Jokelan yläasteella Tuusulassa ammuttu

[Edit]

Omat ajatukseni eilisestä haastattelusta onkin täällä jo moneen kertaan mainittu. Koskettava haastattelu oli, mutta se ei puhdista PEA:ta teostaan. Teko kaikinpuolin tuomittava, on syyt sitten mitä tahansa. Vainoa vanhempia kohtaan taas en ymmärrä. Onhan se helppoa sitten purkaa kiukkua juuri tekijän lähiomaisiin, mutta syyttömiä he tapahtuneeseen ovat. Oma lukunsa on sitten juurikin tuo koulukiusaamisen osavaikutus tapahtuneeseen. Rohkenen siis väittää, että mikäli PEA:n lapsuus/nuoruus olisi sujunut samaa rataa, kuin monilla muilla; ei kiusaamista, kavereita olisi riittänyt jne. niin vastaavaa tuskin olisi tapahtunut.

Itse pystyn käsittelemään tilannetta omakohtaisen kokemuksen pohjalta. Itse olin koulukiusattu käytännössä koko ala-asteen ja melko suuren osan yläasteesta. Kiusaaminen oli niin fyysistä, kuin myös psyykkistä. Milloin lyötiin päätä betoniseinään, potkittiin, lyötiin, uhattiin jengeillä jne. Kiusaaminen oli ala-asteella opettajien ja rehtorin tiedossa, palavereja minun vanhempien kanssa käytiin. Miten sitten toimittiin asian parantamiseksi? -Ei mitenkään, todellakaan yhtään mitään ei tehty ja kiusaaminen vain jatkui jatkumistaan. Joskus opettaja jopa ehdotti, että vaihtaisin koulua! Kertoo ehkä jotain kykenemättömyydestä puuttua kiusaamiseen, kun kiusattua ollaan kuskaamassa pois kiusaajien keskuudesta. Ala-asteella oli yksi pääkiusaaja, mikä sijoittamalla muualle, olisi kaikki muutkin lopettaneet. Päivät, jolloin pääkiusaaja ei ollut koulussa, muut olivat taas NIIN kaveria. Tästä informoitiin rehtoria, mutta kiusaajan sijoittaminen toiseen kouluun ei rehtorin mielestä ollut oikea ratkaisu. Koulu olisi kiusaajalle ollut vielä lähempänä kuin nykyinen koulu.

Yläasteelle siirryttäessä jo toivoin homman loppuvan, mutta totuus oli muuta. Pääkiusaaja oli poissa, mutta uudet kiusaajat astui kuvioihin. Jatkuvaa väkivallalla uhkailua ja tuli sitten joskus turpaankin otettua. Olin täysin hajalla, oli vaikea hakea kontakteja ihmisiin, edes vanhoihin kavereihin, luottamus samanikäsiin ihmisiin oli mennyt. Jossain vaiheessa päätin sitten lopulta, että hommasta tehdään loppu, jotta uskallan kulkea edes koulumatkat vähän helpommin. Mikä oli ratkaisu? -teräase taskuun ja kouluun. Kyllä, kuulostaa aivan järkyttävältä. Kuin ihmeen kaupalla, kiusaaminen loppui ennen kuin mitään pahempaa ehti sattua. Olin tuolloin niin hajalla, etten olisi kahta kertaa miettinyt teräaseen käyttöä kiusaajiin. Sittemmin on itsesuojeluvaisto herännyt, ilman kättä pidempää, välillä ehkä jopa liiankin hanakasti on tullut itseäni puolustettua.

Tästä voidaan taas päätellä, kuinka isoja vaurioita kiusaaminen saattaa aiheuttaa, varsinkin jos sitä kestää vuosikausia. Kiusaaminen heijastaa vielä tänä päivänäkin elämääni jollain tasolla. Ehkä se eniten ilmenee juuri sosiaalisen kanssakäymisen vaikeutena (uusien ihmissuhteiden solmiminen) ja koitan siitäkin päästä eroon melkein väkisin.

Vilperin kiusaamis-jutusta olisi mielenkiintoista kuulla lisää, eikä vähiten sen takia, että ollaan samaa ikäluokkaa, kenties jopa samasta koulusta. Paa yv:tä, jos kiinnostaa.

 

[vilperi]

Vilperin kiusaamis-jutusta olisi mielenkiintoista kuulla lisää, eikä vähiten sen takia, että ollaan samaa ikäluokkaa, kenties jopa samasta koulusta. Paa yv:tä, jos kiinnostaa.

Eipä tässä yv:tä tarvitse laittaa, voin kertoa sen saman ihan tässä ketjussakin.

Tunnistin kyllä kirjoituksestasi huomattavan paljon yhtäläisyyksiä omiin kokemuksiini, vähennyksenä kenties vain se, että itse en joutunut kokemaan juurikaan fyysistä kiusaamista, vaan kaikki oli pikemminnkin sitä henkistä kiusaamista. Taitaa vaan se henkinen kiusaaminen olla pahempaa vielä kuin tuo fyysinen on.

Itse en myöskään sortunut mihinkään väkivallalla pelotteluun, kaiketi luonteeni vuoksi. Olen liian kiltti edes lyömään ketään naamatauluun ja en halua kenellekään kuitenkaan itse pahaa vaan päinvastoin. Mutta ei se minullakaan kaukana ollut, kerran tuli miettineeksi että mitä jos hankkisi aseen ja ampuisi suolet pihalle siltä pääkiusaajalta, mutta onneksi se jäi vain mietinnän asteelle.

Olin liian kiltti myös kertomaan asioista eteenpäin kenellekään, syyllistin toisaalta itseänikin kiusaamisesta ja en puhunut siitä kenellekään. Aina kun porukkanikin kysyivät minulta että ei kai sinua kiusata, niin vastasin negatiivisesti. Tiedostin myös sen, että jos olisin kertonut, niin minua olisi kiusattu kahta pahemmin, kun olisinhan ollut lavertelija, lätkätermeillä ns. ämmä.

Kiusaamista olen saanut kokea ala-asteella kolmella viimeisellä luokkakurssilla, ylä-asteen ajan ja armeijassakin. Jopa siis armeijassa, missä ei kenenkään kaiketi pitäisi joidenkin mielestä joutua kärsimään kiusauksesta. Mutta armeijassakin tätä kiusaamista tuli melkein jopa ylemmältä taholta saakka eli kapiaisilta. Ei suoranaista kiusaamista heiltä, mutta sellaista tiettyyn nälvimistyyliin puhumista sain kyllä kokea heidänkin suunnaltaan.

Aina oli joka vaiheessa jokin pääkiusaaja. Ja niin kuin Editinkin tapauksessa niin myös minullakin oli niin, että mikäli tämä pääkiusaaja ei ollut koulussa niin sain olla koulussa suht normaalisti, harvoin silti mulla mitään kavereita oli, mutta sainpahan olla edes rauhassa kiusaamiselta. Lukiossa kiusaamista ei sitten ollut, kun kiusaajat siirtyivät joko toiselle luokalle tai eivät jatkaneet lukioon asti tai sitten olivat jo sen verran fiksumpia etteivät enää kiusanneet. Tästä huolimatta minua ei koskaan hyväksytty lukiossakaan enää mihinkään porukkaan vaan sain olla yksin. Ei tämä yksin olokaan ja ulkopuoliseksi muusta luokasta tunteminen herkkua ollut, mutta eipähän tarvinnut kärsiä kiusausta enää.

Minullekin on myös jäänyt traumoja tuosta kiusaamisesta. En luota ihmisiin, en luota itseeni, en ole hyvä sosiaalisissa tilanteissa ja jos joku nobody jossain junassakin vaikka naureskelee kaverilleen, niin ensimmäisessä yhä mieleeni tulee ajatus, mitä jos tuo nauraakin minulle. Toisaalta olen myös vahvistunut henkisesti kiusaamisten seurauksena. Pyrin aina tekemään parhaani. Pyrin siihen, että minua arvostetaan vielä jonain päivänä. En anna periksi, olen mielestäni henkisesti vahvempi kuin mitä olisin ollut ilman kiusaamista.

Mutta voin omakohtaisten kokemuksieni perusteella sanoa sen, että kiusaamiseen on äärimmäisen vaikeaa puuttua niin että sen saisi lakkaamaan. Kiusaamisessa on erittäin paha noidankehä. Kiusaaja ei uskalla kertoa kiusaamisesta kenellekään kun kiusaus on sen jälkeen kahta pahempaa. Mitä siis tehdä?

Aivan turha syyttää Auvisia huonosta kotikasvatuksesta. Yleensä kiusatut ovat niitä hyvinkasvatettuja niin kuin oli varmasti myös Pekkakin. Ne kiusaajat niitä huonostikasvatettuja on yleensä aina. Jos tässä joitakin vanhempia pitää syyttää huonosta kotikasvatuksesta niin ne on nuo kiusaajien vanhemmat. Auvisetkin näytti hyvin sellaisilta ihmisiltä jotka antavat kaiken rakkauden lapsilleen, äitikin oli todella herttaisen näköinen. Sääli, että he ovat joutuneet kokemaan tämän kaiken. En silti sääli itse Pekkaa mistään, eikä hänen tekonsa ole millään tavalla oikeutettuja.

Vituttaa toisaalta omien kokemuksienikin kautta että joku tekee niiden takia tällaista. Itsekin oli pahasti kiusattu, mutta eipä tullut edes mieleeni tehdä mitään tällaista.

En vaan tiedä onko kiusaamiseen lopetettavaksi tehtävissä yhtään mitään enää kouluissa juuri tuon mainitsemani noidankehän vuoksi. Kaiken A ja O on siinä kotikasvatuksessa. Lapset pitää opettaa hyville tavoille, pitää opettaa mikä on oikein ja mikä väärin ja toisten kiusaaminen on väärin. Mikäli kiusaaminen on kuitenkin jo alkanut, niin en osaa sanoa muuta keinoksi siihen kuin että täytyy olla henkisesti vahva, täytyy kestää.

 

[Ted Raikas]

Molemmat tekijät olivat samankaltaisia nuoria miehiä ihmisvihoineen päivineen. Yksi selkeä ja näkyvä syy on mielenterveyspalvelujen alimitoitus, mutta ei tietenkään ainoa.

Niinpä. Kyllä nuo kaksi surullista esimerkkiä riittävät jo mielestäni täysin siihen, että tuontyyppiseen oireiluun ja reagointiin tulee jatkossa ihan eritavalla kiinnittää huomiota. Sitä en tiedä saako tuosta nyt aikaan mitään omaa taudinkuvaa, mutta on todettava, että tuollainen äärimmäisyyteen meneminen on silkka tosiasia.

 

[Edit]

Itse en myöskään sortunut mihinkään väkivallalla pelotteluun, kaiketi luonteeni vuoksi.

Täytyy omaa tekstiäni sen verran oikaista, että en tarkoittanut itse syyllistyväni väkivallalla uhkailuun, vaan siis yläasteella minua alettiin uhkailemaan kaikenlaisilla jengeillä ja tuli sen vuoksi turpaankin otettua. Samoin nuo julkisella paikalla tapahtuvat naureskelut, niin itse myös niihin reagoin ja kuvittelen niiden monesti kohdistuvan minuun.

Ja tosiaan, lähes poikkeuksetta kiusatut ovat luonnollisesti niitä kilteimpiä ihmisiä, jonka takia se kiusaaminen onkin niin helppoa. Kiusattuja on perkeleesti, mutta harva niitä myöntää ja puhuu ongelmasta perheen sisällä tai edes jollekkin ystävälle. Puhuminenkin auttaa jo paljon. Kiusattuna oleminen on vaan niin suuri häpeä ja asettaa kiusatun jotenkin alempaan asemaan. Mikä itselläni on tilanne tällä hetkellä, niin pelkät kaveritkin on laskettavissa yhden käden sormilla. Todellista ystävää ei ole, paitsi oma emäntä.

 

[Morgoth]

Niinpä. Kyllä nuo kaksi surullista esimerkkiä riittävät jo mielestäni täysin siihen, että tuontyyppiseen oireiluun ja reagointiin tulee jatkossa ihan eritavalla kiinnittää huomiota. Sitä en tiedä saako tuosta nyt aikaan mitään omaa taudinkuvaa, mutta on todettava, että tuollainen äärimmäisyyteen meneminen on silkka tosiasia.

Niin, voisi näin perstuntumalla kuvitella, että varmaan monen nuoren itsemurhasn syyt ovat ihan samoja kuin näillä koulusurjaamille, mutta mikä ihmeen tekijä saa joistakin tehtyä koulusurmaajia? Onko se mikään ero taudin kuvassa vai että nykyään on valmis toimitamalli näihin jolla saa 'kuolemattomuuden'?

Tuskin Auvinen tai tämä Kauhajoen Saari on Suomen kouluhistorian pahiten ja raaimmit kiusatut yksilöt edes...

 

[LaTe_Show]

Mitäköhän viranomaisia tässä nyt tarkoitetaan? Niitäkin kun on aika paljolti tuon virkamies nimikkeen alla. Tosin tuollaisen keissin jälkeen ei välttämättä ole ihan hirveä hinku jutustella minkään luiskaotsa kytän/harmaan pukupellen kanssa.

Esimerkiksi Keskusrikospoliisi ja oikeusministeriön asettama tutkintaryhmä. Eli tutkinnasta vastaavat pukupellet.

 

[vilperi]

Ja tosiaan, lähes poikkeuksetta kiusatut ovat luonnollisesti niitä kilteimpiä ihmisiä, jonka takia se kiusaaminen onkin niin helppoa. Kiusattuja on perkeleesti, mutta harva niitä myöntää ja puhuu ongelmasta perheen sisällä tai edes jollekkin ystävälle. Puhuminenkin auttaa jo paljon. Kiusattuna oleminen on vaan niin suuri häpeä ja asettaa kiusatun jotenkin alempaan asemaan. Mikä itselläni on tilanne tällä hetkellä, niin pelkät kaveritkin on laskettavissa yhden käden sormilla. Todellista ystävää ei ole, paitsi oma emäntä.

Niinpä. Kaikki lainaamani tekstisi on kyllä totta, aivan kuin olisit kirjoittanut minun aivoillani :). Eipä minullakaan ystäviä ole yhtään ja itselläni tuo tutustuminen vastakkaiseen sukupuoleenkin on samasta syystä äärimmäisen vaikeaa. Onneksi omalla kohdallani veli ja sisko on niin läheiset itselleni, että heidät voisi laskea yhtä hyvin ystävikseenkin. Opiskelu- ja työkavereita kuitenkin löytyy.

 

[Edit]

Niinpä. Kaikki lainaamani tekstisi on kyllä totta, aivan kuin olisit kirjoittanut minun aivoillani :). Eipä minullakaan ystäviä ole yhtään ja itselläni tuo tutustuminen vastakkaiseen sukupuoleenkin on samasta syystä äärimmäisen vaikeaa. Onneksi omalla kohdallani veli ja sisko on niin läheiset itselleni, että heidät voisi laskea yhtä hyvin ystävikseenkin. Opiskelu- ja työkavereita kuitenkin löytyy.

Niin, tuo naisiin lähestyminen todellakin oli itsellänikin erittäin vaikeaa. Tunsin itseni niin huonoksi ja kenellekään kelpaamattomaksi ihmiseksi, että vaikeata oli ketään lähestyä, itseluottamus nollilla. Onneksi oli KissFM Chat olemassa vuonna -98, jossa tutustuin nykyiseen emäntääni. Tutustuminen netin välityksellä luonnollisesti on helpompaa. Nykyään vaan netti täynnä niin ihme hiihtäjiä, että ei sieltä taida todellisia suhteita enää edes löytää, hyvin harvoin. Viimeinen kiusaaminen taisi juurikin osua tuohon emännän bongaukseen, kun ensitreffeillä olimme ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten toimittaja sattui kohdalle. Innostui sitten tekemään jutun lehteen kuvien kera, kun kerroimme, että chatista toisemme löysimme, joka oli aika uusi juttu vielä tuolloin. No, mitäpä sitä voi odottaa kun maanrakoon hakattu koulukiusattu, jolla ei "varmaan ikinä tule olemaan tyttöystävää", ilmestyy paikallislehden etusivulle tytön kanssa. Kyllä sitä taas kiusattiin.

Eipä se suhdekkaan helppoa ollut, kun välimatkaa yli 100km, mutta kovasti toisistamme tykättiin ja kaukosuhde toimi -03 vuoteen asti. Siitä lähtien siis saman katon alla :)

 

[Raatelurakki]

Esimerkiksi Keskusrikospoliisi ja oikeusministeriön asettama tutkintaryhmä. Eli tutkinnasta vastaavat pukupellet.

Ilmaisin itseni ehkä huonosti, tarkoitus oli sanoa että heti tuon tapahtuman jälkeen on todennäköisesti isäpapalla ollut hiukkasen huono fiilis, ja media ja krp,paikallispoliisi, muut virkamiehet, sekä vihaiset vanhemmat vaativat tietoa miksi näin pääsi käymään yms. Joten onkohan ihme ettei avautumishaluja ole ollut mihinköön suuntaan varsinkaan jos itse isäkään ei ole kyennyt tajuamaan että mitä poika on mennyt tekemään.

 

[LaTe_Show]

Ilmaisin itseni ehkä huonosti, tarkoitus oli sanoa että heti tuon tapahtuman jälkeen on todennäköisesti isäpapalla ollut hiukkasen huono fiilis, ja media ja krp,paikallispoliisi, muut virkamiehet, sekä vihaiset vanhemmat vaativat tietoa miksi näin pääsi käymään yms. Joten onkohan ihme ettei avautumishaluja ole ollut mihinköön suuntaan varsinkaan jos itse isäkään ei ole kyennyt tajuamaan että mitä poika on mennyt tekemään.

Kyse ei ollut siitä, että olisi pitänyt heti kommentoida. Tämä tapaus tapahtui marraskuussa 2007 ja KRPn raportti/esitutkinta valmistui seuraavan vuoden huhtikuussa. Tänä aikana PEAn äiti todisti kahteen eri otteeseen kertoen mm taustoista ja ajatusmaailmasta, mutta isä ei.

 

[Raatelurakki]

Kyse ei ollut siitä, että olisi pitänyt heti kommentoida. Tämä tapaus tapahtui marraskuussa 2007 ja KRPn raportti/esitutkinta valmistui seuraavan vuoden huhtikuussa. Tänä aikana PEAn äiti todisti kahteen eri otteeseen kertoen mm taustoista ja ajatusmaailmasta, mutta isä ei.

My bad, luulin että kyse oli heti ampumisen jälkeen tapahtuneista tutkimuksista. Mikähän sitten tuossa on ollut ettei isä ole kertonut mitään viranomaisille?

 

[JP]

Itse ihmettelin myös eilisessä ohjelmassa äidin kommenttia jossa arvosteli "koulumaailman liiallisia menestyspaineita tms, pitäisikö höllätä hieman".
Suuret luokkakoot ym allekirjoitan, mutta ko. tapauksesta ei opinnoissa pärjäämättömyyttä ollut taustalla.

En nähnyt eilistä haastattelua, mutta tässä sivutaan mielestäni yhtä kaikkein tärkeintä elementtiä tässä yhtälössä. Kiusaamista ja eristämistäkin kavalampia ovat odotukset ja paineet, joita moni tiedostamattaankin asettaa itselleen. Ne voivat syntyä myös vanhempien ja suvun vaikutuksesta. Erittäin usein vanhemmat tuuppivat nuorta siihen suuntaan, joka heitä itseään kiinnostaa. Ja sitten jo nuoresta iästä lähtien pitäisi menestyä koulussa, olla suosittu kavereiden keskuudessa, seurustella, osallistua erilaisiin rientoihin ja niin edelleen. Mukana on myös nuoren itsensä odotuksia siitä, että hän pystyisi samaan kuin muut ikäisensä.

Jos tähän ei pystykään ja tulee esimerkiksi kiusatuksi ja yksinäiseksi, silloin ovat kriittiset hetket käsillä. Silloin henkilö voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi, kun ei pystykään osallistumaan vaikkapa samanlaiseen sosiaaliseen elämään kuin ikätoverit. Tällöin moni voi sortua odotusten alle. Uskon, että valtaosalla ihmisistä tällainen identiteettikriisi tulee jossain vaiheessa vastaan.

Vanhempien vastuu kuuluu tässä vaiheessa kuvioon. Vanhempien tulisi jo mahdollisimman pienestä pitäen luoda lapsellensa mahdollisimman rento ilmapiiri ja suhtautuminen elämään. Ei pidä vaatia tältä liikaa onnistumisia. Lapsi on saatava käsittämään, että elämä ei kaadu, vaikka kaikkeen ei pystyisikään. Elämästä voi ja on syytäkin nauttia, vaikka kokisikin olevansa käytännön elämässä heikommin menestyvä kuin muu ikäluokka. Aina on tulevaisuutta, vaikka kaikki asiat eivät menisikään odotusten mukaan.

Itselleni näin ei kerrottu ja minun täytyi itse löytää oikea asenne oletettua suorittamista kohtaan. Luovuin kaikista mahdollisista tulevaisuuden odotuksistani ja keskityin elämään päivä kerrallaan kuten parhaaksi katsoin. Suorastaan kieltäydyin ottamasta paineita mistään pitkän aikavälin saavutuksista. Aivan kuten Maaginen mailavirtuoosi sanoi, asiat kyllä järjestyvät, kun vain malttaa edetä rauhallisesti ja turhaa stressiä välttäen.

Mielestäni tällaisen asenteen luominen on yksi keino, jolla kiusaamisen ja sosiaalisen eristyksen keskeltä voi selvitä. Sitä ei tiedä, milloin PEA:n kohdalla on ollut liian myöhäistä vanhempien puuttua tilanteeseen tällä tavoin. Harrastuksiakin he kuulemma olivat tälle yrittäneet etsiä, mutta huonolla menestyksellä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikeina aikoina yksi merkittävä henkireikä on ollut NHL-jääkiekko ja sen seuraaminen oheisilmiöineen. Vaikka omassa elämässä olisi mennyt kuinka heikosti tahansa, aina on ollut mahdollisuus uppoutua NHL:n pariin ja nousta sieltä paremmin mielin jatkamaan. En osaa edes kuvitella itseäni ilman NHL:n vaikutusta elämääni.

Tällainen selviytymiskeino voi olla viimeinen oljenkorsi, jos asennetta ja omia odotuksia ei pysty keventämään. Ilmeisesti PEA epäonnistui molemmissa asioissa.

 

[-OO-]

Minä näkisin että ongelma ei ole niinkään itse koulujärjestelmässä vaan koko yhteiskunnassa, ja tietenkin myös osittain koulujärjestelmässä osana tuota yhteiskuntaa. Minulla on sellainen tuntuma että nyky-yhteiskunnassa jotenkin tavallaan painostetaan ihmistä tiettyyn muottiin, että ihmisen täytyy täyttää nämä tietyt "ihanne-elämän" standardit ollakseen yhteiskuntakelpoinen ihminen. Tämä asettaa joillekin ihmisille hirveitä paineita, jos ihminen ei ole valmis tavallaan "haistattamaan paskat" ulkopuolisille paineille. Esim. itse olen aika hyvä sulkemaan tällaiset ulkoapäin tulevat paineet pois omasta elämästäni mutta tiedän että hyvin iso osa ihmisistä ei siihen kykene. Minä näkisin että myös nämä viime aikojen perhesurmat ovat aika pitkälti seurausta tästä samasta asiasta, että pyritään epätoivoisesti täyttämään nämä ihanne-elämän standardit ja kun siihen ei syystä tai toisesta pystytäkään niin koetaan että on epäonnistuttu eikä nähdä enää mitään muuta pakotietä kuin tuollainen äärimmäinen teko. Siis jos näin vähän kärjistetysti ajatellaan.

 

[Ted Raikas]

Tuskin Auvinen tai tämä Kauhajoen Saari on Suomen kouluhistorian pahiten ja raaimmit kiusatut yksilöt edes...

Totta, ei välttämättä olekaan. Tässä tulee vaan kuvaan ihmisten erilaisuus, se miten erilainen sietokyky ihmisillä on ja kyky käsitellä kokemuksiaan ja heijastaa ne sitten ympäristöönsä.

Ei ole helppoa, mutta jos tälläisiä juttuja halutaan oikeasti lähteä etsimään, niin asioihin tulisi enemmän ja enemmän kiinnittää huomiota mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Tiedän, itsestäänselvyyksiä, mutta kuitenkin.

 

[-OO-]

Totta, ei välttämättä olekaan. Tässä tulee vaan kuvaan ihmisten erilaisuus, se miten erilainen sietokyky ihmisillä on ja kyky käsitellä kokemuksiaan ja heijastaa ne sitten ympäristöönsä.

Totta. Auvinen ja Saari eivät varmasti ole Suomen ainoat koulukiusatut, eivätkä varmaan edes niitä jotka ovat saaneet pahinta höykytystä osakseen. Mutta jokainen ihminen reagoi siihen yksilöllisellä tavalla, joku on niin vahva että ainoastaan sisuuntuu kiusauksesta ja nousee esim. johonkin merkittävään asemaan sitten aikuisena. Joku taas murtuu täysin ja tekee jotain itselleen tai muille. Ei ole yhtä ainoaa tapaa reagoida tuollaiseen joten ei kannata liikaa vertailla siihen että "enhän minäkään ole tappanut ketään vaikka minua on kiusattu".

 

[Morgoth]

Totta, ei välttämättä olekaan. Tässä tulee vaan kuvaan ihmisten erilaisuus, se miten erilainen sietokyky ihmisillä on ja kyky käsitellä kokemuksiaan ja heijastaa ne sitten ympäristöönsä.

Ja ehkä jotkut ihmiset haluavat olla vain 'kuolemettomia'? Joillekin riittää, että hyppää itse junan alle, kun taas joku toinen haluaa lähteä näkyvästi ja päästä lehtien palstoille? Tai pakko siihen liittyä jotain tuollaistakin kuin vain että on niin paha olo että pakko ampua pari luokallista kanssa opiskelijoita ennen kuin tappaa itsensä.. Ehkäpä tosin turhan simppeli yksinkertaistus?

 

[magnum37]

Totta. Auvinen ja Saari eivät varmasti ole Suomen ainoat koulukiusatut, eivätkä varmaan edes niitä jotka ovat saaneet pahinta höykytystä osakseen. Mutta jokainen ihminen reagoi siihen yksilöllisellä tavalla, joku on niin vahva että ainoastaan sisuuntuu kiusauksesta ja nousee esim. johonkin merkittävään asemaan sitten aikuisena. Joku taas murtuu täysin ja tekee jotain itselleen tai muille. Ei ole yhtä ainoaa tapaa reagoida tuollaiseen joten ei kannata liikaa vertailla siihen että "enhän minäkään ole tappanut ketään vaikka minua on kiusattu".

Se kun ymmärrettäisiinkin, että ihmiset ovat kaikesta huolimatta myös niitä yksilöitä, jotka tuntevat ja reagoivat vastoinkäymisiin eritavoin. Tässä piilee nyt pieni vaara, kun nostetaan tapetille Auvisen ja Saaren tausta koulukiusattuina. Osa varmasti ymmärtää vinkin aivan oikein, että nyt viimeistään olisi lopetteva koulukiusaaminen, ettei tälläistä enää koskaan tapahtuis jatkossa. Pelkään kuitenkin, että muodostuu myös näkemyksiä, että koulukiusatut tosiaan ovat outoja ja vaarassa tulla myöhemmällä iällä terroristeiksi.

Yleistäminen on ihmiskunnan yleisimpiä syntejä. Onko nyt kaikki tuhannet koulukiusatut sitten ampujakandidaatteja? Medialla on tässä suhteessa jälleen kerran merkittävä rooli. Ja mitä media valitsee tehdä: Tunteeko se moraalisen vastuunsa vaikuttaa koulukiusaamisen vähenemiseen VAI haluaako se maalailla "meheviä" juttuja koulukiusatun outolinnun viimeisestä kostoretkestä jne.?. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ainakaan paranna kiusaajan eikä kiusatun asemaa.

 

[Palstalegenda]

Edelleenkin tästä kirjoituksestasi, joskaan ei ehkä niin vahvasti kuin edellisistä, jotenkin paistaa läpi lähtökohta, että vastuu ja syyt olisivat täysin erillisiä ja toisistaan riippumattomia asioita, ja sitä minun on vaikea hyväksyä.

En tiedä ilmaisenko itseäni jotenkin vaikeasti mutta juurihan olen sanonut, että PEA on tietenkin lopultakin se syyllinen, kun liipaisinta painoi mutta taustatekijät osaltaan selittävät hänen tekoaan ja osavastuu moraalisesti - vaikkei tietenkään rikosoikeudellisesti - on esimerkiksi niillä kiusaajillakin. Siis toisenlainen henkilöhistoria olisi luultavasti aiheuttanut sen, ettei tekoa olisi tapahtunut.

Yliopistoon olisi varmaankin mennyt Pekkakin. Sieltä olisi voinut Pekan mieleen enemmän hengenheimolaisia löytyä enemmän kuin lukiosta, enkä nyt tietenkään tarkoita massamurhausasiaa. Toki täytyy todeta, ettei se yliopistokaan kiusaamisvapaata vyöhykettä ole. Olin itse aikoinaan todistamassa yliopiston liikuntailtapäivän jalkapallo-ottelussa, kuinka joukkueemme eräs pääjehu - ylioppilaskunnan liikuntasihteeri(!) - huuteli (selvänä) vastustajajoukkueen parhaalle pelaajalle, jonka silmät karsastivat pahasti: "katso suoraan, toinen silmä osoittaa vasemmalle ja toinen päin vittua". Ja siihen muut paitsi minä vaihdossa nauroivat. En osannut sanoa mitään, kun niin ällistyin tuosta. Ei voi kuin ihmetellä tätä suomalaista kiusaamiskulttuuria. Työpaikkakiusaaminenhan lienee tutkimusten mukaan Suomessa maailman kärkipäätä, itsemurhatilastojen ohella.

Onneksi näin illalla baarissa sen joukkueemme kiusaajan ja latelin sille pienessä nousuhumalassa suorat sanat kertoen, että vaikka hän on onkin nuorena selvästi ollutkin koulukiusaaja, niin voisiko edes yliopistossa käyttäytyä kunnon ihmisten tavoin ja lopettaa lapsellisen ääliömäisen käytöksensä...

 

[Cube]

Osa varmasti ymmärtää vinkin aivan oikein, että nyt viimeistään olisi lopetteva koulukiusaaminen, ettei tälläistä enää koskaan tapahtuis jatkossa.

Ei se ole noin yksinkertaista. Kuten todettua, koulukiusaajillakin on usein melko ankea tausta, esim. alkoholismia tai perheväkivaltaa kotona. Jotkut ovat varmaan olleet aiemmin itse koulukiusattuja. Jos uskoo, ettei Auvisella ollut enää "muuta mahdollisuutta" kuin ampua ihmisiä tai jotain muuta paskaa, niin silloin pitäisi kyllä uskoa samaa koulukiusaajien kohdalla.

Tottakai Auvisen tekojen taustoja voi olla hyvä ymmärtää, mutta kyllä sen ymmärryksen pitää mielestäni ulottua kauemmaksi. Se paha mitä levitetään on lähtenyt liikkeelle paljon aikaisemmassa vaiheessa.

 

[Ted Raikas]

Ei voi kuin ihmetellä tätä suomalaista kiusaamiskulttuuria. Työpaikkakiusaaminenhan lienee tutkimusten mukaan Suomessa maailman kärkipäätä, itsemurhatilastojen ohella.

Liittynee suomalaiseen ns. kova äijä -kulttuuriin. Täällä jotenkin ihannoidaan ihmisiä, jotka on järkähtämättömiä, eivät pahemmin ylimääräisiä tunteile etenkään vieraitten nähden ja hoitavat velvollisuutensa mukisematta ja täsmällisesti. Kaikki jotka poikkeavat siitä kaavasta, on jotenkin luusereita, nyhvöjä, nössöjä, neitejä jne.

Sinänsä velvollisuudentunteessa ei ole itsessään mitään pahaa, mutta se saa aikaan outoja lieveilmiöitä, missä esim. nähdään oikeudeksi motittaa ja simputtaa sellaisia, jotka eivät ole aivan yhtä lujia kuin itse sattuu olemaan. Tietysti tuohon näennäiseen lujuuteenkin voi oikeasti liittyä heikko itsetunto, jota pönkitetään jollain kovan jätkän egolla.

Ikävä kyllä olen tuota saanut todistaa turhan paljon, että tiedän sen todelliseksi. Voi toki olla, että jollain tasolla olen itsekin syyllistynyt, mutta pyrin tekemään selkeätä pesäeroa tuollaiseen mentaliteettiin, joka ei oikein mielestäni vastaa nykyhetken tarpeita kun suomalainen kulttuurikaan ei ole sitä samaa tukkijätkäläisyyttä kuin joskus ennen oli.

 

[Tuen Vety]

Oli varsin avartavaa nähdä Auvisten vanhempien haastattelu. Minulla monen muun lailla on ollut käsitys, että näin hirvittävän teon tekijällä ei voinut olla normaali perhetausta. Joko kyseessä on ollut dominoivat vanhemmat, jotka ovat aivopesseet mukulansa omilla teeseillään tai rikkonainen perhe päihde- ja/tai huumeongelmaineen. Haastattelun perusteella Pekka-Eric on saanut elää aivan normaalia perhearkea ja hänellä on ollut vanhemmat, jotka välittivät ja rakastivat häntä. Mikä siis ajoi nuoren miehen hirviömäiseen tekoonsa? Nähdyn perusteella perhe se ei ollut? Sen siis täytyy olla se yhteiskunta.

Katselin haastattelun yhdessä vaimoni kanssa. Haastattelun lopussa vaimolta pääsi pitkä huokaus. Hän nimittäin työskentelee psykiatrisessa sairaalassa. Sairaala on tällä hetkellä aivan tupaten täynnä potilaita ja Kauhajoen tapauksen jälkeen ei potilasvirralle loppua näy. Omaiset vaativat psyykkisesti sairaita läheisiää tutkimuksiin ja lääkäreiden kynnys määrätä sairaalahoitoa on madaltunut selvästi. Nyt tilojen ja resurssien rajat ovat vaan ko. sairaalassa tulleet vastaan. Nyt pitäisi siis niitä luvattuja määrärahoja tulla tai voidaan syyttää....yhteiskuntaa. Hitto, mikä se yhteiskunta nyt olikaan? Oliko se minä ja sinä ja hän?

 

[ms.qvist]

Niin, voisi näin perstuntumalla kuvitella, että varmaan monen nuoren itsemurhasn syyt ovat ihan samoja kuin näillä koulusurjaamille, mutta mikä ihmeen tekijä saa joistakin tehtyä koulusurmaajia? Onko se mikään ero taudin kuvassa vai että nykyään on valmis toimitamalli näihin jolla saa 'kuolemattomuuden'?

Tuskin Auvinen tai tämä Kauhajoen Saari on Suomen kouluhistorian pahiten ja raaimmit kiusatut yksilöt edes...

Se, että ei kenties ole pahiten kiusattu Suomessa ei kuitenkaan ole mikään mitta sitte etteikö tapahtumakulun seurauksena henkilö voisi astua yhden askeleen väärään suuntaan ja tehdä vastaavan teon kuin Auvinen tai Saari.

Joku kestää kiusaamista huomattavasti kauemmin, kenties hän on kaikesta huolimatta voimakkaampi persoonana tai sitten hänellä ei käänny se kiusatuksi joutuminen vastakkaiseen suuntaan ihmisvihaksi, mikä sitten saattaisi johtaa samoihin seuraamuksiin kuin Auvisen ja Saarne tapauksissa.

Voin tunnustaa, että jouduin varsinkin ala-asteikäisenä ja sitä nuorempana naapurin vanhemman pojan voimakkaankin kiusaamisen kohteeksi. Lyöntejä, potkuja, uhkailua tms. toimintaa hyvinkin usein - ilman näkyvää syytä, kuten tällaisissa kiusaamistapauksissa tuppaa olemaan. Hän lopetti sitten kiusaamisen siihen kun kerran hermostuin oikein kunnolla ja tappelin hänen kanssa ja hän sai turpiinsa. En kuitenkaan oppinut väkivaltaisen käyttäytymisen mallia, enkä ole sen jälkeen purkanut paineita vastoinkäymisissä väkivallalla, mutta mielenkiintoinen havainto kuitenkin, väkivaltaan vastaaminen väkivallalla lopetti sen kokonaan.

vlad.

 

[ms.qvist]

Työpaikkakiusaaminenhan lienee tutkimusten mukaan Suomessa maailman kärkipäätä, itsemurhatilastojen ohella.

Tarkkoja tutkimustuloksia en tiedä mutta yleisen ilmapiirin mukaan työpaikkakiusaaminen on hyvinkin yleistä, sitä harjoitetaan tehdassaleista kirkkohenrravirastoihin saakka.

Olen itse joutunut sivusta seuraamaan työpaikkakiusaamista, häpeäkseni on tunnustettava etten puuttunut kiusaamiseen millään tavalla vaan suljin siltä silmäni. Kiusaamisen seuraus oli se, että kiusattu masentui vaikeasti ja joutui pitkälle sairauslomalle. Siltä palattuaan hän joutui vaihtamaan työyksikköä, jotta välttyisi mahdolliselta kiusaamiselta. Täsmennetään vielä tässä kohdin, että pääsääntöisesti kiusaajina oli työnjohto ja tämä kiusattu luottamusmies.

vlad.

 

[sampio]

Ja ehkä jotkut ihmiset haluavat olla vain 'kuolemettomia'? Joillekin riittää, että hyppää itse junan alle, kun taas joku toinen haluaa lähteä näkyvästi ja päästä lehtien palstoille? Tai pakko siihen liittyä jotain tuollaistakin kuin vain että on niin paha olo että pakko ampua pari luokallista kanssa opiskelijoita ennen kuin tappaa itsensä.. Ehkäpä tosin turhan simppeli yksinkertaistus?

Mun täytyy myöntää, että sampion partaveitsi leikkaa väkisinkin samoin. Tämä ei tietysti ole mikään ratkaisu asiaan, mutta ehkä Auvinen vain sekosi ja sattui asumaan Suomessa, ja Saari seurasi perässä. Ehkä taustalla ei olekaan yhteiskunnan, koululaitoksen ja perheen salaliitto, vaan Auvinen ei kyennyt kuolemaan yksin ja unohdettuna. Ehkä se oli perssilmä eikä uhri.

 

[haunted shores]

Hän lopetti sitten kiusaamisen siihen kun kerran hermostuin oikein kunnolla ja tappelin hänen kanssa ja hän sai turpiinsa.

Siteeraan vain tätä osaa kirjoituksesta, koska juuri tästä olin kirjoittamassa.

Suomi on muuttunut vuosien saatossa maaksi, jossa koulukiusaamisen seuraukset ovat muuttuneet täysin päälaelleen.

Joskus aikaisemmin koulukiusaajaa vedettiin turpaan illalla kotitalon nurkan takana niin että "läski tummui ja veri lensi". Kiusaaminen loppui siihen ja elämä jatkui raiteillaan.

Nykyään jokainen tietää, että jos kiusaajaa menee turpiin latomaan niin edessä on sosiaaliviranomaiskeikka, pahimmillaan tuomio ja vuosikaudet pakollista terapiaa väkivaltaista käyttäytymistä silmälläpitäen. Ja kiusaaja voittaa aina.

Helpompaa onkin sitten vaan antaa kiusaajien kiusata ja jossain vaiheessa sitten päättää maksaa täysi hinta takaisin koko yhteiskunnalle, esim käsiaseella.

Yliholhoamisen aika voisi ihan oikeasti olla ohi pikkuhiljaa.