata - "uhri" voi olla ajautunut omaa passiivisuuttaan tilanteeseen tai jopa alistuu suosiolla vain kuuntelijan rooliin. Kuten Hanhi totesi, niin oma toimintakin vaikuttaa - ellen väärin muista niin aika harvoin kukaan erityisesti tulee lypsämään sosiaalista vuorovaikuttamista hieman hiljaisemmalta kaverilta. Tilaisuuksiin täytyy opetella tarttumaan, on hyvä opetella uskaltamaan. Nämä tosiasiat eivät päde pelkkään kouluympäristöön vaan myös työyhteisössä samat asiat toistuvat; toiset eivät saa sanaa suustaan vaikka tietoa olisi - ehkä taustalla on sitäkin että yksilö ei koskaan ole uskaltautunut tuomaan itseään ja tietojaan, mielipiteitään, näkemyksiään esille. No, nyt kuitenkin mennään jo hieman sivuraiteelle itse ketjun aiheesta, kiusaamisesta.

 

[mjr]

Ulkopuolelle jättämistähän tuo on, jos sitä halutaan kiusaamiseksi sanoa. Tuon kaltaiset tilanteet vain kasvattavat vuorovaikutustaitoja ja mikä parhain paikka niitä on oppia kuin nuorena koulussa. Jos ei omaa mielipiteitä tai saa niitä ulos suustaan niin se on vaikeaa myöhemminkin. Jos muu porukka toteaa, ettei tällä ole mitään sanottavaa niin ei tältä jatkossakaan kysellä mielipiteitä. Tämä johtaa siihen syrjäytymiseen.

Jaa, no, minusta tuo kuvattu tilanne ei ollut mikään tietoinen suuremman joukon päätös yksilöä tai yksilöitä vastaan vaan yksittäistilanteen normaalia tapahtumista. Jossain toisessa tilanteessa kävisi ehkä toisinkin eikä mitään tietoista syrjimistä tai kiusaamista sinänsä esiinny. Toki on totta, että itseluottamus ja itsevarmuus voivat estää kiusatuksi tuloa, mutta on esimerkkejä lähinnä työyhteisöistä, miten joukosta eroaminen tässä mielessä voi johtaa myös kiusaamiseen, jolloin pahimmillaan voi kohteelle käydä myös huonosti - etenkin jos esimies ei anna tukea tai suorastaan liittyy kiusaajien joukkoon.

 

[mjr]

Kuitenkin, pidän esimerkkiä sikäli oleellisena asiana tunnistaa että vaikka joku kokee syrjäytyvänsä niin kyse ei välttämättä ole siitä että häntä haluttaisiin syrjiä tai toisenlaisessa tilanteessa kiusata - "uhri" voi olla ajautunut omaa passiivisuuttaan tilanteeseen tai jopa alistuu suosiolla vain kuuntelijan rooliin. Kuten Hanhi totesi, niin oma toimintakin vaikuttaa - ellen väärin muista niin aika harvoin kukaan erityisesti tulee lypsämään sosiaalista vuorovaikuttamista hieman hiljaisemmalta kaverilta. Tilaisuuksiin täytyy opetella tarttumaan, on hyvä opetella uskaltamaan.

Epäilemättä näinkin voi käydä - kotikasvatuksen olisi hyvä pyrkiä rakentamaan tervettä itseluottamusta, mikä ei siis välttämättä purkaudu aggressiona tai manipulaationa ulospäin. On sinänsä aivan luonnollista että omaa paikkaa haetaan, mutta ei ole liikaa vaadittu, että silti otetaan toisetkin huomioon.

 

[Mr.Fox]

No, jos muistan sinut oikein, niin en yhtään ihmettele ettet ymmärrä.

No tämähän on näppärä avaus keskustelulle. Miten tämä nyt liittyy yhtään tähän keskusteluun? Olenko mä syönyt joskus sun evääsi?

Anyway, täällä JA:ssa yleensä pidetään rikollisia pääsyynä rikollisuuteen (no, raiskausten suhteen on vähän erimielisyyksiä), mikä on aika laajalle levinnyt asenne muutenkin. Eli ei pidetä autojen ovien auki jättämistä pääsyynä sille, että autoja varastetaan. Onko se?

Missä vaiheessa mainitsin mitään autojen varastamisesta? Takuuvarmasti ovet auki jätetystä autosta häipyy kaikki irtotavara alta aikayksikön, vaikka itse auto jäisikin niille sijoilleen. Ei siihen mitään ammattirikollisia tarvita. Etkö edelleenkään ole sitä mieltä, että kyseessä olisikin "uhri"?

Esimerkilläni vain pyrin tuomaan esille parikin wanhaa sanontaa:

Tilaisuus tekee varkaan.
Tyhmyydestä sakotetaan.

Kannattaa pohtia tuota esimerkkiäni noiden sanontojen kautta. Voisiko kuitenkin olla niin, että omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa tuleviin tapahtumiin? Tietysti eihän mikään laki kiellä yksinkertaisesti olemalla tyhmä. Vastaavasti jälleen kouluun käännettynä: ei mitkään koulun järjestyssäännöt kiellä olemasta arka. Voisiko kuitenkin olla niin, että:

Tilaisuus tekee kiusaajan.
Arkuudesta kiusataan.

 

[mjr]

No tämähän on näppärä avaus keskustelulle. Miten tämä nyt liittyy yhtään tähän keskusteluun? Olenko mä syönyt joskus sun evääsi?

Ei vaan olet puhunut itsestästi kolmannessa persoonassa. Se on aina pitkä miinus minun kirjoissani.

 

[sampio]

Hahaa, koulukiusaamiseen on keksitty ratkaisu. Nyt ei muuta kuin Fox ja Jussi kiertämään Suomen alakoulujen aamunavauksia, joissa voitte näppärästi kertoa kaikille, että ei saa olla arka. Pitää vain kömpiä kasan alta pois ja rakentaa itsetunto tyhjästä. Helppoa kuin tytön kanssa kaveeraaminen yläasteikäisenä.

 

[Salama15]

Pikkupennut on petoja [PISTE] => hetimullekaikkitännenyt ja muista viis!!

Kun kakaroiden normiörvellykseen tulee iän myötä mukaan toisen osapuolen alistamista ja muuta henkistä sodankäyntiä, voitanee puhua henkilöön käyvästä kiusaamisesta...

Ja tuo henkisen puolen kokemus on taas jokaisella ihmisellä omanlaisensa, joten joku asia jota toinen pitää idioottimaisena läppänä voi toisesta tuntua kiusaamiselta => tämän vuoksi kiusaamistapausten setvinnässä on aina syytä olla mukana puolueettomia aikuisia.

Ihan mielenkiintoista keskustelua täällä, jatketaan ihmeessä;-)

 

[Ted Raikas]

Arkuudesta kiusataan.

Ei tuo kyllä millään muotoa ole lieventävä asianhaara. Jos se on, niin silloin voidaan kyllä sitä rimaa kiusaamiseen puuttumisessa nostaa liian korkealle. Vaarallista peliä.

Noh, olen sinänsä oman kantani jo ilmaissut ja sen voi lukea aiemmista viesteistä, että ei tästä sen enempää. Edelleen en vaan ihan voi allekirjoittaa näkemyksiäsi, koska niissä jotenkin paistaa vähättely sen suhteen, millaista kiusaaminen on ja voi joissain ihmisissä aiheuttaa.

Tässäkin maassa on ihan liikaa ihmisiä jotka pitää itsestäänselvyytenä monia asioita, sitä että kaikki pärjäävät samalla lailla ja kykenevät samaan. Kas kun itse on sen tempun tehnyt, niin kai sitä nyt muutkin...

 

[sampio]

Pikkupennut on petoja [PISTE] => hetimullekaikkitännenyt ja muista viis!!

Muuttuuko tuo asenne lopulta kovinkaan monilla iän myötä?

 

[Cougar]

Muuttuuko tuo asenne lopulta kovinkaan monilla iän myötä?

Vastaa itse tuohon ensimmäisenä. Paraneeko itsekkyys iän ja vanhemmuuden myötä? Vai muuttuuko se vain jotenkin hyväksyttävämmäksi tietyiltä osin? Entä ylimielisyys?

Mutta itse asiaan. En kokenut olleeni kiusattu vaikka pari kuukautta olikin hieman ikäviä ala-asteella ja kerran sainkin turpaan oikein kunnolla. Ehkä vähän yli 10 vuotta vanhemman systerin puuttuminen asiaan lopetti sen kuin seinään. Kuten sanottua - se oli vain vaihe elämässä. Opettavainen vaihe.

 

[kamik]

No, kaikki perusnuhjaukset ei tietysti edes liity tai johda kiusaamisiin. Se voi olla ihan perusvoimainkoettelua ja sillä tapaa päiväkohtaista, että joskus jotain vähän kiusitaan ja joskus taas toista. Tietysti kaikkea sellaista ei voi välttää, koska se liittyy osaltaan kasvuun ja kehittymiseen noin niin kuin sietokyvyn suhteen.

Yläasteelle siirryttäessä yleensä luokat muodostuvat useimmiten eri ala-asteiden oppilaista. On täysin tavallista ja luonnollista, että uudessa ryhmässä jäsenet hakevat omassa luokassa paikkaansa ja asemaansa. Joskus riidellen ja tapellankin, mutta ne ovat vain ryhmäytymiseen kuuluvia kahinoita. Sama juttu, jos luokkaan tulee uusi oppilas. Voipa joskus opettajan vaihtuminen laukaista luokassa voimainkoetuksen, jossa katsotaan kenen ääni kuuluu ja painaa.


Koulukiusaamisen lyhyt historia

Koulukiusaaminen kohdistuu yleensä jollakin tavalla heikkoon tai erilaiseen oppilaaseen. Kiusaaminen on pahan mielen aiheuttamista, joka on
* tahallista
* toistuvaa
* kohdistuu suhteellisen puolustuskyvyttömään lapseen tai nuoreen (Wiki).

Siinä kolme kriteeriä, joiden täyttyessä puhutaan koulukiusaamisesta. Lisäksi pitää vielä mainita, ettei kiusaamisesta puhuta, mikäli kiusattu ei tunne kohteluaan epämiellyttäväksi. Leikkimielinen "flipperi" ei ole kiusaamista. Kiusaamistapauksissa tahallisuuden ja toistuvuuden todeksi osoittaminen on opettajille tavattoman haastava tehtävä, sen kun kiusattukin useasti kieltää. Kiusaaminen on syvältä, sillä kenenkään ei pitäisi pelätä kouluun menoa mistään syystä. Syvälle sydämeen sattuu.

 

[Salama15]

Muuttuuko tuo asenne lopulta kovinkaan monilla iän myötä?

Niin noh, enenevässä määrin näitä "Vilma-Pettereitä" alkaa putkahdella työelämäänkin... Ollaan ekaa vuotta duunissa ja ihan vilpittömästi kuvitellaan, että pitäisi saada samaa liksaa kuin 10 v. talossa olleet huippuammattilaiset jne. Ja jos ei saada niin sitten ollaan "työpaikkakiusattuja" PRKL;-)