Jarkko Ruutu, näkemiin!

  • 79 348
  • 276

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Ketju on nolo.

On toki, mutta samalla perinne. Jos viitsit, käy vaikka kaivamassa Pekka Saravolle omistettu ketju Jatkoajan syövereistä. Sehän oli Saravon vika, että Suomi hävisi Kanadalle finaaleissa kaksi vuotta sitten. Monesti se on ollut maalivahti. Olkoon se tällä kertaa Ruutu.

Onhan se totta, että yhteen Ruutuun tämäkään ottelu ei kaatunut, vaikka kohteliaasti sanottuna mies ei mies ei onnistunut tärkeimmällä hetkellä. Ymmärrän täysin, miksi Jalonen näki hyväksi luottaa nimenomaan Ruutuun alivoimatilanteessa, ja siitä ei pääse mihinkään, että Jakke otti ja mokasi. Turnauksen tärkein peli, turnauksen tärkeimpiä hetkiä, mies kokenut maajoukkue- ja NHL-pelaaja ja kusee luottamuksen.

Kyllä, siellä sähläsivät muutkin. Eikä yksi moka, oli se kenen tahansa, saisi joukkuetta murtaa. Ero on siinä, että minä odotin Ruudun pystyvän parempaan kuin jokin perhanan Hyvösen. Moni ilmeisesti ei. Ilmeisesti on väärin olettaa, että Jarkko kovana pelimiehenä olisi myös kovahermoisempi kuin muut parjatut suomalaiset.

Minustakaan Ruutu ei ole turha jätkä. Minustakin on syynsä siihen, miksi hän pelaa NHL:ssä ja miksi niin moni tämän vuoden lätkämaajoukkueesta ei pelaa. Eikö juuri tästä johtuen voi odottaa, että nimenomaan hän ei mokaisi noin karmeasti? Jos Ruutu on parempi, miksi hänkin mokasi? Oliko hän kääntämässä ottelua takaisin Suomelle mokansa jälkeen?
 

PJx

Jäsen
Ei hyvää päivää. Otetaan se sormi perseestä ulos ja avataan silmät. Rudi on joukkueessa vain yksi mies ja jostain kumman syystä se kelpaa maailman kovimpaan kiekkoliikaan hyvällä liksalla pelaamaan, mutta tulee aina tänne pilaamaan meidän mm-hipat. Mikä ihme siinä on kun kelpaa valmentajille vaikka jatkoajan asiantuntijaraati selvästi ymmärtää jotain mitä valmentajat eivät.

Ketju on nolo.
Isolta osalta kommentit voi puolin ja toisin pistää asenteen ja tunnekuohun piikkiin. Kun kuitenkin katsoo Ruudun panosta kokonaisuutena, niin e voi olla muuta kuin pettynyt.

Näissä kisoissa Ruudun parhaat aseet vietiin. Tuomarit katsoivat katsoivat tapahtumia filtterin no73 läpi eikä hämmentäminen ottanut onnistuakseen. Tuntui siltä, että kaverin pinna piti aika hyvin Ruutua vaaditut 60min.

Kun vähempi ei riittänyt, niin mies nosti panoksia ja hämmentäminen alkoi tulla reisille. Ilmeisesti kärsivällisyys loppui tai sitten suunnitelma B uupui. (Suunnitelma A: pelaa hämmentämisen ohessa. Suunnitelma B: pelaa perkeleen hyvin tilanteet loppuun ja hämmennä tilaisuuden tullen.)

Ruudun tapaiset kaverit pelaavat ihan rajoilla. Jos tilanteen hallinta katoaa vähääkään, niin roiston viitta on tarjolla monessakin mielessä.
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Taito-Ojanen kirjoittaa sinänsä asiaa.

Ärsyttää vaan niin tavattomasti se yksisilmäisyys millä haetaan syyllistä ja vielä ilmeisen vakavasti joidenkin toimesta. Voihan tää toki olla jotain jatkoajan huumoripitoista perinnettä, missä puolivakavasti asiaa jauhetaan ja en vaan ymmärrä.

Sillä varauksella että ketjussa kirjoitetaan vakavasti, niin tälläinen yksisilmäisten ihmisten go-go vie uskoni demokratiasta hallitusmuotona.

Kyllä tää turnaus hävittiin muuhun kuin rudin jäähyyn, joka osaltaan mahdollisti 5 vs 3 tilanteen ja tasoitusmaalin. Joku tosiaan voisi kyseenalaistaa senkin, oliko kapasen pakko painaa itsensä väsyksiin ja yrittää läpiajoa 5vs3 tilanteessa hiukan ennen tasoitusta.
 

maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jarkko oli näissäkin kisoissa yksi Suomen joukkueen parhaimmista pelaajista, mutta yllättäen sieltä lippiksen alta nähdään vain se mitä halutaan nähdä. Täälläkin suunnalla tuli monesti todettua "nyt ylös sieltä", kun Jarkko tykkäsi makailla jään pinnassa vähän liikaakin. Filmaamista voisi, ja pitäisi vähentää, mutta se on osa Jarkon pelityyliä, joka tekee hänestä yhden vihatuimmista pelaajista NHL:ssä, ja näköjään myös Suomessa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Jarkko Ruudun tilanne oli täysin tahallinen ja hyvin ruutumaista oli pyrkiä naamioimaan se vahingoksi. Hieman jopa huvittaa, kuinka Ruudun metkuja ehkä parhaiten tuntevat HIFK-fanit pitivät tilannetta täysin vahinkona.

Vahinko tai ei, Ruutu on maineensa vanki. Ei kukaan uskoisi vaikka Ruutu sanoo sen olleen vahinko, koska noita jäähyjä mahtuu hänen uralleen rutkasti. Ainoastaan se on varmaa, että ei ole Ruudun tyylistä ottaa jäähyä oman joukkueen pelatessa alivoimalla.

Itselle on jäänyt noista tyhmistä jäähyistä enemmänkin mieleen Hyvösen hermostuminen ja lyönti USA-pelaajaa päähän sekä Tommi Santalan roikkuminen vastustajan käsivarressa hyökkäyspäässä. Hyvönen sentään onneks kuittasi jäähynsä tekemällä maalin melkein heti.

Ei tässä ketjussa porukka voi kertakaikkiaan olla tosissaan! Vai onko täällä joku karjalalippisten kokoontumisajo, kun yhdessä heilutetaan talikoita ja rakennetaan roviota jotta päästään rotta-jarkkoa polttamaan.

Täällä on luultavasti se sama porukka, joka on yleensä ollut viemässä Olli Jokista roviolle, koska kurpitsapää pilasi joukkueen hengen ja toi joukkueeseen häviämisen kulttuurin. Lisäksi jos Olli olisi onnistunut maalipaikoissaan, olisimme juhlineet jo useaa maailmanmestaruutta. Koska sekä Jarkko, että myöskin Olli, ovat pelanneet HIFK:ssa, pilanneet Suomen maajoukkueen menestymismahdollisuudet, tuhonneet unelmamme ja haaveemme, ehdotan että syytämme Suomen jääkiekkoilun alamäestä HIFK:ta.

Saksan kisojen rymistelykenttä, joka herättää vastustajissa kauhua: Vahalahti-Santala-Komarov

-95, nevö forget
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Missä Ruutu onnistui?

Suomella oli kaksi todellista peliä tässä turnauksessa, Kanadaa ja USA:ta vastaan, muut pelit olivat lokakuun runkosarjaa, pakko pelata.

Väite, että Ruutu sekoitti Kanadan peliä on vähintääkin erikoinen. Kanadan joukkue ja tuomarit tunsivat Ruudun metkut, eikä ne aiheuttaneet erikoisemmin sekaannusta. Kahden rankkarin sisään laittaminen tilanteessa, jossa on yhtä paljon paineita, kuin harjoitusten lopussa lauottavilla rankkareilla, ei nosta hänen osakkeitaan yhtään. USA pelissä Ruutu taas sekoitti Suomen pelin lopullisesti idioottimaisella jäähyllä.

Ruudun temput tunnetaan jo liian hyvin. Vastustaja ja varsinkin tuomarit tuntevat ne. Tästä huolimatta Ruutu jatkoi omalla linjallaan ja varmasti jokainen vähänkin jääkiekkoa seuraava katsoja tiesi mitä tapahtuu kun Ruutu luisteli Escheä kohti. Valitettavasti myös tuomari tiesi sen ja kääntyi seuraamaan Ruudun toimintaa.

Ruutu oli Suomen joukkueen kokenutta osastoa. Osastoa, jonka pitäisi nostaa kokemattomien pelaajien tasoa. Pelaajia, jotka valmentaja pistää kentälle silloin kun on tiukka paikka. Pelaajia, jotka nousevat vaihtoaitiossa ylös ja rauhoittavat joukkuetta kun tunteet nousevat liian korkealle. Pelaajia, jotka muistuttavat muille mikä on tärkeintä. Tästä syystä Ruudun paidassa oli A -kirjain. Näiden kokeneiden pelaajien rooli näissä kisoissa oli erittäin tärkeä, koska joukkeemme oli aika heikko tasoinen.

Itse odotin Ruudulta hyvää taklauspeliä, varmaa puolustamista, raatamista alivoimalla ja ennen kaikkea kokeneen pelaajan esimerkkiä joukkueelle. Kaikenlainen hämmentäminen tulee plussana, sitä saa tulla kun siihen on paikkansa. Nyt tämä hämmentäminen nousi pääasiaksi, tuli tyhmiä jäähyjä ja myötähäpeän tunteita sukeltelusta.

Ruutu on älykäs kaveri ja uskoisin hänen analysoivan oman toimintansa näissä kisoissa. Hän varmasti huomaa (tai on jo huomannut, vrt. IL:n juttu) oman toimintansa heikkoudet. Hänen pitää uudistua seuraaviin MM-kisoihin, tämä ei tarkoita pelityylin muuttamista vaan sen päivittämistä.
 

Viljuri

Jäsen
Samoin kuin Bertuzzin tapaus on vaikuttanut koko kiekkokulttuuriin ainakin rapakon toisella puolella, niin ehkä Sean Avery on syönyt Jarkko Ruudun kaltaisten pelimiesten uskottavuutta sekä yleisön että tuomareiden silmissä?

Kun pelataan siinä rajoilla, niin kaikenpuolisen uskottavuuden ylläpitäminen voi olla toisinaan hyvin vaikeata, eivätkä ylilyönnitkään tunnu enää miltään, vrt. Esa Tikkanen pussailemassa vastustajaa. Jos taas haetaan pelkkiä potkispallosta tuttuja heittäytymisiä, niin homma alkaa muuttua niin vaikeaksi, ettei siitä selviä Erkkikään!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelkäsinkin jo, että näiden kisojen jälkipyykki pestäisiin ilman syntipukin etsintää. Pelko oli turha, onhan sitä Jatkoajan perinteistä pidettävä kiinni.

Ruutu teki Kanada-pelissä täysin turhan filmin, koska jäähy olisi Stamkosille tullut joka tapauksessa ilman jäässä makoiluakin. Eilen otti tyhmiä jäähyjä muutkin kuin Ruutu.
 

Pioneer

Jäsen
Yllättävän vähän on puhuttu Jarkko Ruudun hitaudesta. Aiemminhan miehen luistelu on mahdollistanut mainion karvauspelin ja taklaukset. Sveitsissä Ruutu ei enää näyttänyt yksinkertaisesti ehtivän tekemään kumpaakaan.

Ikiaikainen keskustelu siitä, meneekö ikääntyessä ensin kädet vai jalat, jatkuu. Sami Kapasella nimittäin näytti menneen vuorostaan ne kädet (vai pää?).
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Yllättävän vähän on puhuttu Jarkko Ruudun hitaudesta. Aiemminhan miehen luistelu on mahdollistanut mainion karvauspelin ja taklaukset. Sveitsissä Ruutu ei enää näyttänyt yksinkertaisesti ehtivän tekemään kumpaakaan.

Tähän sama. Ja mielestäni Ruutu ei edes pelannut mitään hyviä kisoja, jos vertaa vaikka Komaroviin. Komarov hoiti samat hommat kuin Ruutu, mutta hieman paremmin.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Odotin Ruudulta parempaa, sillä parempaa on aiemmissa kisoissa nähty. Aikaisin päättynyt NHL-kausi oli varmasti jättänyt nälkää, joten ihan perusteettomana en kovempia odotuksia pitänyt. Ei kuitenkaan mikään iso epäonnistuja.

Ihan turha Jarkosta on kuitenkaan tehdä syntipukkia tai pistää maajoukkueuraa pakettiin. Ainakin MM-tasolla Ruutu tulee vielä muutaman vuoden olevan palanen joka kuuluu parhaaseen mahdolliseen joukkueeseen, mikäli vapautuu. MM-kisoihin pitää valita paras mahdollinen joukkue, eikä opintomatkalaisia. Niin kauan kuin Suomesta ei löydy käsiä kolmeen ketjuun, ei kaksi parempaa duunarilaituria edes riitä Ruudun syrjäyttämiseen.

Näitä keskusteluja epäonnistumisista käydään niin kauan kuin Suomen joukkueella on suunnatonta vaikeutta saada hallintaansa näkymään tulostaululla. Ihmeellistä kyllä, aika usein pahiten hampaissa ovat ne saravot ja ruudut, joiden ensisijainen tehtävä roolitetussa joukkueessa ei ole se tehojen tekeminen.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllä Ruudulla on tainnut maine nousta vähän päähän, siltä nuo filmaamiset vaikuttivat. Hämmentämisyritykset menivät yli, ja tuloksena idioottimainen jäähy. Siitä voidaan tietysti keskustella, johtuiko Suomen putoaminen tuosta.

En minäkään Ruudun maajoukkueuraa kokonaan lopettamassa olisi, mutta olympialaisiin ei ole kuitenkaan asiaa. Jokunen MM-turnaus vielä, jos marginaalinen rooli kelpaa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eilen otti tyhmiä jäähyjä muutkin kuin Ruutu.

Ruudun jäähy (molarin kaataminen) oli niin idioottimainen, että sitä ei voi selittää millään. USA:lle kahden miehen ylivoima ja siihen eilinen peli ratkesi. Suomen peli meni ihan sekaisin. Saakohan Jake jotain mielihyvää tuollaisista tempuista? Toivottavasti J.Ruutu ei pelaa enää koskaan ikinä Leijonissa. NHL:ssä sukellelkoon kuin norppa avantoon, se ei mua liikuta.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Jarkko Ruutu oli yksi palanen Suomen erittäin hyvää nelosketjua näissä kisoissa. Siitä sitten vääntämään että kuinka vitun idiootti yms. kaveri onkaan, mutta hyödyllinen jarruketjun pelaaja jokatapauksessa.

Ja selvennyksenä loppuun, Jarkko Ruutu on ihan helvetin älykäs pelaaja. Enkä nyt puhu filmauksista tai kukkahattujen rakastamista rottailuista (itse pidän kyllä, jesjes), vaan ihan jääkiekon pelaamisesta. On todella harvoin väärässä paikassa, puolustaa tunnollisesti ja sijoittuu kiekottomana hyvin. Kiekon kanssa tekee fiksuja ratkaisuja ja omaa jonkun sortin ratkaisupotentiaaliakin, vaikka sitten pelkästään rankkareissa.
 
Mahtaa porukkaa vituttaa, kun J. Ruudun nimi löytyy ensi talvena Vancouveriin lähtevästä joukkueesta.

Mutta kun kerran naama ei tuulipukukansaa miellytä niin minkäs teet.

Nimim. Karjala-lippiksestä kukkahattuun

Se pitää vielä sanoa, että Ruudun kisat eivät aivan putkeen menneet. Tuntuu hieman siltä, että Jaken on kuitenkin vaikea miellyttää vaikka jollain tavalla nappikisat tulisikin. Jos filmaa jäähyjä myös vastustajalle - itkua. Jos taklaa vastustajan tähden paskaksi - itkua.

Jos Ruudulta joku odottaa jotain maaleja tyytyväisyyden takeeksi, niin miksei samantien ristiinnaulita Hakkia, Immosta, Hytöstä...
 

PJx

Jäsen
Tuntuu hieman siltä, että Jaken on kuitenkin vaikea miellyttää vaikka jollain tavalla nappikisat tulisikin. Jos filmaa jäähyjä myös vastustajalle - itkua. Jos taklaa vastustajan tähden paskaksi - itkua.
Turhaa kitinää: Kanada-peliin saakka olin miehen panokseen melkoisen tyytyväinen. Kanada-pelin epäonnistuneen filmauksen katsoin läpi sormien - ei aina mene ihan putkeen. USA-peli menikin sitten niin pahasti vihkoon, ettei sillä asenteella miehellä ole mitään käyttöä voittavassa joukkueessa.

Kyllä Ruudulla ja Komarovilla on käyttöä joukkueessa, mutta näissä paras yhdestä otteluissa ei hihna saa päästä luistamaan. Ei rotan roolia voi kasvattaa määräänsä suuremmaksi.

Jos mies viitsii vähän funtsata sitä, mikä toimii ja "edistää peliä" ja mistä performansseista joukkue hyötyy, niin terve tuloa minun joukkueeseen. Nyt jokin muu, kuin pelaaminen joukkueelle, vei liian suuren huomion (kilpailutilanne Komarovin kanssa?)
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niin tyypillistä suomalaista mentaliteettia tämä yhden pelaajan haukkuminen - Jarkko otti typerän jäähyn, siltikin peli oli vasta 1-1 tuon alivoiman jälkeen ja ajallisesti peli oli noin puolivälissä. Ei Jarkko tainnut olla kummallakaan kerralla edes kentällä kun Jenkit iski muutaman minuutin sisään 1-2 ja 1-3 maalit. Joukkue siellä paskoi totutusti housuihinsa heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen vaikka peli oli siihen asti ollut ihan täysin näpeissä. Vain Suomi osaa tämän otteen totaalisen menettämisen, se on ilmeisesti sitä perinnettä jota Shedden ei olisi saanut olla edes yrittämässä poistaa. No nyt on valtakunnassa taas kaikki hyvin, Suomi-kiekko on palannut takaisin huipulle. Hyvä Jalonen ja hienoa Leijonat!!
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Omassa roolissaan ehkä maailman parhaita ja muutenkin hyvä pelaaja...

...mutta...

...välillä tuntuu siltä, että Ruudulle on tärkeämpää esittää, tuoda itseään omalla tavallaan esille ja todistaa jotain, kuin se, että hän haluaisi aidosti olla toiminnallaan hyödyllinen joukkueelle.

Jos Ruudun toiminta ei ole joukkuetta hyödyntävää, hänestä ei ole kuin haittaa. Mihinkään välimaastoon tuo pelaaja ei mahdu. On vain joko "pirusti haittaa" tai "pirusti hyötyä".

Ruutua kehutaan loistavaksi joukkuepelaajaksi, mutta jos touhu menee esittämiseksi ja oman edun ajamiseksi, menee homma täysin vihkoon.

Ei tämä homma silti Ruutuun kaatunut... eikä Jaloseen.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Niin tyypillistä suomalaista mentaliteettia tämä yhden pelaajan haukkuminen - Jarkko otti typerän jäähyn, siltikin peli oli vasta 1-1 tuon alivoiman jälkeen ja ajallisesti peli oli noin puolivälissä.
No Jukka Jalostako siitä idioottimaisesta jäähystä pitäisi syyttää? Eihän tuo nyt mitään lopullista tuhoa aiheuttanut, mutta aika pahaa vauriota koko joukkueelle kuitenkin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No Jukka Jalostako siitä idioottimaisesta jäähystä pitäisi syyttää? Eihän tuo nyt mitään lopullista tuhoa aiheuttanut, mutta aika pahaa vauriota koko joukkueelle kuitenkin.

Minä syyttäisin enemmän tuosta Lehtosta, joka otti Suomen ylivoiman aikana aivan turhan jäähyn. Se yhdistettynä Ruudun typerään jäähyyn aiheutti Suomelle 2 miehen alivoiman jonka Jenkit hyödynsi viimeisillä sekunneilla (molemmat jäähyt loppuivat maaliin, toinen kerkesi just loppua ja toinen kuittautu maalista). Ei yksi vastustajan yv-maali voi sotkea peliä noin jos päävalmentajalla olisi ollut joukkue näpeissään.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Minä syyttäisin enemmän tuosta Lehtosta, joka otti Suomen ylivoiman aikana aivan turhan jäähyn.
Mielenkiintoinen näkökulma, syytät siis Lehtosta Jarkko Ruudun idioottimaisesta jäähystä. No, ei kai tuossa mitään uutta ole, kun kysymys on sinusta ja sinun jutuistasi.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Omassa roolissaan ehkä maailman parhaita ja muutenkin hyvä pelaaja...

Kyllähän Jarkko Ruutu on Jarkko Ruudun roolissa maailman paras, ei siinä mitään. Hyvä pelaaja, mutta ei Pittsburgh olisi Ruutua pois päästänyt, jos hän olisi jotenkin erityinen. Ihan perus nelosketjun pelaaja.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Höh. Vastustajan maalia kohti 50 torjuttua laukausta, joista tehdään kaksi maalia. Sitä edellisessä pelissä sama homma, kolme maalia. Sitä edellisessä pelissä sama homma, yksi maali. ~150 laukausta, kuusi maalia normaalilla peliajalla.

Jarkko Ruutu tekee sitä työtä, mitä varten hänet on sinne valittu. Hämmentää, ärsyttää, raivostuttaa ja joo, kyllä vaan, joskus niistä tilanteista tulee jäähyjä. Tämä ei tullut Jaloselle varmaankaan yllätyksenä. Tuskin tuli kenellekään, joka jääkiekkoa seuraa. Mutta toki Jakelle kenkää, niin kaikki on taas hyvin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös