Itsekin katsoin Annabelle: Creationin eilen ja mielestäni hyvä kauhuleffa. Jotain on jo senkin perusteella tehty oikein kun ainakin meikäläisen kainaloihin ilmestyi leffan aikana kosteutta. Ekassahan oli liian kliseinen ja olematon tarina, eikä ohjaajakaan ollut mikään varsinainen tarinankertoja. Joten kun kiinnittivät tähän jatko-osaan Lights Outilla hyvän debyytin tehneen David sandbergin, sai astella teatterin ovista sisään luottavaisin mielin.
Tuohan oli ihan Kirottu-elokuvien hengessä koostettu ja aika vahvastikin ykkösen kaltainen. Eli usein hahmot on vähän poissa kuvan keskeltä ja johonkin reunaan on jätetty tilaa jollekin uhkaavalle jutulle. Oli se sitten kaappi, tai hämärä ovensuu jne. Leikkauksiakin vältetään, että saataisiin realismin tunnetta ja katsojaa mukaan. Ei toki yltänyt toteutuksessa, tai tarinassakaan samaan lopputulokseen kuin tuo sarjan maineikas ykkösosa. Lopussa ehkä vähän karkasi turhan tiheätahtiseksi ja kovaääniseksi sarjasäikäyttelyksi, minkä fani en varsinaisesti ole. Tykkään näistä Crimson Peakin alun kaltaisista kohtauksista, jossa aave hiljaisuudessa lipui tytön sänkyä kohti hitaasti mutta varmasti.
Noita Kirottuja kun kotosalla katselin viime vuonna ekaa kertaa, niin sitä jännitystä padottiin niin valtavasti, että pakko oli välillä katsoa lattiaa kun ei kestä. Varmaan kolmasosan elokuvasta katsoin myös kasvot hieman poispäin televisiosta suunnattuna. Eritoten siitä kellarista luotiin katsojalle aivan valtava painajainen ennen kuin sinne jalallakaan astuttiin, koska elokuva teki täysin selväksi, että siellä on jotain ja siltä ei tulla säästymään. Sitten kun sinne kellariin viimein mentiin, niin mentiin tietysti ekasta persoonasta kuvattuna. Ei ollut päähahmoa kameran edessä "suojana", vaan elokuva ikään kuin pakotti katsojan ensimmäisenä sinne alas. Ei auttanut vaikka kuinka katsoja mielessään huusi "ei, en halua.... kääntykää takaisin". Ja kakkososan hiljaisesti yhtäkkiä ilmestyvä nunna on ehkä pelottavinta mitä olen aikoihin nähnyt. Se jäi melko pitkäksi toviksi kummittelemaan mieleen ja nyt se on täällä taas. Odotan kyllä siitä valmistuvaa elokuvaa 2018.
Tiedä mistä kolosta noita loistavia lapsinäyttelijöitäkin löytyy nykyään. Poliosta kärsivää Janetia näyttelevä Talitha Bateman oli jopa häikäisevä, eikä kyseessä ollut edes ihan helpoimmasta päästäkään oleva rooli. Leffa onnistui myös kiillottamaan ykkösosan kilpeä, mikä on aika kova suoritus sekin. Plussaa siitäkin, että nukkea käytettiin tällä kertaa paremmin. Eli oli pitkälti vain välikappaleena ja itse varsinainen pelottelu hoitui muiden varjossa kulkeneiden hahmojen toimesta.
En mää nyt näistä tähdistä niin kauheasti tiedä, mutta kyllä tämä kauhuleffa-asteikolla neljältä tähdeltä omaan nenääni haisee. Yleisemmällä tasolla jää kolmen tähden leffaksi. Hyvät puitteet, riittävän hyvä tarina ja säikäytykset toimii. En ole toki vielä mikään kauhuleffojen veteraani kun olen niitä pitkään vältellyt ja vasta juurikin vuosi sitten tosissaan alkanut niitä koittaa katsella. Järkeilin, että on niin paljon jo leffoja vyöllä, että ehkäpä se veisi kovimman terän pois pelottavuudesta. Kyllä ja ei. Perinteiset jump scaret ei näin hidas järkiselle tunnu missään, kun ei edes ehdi tajuta mitä tapahtui. Mutta nää hitaammin maltilla rakennetut kohtaukset on kyllä aika ihania, joissa annetaan katsojan mielikuvitukselle aikaa ja palikoita osallistua toimintaan.