JYP-veskarit kaudella 2016–2017

  • 160 460
  • 1 019

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo joukkuehen tarvitsisi maalivahtia sillä aikaa kun pojat oli maajoukkueen mukana, että senkin takia tuskin kieltäydytään jos joku moke treeneihin tuli.

Mutta oma kommentti tuossa ylhäällä oli juuri sitä että oma uskomus on että Pekille tehtiin sopimus sen takia että tarvittaessa jos Vehviläisestä ei ole ykköseksi että silloin voidaan tarvittaessa vielä päästää Tuokkola pois ja jos vapautuu esimerkiksi juuri Laurikainen. Eihän sitä tiedä vapautuuko, mutta huippumaalivahtia joukkue jokatapauksessa todennäköisesti tarvitsee jos aikovat tosissaan mestaruudesta taistella. Toki kausi on vasta alullaan, mutta vähän näyttäisi että jostain Vehviläisen pitäisi alkaa löytää itseluottamusta. Ainekset toki on nousta liigan elittiin. Eikä Tuokkolaa kannata näillä otteilla sivuttaa myöskään. Tilaakin budjetissa pitäisi olla joko maalivahdin tai pakin hankintaan, ei joukkue ainakaan vaikuta niin kalliilta kun viimekaudella, kuitenkaan Hytösen ja Louhivaaran lisäksi ei juuri kalliita miehiä tullut.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Laurikainen on kuitenkin JYPin kasvatti ja siten oli tuttu paikka ja suhteet ovat kunnossa..

No shit, sherlock!

Laurikaisen tavoitteet lienevät edelleen vahvasti änärin puolella joten nyt on se toinen ja ehkä ratkaiseva yritys ottaa ensin se AHL:n puolella tarjolla oleva ykkösmaalivahdin tontti. Se on ihan realistinen koska Bakersfieldissa on kolme nuorta maalivahtia..

Tavoitteet voi olla Pohjois-Amerikassa, mutta se mikä tulee olemaan lopputulos, onkin ihan täysi arvoitus. Eiköhän siellä ole kuitenkin keskusteluja käyty sen suhteen mitä Laurikainen tekee jos tavoitteet eivät täyty.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tavoitteet voi olla Pohjois-Amerikassa, mutta se mikä tulee olemaan lopputulos, onkin ihan täysi arvoitus. Eiköhän siellä ole kuitenkin keskusteluja käyty sen suhteen mitä Laurikainen tekee jos tavoitteet eivät täyty.
En usko tuohon. Vasta sitten jos se ovi laitetaan kiinni ja muualle pitää katsoa alkaa Laurikaisen agentti kartoittamaan vaihtoehtoja. Näin ihan loogisesti ajateltuna toimitaan.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku tuolla heitti että kolmen maalivahdin pyörittäminen menee sosiaalipeluutukseksi mutta mitäs sitten. Ei Ruusukaan änäkki-varausta vahingossa ole saanut ja Jukureita vastaan treenimatsissa homma näytti varsin kypsältä. Runkosarjassa on niin paljon pelejä että jos itse saisin päättää, hakisin alkukaudesta näistä kolmesta vahdista parasta tandemia kierrättäen tasaisesti. Mielestäni tuossa ei ole nyt nähdyn perusteella selkeää kolmosvahtia lainkaan, joten olemme aiempiin kausiin verrattuna vähän erilaisen tilanteen äärellä.
Nimenomaan jos kolmen vahdin peluuttaminen menee sosiaalipeluutukseksi, niin se on iso ongelma ja täysin käsittämätöntä. Jos on selkeitä syitä peluuttaa kolmea, niin sittenhän homma on ihan ok.

Ruusu saa varmasti mahdollisuutensa ja ansaitsee sen, mutta lähtökohtana on silti varmasti se, että Ruusu on kolmosvahti. En usko sekuntiakaan, että kaikki kolme vahtia olisi ennakkoon ajateltu tasavertaisiksi. Kahden vahdin tasainen peluuttaminenkin on joidenkin mielestä virhe, mutta tähänhän me JYP-kannattajat emme toki usko, kun aiemmilta vuosilta on saatu hyviä kokemuksia vastaavasta systeemistä. Kolmen vahdin tasainen peluuttaminen on kuitenkin jo täysin eri asia, ja jos tällaiseen mentäisiin, niin pahimmillaan siinä rikottaisiin jokaisen vahdin pelirytmi ja itseluottamus, kun ikinä ei tietäisi missä pelaa vai pelaako ollenkaan, vaikka pelit menisivät hyvinkin.

Totuus on kuitenkin, että mitään yhden pelin näyttöpaikkoja on varsin turha antaa, joten jokaiselle vahdille pitäisi antaa muutama peli alle, että voitaisiin tehdä päätöksiä jatkosta. Olen hieman pettynyt, mikäli alkukausi mennään tällaisella sosiaalipeluutuksella. Toivoisin, että Ruusun peluuttamiselle olisi joku muu syy, kuin tällainen "kaikki pelaa" -ajattelu. Vaikka maalivahtien ja etenkin Veinin henkisestä puolesta onkin ivailtu, niin faktaa on, että maalivahdin työssä henkinen puoli on isossa roolissa ja kolmen vahdin peluuttaminen tuo väkisinkin omat ongelmansa siihen soppaan.

Toki täytyy tähän vielä lisätä se, että mikäli Ruusu pelaa alkukaudesta jatkuvasti Akatemian maalilla ja antaa siellä hyviä näyttöjä, niin sellaisesta on syytä mies palkita. Koen kuitenkin, että järkevintä olisi juurikin antaa Ruusulle iso vastuu Akatemiassa ja pyöritellä samaan aikaan Veiniä ja Pekiä liigan puolella. Tällaisella voitaisiin mennä ensimmäiset 5-10 ottelua ja katsoa sitten, että olisiko syytä antaa Ruusulle kunnon paikka liigasta. Ja tämä taas tarkoittaisi sitä, että Veini tai Peki siirtyisi Ruusun tilalle Akatemiaan ja Ruusu saisi muutaman pelin näyttöpaikan liigasta.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Absurdia puhetta, että Laurikaisen mukanaolo JYPin kesäringissä viittaisi jotenkin siihen, että olisi tänne tulossa. Saadaankohan samalla oven avauksella Olli Määttä, kun sekin JYPin pelaajien mukana ainakin alkukesästä treenaili?

Laurikaisen fokus on Pohjois-Amerikassa ja sitten JOS siellä ei vastuuta/onnistumisia tule, niin rupeaa katselemaan vaihtoehtoja. Lähtökohdat urheilijauralle eivät ole ihan sieltä parhaimmasta päästä, jos rupeaa jo kesällä epäilemään omia taitojaan ja varailemaan seuraa, jonne voi sitten kesken kauden ilmaantua, jos hommat ei suju.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Joo, eipä tuo Laurikaisen harjoittelu mitään meinaa. Aika paljon random-porukkaahan noissa harjoitteluringeissä pyörii. Harjoittelihan Josef Boumedienne myös JYPin kanssa, pelaamatta silti kertaakaan JYPin paidassa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tämä ei toki tarkoita, että sopimus JYPin kanssa olisi lähelläkään.

Ei tarkoita. Asiat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia kuinka ne täällä monesti tulkitaan.
Kun kerta Laurikainen on täällä ollut treenailemassa, niin ihan hyvin on Holtari tai joku organisaatiosta saattanut kysellä että mitä jos ei P-Amerikassa natsaakaan. Eikä välttämättä keskustelu ole koskenut tätä kautta vaan kenties ensi kautta.
Näitä keskusteluja käydään kokoajan, esimerkkinä vaikka muuan JP Hytönen joka ihan julkisesti sanoi keskustellaansa Seppäsen kanssa useasti ulkomailla ollessaan koska olisi tarkoitus palata.

Näistä keskusteluista on vielä hyvin pitkä matka konkreettiseen diliin jos sellainen on edes tulossa.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veini pelasi mielestäni tänään erinomaisen pelin. Otti monta todella pahaa tilannetta varman näköisesti kiinni. KalPan eka oli ihme pomppu ja toinen tuli maskista. Rankkareissa taas kotijoukkueen vetäjät olivat sillä tasolla, millä pitäisi meidänkin pystyä pilkkuja operoimaan.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Vois se räpsä olla napakampi mutta hyvä matsi. Rankuissa ei mitään jakoa. Mikähän lie kaverin torjunta% rankuissa?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tuomas Tuokkola kertoi ennen kauden alkua liigastudiossa että Pekillä on halua vähän näpäyttää että osaa hän vielä torjua kiekkoja. Tänään Peki näytti hauista ja torjui nollan sarjakärkeä vastaan. Peki hoitaa näillä esityksillä itselleen loppukauden sopparin. Siis jos jatkuu hyvinä, ei siihen vielä yksi matsi riitä.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peki antanut kohtuu näytöt oikeastaan kaikissa pelaamissaan peleissä. Loppukausi + ensi kauden lappu käteen ja haters gonna hate :)
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuomas Tuokkola kertoi ennen kauden alkua liigastudiossa että Pekillä on halua vähän näpäyttää että osaa hän vielä torjua kiekkoja. Tänään Peki näytti hauista ja torjui nollan sarjakärkeä vastaan. Peki hoitaa näillä esityksillä itselleen loppukauden sopparin. Siis jos jatkuu hyvinä, ei siihen vielä yksi matsi riitä.

Juuri näin. Näitä lisää niin jatkoa tietty. Mutta tänään ISO kiitos Pekille, oli huikea taistelu maalilla.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuomas Tuokkola kertoi ennen kauden alkua liigastudiossa että Pekillä on halua vähän näpäyttää että osaa hän vielä torjua kiekkoja. Tänään Peki näytti hauista ja torjui nollan sarjakärkeä vastaan. Peki hoitaa näillä esityksillä itselleen loppukauden sopparin. Siis jos jatkuu hyvinä, ei siihen vielä yksi matsi riitä.
Ei yhdestä pelistä ole kyse. Olen nähnyt kaikki Pekin pelit sekä harkkapeleistä että liigasta ja mielestäni kaikissa toiminta on ollut hyvällä/erinomaisella tasolla.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Täytyy tunnustaa että hyvin on Tuokkola aloittanut. Olin erittäin epäilevä ennen kauden alkua. Mutta vielä on kautta jäljellä ja töitä tehtävänä ennen kuin nähdään lopputulema. Positiivista oli kuulla Tuomas Tuokkolan suusta että velipoika on treenannut todella kovaa kesällä. Tällähetkellä Tuokkola on ykkösmoke.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Loistavaa maalivahtityöskentelyä tänään Pekiltä!! Jatkukoon tämä taso!
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Luottoa Pekiin löytynyt allekirjoittaneelta jo ennen kuin oli varmaa miehen pelaavan täällää. Varmasti tulee ms huonojs pelejä niinkuin kaikille, mutta uskon Pekin vetävän tasaisen kauden.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Meillä on nyt ykköskassari. Peki is back!
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Jos joku ois sanonut viime syksyisen Pelicans-matsin jälkeen et vuoden päästä syksyllä Veini tippuu 2. maalivahdiksi ja Tuokkola tekee comebackin 1. maalivahtina niin oisin pitänyt aika hulluna kaverina.

Melkoisia sieppauksia Pekiltä tänäänkin. "Ei mitään käyttöä liigajäillä". Paskan marjat.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Vieraisiin pöytiin sen verran että onhan peki helvetisti kovempi veska ku tää teidän Vehviläinen. Saa ottaa talteen, Vehviläinen ei oo JYPin ykkösveska marraskuussa.
 

Meikäpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils
JYPin peli hakee näin syksyllä vielä itseään mutta Peki on osoittanut olevansa vireessä. Mies on rakentamassa melkoista tarinaa ja on todistamassa, että on edelleen kova vahti liigaan, jota kovasti epäiltiin. TRY-OUTILLA JYPiin ja kova paine kun pitää joka ilta todistaa, että on loppukauden sopparin arvoinen. Jos hommat kusee ja kiekko ei tartu niin pahimmassa tapauksessa koko ura paketissa. Eilen sarjakärki ja "kasvattajaseura" vastassa, josta joutui häipymään kesken kauden 12-13 jäätyään Metsolan varjoon. Tuon jälkeen ura ollut laskussa. Oikeastaan missä tahansa muualla kuin JYPissä kiekot eivät ole tarttuneet aivan toivotulla tavalla. Mutta eilen tuli oikeasti mieleen tyyliin kevät 09 kun joukkue uhrautui, joka kiekon eteen hypättiin, pitkää lätkittiin päätyyn ja maalissa seisoi kylmän viileä tuleva liigamestari Pekka Tuokkola.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Voi kun mua pelottaa vähän tää Tuokkola-tilanne. Helkkarin hyvin veti ei siis siinä mitään. Mutta jos trendi jatkuu niin miten Vehviläisen pää kestää sen? Oli oletuksena ykkösveska kaudelle, ja on huomattu että pää ei oikein kestä takaiskuja tai kovia paikkoja. Tää ois varmasti yksi sellainen jos Peki valtaa ykköstontin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös