Jatkoajan leffakerho

  • 2 319 121
  • 12 015

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Furyn katselin eilen, kun sattui olemaan sopivan sotaisa mieli sekä vaimolla että mulla. Sotaleffoissa joku Sotamies Ryan on yleensä vertauskohta mulla, ja tuleehan niitä verrattua myös BoBiin, mikä on toki hiukan epäreilua, eikä tuo kyllä kumpaakaan kampita. Tykkäsin näyttelijätyöskentelystä ja periaatteessa tarina oli kaikkine koukeroineen ihan ok, paitsi loppuratkaisu taisteluineen kaikkineen aivan karsea. Siis pari komppaniallista SS-miehiä, joilla on myös panssarinyrkkejä pari laatikollista, eivät saa yhtä (1) tankkia tuhottua ilman noin 50% tappioita. Lisäksi nuo taistelukohtaukset olivat räyhäkkyydestään huolimatta aika kliseisiä tehostepläjäyksiä. Erityisesti valojuova-ammusten käyttö teki taisteluista suurin piirtein star warsia, mikä ehkä nappaa silmäkarkkina, mutta mua lähinnä huvitti. Joo, on niitä käytetty, mutta lieköhän ihan tuolta näyttänyt päiväaikaan, jos on ollut tarpeen käyttää. Ja vaikkei tähtilippu liehunut loppuratkaisujen aikana, oli tuo aika selkeää Pittin showta. Yksi jenkki vastaa sataa sakua.

Plussaa siitä, että saksalaiset puhuivat saksaa ja jenkkisoltut kuvattiin sopivan sekopäisinä tarpeen mukaan. Myös sota kuvattiin sekasortoisena veripeltona eikä minään erityisenä sankarinäyttämönä. Toisaalta tuo raakuuden korostaminenkin alkaa tuntua hiukan päälleliimatulta tehokeinolta näissä viimeaikaisissa (sota)leffoissa. Hauska yksityiskohta oli muuten se, että useassa kohtaa leffan aikana alleviivattiin SS:n pahuutta. Jäin vain fundeeraamaan, että kun aika usein nämä Hollywoodin sotaleffat saavat rahoitusta armeijalta, mikähän lie sitten tuon painotuksen tarkoitus vai oliko vain tarinaan liittyvä alleviivaus. Nykyisessä tilanteessa ei välttämättä mikään mahdottomuus olisi foliohattuilla sen verran, että aivopestyn etujoukon roolia jopa tarkoituksellisesti korostettiin. No, olkoon. Ihan jees toimintaleffa, joka ei hirveästi tuota edellistä salaliittoteoriaani enempää ajatuksia herättänyt.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Viikonloppuna tuli katseltua muutamat leffat, Dog Pound ja Detachment.

Dog Pound oli mielenkiintoinen alusta loppuun. Lopetus oli erikoinen, eikä leffa muutenkaan noudattanut perinteistä kaavaa jossa hankaluudet selätetään ja lopussa eletään onnellisesti elämän loppuun saakka. Elokuva eteni sujuvasti ja roolihahmot olivat hyviä. Jotkut hahmoista olivat turhan kärjistettyjä, mutta toisaalta ehkä siellä nuorisovankiloissa oikeasti on noin sekopäistä porukkaa. Välillä jäi epäselväksi, ketkä ne päähenkilöt sitten lopulta olivatkaan. Leffan alussa annettiin ymmärtää, että vankilaan saapuvat nuoret olisivat pääosassa, mutta yksi heistä jäikin sitten pimentoon. Ruutuaikaa käytettiin myös turhaan hahmoihin, jotka jäivätkin aivan statisteiksi. Noh, ehkä pienet pintaraapaisut sinne tänne toivat enemmän sisältöä. Juontahan tässä ei pahemmin ollut, mutta ihan kelpo pätkä siitä huolimatta. 8/10

Detachment olikin sitten jo todella erikoinen. Pidin tarinankerronnan epämääräisyydestä ja juonesta ylipäätään. Adrien Brody teki hyvän vaikutuksen, ehdottomasti hänen parhaimpia suorituksiaan heti Pianistin jälkeen. Viimeinen kohtaus isoisän kanssa ja pimahtaminen Christina Hendricksin näyttelemälle opettajalle olivat tämän leffan parasta antia. Muista näyttelijöistä James Caan oli sopivan sekopäinen, vaikka ei pahemmin elokuvassa esiintynytkään. Jälleen, erittäin mielenkiintoinen elokuva eikä todellakaan jättänyt kylmäksi. 8/10
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tulipa tsekattua jostain syystä näkemättä jäänyt El laberinto del fauno (Pan's Labyrinth). Olipa kerrassaan loistava elokuva. Ja brutaali, se on erikseen sanottava, koska odotin aikuisten sadulta vähän kiltimpää ja vähemmän gorea luonnetta. Toinen loistoleffa oli Netflixistäkin löytyvä dokumentti Virunga, joka laittoi kyllä taas miettimään syntyjä syviä ihmislajista ja maailmasta ylipäätään.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tulipa tsekattua jostain syystä näkemättä jäänyt El laberinto del fauno (Pan's Labyrinth). Olipa kerrassaan loistava elokuva.

Itse kuulun niihin, joiden mielestä ko. leffa oli tönkön keinotekoinen ja väsyttävä tekele, kutsui sitä sitten kummalla nimellä tahansa. Nukuin muistaakseni keskellä leffaa kunnon nokkaunet.

Mutta ei kyllä espanjalaiset ohjaajat noin yleensäkään kuulu omiin suosikkeihini, vaikka sieltä pari-kolme mukavaa kauhuleffaa onkin irronnut.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Viikonloppuna katsoin Interstellarin. Pitää sanoa, että yksi parhaista elokuvista koskaan. Visuaalisesti mahtava, loistavat näyttelijäsuoritukset etenkin Matthew McConaugheylta. Hieman samanlaista tajunnan päräyttävää kokemusta kuin Matrixissa aikoinaan.

Vahva suositus 5/5.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Fast & Furious 7 nähty. Näin leffasarjan suurena fanina en kyllä pettynyt, joku tossa välillä "hiukan" ylivedetyssä actionissa ja noissa autoissa vaan on viehättänyt.

Tulipa käytyä myös katsomassa tämä pitkänä viikonloppuna. Olihan se tiedossa, mitä on tulossa, mutta silti on pakko sanoa, että olisihan nuo rahat voinut parempaankin sijoittaa.

Ei nappaa enää yhtään nuo yliammutut F&F:n action-kohtaukset. Jos yli on ihan pakko ampua, niin pitäisi ampua sitten kunnolla tyyliin Kingsman. Eihän tuo aiheuta kuin myötähäpeää näyttelijöitä kohtaan. Ei jaksanut enää edes naurattaa, kun kaikki autot tipahtivat laskuvarjoilla melkein suoraan jonoon tielle. Tuo uhoaminenkin alkaa olla aika väsynyttä. Joskus aikanaan Vin Diesel oli vielä omasta mielestäni äijämäinen, mutta nyt tuon pökkelön liikkuminenkin on sitä luokkaa, että taitaisi tulla noilla suorituksilla nakkikioskeilla pataan.

Hienompia autoja ja vähintään yhtä tyylikkäitä misuja olisi nähnyt livenä viikonlopun aikana Messukeskuksessa. Helvetti, sinnehän mun olisi pitänyt mennä! En voi suositella tätä seiskaa niille, jotka eivät ole sarjan vannoutuneita faneja, enkä varsinkaan kaltaisilleni tosikoille. Toivottavasti muistan tämän taas ainakin parin seuraavan osan kohdalla.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Viikonloppuna katsoin Interstellarin. Pitää sanoa, että yksi parhaista elokuvista koskaan. Visuaalisesti mahtava, loistavat näyttelijäsuoritukset etenkin Matthew McConaugheylta. Hieman samanlaista tajunnan päräyttävää kokemusta kuin Matrixissa aikoinaan.

Vahva suositus 5/5.

Myöhästyit trollissasi vain parisen kuukautta. Vaikka tästä varmaan väännetään sinne maailman tappiin..
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Tekeekö tuosta trollin se, ettet ole elokuvasta samaa mieltä?
Klose on ilmeisesti jonkin sortin höperöuskovainen, jolloin Interstellarin jutut menee luonnollisesti yli hilseen. Ymmärrettävää toki, että pitää leffaa paskana, jos ei tajua edes vähää alusta.

muaddib
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tekeekö tuosta trollin se, ettet ole elokuvasta samaa mieltä?

Jokainen vähänkin aiheeseen perehtynyt spottaa jo puolesta sanasta, vielä kun on kyse niin hotista kamasta. Ihan hyvää yritystä ajoitus vaan hakusessa, tuosta on sen verran niin täällä kuin muualla naarattu mutta ilmeisesti saalista vielä tulee..
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Klose on ilmeisesti jonkin sortin höperöuskovainen, jolloin Interstellarin jutut menee luonnollisesti yli hilseen. Ymmärrettävää toki, että pitää leffaa paskana, jos ei tajua edes vähää alusta

muaddib

Wau!

Vaikka ne leffan tiedejutut ottaisi 100% hyvin tehtyinä, leffa olisi silti hyvin hassu. Ehkä juuri siksi.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Jokainen vähänkin aiheeseen perehtynyt spottaa jo puolesta sanasta, vielä kun on kyse niin hotista kamasta. Ihan hyvää yritystä ajoitus vaan hakusessa, tuosta on sen verran niin täällä kuin muualla naarattu mutta ilmeisesti saalista vielä tulee..

Häh? Leffa on esim. IMDB:n leffalistan top 25-leffojen joukossa, eli ei @1936 mitenkään yksin mielipiteensä kanssa ole. Ja kyllä tuo minullekin viiden tähden elokuva oli, vaikka pidän itseäni varsin kriittisenä katsojana.

Klose on ilmeisesti jonkin sortin höperöuskovainen, jolloin Interstellarin jutut menee luonnollisesti yli hilseen. Ymmärrettävää toki, että pitää leffaa paskana, jos ei tajua edes vähää alusta.

muaddib

Uskovaisuus ei ole jäänyt epäselväksi, mutta eihän tuo elokuva mikään uskonnon vastainen ollut, vaikka käyttikin fysiikan nykytietämystä ihan nokkelasti hyväkseen?
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ei ihan tosiaan aukene miten se on trollaamista jos pidin elokuvasta? Aihealue uppoo, visuaalisuus ja hyvät näyttelijäsuoritukset. Mielipide.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Häh? Leffa on esim. IMDB:n leffalistan top 25-leffojen joukossa, eli ei @1936 mitenkään yksin mielipiteensä kanssa ole. Ja kyllä tuo minullekin viiden tähden elokuva oli, vaikka pidän itseäni varsin kriittisenä katsojana.

En laittaisi paljon tuoreiden imdb-pisteiden varaan, vaikka jäähän tuo varmaan kanssa roikkumaan sinne pitemmäksikin aikaa, koska Nolan... on se vaan mestari.

Ei ole yksin ei. Ehkä se oli se Matrixiin vertaaminen joka ampui hieman yli. Mitäs uutta Interstellar meille tarjosi, muuta kuin 5-ulotteisen kirjaston?

Honest trailer tiivistää hyvin antia: www.youtube.com/watch?v=lZMzf-SDWP8

Uskovaisuus ei ole jäänyt epäselväksi, mutta eihän tuo elokuva mikään uskonnon vastainen ollut, vaikka käyttikin fysiikan nykytietämystä ihan nokkelasti hyväkseen?

Kyseinen leffa edustaa tosiaan tiedeuskoa tai scientismia läpinäkyvimmillään.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
En laittaisi paljon tuoreiden imdb-pisteiden varaan, vaikka jäähän tuo varmaan kanssa roikkumaan sinne pitemmäksikin aikaa, koska Nolan... on se vaan mestari.

Ei ole yksin ei. Ehkä se oli se Matrixiin vertaaminen joka ampui hieman yli. Mitäs uutta Interstellar meille tarjosi, muuta kuin 5-ulotteisen kirjaston?

Kuinka paljon uutta mikään leffa tuo vuosisadan aikana tehtyjen miljoonien leffojen päälle? Outo lähestymiskulma. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli oikeinkin tuoreen tuntuinen "kova scifi"-elokuva, joita ei edes kelvollisia liian usein tehdä. Mielestäni tämä oli ehkä parasta scifiä sitten Contactin. Ei täydellinen juoneltaan, mutta toisaalta hyvin harva on.

Kyseinen leffa edustaa tosiaan tiedeuskoa tai scientismia läpinäkyvimmillään.

Okei, löytyihän siinä sitten näköjään aatteellinen ristiriitakin.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kuinka paljon uutta mikään leffa tuo vuosisadan aikana tehtyjen miljoonien leffojen päälle? Outo lähestymiskulma. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli oikeinkin tuoreen tuntuinen "kova scifi"-elokuva, joita ei edes kelvollisia liian usein tehdä. Mielestäni tämä oli ehkä parasta scifiä sitten Contactin. Ei täydellinen juoneltaan, mutta toisaalta hyvin harva on.

Vaikka se Matrix on paljon parempi esimerkki uutta luoneesta elokuvasta. Itsehän en ollut suinkaan vaatimassa edes Nolanilta ihan uuden tuomista vaan täälläkin niin on vähintään vihjailtu käyneen.

Interstellarissa tehtiin homagea Kubrickille ja "löydettiin" Damon tuomaan actionia, tällainen oli kyllä aika blaah, vaikka toimi tuo kokonaisuudessaan ok viihdykkeenä pitkällä lennolla. Tuo kunnollisen avaruusscifin harvinaisuus lajityyppinä selittääkin varmaan jo paljon. Sitäkin suuremmin tähän ja Gravityyn (puuh) pystyi pettymään, tälle annoin sentään kolmosen kun taas tuo toinen oli elokuvaksi luokaton 3D-demo.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
FF7 tuli käytyä tsekkaamassa sunnuntaina ja näin sarjan fanina täytynee heti todeta, leffa oli hyvä, helvetin hyvä. Jos kuumat kissat, yhtä kuumat autot ja huikeat tehosteet ei hotsita, leffa ei anna katsojalle juuri mitään. Sikäli perus action mättöä, mutta olihan nuo erikoistehosteet ja stuntit aivan mahtavia. Reilut kaksi tuntia meni kuin siivillä joka on hyvän elokuvan merkki, eli viihdyin kyllä vaikka perse puutuikin ja polvia koski. Ja se loppu... Ehkä yksi koskettavimmista mitä olen aikoihin nähnyt. Hienosti oli toteutettu Paul Walkerin muistolle ne viimeiset minuutit. Siinä tälläinen raavaskin mies joutui nieleskelemään useampaan otteeseen. Kyllähän se niin on, että jos vielä jatkoa seuraa (ilmeisesti kyllä), niin ei FF enää sama leffa ole, koska Walker on poissa. Oli niin kantavia hahmoja. 9/10

For Paul.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Burn After Reading tuli hetki sitten töllöstä. Nyt ehdin tosin nähdä vain puolet, mutta taas piti otteessaan ja loppukohtaus on loistava. Coenin veljeksiä paljon hehkutetaan, mutta jostain syystä tästä leffasta harvemmin hirveästi ääntä pidetään. Rikollisen pienelle huomiolle jäänyt helmi ja yksi tämän vuosisadan hauskimmista komedioista.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
K18: Kymmenen parasta kauhuleffaa, joita et luultavasti ole vielä nähnyt| Episodi.fi

Mietin, että olisikohan aihetta tähän ketjuun vaiko huonot toimittajat -ketjuun. Oletin nimittäin otsikon nähdessäni, että kyse olisi jostain tuntemattomiksi jääneistä kulttileffoista. Mutta plääh. Mä en ole mikään leffafriikki, enkä etenkään kauhuelokuvien erityinen ystävä. Mutta tasan puolet olen kuitenkin nähnyt noista kymmenestä "kauhuleffasta, joita en luultavasti ole nähnyt". Höpöjuttu, tai sitten vaan olen väärää kohdeyleisöä kyseisellä julkaisulle.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
K18: Kymmenen parasta kauhuleffaa, joita et luultavasti ole vielä nähnyt| Episodi.fi

Mietin, että olisikohan aihetta tähän ketjuun vaiko huonot toimittajat -ketjuun. Oletin nimittäin otsikon nähdessäni, että kyse olisi jostain tuntemattomiksi jääneistä kulttileffoista. Mutta plääh. Mä en ole mikään leffafriikki, enkä etenkään kauhuelokuvien erityinen ystävä. Mutta tasan puolet olen kuitenkin nähnyt noista kymmenestä "kauhuleffasta, joita en luultavasti ole nähnyt". Höpöjuttu, tai sitten vaan olen väärää kohdeyleisöä kyseisellä julkaisulle.

Niin, itse en ole nähnyt noista muita kuin Braindeadin ja senkin ihan täysin sivusilmällä. Puolestakaan en ole koskaan kuullut. Tosin eipä nuo nyt hirvittävän houkuttavilta edes kuulostaneet...
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
No täyttä roskaahan tuokin sivusto on ihan jo pelkästään otsikoiden perusteella. Tehty elokuvien kuluttajille joten jo siinä lähtee pois objektiivisuus. Tärppejä toki löytää kuka niitä hakee.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kingsman nähty viikonloppuna ja itselle (sekä puolisolle) uppos mainiosti. Omasta mielestä parhaita (ellei paras) leffoja mitä on tullut nyt pariin vuoteen nähtyä. Jostain syystä homma toimi pirun hyvin, vaikka riskit olivat kovat että homma ampuis pahasti yli. Tokihan se ampuikin, mutta siltikin toteutus oli jotain aivan huikeeta. Voi kyllä suositella!
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Dokumenttielokuvan Room 237 katsoin eilen. Elokuvassa käydään läpi 80-luvun parasta elokuvaa (Jatkoajan konsensus = totuus) Hohto (The Shining), ja kerrotaan teorioita siitä, mitä kaikkia piilomerkityksiä Kubrick kätki elokuvaansa ja mitä tarina oikeasti merkitsee.

Jos dokumentin on tarkoitus valottaa Hohtoa ja Kubrickia, se on aika heikko tekele. Jos taas siihen asennoituu dokumenttina sekopäistä, joiden pakkomielle yhtä elokuvaa kohtaan on mennyt pahasti överiksi, on se ihan hauskaa ajanvietettä. Selvähän on, että Kubrick leikittelee elokuvan katsojalla ja kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää, mutta nämä dokumentissa esiintyvät hörhöt vetävät ihan liian pitkälle meneviä (ja keskenään ristiriitaisia) johtopäätöksiä pikkuasioista.

Toisaalta pettymys, koska odotin muuta, mutta friikkisirkuksena loppujen lopuksi viihdyttävä leffa.
 

Buster

Jäsen
Sitä sun tätä tullut katseltua viime aikoina. Esimerkiksi suomileffa Henkesi edestä. Muutamastakin suusta kuullut samaa, että hyvinkin mielenkiintoinen moraalidraama ja taitavasti ohjaaja Petri Kowica luo pienehköistä elementeistä jännittävän ja painostavan tunnelman. Laura Birn on hemmetin hyvä. Leffan loppu onkin sitten asia erikseen. Kai siihen joku isompi lopetus pitää saada joo, mutta kyllä se nyt vain tuntui monellakin nakertavan muuten yllättävän hyvän suomileffan tuntumaa. Hitchcockilta muuten löytyy ainakin samansuuntaiset ainekset sisältävä I Confess, mutta ei ole tullut nähtyä.

3D:nä tullut katseltua Outolintu ja Avengers: Age Of Ultron. Molemmat jäivät esikoisistaan. Outolintu vähemmän ja Avengers sitten hieman enemmän. Toki edelleen aika taitavasti Whedon onnistuu noin monella eri hahmolla tasapainoilemaan, sekä kuljettamaan lähes puolihuomaamatta hahmojen kehitystä. Tässä nyt ei vain enää itsellä ollut sitä samanlaista tunnelatausta / vau-elementtiä ja toisaalta taas yksi leppoisa supersankarileffa, josta löytyy iso kasa one-linereita, joista osa osuu ja osa ei. Kaupunkia laitetaan nurin sumean CGI:n seassa ja leffaan kaivetaan jälleen uusi vihollinen, joka esittäytyy meille vain tämän parin tunnin verran. Vuodatus valitettavan negapainotteinen kun kuitenkin ihan rento ja mukavahko leffa kyseessä. Marvelille toki taisi olla täällä omakin ketju, mutta mainitaan nyt lyhyesti tähän samaan syssyyn.

Jörkan Armi elää! tarttunut myös vyölle. Ihan kunnianhimoinen ja sinänsä kiinnostava tekele itselle pitkälti täysin tuntemattomasta henkilöstä. Alun monologissa yksi hemmetin hieno kohta. Haapkylä vetää vahvasti ja tarina tarinan sisällä imee mukaansa. Silti leffan loputtua sitä tuli mietittyä, että jäikö tästä leffasta käteen jotain konkreettista. Tunnenko päähenkilöä yhtään paremmin, edettiinkö tuossa oikeastaan juuri mihinkään.

Muista viime aikoina tiiraillusta sopinee mainita pari klassikkoa. Nimittäin Murnaun Nosferatu ja Griffithin Kansakunnan synty. Pitkään ovat kummitelleet mieleni sopukoissa ja nyt kuluneella viikolla jenkki-Netflixin kautta ne katsoin. Vaikka ainakin Kansakunnan synty on ihan vapaata tekijänoikeudetonta riistaa. Nosferatu taas plagioi Bram Stokerin Draculaa ja tästä johtuen Stokerin leski vaati kuulemma menestyksekkäästi Nosferatun aikanaan tuhottavaksi. Onneksi jotkin printit olivat jo ehtineet maailmalle ja täten leffa säilyi hengissä. Ei ollut ihan ensimmäisiä pitkiä kauhuleffoja, mutta ensimmäinen vampyyrielokuva kuitenkin. Kieltämättä vieläkin ihan vakuuttavahkon näköinen ilmestys Nosferatu. Demoninen. Bela Lugosin Draculoita ei olekaan tullut nähtyä.

Kansakunnan synty taas oli kieltämättä aikamoinen tekele. Jos joskus, niin kenties siinä olisi sensuuria voinut harjoittaa. Eritoten jos ajattelee/spekuloi sen leffan perintöä. Teknisten saavutustensa puolestahan se on nykyisen elokuvakerronnan kulmakivi. Tarinapuolella taas summattuna Ku Klux Klan pelastaa sankarillisesti etelän pahoilta mustilta miehiltä. Suosittelen todellakin katsomista, niin saa pään pyörittelylle aihetta. KKK:han tuolloin leffan ilmestymisen aikoihin oli katoamassa pois, mutta filmi toi uudenlaista pontta touhuun ja jäsenmäärä lähti kovaan nousuun. Lisäksi yhtenä monista mielenkiintoisista yksityiskohdista Kansakunnan synnyllä rahaa tekivät monet muutkin kuin pelkästään ohjaaja, sekä "hienosta" alkuperäismateriaalista vastannut Thomas Dixon. Tuolloin leffalippujen hinnat olivat 15 senttiä, mutta KS:n lippu maksoi 2 dollaria. Leffan teko maksoi siinä 100k dollaria, allekin. Tarkka tuotto ei ole tiedossa ja arviot heittelevät aika vahvastikin aina reilusta kymmenestä miljoonasta lähes 100 miljoonaan. "They lost track of the money it was making", sanoi pääosassa ollut Lilian Gish vuosia myöhemmin. Elokuva periaatteessa synnytti myös Hollywoodin ja sen isot studiot. Paramount, Warner Brothers ja eritoten MGM, jonka perustaja Louis B. Mayer sai keploteltua itselleen todella suuren summan kahisevaa leffan esitysoikeuksista. Eikä tosiaan ilmeisesti ihan rehellisesti. Itse ohjaaja D.W. Griffithän oli kuulemma syvällisesti järkyttynyt saamastaan kritiikistä, eikä hänen mielestään elokuva ollut alkuunkaan rasistinen. Tästä suivaantuneena syntyikin leffa nimeltä Intolerance, joka varmaan on seuraavan klassikkona omalla katsomislistalla sitten joskus.
 

Histo

Jäsen
Suomessahan oli 80- luvulla vaihe, kun elokuvien väkivaltaan suhtauduttiin paniikinomaisesti, eikä ylilyönneiltäkään vältytty. Muistattehan ne aivan piloille leikatut leffat, jotka eivät edes siis usein olleet kovin rajuja. Esimerkiksi Tappavan aseen avausosaa leikeltiin runsaasti, vaikka kyseessä aika pliisu toimintakomedia. Teattereissa menivät kai leikkaamattomina, mutta vuokravideot pilattiin.
Eipä itse asiassa menneet. Toinen hyvä esimerkki on Robocop, joka oli aivan piloille saksittu tullessaan Suomessa ensi-iltaan. Puhumattakaan elokuvista, joita pidettiin sopimattomina, kun niissä pilailtiin Neuvostoliiton kustannuksella. Esimerkiksi Billy Wilderin ohjaama loistava komedia 'Yks, kaks, kolme!" (tähtenään James Cagney) vuodelta 1961 oli Suomessa pannassa 26 vuotta! Nykyisin taitaa olla "sallittu kaikenikäisille". Rennyn Jäätävä polte oli sitten molemmista syistä kielletty.

Seuraavaksi olisi vuorossa kaksi 50-luvun filmatisointia, mm. kaikista Titanic-elokuvista parhaimmat arvosanat saanut A Night to Remember, joka perustuu Walter Lordin samannimiseen romaanimuotoiseen raporttiin yön tapahtumista. Tälle lataan kyllä kovat odotukset, sillä tuo kirja on yksi parhaista lukemistani koskien tätä aihepiiriä ja muutenkin. Ainakaan faktoista ja nippelitiedosta ei pitäisi tulla puutetta.
Brittien aikaansa nähden suurella budjetilla vuonna 1958 tekemä A Night to Remember, eli Titanicin kohtalonyö on loistavasti näytelty ja dramatisoitu versio tapahtumista. Cameron on ottanut siitä paitsi vaikutteita, myös käytännössä suoria kohtauksia (fiktiivisiäkin) omaan elokuvaansa. En ole nähnyt Göbbelsin (natsien) versiota - jossa White Star Linen johtaja Ismay edustaa totuudenvastaisesti (tietenkin) arvatkaapa vaan mitä kansaa - enkä amerikkalaisten tekemää v. 1953 leffaa, mutta veikkaisin että eivät pysty 'kohtalonyötä' ylittämään. Toki mielenkiintoa on sikäli aihetta kohtaan, että pitää nuokin joskus väijyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös