Jouluaamuna...
Heräsin kahdeksalta hyvien yöunien jälkeen joulun viettoon. Katsoin ikkunasta ulos ja huomasin, että kaikki lumet olivat sulaneet pois ja suurella vaivalla lasten kanssa tehdyt lumipallo- ja jäälyhdyt siinä samalla. Kynttilät törröttivät sammuneina pihakivetyksen reunoilla. Satoi vettä. Tienvarresta oli näköjään koiranpaskat paljastuneet lumen alta. Ei paljon koiranulkoiluttajia kiinnosta kerätä koiriensa jätöksiä, totesin vaimolleni ja lapsilleni, jotka olivat myöskin heränneet.
Aloin keittämään aamukahveja, kun huomasin, että kahvi on loppu. siis miten voi olla kahvi loppu, vaikka oltiin justiinsa kiikutettu paikalliseen Prismaan satoja euroja ruokaostoksien takia? Onneksi kaupat on aattonakin auki. joten eikun kamat päälle ja kauppaan. Vaimo jäi keittämään perinteistä riisipuuroa keittiöön ja lapset pakkautuivat olohuoneeseen Joulupukin kuumaa linjaa katsomaan. Itse olisin halunnut katsoa Susanna Lainetta kuusiensa keskellä vaikka koko lähetyksen ajan, mutta kahvinhakureissu kutsui. Vesipisarat olivat kastelleet olohuoneen ikkunan.
Hyppäsin ratin taakse ja lähdin ajelemaan lähikauppaa kohti. Parin sadan metrin päässä auto alkoi puoltamaan kohti ojaa ja pysähdyin nopeasti tien viereen. Vänkärin puolen etukumissa oli enemmän ilmaa yläpuolella kuin alapuolella. Vettä satoi edelleen. Takakontti auki ja vararengasta ja työkaluja kaivamaan sieltä esiin. Rengas löytyi, mutta tunkkia ja ristikkoavainta ei löytynyt mistään. Sitten välähti. Nehän ovat autotallissa, mihin jätin ne marraskuun alussa renkaanvaihdon yhteydessä. Onneksi en ollut kauempana kotoa ajattelin ja lähdin kävelemään kohti autotallia. Vesisade tuntui pikkuisen yltyvän.
Saatuani työkalut haettua, loppu olikin helppoa. Tunkilla auto ylös, rengas irti ja vararengas tilalle. Kamat takakonttiin ja kauppaan. Kaupan pihalla maski naamalle ja kahvin ostoon. Maski kerkesi hieman kastua sateessa, mutta onneksi vain vähäsen. kahvi löytyi tutulta paikaltaan ja olikin ilokseni tarjouksessa. Hymyilin matkalla kassajonoon, jossa ei ollutkaan kuin pari ihmistä ennen minua pienten ostostensa kanssa. Naapurin mukava eläkeläispariskunta olikin näköjään ensimmäisenä tarkistuttamassa koko vuoden Lotto-rivejään. Myyjällä oli ainakin viisi senttiä paksu kuponkinippu kädessään ja hän lappoi lappuja koneeseen minkä kerkesi. Katselin kaupan ikkunasta yltyvää vesisadetta ja totesin rauhallisesti itselleni, ettei tässä mikään kiire ole. Lomallahan sitä ollaan ja jouluakin on vielä pitkälti jäljellä. Ehtiihän sen aamukahvin juoda hieman myöhemmin. Eläkeläispariskunta sai ostoksensa hoidettua, vaikka hidastahan se vähän oli. Varsinkin, kun he maksoivat kolikoilla, joita oli vuoden aikana kertynyt kukkaron pohjalle.
Edelläni oleva naapurin Samedi sai ostoksensa ripeästi hoidettua. Oli oma vuoroni. Aloin kaivamaan taskusta lompakkoa, eikä se ollut siellä. Eikä missään muussakaan taskussa. Taakseni alkoi kertyä yhä enemmän jonoa. Änkytin kassaneidille unohtaneeni lompakon kotiin. Onneksi tutulla kassaneidillä peliäly oli kohdallaan ja hän näki, kuinka edessään seisova märkä, nolostuneen punainen ja ahdistuneen näköinen mies kaipaisi hieman piristystä päivään, niin hän sanoi, että voin käydä maksamassa kahvin myöhemmin. Ilmeeni ilostui ja kiitin vuolaasti ja toivotin isoon ääneen hyvät joulut kaikille takanani seisoneille ihmisille sekä kassaneidille. Juoksin autolle ja hurruuttelin kotiin kahvin keittoon. Reinot ehtivät vähän kastua, koska lätäköt kaupan pihalla olivat jo melko suuria sateen yllyttyä entisestään.
Kotona tilanne oli rauhallinen. Vaimo ja lapset olivat jo puuronsa syöneet ja vaimo istuikin viehättävän näköisenä kahvittelemassa aamutakin rintamus ehkä hieman liian avonaisena. Tunsin jotain tapahtuvan sepalukseni takana. Kahvin hän oli ottanut esiin kaapista, johon olin sen itse edellisenä päivänä laittanut. Oli kuulemma yrittänyt soittaa minulle perään, mutta puhelin hälytti eteisen peilipöydällä, koska olin unohtanut sen kiireissäni siihen. Huokaisin syvään, lämmitin puuron mikrossa ja otin kahvia ja istuin pöydän ääreen syömään. Vesisade jatkui ulkona...
