Jere Karalahti pidätetty

  • 337 635
  • 1 027

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Syyttäjä:
Karalahti rahoittanut 20 000 eurolla huumeostoja
29.1.2008 10:12 (Päivitetty 29.1.2008 10:39)
Syyttäjän mukaan Jere Karalahti on rahoittanut huumeostoja Virosta.

Törkeästä huumausainerikoksesta epäillylle Jere Karalahdelle luettiin äsken syyte Vantaan poliisivankilassa käynnistyneessä huumeoikeudenkäynnissä.

Syyttäjän mukaan Karalahti on ensin 5. heinäkuuta 2007 luovuttanut huumeliigalle 5 000 euroa ja 13. heinäkuuta 15 000 euroa. Näillä 20 000 eurolla on hankittu Virosta ainakin neljä kiloa amfetamiinia.

Vaatii vähintään 6 vuoden rangaistusta

Syyttäjän mukaan huumeostojen rahoittamisella on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja pitää tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Syyttäjä vaatii Karalahdelle vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistusta ja lisäksi menettämään valtiolle rikosesta saadusta hyödystä 15 000 euroa.

IL

http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200801297169210_jk.shtml

Mikähän on tuottoprosentti tuollaiseen toimintaan satsaamisessa? Eilen kerrottiin jonkin Suomessa kielletyn aineen maksavan Hollannissa 200e per salkullunen ja saman arvo Suomen katukaupassa olevan luokkaa 3000e. Jos tuottoprosentti on amfetamiinissa on sama, olisi Karalahti nähdännyt mahdollisesti luokkaa 300 000e tuottoon.

Vaikea kuvitella että Jere olisi lähtenyt tähän hommaan tuolla panostuksella jos omansa saisi esim kaksinkertaisena takaisin, mutta viisitoistakertaisella tuotolla mukaan meneminen olisi varmaan jo houkutellut.
 
Viimeksi muokattu:

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän se nyt siltä kuulostaa että häkki heilahtaa.

Siis täh? Mikä tässä "20.000 euron" rahoituskuviossa on uutta ja yllättävää tietoa? Asiahan on jo kauan aikaa sitten vuodettu medialle, ja suuruusluokka kyllä ilmeni takavarikon suuruudesta. Koomista miten jotkut ovat median vietävissä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Siis täh? Mikä tässä "20.000 euron" rahoituskuviossa on uutta ja yllättävää tietoa?
Lähinnä tuo syyttäjän vaatima 6 vuotta yllätti, näistä tuomion pituuksista kun en niin perillä ole. Tuo ei aivan lyhyeksi visiitiksi taivu millään, tosin jos syyllinen on niin ei tarvitsekkaan.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huh. Kuuden vuoden soppari ois kyllä aika kova, varsinkin kun palkka ei ihan yllä Timosen Kimmon vastaavaan eikä joukkueessakaan ole vastaavaa glooriaa kuin Philadelphia Flyersseissä..

Keep your head up, I'm back.
 

Salama44

Jäsen
Kovan syytteen Jere sai niin kuin etukäteen oli odotettavissakin tuon pitkän vangitsemisajan ja sen jälkeen määrätyn matkustuskiellon vuoksi. Kuusi vuotta tuntuu kuitenkin liioittelulta. Kaksi vuotta olisi ollut odotetumpi vaatimus.

Puolustus vetoaa vanhojen ryyppyvelkojen maksuun. Ryyppyvelkojen maksun kohteena sattui tietenkin olemaan rikoksen päätekijät ja samaan aikaa kun rikos on tapahtunut. Siis vähintään kaksi henkilöä, joille Jere oli velkaa entisistä ryyppyreissuista ja molemmat käyttivät ne rahat huumeiden hankkimiseen. Hankala tilanne Jeren kannalta, jos rahat vastaanottaneet henkilöt kiistävät "ryyppyvelat". Lisäksi TV uutisten mukaan poliisilla on tietoja päätekijöiden puhelinliikenteestä Jeren kanssa, mikä on syyttäjän mukaan keskeinen näyttö tässä asiassa.
 
Viimeksi muokattu:

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Karalahdelle vapautus pelikiellosta. Tämä varmaan kuuluu tänne. Ihan oikeinhan tuo on. Syytön kunnes syylliseksi todetaan. Voisi tulla Sportiin jäähdyttelemään niin kauaksi aikaa, kun päätös langetetaan. *Hymiö*
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärpille tämä ei ole ongelma, koska Karalahden potkut johtuivat sopimusrikkomuksesta (työntekijä ei tullut töihin) ja siltä osalta asia on selvä.

Aika erikoinen tulkinta, ai ei työntekijä tullut töihin. Ei tainnut tulematta jättäminen olla ihan omasta tahdosta kiinni. Sen sijaan laittomasta pelikiellosta oli päättämässä myös eräs Kärppien johtohenkilö.
 

megamusil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika erikoinen tulkinta, ai ei työntekijä tullut töihin. Ei tainnut tulematta jättäminen olla ihan omasta tahdosta kiinni. Sen sijaan laittomasta pelikiellosta oli päättämässä myös eräs Kärppien johtohenkilö.

Jos Arposta tarkoitat, niin ei pidä paikkaansa. Tämä oli jäävi osallistumaan päätöksentekoon kun pelikielto asetettiin.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Jos ei löydy todisteita siitä, että Karalahti olisi yrittänyt hyötyä huumekaupasta, on häntä käytännössä mahdotonta tuomita. Se, että hän oli todistetusti velkaa on ratkaisevaa. Ei velasta voi tulla pätemätöntä sillä perusteella, että velalla rahoitetaan rikollista toimintaa. Syyttäjä yrittää siis tahallaan sekoittaa velan maksun ja rahoittamisen erilaiset funktiot.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Eräs oikeusoppinut totesikin heti potkujen jälkeen, että Jeren kannalta oli pelkästään hyvä, ettei työsuhdetta purettu yhteisestä sopimuksesta, sillä silloin olisi mahdollisuus käydä oikeutta SM-liigaa vastaan ollut olematon.
Jeren kannalta oli huono homma, että sopimus purettiin, kun kerran ei ehtinyt sopia uutta sopimusta mihinkään muuhun seuraan.

Näin ollen Jeren on aika vaikea näyttää toteen, että olisi kokenut liigan pelikiellon takia rahallista menetystä(näin ainakin hetki sitten Novan uutisissa kommentoivat).

Jos vaikka potkujen sijaan Kärpät olisi jäädyttänyt vain palkan maksun, niin silloin Jere olisi huomattavasti vahvemmilla vaatiessaan liigalta korvauksia.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Jos Arposta tarkoitat, niin ei pidä paikkaansa. Tämä oli jäävi osallistumaan päätöksentekoon kun pelikielto asetettiin.

Itse asiassa oli päättämässä, mutta Kärpät seurana jääväsi itsensä pelikieltoa edeltäneestä keskustelusta ja tapauksen alustuksesta vedoten työnantajan ja työntekijän väliseen luottamukselliseen keskusteluun.

Mutta päätöstä olivat tekemässä.

iltasanomat kirjoitti:
Näyttö Karalahtea vastaan perustuu pitkälti puhelinkuunteluun. Puheluissa ei mainita huumeita sanallakaan, mutta sen sijaan niissä puhutaan rahan lainaamisesta.

Tässähän on homman ydin. Jos kukaan ei oikeudessa todista Karalahden osuudesta, on oikeus kovan päätöksen edessä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Eiköhän tuohon toteen näyttämiseen riitä se paperi, jolla Kärpät on perustellut irtisanomisen syyt ja menetetyt tulot ovat ainakin ne palkkatulot, jotka hän olisi saanut sopimuksensa päättymiseen mennessä. Ei oikeudessa voida lähteä siitä, että Jere olisi kenties voinut saada potkut jokatapauksessa jostain muusta syystä.
Kärpäthän ei julkistanut syytä miksi Karalahti erotettiin. Tästä jatkoajan uutisesta saa ainakin käsityksen, että oikeuden päätökset vaikuttivat eniten potkuihin ei liigan(työpanosta ja matkustuskieltoahan tuossa oli mukana).

Muistanko nyt väärin, jos väitän että potkut tuli ennen liigahallituksen päätöstä?

Joku paremmin lakia tunteva voisikin valaista, että onko Jerellä mahdollisesti jopa vaatia Kärpiltä korvauksia tuon irtisanomisen johdosta, jos syyttömäksi todetaan. Vai oliko irtisanomisen peruste joka tapauksessa lain mukainen?

Itsellä ainakin sellainen kutina, että jos Jerellä jotain korvauksia on mahdollista saada niin maksaja on Kärpät eikä liiga.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Joku paremmin lakia tunteva voisikin valaista, että onko Jerellä mahdollisesti jopa vaatia Kärpiltä korvauksia tuon irtisanomisen johdosta, jos syyttömäksi todetaan. Vai oliko irtisanomisen peruste joka tapauksessa lain mukainen?

Itsellä ainakin sellainen kutina, että jos Jerellä jotain korvauksia on mahdollista saada niin maksaja on Kärpät eikä liiga.

Sun kutinasi johtuu jostakin muusta kuin tiedosta.

Kärpillä oli lainvoimainen peruste purkaa työsopimus. Sen on niin seura kuin Karalahtikin myöntänyt. Kärppien työsopimuksen purun peruste on yksiselitteisesti se, ettei Karalahti ollut kykenevä työskentelemään Kärpissä.

Karalahti oli kuukauden poissa työpaikaltaan vangitsemisen takia ja tiedossa oli jo tuolloin, että Karalahti joutuu olemaan jatkossakin pois ammattinsa parista (mm. ei pystyisi pelaamaan Pietarissa).

Ainoa mahdollinen instanssi, josta Jere vahingonkorvauksia voi saada, on hänet laittomasti pelikieltoon laittaneelta SM-liigalta.
 

hanttap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urpolan Kiekko, HIFK, MP
Puolen Suomen salaliitto

Arponen ja Junno olivat Helsingissä päättämässä Jeren ja Kärppien sopimuksen irtisanomisesta ja pelikiellosta. Ensin irtisanomisesta kertoi Kiekko-Kaleva. Sitten Kärpät ja tämän jälkeen jälkeen pelikiellosta STT. Samat miehet asioista on päättäneet ja tiedotteet julkaisseet. Eipä tietysti mitään väliä.
 
Arponen ja Junno olivat Helsingissä päättämässä Jeren ja Kärppien sopimuksen irtisanomisesta ja pelikiellosta.

Irtisanomisesta kyllä, mutta SM-liigassa sattuu olemaan sellainen tapa, ettei oman joukkueen toimari ole päättämässä oman joukkueen pelaajasta. Ei vaikka juuri ennen annettaisiin kenkää. Näin kertoi myös tiedote asian jälkeen.

Sama asia siis kuin liigan langettamissa naurettavissa sakkotapauksissa. Totta on, että Kärpät oli edustettuna kokouksessa, kuten ovat jokaisessa muussakin SM-liigan kokouksessa paikalla. Oli muuten myös HIFK:n ja Jokerien edustajat paikalla, kun päätettiin Nielikäisen ja Vdb:n sakoista.
 
Karalahti ilmeisesti Slovan Bratislavaan http://www.hcslovan.sk/
Löytyy myöskin iltapäivälehtien sivuilta.

Seurassa pelaa ennestään maalivahti Sasu Hovi ja seura on Slovakian mestari.

No, katotaan nyt se tuomio ensin...

Edit... Tästä näköjään enemmän keskustelua tuolla HIFK-puolen sisarketjussa.
 
Viimeksi muokattu:

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt ei muuta kuin homma pulkkaan oikeudessa, sitten takaisin Kärppiin voittamaan mestaruus ja ensi kaudella mestarien liigaan Kärppien mukana. Kyllä olisi makoisa puolustus, kun sekä Haakana että Karalahti isännöisivät maalinedustaa. Joku nopsajalkaisempi molemmille pakkipariksi kuitenkin.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Kyllä olisi makoisa puolustus, kun sekä Haakana että Karalahti isännöisivät maalinedustaa.

Todellakin !! Toivottavasti asiat järjestyy ja Jere saadaan taas kehiin. Arponenhan sanoi että Jeren palkkaamisessa ei ole mitään ongelmaa jos asiat on kunnossa. Kyllä Jerellä varmasti pelihaluja riittää !!
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Vaikea uskoa tuon uutisen jälkeen että Karalahti pelaisi enää Kärpissä. Itse toivoisin että pelaisi mutta........
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liekö Junno ollut noiden kommenttien aikaan siinä uskossa, että sopimus Karalahden kanssa pitäisi tehdä vielä tammikuun aikana, kun oikeuden päätös ei ole vielä selvillä? Nythän Kärpät voi odottaa sopimuksen teossa oikeuden ratkaisua. Toki Karalahti on sen verran ryvettynyt julkisuudessa, että Kärpät saattaa karttaa miestä vaikka vapauttava päätös tulisikin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Kazakstan
  • 1.20
  • 7.50
  • 9.00
Suomi vs Iso-Britannia
  • 1.03
  • 17.00
  • 30.00
Latvia vs Ranska
  • 1.93
  • 4.10
  • 3.20
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös