Kiekko.tk

  • 166 950
  • 1 188

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toinen hyvä lisä voisi olla myös jonkun jäsenen ottaminen Master-tiimiin, koska ilmeisesti teikäläisellä riittää muitakin kiireitä (tai sitten vain olen hätähousuna hosumassa kun kutsuani ei ole vieläkään kuulunut.). Tämä toinen osapuoli voisi sitten hoidella niitä kutsumisia myös.
Tänään rapster sanoi minulle, että joukkueen kutsulista oli täynnä. Siksi kesti kutsu hieman. En tiennyt että sekin voi täyttyä. Pari luotettavaa masteria lisää ei toisaalta tekisi pahaa.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Hep, tosiaan kymmenen nimeä on tällä hetkellä kutsuttujen pelaajien maksimi, mikä on kyllä ihmeellinen rajoitus, enkä keksi äkkiseltään sille mitään perustetta.

Jotta saadaan kaikki halukkaat mahdollisimman pian mukaan, nyt seuraavat nimimerkit voisivat seuraavaksi päättää, hyväksyvätkö kutsuni:

mikael
Iso-E
Näätänen
Tall
Lahti47
Joghey
-pasi-
Jere
Leafa
Ekblad

Jakelin samalla parit adminit. Olen poissa hetken, mutta palaan tuotapikaa asiaan.
 
Viimeksi muokattu:

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Edellisen viestin kutsulistaa päivitetty. Kutsutut pelaajat voisivat toimia, sillä ovella on pelaajia jonoksi. Itse asiassa tilannehan on aika liikuttava, sillä en koskaan uskonut, että Jatkoajan kikeporukka heräisi henkiin vuonna 2012, puhumattakaan siitä, että joku vielä pelaisi koko peliä.

Lisäsin nyt kaikille pelaajille adminoikeudet, jotta pelien etsiminen helpottuisi.
 
redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Terve, Redzel777 saa kanssa kutsua jatkoajan tiimiin hetikun tilaa vaan vapautuu. Kiekon alotin 04 ja pelasin aktiivisisesti 08 asti, joskus jopa 2.divariakin. Nyt on pari viikkoa tullut pelailtua enemmän ja vähemmän. Iltasin yleensä online, joskus myös päivälläkin.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Redzel777:n kutsun myötä alkaa olla jono joukkueeseen vihdoin tyhjä. Ilmoittakaapas jos joku jäi vielä ilman.

Vau, pelaajalista näyttää taas varsin paksulta. Ei muuta kuin peliä vaan, ja muistetaan nyrkkisäännöt:

1) kaikki pelaa, eli tasavaihdot jos mahdollista
2) ei peeloilua
3) kuitenkin niin, että vastustajalle on annettu mahdollisimman paljon kuittia

Viime aikojen otteista mainittakoon äärimmäisen tiukka 2-11 -häviö ranking-ykköstä Getafea vastaan, samoin kuin harvinaisen tasainen, kalkkiviivoilla kärsitty 0-8 -tappio divarijengi Hollowia vastaan.

Kieltämättä on todettava, että hyvien uudistuksien joukkoon on mahtunut pari varsin huonoakin. Ensimmäisenä se, että joukkueella voi olla vain yksi peli kerrallaan käynnissä, ja pahempana tuo haastosysteemin mullistus, jossa joukkueiden haastamisesta on käytännössä luovuttu. Nyt aloittelevatkin joukkueet saattavat saada vastaansa koko pelin ykkössijoitetun porukan, ja vaikka itseään kovempitasoisempia vastaan pelaaminen on käytännössä ainoa tie kehittyä, eivät tuollaiset ottelut kehitä yhtään ketään - viihdyttämisestä puhumattakaan. Onneksi nuo tuntuvat olevan jonkinlaisia kuriositeetteja, eikä Jatkoaika ole ennenkään valikoinut vastustajiaan, mutta kieltämättä otteluhaasteisiin voisi palauttaa jonkin tolkun, etenkin jos uusia pelaajia halutaan houkutella jatkossakin mukaan.

Tämän mielipiteen lähetänkin seuraavaksi eteenpäin peliä kehittävälle Joukolle.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kaikkea sitä tapahtuu kun on itse lomareissulla :)

Hmm, vieläköhän sitä itsekin innostuisi pelailemaan silloin tällöin, Old Time Hockey jne.

Onko jollain aktiivilla tarvetta määster-tunnarille, ehkä silloin pelaajien hyväksymiset yms. hoituvat helpommin kun en itse varmastikaan enää voi päivystää 24/7 ja en tiedä tiikeristä ja rapsteristakaan.
Tosin tietenkin pitää varmaan ensin suorittaa laadunvalvontaa joukkueen nykytilasta, ei siis tietenkään taitotason vaan henkisen kovuuden osalta :)
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Jonkinlaista historian siipien havinaa kuultiin juuri äskettäin pelissä missä tulossarakkeesta löytyi tällainen merkintä

3. 04:36 2-3 _varjo_ (limini , rapster )

Ja vähemmän vaikeasti arvattavaa on että kyse oli läpiajosta...
 
Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Hyviä vääntöjä ollaan jälleen pelattu eilen ja tänään. Mutta voittoa ei sitten millään meinaa irrota, pari hassua tasuria vain. Tällä hetkellä seilaamme hyvät toverit 37 ottelun voitottomassa putkessa. Tämän putken recordi on yhteensä nolla voittoa, neljä tasapeliä ja 33 tappiota. Yhteensä ollaan 53 matsia väännetty tähän mennessä ja niistä recordi on viisi voittoa, viisi tasapeliä ja 43 tappiota, jos en nyt ihan väärin katsonut/laskenut. Nokka kohti uusia pettymyksiä, mutta toki samalla horisontissa siintää toivo paremmasta huomisesta...
 
Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taisi olla vuosi 2007 kun kiekon aloitin. Vuoteen 2010 asti tuli hinkattua, ilman mitään mainittavia urotekoja. Nyt tämän ketjun myötä heräsi kiinnostus uudestaan ja äsken kävin Beginner-huoneessa höntsäilemässä. Yllättävän hyvin oli tatsi hallussa, vaikka peli rajusti muuttunut olikin. Jos vielä jatkoajan tiimiin suinkin mahtuu, niin voisin liittyä mukaan. Nimimerkki sama kuin täällä.
 
Hyviä vääntöjä ollaan jälleen pelattu eilen ja tänään. Mutta voittoa ei sitten millään meinaa irrota, pari hassua tasuria vain. Tällä hetkellä seilaamme hyvät toverit 37 ottelun voitottomassa putkessa. Tämän putken recordi on yhteensä nolla voittoa, neljä tasapeliä ja 33 tappiota. Yhteensä ollaan 53 matsia väännetty tähän mennessä ja niistä recordi on viisi voittoa, viisi tasapeliä ja 43 tappiota, jos en nyt ihan väärin katsonut/laskenut. Nokka kohti uusia pettymyksiä, mutta toki samalla horisontissa siintää toivo paremmasta huomisesta...
Maaleja Jatkoaika on noissa 37 voitottomaassa ottelussa tehnyt 56 kappaletta, kun omaan verkkoon on mennyt samassa ajassa 189 kiekkoa.

Pomppu sinne, pomppu tänne.
 
SakMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Tampereen Ilves
Joskus aikoinaan tuli tätä pelattua vähän enemmänkin.. Jos jengiin huolitaan pelailemaan niin voi kutsua nimimerkin Väbä
 
Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Saa nähdä kauanko tätä uutta innostusta kestää kun joka pelissä tulee murskaluvuilla turpaan. Eihän tää tietenkään mitään vakavaa puuhaa ole mutta ei tommosia turpasaunoja jaksa loputtomiin pelata. Nykyään vaan taitaa noi kiekon huonoimmatkin tiimit olla vasta-alkajia niin paljon edellä että ei vaan ole mitään saumaa.
Tietysti jos joku jaksaisi järkätä ja innostusta löytyisi niin voisi jotain joukkueen sisäistä liigaa tai turnausta miettiä. Saisi ainakin pelata suurinpiirtein oman tasoisia vastustajia vastaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Oikeastaan tuo taitaa sisäistää kiekko.tk:n ongelman tällähetkellä. Uusia tiimejä ei ole paljon ja ne jotka on niin on todennäköisesti kiekkoa pelannut vuosia. Sen takia vaikka jatkoajan joukkueessa on jopa peliä 8-vuotta pelanneita niin silti voittoja ei tule sillä ei ole niitä aloittelijajengejä joita tämmöiset vanhat konkarit voisi jallittaa pelkällä kokemuksella.

Väittäisin edelleen että yksi pahin ongelma on tuo autoplay juttu haastejutussa. Uusia supertiimejä ei synny ja aloittelijat ei pääse mihinkään pelaan, hyvät joukkueet ei pääse murskaan aloittelijoita ja kiinostus lopehtaa. Aloittelijat ei taas pääse mihinkään joukkueseen joten lopettavat. Kaikki lopettavat ja kävijäämät laskee.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Saa nähdä kauanko tätä uutta innostusta kestää kun joka pelissä tulee murskaluvuilla turpaan. Eihän tää tietenkään mitään vakavaa puuhaa ole mutta ei tommosia turpasaunoja jaksa loputtomiin pelata. Nykyään vaan taitaa noi kiekon huonoimmatkin tiimit olla vasta-alkajia niin paljon edellä että ei vaan ole mitään saumaa.
Tietysti jos joku jaksaisi järkätä ja innostusta löytyisi niin voisi jotain joukkueen sisäistä liigaa tai turnausta miettiä. Saisi ainakin pelata suurinpiirtein oman tasoisia vastustajia vastaan.
Historiankirjat saadaan tänään kirjoittaa uudestaan sillä Jatkoajan joukkue katkaisi vaatimattoman 40 ottelun voitottoman putkensa (saldona 0-4-36, maaliero lohduton 61 - 217) huikella 4-2 voitolla HC HämyLämystä! Nyt alkaa pojat voittoputki jolle ei loppua näy!

E. Korjattu tuo tehtyjen maalien määrä.
E2. Korjasinpas vielä uudestaan :D
 
Osaiskos joku antaa vinkkiä, että missä vika kun peli heittää rekisteröidyttäessä kokoajan ilmoitusta "You aren't allowed to register"?

Pitkästä aikaa oli tarkoitus tätäkin kokeilla, mutta vanha tunnus näköjään kadonnut jonnekkin bittiavaruuteen ja nyt uutta tehdessä tälläinen ongelma pukkasi eteen.
 
Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mullakin ihme sekoilua peliltä. Koska vanhat tunnukset olivat poistuneet, piti tehdä kokonaan uusi (nimenä siis Cjyyl). No, peliin kun pääsin, en pystynyt liittymään autoplayhyn, trainingeihin tai beginnereihin, koska olin mukamas bannattu niiltä. Myöskään chat ei toiminut. Playerina kaikki pelitti niin kuin pitikin, eli mistään IP-banneistakaan ei voinut olla kyse.

Tein nyt uuden nickin, alluu21, jolla kaikki toimii moitteettomasti. Sen jos joku vielä viitsii kutsua tiimiin, niin olisin iloinen. Poistan sitten sen jälkeen tämän Cjyyl nimimerkin.

Ei ymmärrä...
 
Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings

Jos en ihan väärin muista niin ennen ainakin teki semmoista että jos ei odottanut tuota sivun täysin latausta tunnusta tehdessä ja/tai vahvistaessa niin käy noin.

En tiedä onko poistettu mutta Joukon kiekko-halukkuuden tuntien, niin epäilen.
 
Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsekin jatkanut nyt pelailua taukoilun jälkeen. Ei vaan noi trainingit ja autoplayt nappaa yhtään. Jos vaa kelpaan Jatkoajan jengiin, niin laittakaa joku kutsua nimimerkille Apostoli.
 
Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaiskos joku antaa vinkkiä, että missä vika kun peli heittää rekisteröidyttäessä kokoajan ilmoitusta "You aren't allowed to register"?

Pitkästä aikaa oli tarkoitus tätäkin kokeilla, mutta vanha tunnus näköjään kadonnut jonnekkin bittiavaruuteen ja nyt uutta tehdessä tälläinen ongelma pukkasi eteen.

Olen itsekin huomannnut, että jollain Internet-yhteyksillä ei pysty rekisteröitymään sivustolle, vaikka pelata pystyykin. Esim. koulun koneelta en männävuosina voinut tehdä uutta käyttäjätunnusta, enkä myöskään viime viikolla mokkulalla.
Jos et muuta keksi niiin pyydä jotakuta tekemään sinulle tunnus kiekkoon. Minäkn voin sinulle tunnuksen väsätä kunhan kiireiltäni ehdin.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Osaiskos joku antaa vinkkiä, että missä vika kun peli heittää rekisteröidyttäessä kokoajan ilmoitusta "You aren't allowed to register"?

Pitkästä aikaa oli tarkoitus tätäkin kokeilla, mutta vanha tunnus näköjään kadonnut jonnekkin bittiavaruuteen ja nyt uutta tehdessä tälläinen ongelma pukkasi eteen.

Itse olen käsittänyt, että mokkulalla ei pysty tehdä enää nimimerkkejä jatkuvan IP-osoitteen vaihtumisen vuoksi (?). Nimimerkki Tiedote taisi vastata jotain tämän tyyppistä ylempänä, mutta syynä tähän lisääntynyt peeloilu sekä IP-bannien kiertely mokkulan avulla.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Mullakin ihme sekoilua peliltä. Koska vanhat tunnukset olivat poistuneet, piti tehdä kokonaan uusi (nimenä siis Cjyyl). No, peliin kun pääsin, en pystynyt liittymään autoplayhyn, trainingeihin tai beginnereihin, koska olin mukamas bannattu niiltä. Myöskään chat ei toiminut. Playerina kaikki pelitti niin kuin pitikin, eli mistään IP-banneistakaan ei voinut olla kyse..

Muistitko ensimmäisen sisäänkirjautumisen yhteydessä laittaa ruksin siihen "Olen lukenut ja ymmärtänyt käyttäjäehdot" tjsp.? Muistaakseni itselläni jäi joskus tuosta ruksi laittamatta ja menin suoraan pelaamaan niin enpä päässyt tuolloin peleihin. Vaan eipä hätiä kun kirjaudut uudestaan niin se niitä samoja käyttäjäehtoja tarjosi ainakin minulle tuolloin.
 
Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Nyt on kyllä pakko sen verran sanoa, että olisi kyllä ihan suotavaa pelailla alkuun jonkun verran noissa beginner- ja practice-huoneissa, että saa jonkinlaisen tuntuman peliin ja ukon kontrollointiin. Jatkoaika-joukkueen tarkoitus ei missään nimessä ole olla hampaat irveessä voittoa tavoittelevaa rypistämistä, mutta se on näissä peleissä nyt nähty että jos ei ole koskaan pelannut kiekkoa, niin hommasta ei vaan tule yhtään mitään.
Ideana on kuitenkin se, että pelaaminen on hauskaa ja se nyt ei ole oikein aina toteutunut. Silloin 2004 kun jatkoajan joukkue perustettiin, tilanne oli eri. Silloin oli vastustajina myös vasta-alkajia ja kaikki sai rauhassa pelata ja kehittyä. Nykyään näin ei ole ja ehkä siksi on hyvä hieman miettiä mikä toimii nykyään ja mikä ei. Voi olla, että olen yksin mielipiteideni kanssa.
Lisäksi jos tämä alkuinnostus jatkuu niin jossain vaiheessa pitää miettiä onko yhden ison joukkueen ylläpitäminen edes järkevää. Nyt on monesti ollut väkeä jonoksi asti odottamassa peliä.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Allekirjoitan täysin Blizin tekstin. Kaikilla saa ja pitääkin olla hauskaa, mutta erityisesti vasta-alkajille soisi visiittiä beginners- ja harjoitushuoneissa, jotta saadaan edes ne perusasiat kuntoon: syötöt omille järkevästi, laukaukset kohdilleen ja puolustus- sekä hyökkäyspelaamisen perusperiaatteet kuntoon. Se ei ole kuin maksimissaan viikon päivät kun jaksaisi käydä hakkaamassa noita begu-matseja niin varmasti oppii käsittelemään ukkoa niin, että ylläolevat asiat onnistuvat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös