Kiekko.tk

  • 167 694
  • 1 188

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä tuli kyllä joskus yläasteikäisenä pelattuna reippaamminkin, olisiko nyt siinä 02-05 välillä suurin piirtein. Kavereiden jengit pomppivat siellä ihan top5 hujakoilla pitkään, joten opastusta tuli ihan parhailta ja kyllä siinä loppua kohden alkoi taidot olla ihan mukavalla mallilla. Viime vuosina olen korkeintaan käynyt satunnaisesti jossain harkkahuoneessa höntsäilemässä, mutta palo itse peliä kohtaan on tyrehtynyt täysin idioottimaisen pelaajayhteisön vuoksi. Kukaan kavereista ei myöskään tietääkseni pelaa enää aktiivisesti. Jatkoajan porukassa hommaa voisi melkein harkita, mutta ei ihan näillä näppäimillä kuitenkaan. Tsemppiä kuitenkin peleihin ja toivon mukaan homma lähtee rullaamaan.

Ai niin, nimimerkkejä oli useampia mutta Lokapoika-nickillä tuli vissiin junnuna pelattua eniten. Joku oldschool-janari saattaa muistaa publicin puolelta.
 

Opatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, BVB, NHL, Snooker
Voisin myös tehdä loikkauksen Jatkoajan tiimiin. Ura tuli aloitettua kesäkuussa 2004 ja silloin loppukesästä tuli liityttyä myös Pelit Onlinen tiimiin. Jatkoaikaa vastaanhan sitä tuli kyllä lukemattomat matsit silloin otettua.

Sittemmin tuli pelailtua hetki ChosenTwon mainitsemassa HC JK:ssa ja sen kuoltua sitten vähän enemmän Fortune Clubissa. Fortunella taidettiin pitää ranking-listan kärkipaikkaakin jossain vaiheessa, mutta Kiekkoliigassa vierailu jäi yhteen kauteen 2. divarissa, kun suurin into alkoi jo lopahtaa pelailuun. Hulluja tuntimääriä sitä kyllä kerkisi tämän pelin kanssa kuluttamaan silloin aktiivivuosina 2004-2007.

Nykyään ei enää yhtään vanhaa nimimerkkiä ole elossa, joten viimeiset vuodet ovat kuluneet lähinnä satunnaisen höntsäilyn merkeissä vaihtelevilla nimimerkeillä, kun en ole mihinkään joukkueeseenkaan kuulunut. Mutta näköjään siellä vanha nostalginen nimimerkkikin oli vapaana, joten jos Probert saisi kutsua, niin voisi sitä satunnaisesti käydä matsia ottamassa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Mun mielestä silkasta käytännön järkevyydestä, ei siis pelkästään teidän asiaa kysyneiden kohdalla, vaan kaikkien tulevien ja menneidenkin kohdalla, olis käytännöllisempää, jos joukkue ois ns. yksi ja sama. Esim. tilanteessa, jossa useampi tai useammat palloilisivat kahden joikkueen listoilla vuorotellen onlinessa, on hieman hankala kommunikoida ja havaita läsnäolijoita. Samoin uusille tulokkaille (tervetuloa!) olisi selkeämpää, että on se yksi emäjoukkue.
Jep samaa mieltä ja liityin nyt tuohon alkuperäiseen jengiin. Järkevämpää pelailla yhdessä joukkueessa, koska ei siellä ole kuin korkeintaan 10 samaan aikaan yleensä onlinessa ja tosiaan on sitten mukava pyörittää vaihtoja samalla, jos on tarve. Eiköhän jokainen tule saamaan peliaikaa taitotasosta riippumatta myös tässä alkuperäisessä joukkueessa, joten itse kannatan ajatusta, että kaikki siirtyisivät sinne.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Eiköhän jokainen tule saamaan peliaikaa taitotasosta riippumatta myös tässä alkuperäisessä joukkueessa, joten itse kannatan ajatusta, että kaikki siirtyisivät sinne.
Jep, tästä alkuperäisestä ajatuksesta on kyllä tarkoitus pitää visusti kiinni, eli ideana tosiaan on täysin tasavertainen peluutus kaikille halukkaille. Eli jos ei toisin sovita, myös peliajat menevät ideaalitapauksessa suunnilleen tasan, mikäli yksittäisessä pelissä on kaikille pelipaikoille useampi kuin yksi pelaaja.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Meikääkin kiinnostais liittyä tähän legendaarisempaan Jatkoaikaan. Jos voisit Nasiksen kutsua?
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
No jos kaikki muutkin pakenevat, niin Andji voisi liittyä "farmista" tuohon .comittomaan versioon. Onhan se toisaalta legendaarisempi. Harmi silti, että tuore joukkue kuihtuu heti, kun on saatu pelejä alle.
 

Manic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tervehdys,

ilmeisesti legendaarinen Jatkoajan kiekko.tk-tiimikin taas pystyyn nousemassa! Näköjään kaikki omat nimimerkit Renberg,Janecky ja Manic olivat tuolta hävinneet kiekon puolelta, mutta uudelleen tein ja jos nyt tuohon jatkoajan joukkueeseen, rapster, voisit vaikka tuon perinteisen jatkoaika-nick Janeckyn kutsua :)

ei ole yli 2,5 vuoteen tullut pelattua kiekkoa valehtelematta ollenkaan, ja saa nähdä onko sitä edes yhtään entisaikojen terässä. Mutta jos tässä joku ilta sattuu sopivasti aikaa löytymään niin mikä jottei sitä voisi vähän käydä vanhoja aikoja verestämässä ja hieman kiekkoa lätkiä!

edittiä vielä:

eihän tuossa nyt ole mitään järkeä, ettei joukkueella voi olla useaa peliä samaan aikaan menossa? Oli ihan kiekkoliigajoukkueellakin pelattaessa usein sen verran tiimiä onlinessä että sai kaksi peliä samaan aikaan. Äärimmäisissä tilanteissa jopa kolme. Kummallista puuhaa. Noh, näillä ilmeisesti kuitenkin mennään.
 

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Myös nimimerkin Bliz voisi kutsua tuohon oikeaan jatkoajan joukkueeseen.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
nimim. Näätänen voisi kyllä tulla kanssa, jos peliaikaa on luvassa vähän paskemmillekin pelureille.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Lisää pelaajia kutsuttu. Hienoa että väkeä riittää! Tosin nyt tuli näemmä kiekon avointen kutsujen enimmäismäärä (10) täyteen Iso-E:n kohdalla, joten pitää odotella hetki ennen kuin pääsee kutsumaan loputkin.

Game on!
 

Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
No kerran jos näin mennään, niin voisin itekkin vaihtaa roolia joukkueen johdosta pelaajaksi vanhaan jatkoajan tiimiin.

Eli Nerozki nimimerkin voi kutsua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
samalla penkiltä käsin voi syövyttää vastustelijan moraalia ratkaisupaikoissa.

Eikös tuo ollut useimmiten se Jatkoajan päätavoite?

Pitäisiköhän sitä itsekin verestellä joskus muistoja... Meikäläinenhän oli elävä todiste siitä, että jengiin mahtui ilman osaamistakin. Tosin muistan kerran tehneeni jopa voittomaalin vikalla sekuntilla jotain über-jengiä vastaan.
 

Nick Neim

Jäsen
Myöskin nimimerkin Tall saa kutsua tuohon alkuperäiseen joukkueeseen.
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Nimimerkin Cumina saa kutsua, on näköjään vielä voimissaan. Jos saisi miinuksia lisättyä entisestään Jatkoajan jengissä! Teen ilta- ja yöduunia, joten harvemmin iltaisella näkyy. Pitänee vissiin hieman myös totutella pelaamiseen taas :)
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Nimimerkin Kurja voi kutsua, ideoita pidetäänkö jatkoaika.com elossa vai sysäänkö sen puuhakettimeen?
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Eikös tuo ollut useimmiten se Jatkoajan päätavoite?
Jos nyt ei päätavoite, niin kyllä siitä tosikkoteinareiden härnäämisestä paljon riemua irtosi. Raja hienostuneen vittuilun ja ikävän peeloilun välillä voi olla joskus häilyvä, mutta mielestäni me pysyttiin kyllä lähes aina tukevasti sillä paremmalla puolella. Usein oli maha kipeä nauramisesta, ja tosiaan aika monta (deleted team) -merkintää näkyi parhaimmillaan ottelulistauksessa, kun jonneilla paloi käpy yläkerrassa meidän vaihtopenkin kannustukseen. Oi niitä aikoja!

Taas meni kutsulista tukkeeseen. Odotellaan...
 

Zerotta

Jäsen
Onhan tätäkii tullu monet vuodet lätkittyä. Välillä enemmän kuin tosissaan ja välillä rennommissa merkeissä. Jere-nimimerkin voi kutsua mukaan leikkiin.

Edit: Original Jatkoajasta mielelläni ottaisin paikkani, jos vain huolitaan mukaan
 
Viimeksi muokattu:

Järä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika ajanu vähän ohi isojen jengien, kiitos uusien haastosysteemien ja sen puuttellisuuden vuoksi. Tällähetkellähän ei pysty pelaamaan, kun yhtä peliä kerrallaan. Se on huonompi homma, jos varsinkin alussa on paljon innostuneita matkassa.

Niin joo oon Shar ja mätkiny kiekkoa 2004 vuodesta asti enemmän tai vähemmän. Voisit Rapsteri kutsua Leafa nickin jatkikseen, jos vaikka välil innostus pelaamaan itekkin.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Nimimerkin Ekblad voi kutsua tuonne originaaliin Jatkoajan joukkueeseen. Olen siis Humala tuolta toisesta joukkueesta.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Nimimerkin Lahti47 voi kutsua tohon originaaliin tiimiin! :)
 

Joghey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimimerkki Joghey ottaa mielellään paikan tuosta legendaarisemmasta joukkueesta. Tulihan tämäkin foorumi aikanaan tutuksi vasta sitten, kun Jatkoaika meidät rökitti. Mitään smack talkkeja en kyllä muista, mutta olimmekin fiksuja, vaikka siinä pahimmassa murrosikävaiheessa olimmekin ;).
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Rapster kun joskus pistää niitä kutsuja taas liikkeelle niin pistäppä samalla jo tiimissä oleville Admin-oikeudet, että saavat pelejäkin joskus, siis kaikille pelaajille.. Toinen hyvä lisä voisi olla myös jonkun jäsenen ottaminen Master-tiimiin, koska ilmeisesti teikäläisellä riittää muitakin kiireitä (tai sitten vain olen hätähousuna hosumassa kun kutsuani ei ole vieläkään kuulunut.). Tämä toinen osapuoli voisi sitten hoidella niitä kutsumisia myös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös