Jatkoaikadeitti

  • 33 295
  • 124

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Hei kaikki kauniimman sukupuolen edustajat.

Olen 21-vuotias lupsakka savolaispoika Äänekoskelta. Asun täällä 32,5 neliön kokoisessa yksiössä, baari löytyy tarvittaessa tien toiselta puolelta. Olen asunut Äänekoskella vasta pari vuotta, jota ennen asuin koko lapsuuteni siis savossa. Olen syntyperäinen savolainen ja ylpeä siitä. Pieksämäellä olen syntynyt, jossa alkunsa ovat saaneet mm. Tommi Kovanen ja Jari Lindroos. Luonteeltani olen huumorintajuinen ja rehellinen. Tarvittaessa löytyy myös lisää sanoja tähän kategoriaan liittyen.

En ole liiemmin tähän ikään mennessä vielä baareissa riekkunut. Kotihyllystäni on aina löytynyt tarvittava määrä alkoholia, jos on ollut tarvis ottaa häppää. Välillä sitä on ollut tarjolla jopa liikaa. Harrastan vedonlyöntiä, penkkiurheilua, sekä irkkausta (j, moon galtsussa). Kuuntelen pääasiassa metallimusiikkia, eli toisin sanoen hevi on parasta. Kuvailisin itseäni seuraavasti: minulla on Jouni Hynysen (Kotiteollisuus) parta ja Timo Rautiaisen (sen laulajan, ei rallikartturin) ulkomuoto päästä alaspäin. Pituutta minulle on kertynyt suurinpiirtein yhtä paljon, kuin JYPin Miikka Männikölle. Roteva suomalainen mies, se kertoo varmasti kaiken tarpeellisen.

Opiskelen juuri talonrakentajan ammattiin, joka on ollut haaveeni pienestä pitäen. Tässä asiassa seuraan isäni "jalanjälkiä", joka on ollut eräänlainen esikuvani tässä asiassa. Olen suorittanut myös lukion, joten valkolakkikin löytyy jostain kaapin uumenista (jos jollain on käyttöä).

Etsin mukavaa naisihmistä, joka tämän palstan perusteella myös pitää jääkiekosta. Kannatan kahvajoukkuetta, PYHitetty olkoon sen nimi.

Kaikki asiasta kiinnostuneet tietävät mitä tehdä.
 
Hei enemmistön edustajat.

Olen 22-vuotias naispuoleinen ihminen savosta. En kuitenkaan ole savolainen. Ensimmäiset 20 vuotta asuin karjalan mailla.
Opiskellutkin olen elämän aikana. Nyt lähinnä aika menee kissojen kanssa tapellessa kotosalla. Olen siis eläinrakas. Kunhan et ole täysin sika. Vaikka minä olenkin. Tai villisika, ainakin kiinalaisen horoskoopin mukaan. Toisen horoskoopin mukaan olen ikuinen neitsyt. Tosielämässä en sitä ole, mutta en harrasta yhden yön juttuja. (Jokerifaneille melkein voisin antaa säälistä, jos se kuuluisi tapoihini)

Sinä alle 30v ja hyvässä kunnossa oleva (tai yli 90v rikas ja sydänvikainen) mies ota yhteyttä!
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Etsin naista joka saisi kunnian viedä minulta neitsyyden, tiedän että naisilla on joku jolla ne pissii, mut tarttis jotain naista että kertoo tarkemmin tästä kuulemma kivasta kolosta. Täytyy vaan kysyä ensin äidiltä lupa että saadaanko mennä mun huoneeseen pelaamaan dungeons & dragonssia. Multa löytyy lisäksi hyvä valikoima Star Trekkejä jota voitas sit kattella, Uhura on aika söpö, koodatakkin voidaan jos haluut.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä vaiheessa olisi kyllä aika helmeä tietää, että onko kellään napannut vielä?

Itse odottelen ensimmäistä viestiä silmä (hmm) kovana, mutta ei ole näkynyt.

Tarkkailu jatkuu 24/7.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ted Raikas kirjoitti:
Tässä vaiheessa olisi kyllä aika helmeä tietää, että onko kellään napannut vielä?
Itse odottelen ensimmäistä viestiä silmä (hmm) kovana, mutta ei ole näkynyt.

Tarkkailu jatkuu 24/7.
No näillä mainoksilla pitäisi yv:ssä käydä pauke meillä kaikilla! Ollaan me sen verran laadukasta porukkaa, että kuka voisi meitä vastustaa?
Öö. Aika moni, näköjään...? Heh. Noo, lohduttautukaamme tällä: ne, jotka eivät viestejä pukkaa (eivät pukkaa kyllä muutakaan), ovat ikäviä ittelleen! ;p
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Salaisuus on oikeassa viestissä

Major Julli kirjoitti:
Joensuusta Helsinkiin muuttanut toimitusjohtaja kaipaa seuraa kypsistä naisista (noh, nuoremmatkin kelpaa). Harrastan jääkiekkoa ja telttailua Pietarissa. Vastaukset mieluiten faxilla. Koulutan sua.

t. Lonely Rider

ps. tsekit ja Juuso Pulliainen älkää vaivautuko, enää

Kyllä nappaa kun osaa muotoilla sanomansa oikein, ylläolevaan viestiin on tullut 352 vastausta, joukossa mm. nimimerkit

JHag
Paitselo
Johannes
tant gredullin
Isaksson
#12
Mr. Scarface
Joo Esko
Olkku
En välttämättä
Nuorempi Nelson
Jaymond Flurrie
Kapa76

ja monia muita ... osa jopa tositarkoituksella!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Major Julli kirjoitti:
Kyllä nappaa kun osaa muotoilla sanomansa oikein, ylläolevaan viestiin on tullut 352 vastausta, joukossa mm. nimimerkit

JHag
Paitselo
Johannes
tant gredullin
Isaksson
#12
Mr. Scarface
Joo Esko
Olkku
En välttämättä
Nuorempi Nelson
Jaymond Flurrie
Kapa76

ja monia muita ... osa jopa tositarkoituksella!

Hyvä, joku on tajunnut, että tämä on huumoriketju. : )
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Jokeriarska kirjoitti:
Lapuan top 5 jätkät??

Viive?
Nico
DJ Remu-Petteri
Jortsu
Jokeriarska
Untamo

Viive on loppuikä.

Hankalan luonteen omaava, jesseniinimäkemäisen laiska, välillä vilauttava (en kerro mitä) hakee maksutonta seuraa. Vaatimukset: pitää hengittää.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Ovatko kaikki muka homoseksualisteja?

Niin, ei millään pahalla, mutta pistäkää nyt akat viestiä, että päästään lopultakin asiaan!

Vaikka Yyveelläkin.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Turhautuminen.

En voi millään uskoa todeksi, että myöskään minun positiivissävytteiseen ja erityisen ilomieliseen ilmoitukseeni ei kukaan ole vastannut.

Ehkä viimeisen sysäyksen vielä nukkuville ihailijoilleni antaa tieto siitä, että olen taas palannut töihin ja lakannut hetkellisesti toimittamasta tyhjää. Lisäksi työpaikkani herrasmiehet jo kilpaa varailivat, että kuka heistä saa istua vieressäni lauantaina työnantajan järjestämällä retkellä jääkiekko-otteluun TPS-Ässät.

Yrittäkää edes.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
metsänpeikko kirjoitti:
Yrittäkää edes.
Vähän pahoin pelkään, että täällä ollaan sen verran vaatimattomia, että ei uskota oikein saavutettavan sitä tasoa, jota mahdollisesti odotat?

Mietin itse, että voisi hieman editoida omaa ilmoitusta, siitä puuttuu särmä. Phahh, antaa olla, se on juuri näköinen!
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
metsänpeikko kirjoitti:
En voi millään uskoa todeksi, että myöskään minun positiivissävytteiseen ja erityisen ilomieliseen ilmoitukseeni ei kukaan ole vastannut.

Ehkä viimeisen sysäyksen vielä nukkuville ihailijoilleni antaa tieto siitä, että olen taas palannut töihin ja lakannut hetkellisesti toimittamasta tyhjää. Lisäksi työpaikkani herrasmiehet jo kilpaa varailivat, että kuka heistä saa istua vieressäni lauantaina työnantajan järjestämällä retkellä jääkiekko-otteluun TPS-Ässät.

Yrittäkää edes.

Tuu Korsoon ni katellaan...
 

kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miestä en tarvitse, joten tytöt, kirjoitelkaa. (Ei rekkalesbot eikä goottivegaanit.)
P.S. tykkääthän kissoista?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ted Raikas kirjoitti:
Vähän pahoin pelkään, että täällä ollaan sen verran vaatimattomia, että ei uskota oikein saavutettavan sitä tasoa, jota mahdollisesti odotat?
No tuo metsänpeikon viestihän oli jo luonteeltaankin lähes laiton. Siis että joku voisi muka olla oikeasti sellainen, että kysyntää on muuallakin kuin virtuaalimaailmassa, peräti työpaikalla ? Vähemmästäkin näpit ja ajatukset jäätyy muilta kirjoittajilta.

Taidetaan Jokeri-kollegoiden kanssa johtaa tätä kisaa. Säälin avulla on päästy asteelle melkein, vielä pitäisi pari askelmaa päästä eteenpäin, muutoin ei kehtaa kovin suureen ääneen saavutuksella kehua. Jos vielä tänään tulee kuuppaan, niin ehkä jo sitten.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
metsänpeikko kirjoitti:
En voi millään uskoa todeksi, että myöskään minun positiivissävytteiseen ja erityisen ilomieliseen ilmoitukseeni ei kukaan ole vastannut.

Ehkä viimeisen sysäyksen vielä nukkuville ihailijoilleni antaa tieto siitä, että olen taas palannut töihin ja lakannut hetkellisesti toimittamasta tyhjää. Lisäksi työpaikkani herrasmiehet jo kilpaa varailivat, että kuka heistä saa istua vieressäni lauantaina työnantajan järjestämällä retkellä jääkiekko-otteluun TPS-Ässät.

Yrittäkää edes.

Jätit kertomatta, oletko persjalkainen vai et?

Ei kai kukaan terveellä itsetunnolla varustettu kolli vastaa, jos tällaiset faktat eivät ole tiedossa. Etelänaapurissa sekoitan muuten jatkuvasti lyhtypylväät ja naisten säärivarustukset toisiinsa.

Ihan vaan tiedoksi kaikille deittailijoille, mulla on jäkispelaajanpylly, erotuksena Tuomas Nyholmin fantasioimista Sidney Crosbyn jääkiekkoilijan pakaralihaksista.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minun oli poistettava tuo aloitusviestini, koska sain niin paljon seksiseuratarjouksia yv:n välityksellä naisilta. Käytän yv:tä jatkoajassa lähinnä kiekkohuhujen viestintään, mutta nyt tuo yvboxi täyttyi niin usein, että alkoi haitata kiekkoviestintää.

Haluaisin kyllä ekaksi ihan vaan tutustua, koska olen herrasmies. Huom. akateeminen koulutus löytyy...
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Analyytikko_ kirjoitti:
Jätit kertomatta, oletko persjalkainen vai et?

Ei kai kukaan terveellä itsetunnolla varustettu kolli vastaa, jos tällaiset faktat eivät ole tiedossa.

Ai jaa. Tämän takia ei siis vastauksia ole kuulunut. En ole muistanut kertoa, olenko persjalkainen.

No, kyllä minulla on perse. Ja on myös jalat. Hyvin pitkät jalat onkin. Ja ihan älytön määrä kaikenlaisia korkeakorkoisia saapikkaita, joten kyllä siinä jää pienimmät, samulijalkasenkokoiset, ihan vallan jalkoihin. Tosin luulin, että tämän kaiken voisi myös ymmärtää alkuperäisen viestini kohdasta "olen vaikka kuinka pitkä".

Jokohan nyt tärppäisi?
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkä tumma komistus, tällä hetkellä pikkuisen kaljoissaan oleva nuori mies (23-v.) etsii hetken helpotusta miehisiin paineisiin.

Hetkeksi voit ruveta - iäksi ei kannata, ellet sitten ole juoppo itsekin.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Moro!

Olen 45v, lyhyt, lihava, kalju ja silmalasipainen melkeen alkoholisti. Harrastan penkkiurheilua ja filosofointia baarissa.

Nyt olis haussa reilu parikymppinen, solakka, hyvannakoinen, hyvissa rahoissa oleva ja seksista paljon pitava nainen. Muilla harrastuksissa ei niin valia.

Otahan yhteytta yksityisviestein, niin valitsen parhaan!
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP-myönteinen varattu mies olisi tarjolla varakkaalle ja näyttävälle naiselle. Penkkiurheilun lisäksi harrastelen ihan oikeaakin urheilua. En tupakoi, mutta kaljaa otan 'joskus'. Joten jos sinua ei haittaa se pieni yksityiskohta että olisit 'kakkosvaimo', niin laitapa viestiä tulemaan.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Siis miksi pitäisi vaivautua kirjoittamaan tälläiseen? Yksityisviestejä ja irc:n privaviestiä pukkaa jatkoajan mieskirjoittajilta muutenkin jatkuvasti. Välillä ihmetyttää mikä minussa niitä miehiä oikein kiinnostaa. Olenkin miettinyt muutamaan otteeseen ja tullut siihen tulokseen, että miesten lista halutakseen minut koostuu seuraavista hyvistä puolistani:

11. Sun kanssa voi keskustella henkevästi Harry Potterista? :)
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
irGGu kirjoitti:
Jea, ja kun pitkälti 95% yhteyttä ottavista miehistä ovat innostuneet lähinnä tuosta listasta, on minulla syytäkin pysytellä sinkkuna. Muut kiinnostuneet voivat tulla laulamaan serenadia tuohon olohuoneen ikkunan alle. Katsellaan sitten kissan kanssa parhaat päältä.

Mitä jos sovitaan vaan sellaisesta post-game suhteesta, että aina Lukko-Ässät pelien jälkeen tulet tutustumaan sänkyyni, sohvaan, keittiönpöytään tms. kämpilleni, ja sitten mennessäsi imuroit ja tiskaat? Lupaan juoda itseni pelissä mukavaksi, ja jos jommalla kummalla on kiireitä tai peli erityisen tylsä, niin voidaan sopia ihan poskihoidosta hallin vessassa?

Call 1-800-BBB
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös