JYPin joukkueenrakennus ja spekulaatiot 2018–2019

  • 391 552
  • 1 765

Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Ei minua ainakaan hirveitä jos Laurikainen on meidän ykkösmaalivahti ja Vode backup. Oikeastaan lähtötilanteena ei se minusta hirveästi eroa tämän kauden lähtötilanteesta.
Sama. Vaikka Olkinuora <-> Voutilainen kieltämättä kuulostaa @rosvokonna'n maalailemalta downgradelta, on Voutilainen ainakin toisinaan pelaavaksi liigavahdiksi sopiva, ja mikä tärkeintä, Laurikaisen lähtökohdat ovat tulevaan erilaiset kuin ne olivat tähän kauteen enkä siksi näe kaksikkojen odotusarvoissa oleellista eroa.

Edellissivulla myös @Köpi'ltä hyvä viesti johon helppo yhtyä.

En minäkään aivan täysin ymmärrä tuota ratkaisua. Juuri ollaan saatu 1,5 vuoden projekti siltä osin maaliin, että Olkinuora on noussut ykkösvahdiksi ja pää näyttää kestävän tosipaikassakin. Noh, päästetään kaveri toiseen seuraan ja otetaan uusi arpa matkaan. Odottaisin jotain varmempaa hankintaa, jolloin ei tarvitsisi ensi kaudella jännittää riittävätkö maalivahdit mestaruuteen
Olkinuoran esitykset Euroopassa eivät tarkoita sitä etteikö miehellä olisi vielä todistettavaa tosipeleissä. On eri asia onnistua muutamassa yksittäisessä matsissa viikkojen aikajaksolla kuin pysyä illasta toiseen ytimessä tiiviissä pudotuspelitahdissa.

Olkijussin ykkösvahdin statuksestakin mä olen eri mieltä. Jussilla on etulyöntiasema CHL-runin ansiosta, mutta vastapainoksi miehelle on mennyt säännöllisesti liian pehmeitä maaleja tämän kauden Liigassa jotta aloittavan maalivahdin paikan kuuluisi olla kiveenhakattu. Tandemipeluutus on toivottavasti valmennusjohdon edelleen valitsema linja.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta Likolan SaiPa-siirrosta JYPin sivuilla kerrottiin:

- ”JYP kiittää Arttua tähänastisesta ja toivottaa hänelle onnea uusien haasteiden parissa”, kiittää Holtari Likolaa.

Kuulostaa vähän siltä, että bye bye ei sanottu pelkästään pudotuspelien osalta, vaan että JYPin ja Likolan yhteistyön katkesi (toistaiseksi) tähän. Kieltämättä varsin alakanttiin meni Likolalla nuo tämän kauden JYP-esitykset. Jotenkin ajattelin, että 2016-17 jäi vähän piippuun ja että tänä vuonna tärähtää, mutta paskan marjat. Toivottavasti löytää oman potentiaalinsa muualla ja tekee myöhemmin comebackin.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Tuosta Likolan SaiPa-siirrosta JYPin sivuilla kerrottiin:

- ”JYP kiittää Arttua tähänastisesta ja toivottaa hänelle onnea uusien haasteiden parissa”, kiittää Holtari Likolaa.

Kuulostaa vähän siltä, että bye bye ei sanottu pelkästään pudotuspelien osalta, vaan että JYPin ja Likolan yhteistyön katkesi (toistaiseksi) tähän. Kieltämättä varsin alakanttiin meni Likolalla nuo tämän kauden JYP-esitykset. Jotenkin ajattelin, että 2016-17 jäi vähän piippuun ja että tänä vuonna tärähtää, mutta paskan marjat. Toivottavasti löytää oman potentiaalinsa muualla ja tekee myöhemmin comebackin.
Jatkanee SaiPassa myös ensi kaudella. Näin olen antanut itseni ymmärtää palstaa lukiessani.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En tiedä onko Jyväskylään asti kantautunut huhua, mutta jotain pientä viserrystä pikkulinnuilta olen kuullut, että Henri Tamminen olisi ensi kaudella teidän miehiä? En laita päätäni pantiksi, mutta tosiaan tällaista olen itse kuullut.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä onko Jyväskylään asti kantautunut huhua, mutta jotain pientä viserrystä pikkulinnuilta olen kuullut, että Henri Tamminen olisi ensi kaudella teidän miehiä? En laita päätäni pantiksi, mutta tosiaan tällaista olen itse kuullut.

Oisko sen verran ollut viserryksessä säröä että on mennyt Tamminen ja Kanninen sekaisin. Hyökkääjiä alkaa ensi kaudeksi olemaan, olisiko Kanninen jatkamassa matkaa muualle. Rooba, Kanninen, Sund ja Suomela on sellaisia joilla sopimus loppuu tähän kauteen. Tosin kaikilla muilla paitsi Suomelalla on yhden vuoden optiot. Tiedä sitten mitä tuo optio kunkin tapauksessa tarkoittaa. Sund ja Suomela varmaankin vaihtaa maisemaa, toivottavasti Kanninen jatkaa uraa JYP:ssä mutta en ihmettelisi jos menisi isomman ruudun perässä jonnekkin muualle. Lahden sopimus taitaa myös loppua tähän kauteen, mutta siihen varmaankin tullee jatkoa jos mies kuntoutuu pelikykyiseksi.

Ensi kauden rosteri voisi näyttää tältä. Eliteprospectsista sopparit katsonut

Tuppurainen - Immonen - Nättinen
Kolehmainen - Hytönen - Louhivaara
Turkulainen - x -Puustinen
Saari - Stråka - x

Mäenpää - x (Honka)
Kalteva - Vainio
Kuukka - Jokinen
x

Laurikainen
x

Ikonen, Kanninen, Rooba, Sund on jätetty näistä laskelmista pois koska heillä on optio eikä ainakaan vielä ole kuulunut mitään uusista sopipmuksista. Mahdollista tietysti että uutiset on mennyt itseltä ohi. Hongalla kai pitäisi olla jatko? Eliteprospectsista ei hänen nimeään löydy. Toiseksi maalivahdiksi mahdollisesti tulossa Voutilainen, (Ruusun tilanteesta ei tietoa), Suhonen mahdollisesti uusi puolustaja ja nyt viimeisimpänä uumoiltu Tammista JYP:n

Jos nuo EP:n sopparit pitää alkuunkaan paikkaansa niin ilman muuta ainakin Kanniselle jatko samoin Ikoselle ja Rooballe.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Oisko sen verran ollut viserryksessä säröä että on mennyt Tamminen ja Kanninen sekaisin.
Ei, kyllä tässä huhussa oli kyse ihan meillä tällä hetkellä pelaavasta Henri Tammisesta. Pelaajaprofiililtaan kyllä hyvinkin teidän näköinen kaveri kyseessä, ja en tietyllä tapaa olisi yhtään yllättynyt, että jos on teille tullakseen niin kypsyy hyväksi 3-4 kentän rouhijaksi. No parin kolmen kuukauden kuluttua ollaan viisaampia tämänkin huhun suhteen.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Missä Kanninen saisi isomman ruudun kuin JYPissä? Hene on jo junnuista asti ollut Veltsun suosikki/luottopelaajia eikä syyttä. Henehän on jokaisessa tilanteessa Veltsun ykköskorvaaja, jos joku hyökkääjä loukkaantui tai muuten tarvitaan muutoksia. En usko hetkeäkään, ettei Hene jatkaisi Veltsun JYPissä. Kannisessa paljon samaa kuin Hytösessä.

Tammisen ottaisin myös ilolla vastaan, mutta mitään isoa roolia hänelle ei olisi valmiina, otteiden ollessa hyviä isokin tontti voi avautua (Rooba, Hännikäinen)
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Missä Kanninen saisi isomman ruudun kuin JYPissä? Hene on jo junnuista asti ollut Veltsun suosikki/luottopelaajia eikä syyttä. Henehän on jokaisessa tilanteessa Veltsun ykköskorvaaja, jos joku hyökkääjä loukkaantui tai muuten tarvitaan muutoksia. En usko hetkeäkään, ettei Hene jatkaisi Veltsun JYPissä. Kannisessa paljon samaa kuin Hytösessä.

Tammisen ottaisin myös ilolla vastaan, mutta mitään isoa roolia hänelle ei olisi valmiina, otteiden ollessa hyviä isokin tontti voi avautua (Rooba, Hännikäinen)

Kanninen saa periaatteessa JYP:ssä vastuuta, mutta joutuu pelaamaan milloin missäkin. Toisaalta sekin on aika kova luottamuksen osoitus, että voidaan heittää mihin rooliin vaan. Toisaalta jos saisi pelata selkeästi esim. 2-sentterin roolin samojen pelaajien kanssa niin tulos pisteiden muodossa voisi olla paljon parempi kuin nyt. Olettaisin että Kannisen jatkosopimus olisi jo julkaistu jos sellainen olisi tehty/tulossa, mutta mistä näistä tietää. Toivon Kanniselle jatkoa JYP:ssä. Luulisin että esim. Ilves, Jukurit, Sport, HPK ja Pelicans voisi olla seuroja josta vakiotontti voisi löytyä?
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
KannisHenkalle vuoden jatkosoppari eli ensi kaudella myös meinigeissä mukana.
 

Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
KannisHenkalle vuoden jatkosoppari eli ensi kaudella myös meinigeissä mukana.
Kelpaa. Kannisen pelillinen taantuma ehti venähtää turhauttavan pitkäksi – totta kai myös loukkaantumisilla oli oma osansa siinä – mutta viime viikkoina peli on näyttänyt taas helvetin lupaavalta ja tulostakin tullut. Nyt vain toivotaan terveitä päiviä joita seuraa väistämätön läpimurto liigahuipulle. Eikä mulla ole edes jinxaamisen pelkoa vaikka viimeksi kun mielessäni maalailin miehelle valoisaa tulevaisuutta (silloisissa ajatuksissa jopa villejä visioita niistä kuuluisasta kolmesta kirjaimesta), Kanninen slumppasi seuraavana syksynä niin saatanan syvälle että pahaa teki.
 

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Loistavaa että Kannisen työntekoa ja hymyä nähdään vielä jatkossakin!

Kannisella on sama virne naamalla, tekipä maalin, istuipa jäähyaitiossa tai ottaisi nyrkkihippaa.

Mutta tosi hyvä ollut viime aikoina. Luisteluun tullut terävyyttä ja itseluottamusta silminnähden. Vielä kun vähän saisi lihasta kaksinkamppailuihin.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kanninen on tällä hetkellä sellainen pelaaja, joka on aivan läpimurron kynnyksellä. En näe mitään esteitä sille, että todellinen läpimurto tapahtuisi ensi kaudella.

Pystyy pelaamaan keskellä ja laidassa, ylivoimalla ja alivoimalla. Todella monipuolinen pelaaja, ehkä sellainen köyhän miehen hyökkäyspainotteisempi Hytönen, jos jotenkin lähtisi muihin vertailemaan.

Pelkkää peukkua tälle jatkosopparille!
 

Hexa

Jäsen
Loistava juttu, että Hene jatkaa JYPissä ensi kaudella. Loukkaantumiset ovat hieman viivästyttäneet lopullista läpimurtoa, mutta eiköhän ensi kausi ole se lopullinen läpimurtokausi liigapelaajien eliittiin. Tähänastisia tehopisteitään paljonkin potentiaalisempi pelaaja. Rohkeasti sanottu, mutta näen Kannisessa jotain samaa kuin nuoressa Veli-Pekka Ketolassa. Yhteisiä tekijöitä ovat koko, hyvä liike ja taitava kiekonkäsittely. Ihan Vellun pistetahdissa Henkka ei toistaiseksi ole. Potentiaalia löytyy kuitenkin paljon vaikka mihin asti.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen ollut aika varauksellinen Kannisen suhteen ja selkeästi olen liikaa lokeroinut liian yksipuoliseksi pelaajaksi. Kiva huomata olevansa väärässä.

Tämä kausi on avannut silmiä, selkeästi on ainesta olla muutakin kuin nelosketjun kamaa. Monipuolinen ja pystyy tekemään myös tulosta, kun saa vaan tonttia ja sopiva kemia löytyy vierelle. Tuohon varteen vaan lisää voimaa ja lihasta, niin hyvä paketti kehittymässä, kunhan loukkaantumisetkin antavat armoa tulevaisuudessa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainoa miinus ehkä että jatkosopimus on vain vuoden verran mutta tosiaan kuten sanottu niin aika monipuolinen ja ihan läpimurron lähellä oleva pelaaja. Joitakin keskusteluja lukeneena moni odottaisi että Suomela lähdettäisiin jotenkin korvaamaan, mutta kyllähän varmasti Immonen, Hytönen, Kanninen kolmikollakin kauteen pystyy lähtemään ja neljännen tontin sitten ottaa Stråka/Nättinen/Lahti tai joku mahdollinen hankinta, riippuu hieman miten varmaan pudotuspelit eri pelaajilta menee. Jussi Nättinen ei ainakaan olisi varmaan kallis pelaaja kiinittää ensikaudeksikin vaikka suurin osa kaudesta menisikin KeuPassa.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Henri Nikkasen voisi lyödä suoraan siihen Suomelan paikalle. On sellainen haisu että voisi käydä samoin kun Turkulaisen kanssa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Henri Nikkasen voisi lyödä suoraan siihen Suomelan paikalle. On sellainen haisu että voisi käydä samoin kun Turkulaisen kanssa.
Vahvasti samaa mieltä, olisin odottanut liigadepyytin tulevan jo tällä kaudella. Harmittavasti näin ei Veltsu kuitenkaan asiaa nähnyt.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rooba menee pitkälti samaan sarjaan Kannisen kanssa. Monipuolisuutta löytyy ja molemmat ovat hyvin JYPin näköisiä pelaajia, jotka muodostavat sitä joukkueen perusrunkoa.

Varauksetonta peukkua myös tälle jatkolle!
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Hyvä että Robi Robson sai myös jatkoa, näistä + muista jo valmiista soppareista on hyvä lähteä ensi kautta rakentamaan.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kanninen on parantanut järkyttävästi otteita nyt come backin jälkeen, mutta minusta ei siltä hänen fan clubin jäsentä saa. Mielestäni pelaa nyt sillä tasolla, millä vakikokoonpanossa olevan pelaajan kuuluukin pelata, mutta ei mitään maagista. Kertoo aika paljon JYPin luotosta se, että huonoa pelaamista selitetään sillä, että on joutunut pelaamaan paljon loukkaantuneena. Ja samaan aikaan Akatemiassa tai katsomossa on ollut joukko nälkäisiä pelaajia, jotka kenties olisi halunnut myös päästä kehittymään liigajäillä. 158 runkosarjapeliä, eli ei kokemuksen suhteen ole mikään pojankoltiainen enää. Itse en usko vieläkään, että Kanninen pystyy nousemaan johtavaksi pelaajaksi, Suomelan korvaajaksi. Toivon tietenkin olevani väärässä. Ja myös Rooban sopimuksen suhteen olen pikkaisen varauksellinen: luistelee hyvin suoraan eteenpäin ja vetelee lämäreitä, mutta siinä kaikki. Jospa se ensi kaudella oppisi vielä jonkun kolmannen jutun.

En kiljunut riemusta, sillä molemmat sopimukset korvaavat jotkut toiset kaksi sopimusta. Kanninen ja Rooba ovat vähän tylsiä pelaajia.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannisen ja Rooban optiot maistuvat. Vielä kun käytetään Ikosen Ossin vastaava, niin siinä onkin nykypelaajien sopimukset hyvin paketissa. Rambo kuuluu tietysti kalustukseen, jos ehjääntyy.

Suomelan pitää lähteä ulkomaille ja Yogi on varmaankin nähty. Olkinuora suunnannee Inne Lahteen.

Jos saadaan yksi hyvä pakki, kuten huhuttu Suhonen ja pätevä kassari, voidaan ensi kauteen lähteä aika mukavilla mielin. Eiköhän Hole jonkun hyökkääjänkin jostakin kaiva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös