Jatkoajan virallinen homoketju

  • 879 190
  • 8 125

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Sinä saat nähdä asian näin jos haluat, minä näen että tässä nyt valittiin varsin suora kanta toisin ajattelevia vastaan. Mm. kristinuskolla on varsin vahva käsitys homoudesta ja heitä on tässä maassa huomattavasti enemmän kuin homoja. Sulla toki on se oikea mielipide ja asiahan on ihan oikein. Minä en ota kantaa kuka on oikeassa, kunhan kaikilla on samat oikeudet. Demokratiassa kun saa myös olla toista mieltä. Jos TPS kokee urheiluseurana ettei heille mahdu sellaiset, jotka ei estottomasti homoutta hyväksy, niin sehän on sitten heidän kantansa. Koko Pride on sellasta pelleilyä allekirjoittaneen mielestä, että heikompaa hirvittää. Vähänpä näkyy oikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin kantaaottavia marsseja. Hyvin on teille myyty tämä SETA:n pelleily.
Voit olla aivan huoletta pelkojesi kanssa. Eihän tuossa mitään homoutta mainosteta eikä ketään homoksi houkutella. Siinä nosteta jalustalle ketään ja eimyöskään tuomita hetereoita vaan selkeästi ilmoitetaan, että aivan kaikki ovat tervetulleita. Eikä se homous tartu vaikka katsomossa viereisellä jakkaralla homo istuisikin. Ei myöskään siitä, että suosikkojoukkeaassi pelaa homo, jota erehtyy kannustamaan.

Ymmärrän toki, että joitain kristittyjä pelottaa koska ovat tottuneet ihmisten pakolla käännyttämiseen ja aivopesuun.

Joo minä en nyt ymmärrä, näinhän se menee. Lapset on herkässä iässä ja heille ei saa mainostaa yms. mutta yksi taho saa, se on homot/LGBT porukka. Sitä saadaan puskea joka tuuttiin ja se on kuitenkin luonnon vastaista, luonto kun tietää vain kaksi sukupuolta (hieman varauksin) ja niidenkin idea on suvunjatkaminen. Mikä ei oikein homoilta luonnollisesti onnistu. Sekottakaa vaan lapsien päät, kyllä tästä maailmasta sitten tulee parempi paikka.
Kristityt ovat mainostaneet ja pakkosyöttäneet omaa aatettaan ja uskoaan ihan valtiovallan avustuksella iät ja ajat herkille pikkulapsille heti kun oppivat puhumaan. Sen sijaan en ole nähnyt minkäänlaista mainostusta tai kampanjaa, joissa ihmisiä käännytettäisiin homoiksi. Ei homous toki mikään aate olekaan, johon noin vaan käännytään.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Voit olla aivan huoletta pelkojesi kanssa. Eihän tuossa mitään homoutta mainosteta eikä ketään homoksi houkutella. Siinä nosteta jalustalle ketään ja eimyöskään tuomita hetereoita vaan selkeästi ilmoitetaan, että aivan kaikki ovat tervetulleita. Eikä se homous tartu vaikka katsomossa viereisellä jakkaralla homo istuisikin. Ei myöskään siitä, että suosikkojoukkeaassi pelaa homo, jota erehtyy kannustamaan.

Ymmärrän toki, että joitain kristittyjä pelottaa koska ovat tottuneet ihmisten pakolla käännyttämiseen ja aivopesuun.
En ole kristitty niin en ihan ymmärrä sanomaasi. Eikä minua pelota vaikka minun joukkueessani pelaisi homo, todennäköisesti pelaakin tai on jossain vaiheessa pelannut. Ei kiinnosta minua, kun minua kiinnostaa ne kentällä tapahtuvat asiat ja siihen ei homous liity mitenkään. Ja jos et ymmärrä miten Pridessä mainostetaan homoutta, niin ihan turha tästä on silloin edes keskustella, hyvin on uponnut mainokset. Sen kuitenkin sanon, että jos samalla tavalla mainostettaisiin natseja, pedofiliaa, kommunismia tai mitä tahansa muut aatetta, niin ihmiset olisi barrikaadeilla ja kovaa. Ei, ei ole olemassa yhtään aatetta missä on vain hyviä puolia, ihan samalla tavalla tämä touhu aiheuttaa niitä jotka jäävät ulkopuolelle ja se aiheuttaa samoja ongelmia kuin muutkin tälläiset yhden asian jalustalle nostamiset. Mitään tekemistä tasa-arvon, homouden hyväksynnän yms. kanssa näillä sirkustempuilla ei ole, ne asiat käsitellään eduskunnassa, demokratian voimin.
Kristityt ovat mainostaneet ja pakkosyöttäneet omaa aatettaan ja uskoaan ihan valtiovallan avustuksella iät ja ajat herkille pikkulapsille heti kun oppivat puhumaan. Sen sijaan en ole nähnyt minkäänlaista mainostusta tai kampanjaa, joissa ihmisiä käännytettäisiin homoiksi. Ei homous toki mikään aate olekaan, johon noin vaan käännytään.
Ai et ole nähnyt? Sitten suosittelen vähän skarppaamaan medianlukutaidossa. Minä olen kyllä kritisoinut tällä palsatalla hyvin vahvasti myös kristittyjen suorittamaa aivopesua vastaan.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Sen kuitenkin sanon, että jos samalla tavalla mainostettaisiin natseja, pedofiliaa, kommunismia tai mitä tahansa muut aatetta, niin ihmiset olisi barrikaadeilla ja kovaa.
Siis vertaatko sä nyt tasa-arvoa noihin mainitsemiisi aatteisiin vai miksi moinen vertaus?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kyllä takavuosina kommunismia mainostettiin vappumarsseilla ihan tosissaan enkä muista barrikadeille muiden nousseen kuin kommunistien.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eiköhän niistä neljästäkymmenestä osa tule vielä ulos kaapista ja ala olemaan sujut omansa ja muiden seksuaallisuuden kanssa, niin voivat taas tulla pelejä katselemaan.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
En ole kristitty niin en ihan ymmärrä sanomaasi. Eikä minua pelota vaikka minun joukkueessani pelaisi homo, todennäköisesti pelaakin tai on jossain vaiheessa pelannut. Ei kiinnosta minua, kun minua kiinnostaa ne kentällä tapahtuvat asiat ja siihen ei homous liity mitenkään. Ja jos et ymmärrä miten Pridessä mainostetaan homoutta, niin ihan turha tästä on silloin edes keskustella, hyvin on uponnut mainokset.
Muistelen nähneeni tasa-arvoon liittyviä mainoksia, joissa ihmisten ajatusmaailmaa yritään käännyttää tasa-arvoiseksi. Sen sijaan ei tule mieleen yhtään ainutta mainosta jossa yritetään käännyttää jotain homoksi. Mennyt varmaankin ohi jos sellaisia kerran olemassa on.

Ymmärtäisi tuohtumuksen, jos TPS:n kannanotossa suosittaisiin jotenkin homoja. Pitäisin kovin epätasa-arvoisena, jos esimerkiksi homoja houkuteltaisiin katsomoon homoudella saatavilla alennuksilla tai juniojoukkueessa homoseksuaalit saivat vapautuksia tai alennuksia kausimaksuista. Opiskelija- tai työttömien alennukset ymmärrän koska ne perustuvat puhtaasti alentuneeseen maksukykyyn.

Sen kuitenkin sanon, että jos samalla tavalla mainostettaisiin natseja, pedofiliaa, kommunismia tai mitä tahansa muut aatetta, niin ihmiset olisi barrikaadeilla ja kovaa. Ei, ei ole olemassa yhtään aatetta missä on vain hyviä puolia, ihan samalla tavalla tämä touhu aiheuttaa niitä jotka jäävät ulkopuolelle ja se aiheuttaa samoja ongelmia kuin muutkin tälläiset yhden asian jalustalle nostamiset.
Homous ei ole edelleenkään aate. Ei ole pedofiliakaan. Kommunismi ja natsismi ovat ja ovat puhtaasti poliittisia aatteita ja kummatkin sotivat voimakkaasti tasa-arvoa ja vähän muutakin vastaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Muistelen nähneeni tasa-arvoon liittyviä mainoksia, joissa ihmisten ajatusmaailmaa yritään käännyttää tasa-arvoiseksi. Sen sijaan ei tule mieleen yhtään ainutta mainosta jossa yritetään käännyttää jotain homoksi. Mennyt varmaankin ohi jos sellaisia kerran olemassa on.

Ymmärtäisi tuohtumuksen, jos TPS:n kannanotossa suosittaisiin jotenkin homoja. Pitäisin kovin epätasa-arvoisena, jos esimerkiksi homoja houkuteltaisiin katsomoon homoudella saatavilla alennuksilla tai juniojoukkueessa homoseksuaalit saivat vapautuksia tai alennuksia kausimaksuista. Opiskelija- tai työttömien alennukset ymmärrän koska ne perustuvat puhtaasti alentuneeseen maksukykyyn.

Homous ei ole edelleenkään aate. Ei ole pedofiliakaan. Kommunismi ja natsismi ovat ja ovat puhtaasti poliittisia aatteita ja kummatkin sotivat voimakkaasti tasa-arvoa ja vähän muutakin vastaan.
Kerros nyt vielä mikä Pride (Gay Pride) ja se Pride kulkue ovat? Alkaa jälkimmäinen muuten kirjaimella m.
Kerroppas mitä se ajaa? Miksi se on alunperin perustettu, sitten kerros vielä miksi se saa nykyään niin kovaa kritiikkiä, kun on muuttunut pelkäksi kaupalliseksi juhlaksi. Yritäppäs sitten uudestaan, kertoa, että mikäs sen agenda olikaan. Kyllä sä sen sitten vielä joskus keksit. Se ei ole nimeltään human sexual freedom pride tai muukaan vastaava. Sieltä se sitten löytyy se asian ydin kun oikeasti hetken pohdit.

Meno on kuin vasemmiston mielenosoituksessa, se kun on sitä ainoaa oikeaa hyvää politiikkaa ajava taho. Kaikki muut on pahoja, tai vähintään väärässä. Sama meno feministien kanssa, että oikein tasa-arvoa ajavat ja kuitenkin nimi on feministit. Ei humanistit. Vähän on vielä työtä jäljellä sulla nöiden asioiden ymmärtämisessä.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt olisi tilausta sellaiselle kansanliikkeelle kuin "muslimit homofobiaa vastaan". Kukahan alkaisi puuhahenkilöksi? Uskoisin tuollaisella kansanliikkeellä olevan vähentävä vaikutus homofobiaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt olisi tilausta sellaiselle kansanliikkeelle kuin "muslimit homofobiaa vastaan". Kukahan alkaisi puuhahenkilöksi? Uskoisin tuollaisella kansanliikkeellä olevan vähentävä vaikutus homofobiaan.
Enemmänkin vaikuttaa olevan tilausta sellaiselle "ihan kaikkien puolesta" liikkelle. Ettei tarvitsisi joka marginaaliryhmää nostaa parrasvaloihin olemaan jotain tasa-arvon ja yhteisen hyvän lippulaivoja. Näköjään kun tässä maailmassa ei enää riitä, että Suomi on sellainen maana. Jokainen vähemmistö vuorollaan pitää väkisin nostaa joksikin tasa-arvon airueeksi ja sitten kerätä koko maan kerma sinne kertomaan, miten oikein ja parempaa se on ja on kaikkien yhteinen etu. Kunhan muutama fasisti jaksaa mouhuta internetissä tarpeeksi paljon niitä vastaan jotka uskaltaa olla eriävää mieltä.

Saamelaiset seuraavana? Ai mutta ne ei ole tarpeeksi mediaseksikkäitä. No eiköhän se seuraava taho taas kohta putkahda pintaan jonka puolesta voi juosta barrikaadeille ja mouhoamaan internetissä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Nyt olisi tilausta sellaiselle kansanliikkeelle kuin "muslimit homofobiaa vastaan". Kukahan alkaisi puuhahenkilöksi? Uskoisin tuollaisella kansanliikkeellä olevan vähentävä vaikutus homofobiaan.

Sinulla taitaa olla vielä hieman työtä oman islamo- ja homofobiasi kanssa. Toivottavasti onnistut eheytymään.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Aika mielenkiintoista seurata TPS:n osiota tuon Pride-ulostulon jälkeen. Tätä voi verrata Kalpan osion vastaaviin reaktioihin kolme vuotta sitten

KalPa medioissa | sivu 18 | Jatkoajan keskustelupalsta

Kuopiolaislta tuli kolme kommenttia asiaan ja kaikki positiivisiä. Sen sijaan Palloseuran alueella täysi sota päällä.

Ehkä leijonat ovat luonnostaan sotaisampia kuin lampaat.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En vaan Prideä, millä ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.
Tähän kyllä kaipaisi perusteluja. Minun ymmärtääkseni Priden tarkoitus on nimenomaan osoittaa, että on olemassa erinäisiä seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmentymiä ja niitä saa avoimesti tunnustaa.

Eikös tämä nimenomaan ole tasa-arvoa?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tähän kyllä kaipaisi perusteluja. Minun ymmärtääkseni Priden tarkoitus on nimenomaan osoittaa, että on olemassa erinäisiä seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmentymiä ja niitä saa avoimesti tunnustaa.

Eikös tämä nimenomaan ole tasa-arvoa?
Pride on mielenosoitus. Nimi on gay pride. Jos et osaa siitä laskea yhteen että onko kyse tasa-arvon kannattamisesta, vai homojen asian ajamisesta, niin en voi auttaa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kuopiolaislta tuli kolme kommenttia asiaan ja kaikki positiivisiä. Sen sijaan Palloseuran alueella täysi sota päällä.

Savolaiset ovat luonnostaan lupsakampia tai sitten pohtivat vielä kantaansa asiaan.

Olihan tuolla ihan asiallinen ja osuva kannanotto, eli halu ymmärtää tahallaan väärin on suurempi kuin halu yrittää ymmärtää. Puolin ja toisin. Katsotaan josko saataisiin vielä muutama provosoivan riitahakuinen julkkisheteron kommentti ilmoille, semisomesota ja seksuaalivähemmistöt taas ylpeiksi kun pieni osa heteroista paransi heidän asemaansa keskenään riitelemällä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Pride on mielenosoitus. Nimi on gay pride. Jos et osaa siitä laskea yhteen että onko kyse tasa-arvon kannattamisesta, vai homojen asian ajamisesta, niin en voi auttaa.

Aina oppii jotain uutta, pride tarkoittaa mielenosoitusta. Minä olen ymmärtänyt että tuolle marssille tai kulkueeseen osallistuvat ovat ylpeitä omasta seksuaalisuudestaan ja haluavat näyttää sen. Suostutko katsomaan kun HPK ja TPS kohtaavat kaukalossa?
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Minä olen joskus kuullut selityksen, että kyse on tasa-arvosta vasta siinä vaiheessa, kun siitä ei tarvitse kiistellä saati koko asiaa ajatella. En ole koskaan tosin ymmärtänyt miksi seksuaalisuuden muodolla olisi kenellekään muulle kuin asianomaiselle mitään väliä tai miksi sitä pitäisi tuoda erikseen tai väkisin esille. Olisi noita muitakin vähemmistöjä vaikka koko liuta, myös ei-seksuaalisia, mutta enpä ole nähnyt mitään kulkueita niiltä suunnilta.
 
jussi_j

Ehkäpä kyse on siitä, että homous on suomessakin ihan joku aika sitten laitonta, luokiteltu sairaudeksi ja suuri häpeän aihe yhteiskunnassa. Se on sitä suuressa osassa maailmaa edelleen ja jossain voi menettää päänsä sen takia, eikä suomessakaan ihan kaikki sitä hyväksy täysin. Sen voi havaita vaikka lukemalla tätä ketjua tai TPS:n face seinää. Kyseessä on kuitenkin ihmisen ominaisuus, mille ei itse voi mitään. Toki joku urpo voi sanoa, että ei ole pakko homoila, mutta samoin voisi sitten sanoa, että ei ole pakko harrastaa seksiä. Se nyt vaan sattuu olemaan osa elämää. Nyt kun on yhteiskunnassa päästy vähän eteenpäin tässäkin asiassa, osittain homojen oman järjestön ja aktiivisuuden myötä ja kun homouden sanominen ääneen on tullut jotenkin hyväksytyksi, mutta ei täysin, niin sitä huudetaan ääneen niin kauan kun ketään ei enää kuuntele. Niin kauan kun joku itkee tuosta, niin kauan ääntä pidetään juurikin, osittain ainakin, järjestöjen toimesta. Onhan tuo kulkue sitä paitsi ihan hauskaa ajanvietettä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
@BlackWolf ei vaan nyt näe asiaa ihan selkeästi, liekö kaapin ovi vielä liian vähän raollaan?
En ymmärrä miksi pitää mennä kirjoittajaan kohdistuvalle tasolle, jos on jotain oikeaa sanottavaa. Enkä kyllä ihan ymmärrä että millainen vihjaus/loukkaus luulet nyt olevan kyseessä. Olen minä homo tai en, niin se on ihan oma asiani ja minun ei tarvitse omasta seksuaalisesta suuntautumisesta muille kertoa. Itseni kanssa olen ihan sinut, kiitoksia kysymästä.

Voinet myös lukea tästä ketjusta viestini kun olin maaseudulla ja ihmettelin sitä jatkuvaa homottelua mitä baarissa harrastettiin. Kannattaisi nyy edes yrittää ymmärtää ero jääkiekkoseura poliittisen pelleilyn ja homouden vastustamisen välillä. Ei ole tällä palstalla kauheasti homofoobikoita näkynyt. Sen sijaan näitä muiden puolesta loukkaantujia on melkoi en liuta taas ilmoittautunut, kun kehtasi vähän kyseenalaistaa TPSn valintaa.

Vai liekö kaikki siellä kaapissa ja osu tunteisiin... Hih hih eiks ollut hassunhauska juttu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
..liekö kaapin ovi vielä liian vähän raollaan?

Tälläkin palstalla on yllättävän paljon kaapissa olevia kirjoittajia. Aina hauska juttu, kun homoasia tulee tapetille, niin nämä tyypit ilmoittautuu. Selkein tällainen tyyppi taisi tosin lopettaa tänne kirjoittelun. Ei siinä kaapissa olemisessa mitään pahaa sinänsä ole, mutta luulisi nyt, että elämä on huomattavasti helpompaa kun tosiasiat tunnustaa.

Oliko muuten Tepsi ensimmäinen liigajengi, joka tasa-arvoasiaan ottaa kantaa? Tämä ei tullut tästä, tai tuosta Tepsin mediaketjusta esille.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ymmärrä miksi pitää mennä kirjoittajaan kohdistuvalle tasolle, jos on jotain oikeaa sanottavaa. Enkä kyllä ihan ymmärrä että millainen vihjaus/loukkaus luulet nyt olevan kyseessä. Olen minä homo tai en, niin se on ihan oma asiani ja minun ei tarvitse omasta seksuaalisesta suuntautumisesta muille kertoa. Itseni kanssa olen ihan sinut, kiitoksia kysymästä.

No, sinä nyt olet sitä mieltä, että vaikka SETA ei saisi sanoa mielipidettään ja osoittaa mieltään. Minä olen sitä mieltä, että tuo on ihan perseestä ajatuksena, että järjestö joka ajaa jäsenilleen tasa-arvoisia oikeuksia ei saisi sanoa mielipidettään. Sinä kutsut sitä pelleilyksi, minä ihmisten perusoikeudeksi.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...

Oliko muuten Tepsi ensimmäinen liigajengi, joka tasa-arvoasiaan ottaa kantaa? Tämä ei tullut tästä, tai tuosta Tepsin mediaketjusta esille.

Ei pistetä TPS:n piikkiin, mutta melkein, kun paikallinen jääkiekkoleijona numero jotain taisi joku aika sitten sanoa, että liigassa ei ole ikinä pelaanuut homoja. Kannanotto se on tuokin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No, sinä nyt olet sitä mieltä, että vaikka SETA ei saisi sanoa mielipidettään ja osoittaa mieltään. Minä olen sitä mieltä, että tuo on ihan perseestä ajatuksena, että järjestö joka ajaa jäsenilleen tasa-arvoisia oikeuksia ei saisi sanoa mielipidettään. Sinä kutsut sitä pelleilyksi, minä ihmisten perusoikeudeksi.
Nyt alkaa olemaan jo sellasta paskaa mitä suollat, että painun sinne missä pippuri kasvaa ja ota aapinen mukaasi!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös