Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 254 602
  • 13 719

Nick Neim

Jäsen
Säännöt ovat joka tapauksessa tulkinnanvaraisia vaikka niitä olisi miljoona, eikä sellaista sääntökirjaa olekaan, jossa jokainen pieni rike olisi mainittuna.
No ei tietenkään ole, eikä sitä kukaan kai ole väittänyt tai kyseenalaistanutkaan. Kyse on kuitenkin säännöstä, josta näin ihan mutulla heitettynä saanut pelikieltoa yli 10 vuoden ajan, ja kyseessä on varmaan yksi palstahistorian yleisimmistä sääntörikkomuksista. Ja jonka olemassa oloa ei käytännössä uusi käyttäjä mitenkään voi tietää.

Tosin jos asia on kuulemma ollut jo 2015 työn alla, niin ihmettelen, että sitä ei 2017 ole saatu vielä valmiiksi. Mielestäni sitä nimenomaan saa ja pitää kyseenalaistaa, kun todennäköisesti tuollaisen oleellisen ja ennen kaikkea hyödyllisen lisäyksen päivitys hoituisi hetkessä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Samaa mieltä. Tietokoneella käytettäessä ei ole mikään ongelma, eikä nyt varsinaisesti puhelimellakaan koska yleensä on hyvä nettiyhteys käytössä, mutta ei tämä nyt mikään kuvalauta kuitenkaan ole. Ja jos sitten sattuu olemaan yhtään paskempi yhteys käytössä niin giffien tai videoiden latautuminen on aika rasittavaa.
Tästä asiasta olen @Leon kanssa vääntänyt aiemminkin, mutta toistan jälleen. Upotettavat kuvat ja videot muuntavat palstan varsin tehokkaasti sellaiseksi, että se sisältää vain kuvia ja muiden tekemiä videoita, ryyditettynä jollain kämäsellä lauseen mittaisella omalla tuotoksella. Itse asiasisältö ja sen viestinsä muotoileminen tekstiksi jää tällöin täysin sivuseikaksi ja suurin osa asioista tuodaan kuvina yms. toisille palstalaisille tiettäväksi. Se on toki "nykyaikaa" missä ilmaisutaito halutaan minimoida ja plagiointi ja ulkoistus maksimoida. Ainakin allekirjoittanut haluaa edelleen käyttää aikansa hyvää tekstiä lukien ja siitä nauttien, ennemmin kuin siihen, että katselee jotain vitun urheilulehden tyylisiä paskavideoita, missä saadaan tuhlattua ihmisen elinaikaa täysin jonninjoutavaan jargoniin, minkä olisi kirjoittanut yhteen lauseeseen.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Upotettavat kuvat ja videot muuntavat palstan varsin tehokkaasti sellaiseksi, että se sisältää vain kuvia ja muiden tekemiä videoita, ryyditettynä jollain kämäsellä lauseen mittaisella omalla tuotoksella. Itse asiasisältö ja sen viestinsä muotoileminen tekstiksi jää tällöin täysin sivuseikaksi ja suurin osa asioista tuodaan kuvina yms. toisille palstalaisille tiettäväksi.
Sinä lähdet liikkeelle kohdasta "uhka". Minä lähden mieluummin liikkeelle kohdasta "mahdollisuus". Minkä helvetin takia pessimismi ja muutosvastarinta ohjaa tätä touhua? Ok, otetaan kompromissi. Otetaan ensin käyttöön se video-tägi ja unohdetaan ne kuvat, koska videolinkkejä tänne tuupataan tasaisen tappavaan tahtiin joka tapauksessa ketjuun kuin ketjuun. Minä en näe yhden ensimmäistä negatiivista asiaa siinä, että se klikattava kohta ruudussa sisältää n. 1000-kertaisen informaation jo itsessään pelkkään tekstimuotoiseen linkkiin + vajakkikukavukseen verrattuna.

Ohessa liitetiedosto, miltä palsta voisi näyttää. Yhdellä ainoalla vilkaisulla tajuaa, mitä linkin takana on. Ko. palstalla en ole mitenkään havainnut, että kuvahassuttelu olisi pääasia, vaikka niitäkin näkee. Ja minusta nekin ovat olleet pääsääntöisesti hauskoja. Mutta hauskuus ja tämä palsta... no antaa olla.
 
Liitteet

  • Screenshot.png
    Screenshot.png
    294,3 KB · kertaa luettu: 401

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Tavallaan en tuota ajatuksen tasolla vastusta, mutta kyllähän tuo esimerkkikin näyttää ihan kamalalta. Luettavuus ja palstan visuaalinen siisteys kärsisi ns. helvetisti. Loppujen lopuksi minulle muuten aika se ja sama, mutta nykyisessä ei ole mitään vikaa ja kyllähän tuo olisi visuaalisesti iso askel juurikin kohti tuollaisia syöpäpalstoja. Noihin "pääsääntöisesti hauskoihin" kuviin ja gifeihin kyllästyy noin viidessä minuutissa.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo, kuvassa näkyy värejä. Tällä palstalla ainoa värikäs osa on pelikieltoilmoitukset.
Siksi juuri JA on niin luettava ja visuaalisesti miellyttävä palsta. Kirkkaita värejä ja liikettä näkee esimerkiksi viikonloppuaamujen lastenohjelmissa, jos sellaista kaipaa. Joillakin ne aiheuttavat kuitenkin lähinnä päänsärkyä ja ärsytystä, varsinkin luetun tekstin seassa.

Olet kuitenkin täysin oikeassa siinä, että asetuksillahan nuo olisi muokattavissa. Lähinnä siinä harmittaisi se, että sitten kukaan ei kuvailisi linkkejään eikä esikatselut poistaneilla olisi mitään hajua, mitä linkkien takaa löytyy. Toisin sanoen vajakkikuvaukset täytyisi säilyttää, vaikka ehdottamasi uudistukset otettaisiinkin käyttöön. Vajakkikuvaus on tärkeä sääntö ja hieno asia.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olet kuitenkin täysin oikeassa siinä, että asetuksillahan nuo olisi muokattavissa. Lähinnä siinä harmittaisi se, että sitten kukaan ei kuvailisi linkkejään eikä esikatselut poistaneilla olisi mitään hajua, mitä linkkien takaa löytyy. Toisin sanoen vajakkikuvaukset täytyisi säilyttää, vaikka ehdottamasi uudistukset otettaisiinkin käyttöön. Vajakkikuvaus on tärkeä sääntö ja hieno asia.
Mua ei oikeastaan vähempää voisi kiinnostaa, mitä linkkien takaa löytyy. Jos se ei selviä asiayhteydestä tai linkkiä vilkaisemalla, kiinnostaa vielä vähemmän. En yksinkertaisesti ymmärrä, miksi asiasta tehdään niin suuri haloo. Ja vielä vähemmän ymmärrän, miksi siitä kuvailematta jättämisestä pitää antaa kirjoituskieltoja. Eikö täällä ole enää lukijalla mitään vastuuta omista tekosistaan? Kaikki vastuu sysätään kirjoittajille ja linjasta lipeäminen palkitaan kirjoituskiellolla. Minusta tämä on ollut palstan syöpä jo vuosikausia. Taso on laskenut ihan oikeasti kuin lehmän häntä, muutama vakionaama häärää jokaikisessä ketjussa ja kaikki ketjut muistuttavat toisiaan. Virtuaalipippelin venytys on ainoa asia, mitä täällä enää harrastetaan. Keskustelu on tapettu. Se ei ole kuollut, vaan se on ihan tarkoituksella tapettu noilla kymmenillä säännöillä, ohjeistuksilla ja muulla paskalla. En ole auktoriteettivastainen, mutta valittu linja on ihan oikeasti hanurista eikä lievennystä ole ikinä harrastettu.

Oho, tekipäs hyvää hiukan avautua.
 
Validia kritiikkiä, mutta nuo linkkihommat on varmaankin sieltä ongelmien pienimmästä päästä. Taitaa olla vähän laajemmasta ongelmasta kyse. Sääntöjä voisi tosiaan hiukan höllätä tai ainakin selkeyttää ja yhtenäistää siten, että ne olisivat kaikille samat ja paremmin kaikkien tiedossa. Kirjoitusoikeuksien poiston pitäisi esimerkiksi olla se vihoviimeinen rangaistuksen muoto eikä minkään vapaan puolen satunnaisten kännikirjoittelujen pitäisi siihen ikinä johtaa.

Muutenkin sitä kirjoituskieltoa voisi antaa vasta kunnon rikkeistä ja muuten turvautua enemmän vaikka varoituksiin ja muihin muistutteluihin. Lisäksi selkeä julkinen tiedottaminen rangaistusten syistä eli viestit tai keskustelu, joka siihen on johtanut, parantaisi myös minun mielestäni tätä läpinäkyvyyttä ja helpottaisi linjattomuuden tunnetta. Tällöin modeillakin olisi luultavasti korkeampi kynnys antaa pelikieltoja ja enemmän motivaatiota arvioida tarkkaan jokaisen rangaistuksen syyt ja perustelut. Joku näistä taisi yllä jo sanoakin.

Muutenhan varmaan palstan laatuun vaikuttavat kuitenkin eniten itse käyttäjät, ja sille on melko vaikea mitään kenenkään tehdä. Alkakaa houkutella niitä tuntemianne kiinnostavia ja mielipiderikkaita ihmisiä liittymään palstalle. Erilaiset persoonat ja näkemykset ovat varmaan parasta lääkettä keskustelun tasolle ja viihdyttävyydelle. Varmaan monesta tuntuu, että nykyisin keskustelua kuin keskustelua hallitsee lähinnä kaksi erilaista näkemystä, joista jompaa kumpaa suurin osa kirjoittajista lähinnä komppailee? Täysin erilaisia näkemyksiä esittävät sivuutetaan usein joko trolleina tai muuten vaan kokonaan.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Joo, ei se loppujen lopuksi säännöistä ole kiinni, jos ihmisiä ei kiinnosta enää kirjoittaa palstalle. Minusta olisi parasta, jos kukkien annettaisi vaan kukkia. Nyt on jotenkin tukahtunut ilmapiiri, ollut jo kauan. Hauskuus on oikeasti kadonnut. Ilman pelikirja-analyysejä olet hylkiö.
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Attendo taisi saada elinikäisen pelikiellon siitä ilosta, kun kirjoitti, että taitaa tulla kakkua. Eihän niissä viesteissä niihin ketjuihin osoitettuna ollut mitään vikaa. Aivan paska tuomio.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Attendo taisi saada elinikäisen pelikiellon siitä ilosta, kun kirjoitti, että taitaa tulla kakkua. Eihän niissä viesteissä niihin ketjuihin osoitettuna ollut mitään vikaa. Aivan paska tuomio.
Nuo Attendon viime hetket vaikuttivat jonkinasteiselta tarkoituksella haetulta palstaitsemurhalta. Aiempaa pelikieltoa samasta aiheesta ja kirjoituksensa perusteella oli hakemassa lisää. Sai mitä halusi ja tervemenoa.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Mitä tulee "vajakkikuvailuun", niin onhan se nyt ihan tervettä maalaisjärkeä vähän kertoa mitä linkin takana piilee.

Toisin sanoen vajakkikuvaukset täytyisi säilyttää, vaikka ehdottamasi uudistukset otettaisiinkin käyttöön. Vajakkikuvaus on tärkeä sääntö ja hieno asia.
Tuli vaan mieleen, että teille ei oo tainnut avautua mitä tuolla ns. vajakkikuvauksella tarkoitetaan. Se on se ylimääräinen ja tarpeeton, tarkoituksellisen yksityiskohtainen rimpsu. Siitä pitäisi tulla enemmän pelikieltoa kuin kuvailemattomasta linkistä. Esim. alempi näistä kahdesta lauseesta:

Yks Johnny-niminen kantrilaulaja on tehnyt coverin Hurtista.
Ylläoleva linkki vie Youtube-sivustolle videoon, jossa vanha mies laulaa surullisen laulun.

Mutta´eikös nää ongelmat oo jo historiaa, kun palstasofta tuottaa ton linkin automaattisesti? Ja siis ite oon nykyään samaa mieltä Leonin kanssa noista upotuksista (monta vuotta se on niistä paasannutkin), voisi olla aika vähän höllentää. Kai siihen jonkun rajoituksenkin saisi, ettei videoita pystyisi pistämään kuin yhden per viesti jne.
 
Kyllä itsekin tarkoitin juuri tuon tyylisiä kuvauksia.

Jos olisi pakko valita, ottaisin mieluummin:

Yks Johnny-niminen kantrilaulaja on tehnyt coverin Hurtista.
Ylläoleva linkki vie Youtube-sivustolle videoon, jossa vanha mies laulaa surullisen laulun.

kuin:

Yks Johnny-niminen kantrilaulaja on tehnyt coverin Hurtista.

Vaikka paras vaihtoehto olisi toki kultainen keskitie eli:

Yks Johnny-niminen kantrilaulaja on tehnyt coverin Hurtista.
Ylläoleva linkki vie Youtube-sivustolle.

Tokihan tuollaisen linkin sisällön saisi selville kahdessa sekunnissa lähdekoodistakin, että sinänsä olen väärässä. Vielä parempi olisi, jos vaikkapa pitämällä hiirtä linkin kohdalla hetken, sivusto näyttäisi linkin takaa löytyvän URL:n. SItten kuvailuja ei ainakaan normitilanteissa tarvittaisi. Toisaalta tuo linkkien kuvailu, vajakki- tai ihan normaali, on ihan hauska tapa ja tuntuu jo itsessään osalta tämän palstan jäyheää ja tiukkasääntöistä identiteettiä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä parempi olisi, jos vaikkapa pitämällä hiirtä linkin kohdalla hetken, sivusto näyttäisi linkin takaa löytyvän URL:n.
Ainakin käyttämäni Firefox ja Chrome osaavat tehdä tuon urlin näyttämisen ihan ilman mitään kikkailuja. Siksikin vajakkilisäys kertoo vain kirjoittajastaan...
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ainakin käyttämäni Firefox ja Chrome osaavat tehdä tuon urlin näyttämisen ihan ilman mitään kikkailuja.
Mites muuten nuo lääppimislaitteet? Miten niistä saa hyperlinkin kohdesivuston tietoonsa ilman tökkäämistä?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mites muuten nuo lääppimislaitteet? Miten niistä saa hyperlinkin kohdesivuston tietoonsa ilman tökkäämistä?
Ainakin linkkiä painamalla Androidin Chromessa avautuu popup, jossa näkyy linkin kohde.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ainakin käyttämäni Firefox ja Chrome osaavat tehdä tuon urlin näyttämisen ihan ilman mitään kikkailuja. Siksikin vajakkilisäys kertoo vain kirjoittajastaan...
Juu minulla ei kyllä Chrome ainakaan tuota kuvailemaani asiaa tee, muita selaimia en käytä. Kyllä sen URL:n saa tietenkin aina kopioitua ja pastettua, mutta enemmänhän tuo vaatii kikkailua ja painalluksia kuin lähdekoodin vilkaiseminen.

Vajakkilisäys kertoo kylläkin vain palstan säännöistä ja epämääräisistä rangaistuksista, joita välttääkseen voi hyvin kirjoitella noita vajakkilisäyksiäkin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu minulla ei kyllä Chrome ainakaan tuota kuvailemaani asiaa tee, muita selaimia en käytä.
Tässä ruutukaappaus Chromesta omalta koneeltani, en tiedä millä tuon toiminnon olet saanut pois.
 
Liitteet

  • Screen Shot 2017-09-07 at 9.51.43.png
    Screen Shot 2017-09-07 at 9.51.43.png
    42,4 KB · kertaa luettu: 396

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä ruutukaappaus Chromesta omalta koneeltani, en tiedä millä tuon toiminnon olet saanut pois.
No katsos, se johtui dark skinistä, jota käytän Chromella. Näköjään skiniä ei ole mietitty niin pitkälle, että tuota mustaa tekstiä olisi tajuttu muuttaa valkoiseksi, kun pohjakin on skinin myötä musta. En ole osannut tuota edes kaivata, kun olen tätä skiniä käyttänyt vuosikausia. Nyt on sekin korjattu, kiitokset tästä.

Tiedoksi: vajakkikuvausten käytön voi nyt lopettaa, kiitos.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saiko nimimerkki P.Sihvonen tosiaan mainostamisesta pelikieltoa tämän viestin takia:

Seuraava askel pelitapakeskusteluissa on se, että lähdemme yhdessä pohtimaan suomalaisen peli-identiteetin, Meidän pelin, seuraavia askelia pelin kansainvälisen evoluution raameissa. Avasimme osaltamme tätä keskustelua Tulosruudussa toimittaja Matti Nyrhisen kanssa. Analyysimme kohdistuu Tapparan uuteen pelitapaan. Linkki vie 30.8.2017 Tulosruutuun.

MTV Katsomo

Vai onko hän poistanut jotain viestejä tai onko niitä poistettu? On kyllä naurettavaa, jos tuosta napsahtaisi pelikieltoa. Täysin aiheeseen liittyvät viesti, johon linkki tuo selkeää lisäarvoa.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Saiko nimimerkki P.Sihvonen tosiaan mainostamisesta pelikieltoa tämän viestin takia:

Vai onko hän poistanut jotain viestejä tai onko niitä poistettu? On kyllä naurettavaa, jos tuosta napsahtaisi pelikieltoa. Täysin aiheeseen liittyvät viesti, johon linkki tuo selkeää lisäarvoa.
Aivan samaa mietin itsekin.

Nyt @Moderaattorit voisivat hieman avata tätä, koska muuten en yhtään ymmärrä miten noita sääntöjä pitäisi tulkita tästä eteenpäin?!?!?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös