HIFK tilinpäätös 04-05, milloin?

  • 48 742
  • 279

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisessä Metrossa oli mielenkiintoinen Mobergin haastattelu. Sisälsi paljon muutakin kuin talousasiaa, mutta talouspuolelta Moberg totesi, että oma pääoma on tarkoitus palauttaa entiselle tasolleen seuraavan kolmen vuoden aikana. Moberg totesi itsestään selvän asian, että viime tilikausi oli todella huono, mutta IFK on niin vakavarainen, että talous kestää. Tällä tilikaudella on tavoitteena €300k voitto, ja kolmena vuotena yhteensä €1.000.000.

Eli tämän perusteella voisi tulkita, että omaa pääomaa ei paranneta hakemalla ulkopuolista pääomaa, eikä myöskään yhdistyksellä ole mitään rahaa jemmassa, jolla voitaisiin nostaa oma pääoma jälleen hyvälle tasolle.

Eli seuraavina kausina saa tottua huomattavasti järkevämpään taloudenhoitoon kuin viime kausina. On aika helppo vetää yhtäläisyysmerkki taloudenparannusohjelman ja mm. Whiten pitämisen suhteen: lienee täysin selvää, ettei IFK:lla ole nyt varaa potkia pelaajia pihalle, ennen kuin löytyy uusi työnantaja joka ostaa sopimuksen sellaisenaan itselleen. Tämä on tietysti järkevää taloudenhoitoa, mutta edellyttää myös selvää parannusta ulkomaalaishankintojen onnistumisprosenttiin. Ja voi myös olla, että saadaan jatkossakin tottua Hyvösten ja Santaloiden menoa naapuriin: jos tappiota ei voi tehdä, ei myöskään kesken kauden voi tehdä riskialttiita hankintoja, jotka ylittävät pelaajabudjetin. Tosin silti edelleen täytyy ihmetellä, jos IFK:n ilmoitettu pelaajabudjetti on jo kokonaisuudessaan käytetty nykyiseen miehistöön.

Joka tapauksessa kalliiksi tuli viime kaudella NHL-starojen näkeminen ja Lukolle tippuminen, ja se tulee varmasti näkymään seuraavien vuosien joukkueissa.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
TimeOut

Jermu kirjoitti:
Eilisessä Metrossa oli mielenkiintoinen Mobergin haastattelu. Sisälsi paljon muutakin kuin talousasiaa, mutta talouspuolelta Moberg totesi, että oma pääoma on tarkoitus palauttaa entiselle tasolleen seuraavan kolmen vuoden aikana. Moberg totesi itsestään selvän asian, että viime tilikausi oli todella huono, mutta IFK on niin vakavarainen, että talous kestää. Tällä tilikaudella on tavoitteena €300k voitto, ja kolmena vuotena yhteensä €1.000.000.

Eli tämän perusteella voisi tulkita, että omaa pääomaa ei paranneta hakemalla ulkopuolista pääomaa, eikä myöskään yhdistyksellä ole mitään rahaa jemmassa, jolla voitaisiin nostaa oma pääoma jälleen hyvälle tasolle.
En lukenut tätä Metron haastattelua, mutta olisiko se otettu suoraan lauantain Nelosen TimeOut -ohjelmasta. Siinä oli Moberg vieraana, ja jutusteli samoista asioista. Niin kuin täälläkin on todettu, vastuussa viime kauden riskinotosta ja siitä seuranneesta taloudellisista tappioista on koko hallitus Matikaisen lisäksi. Moberg kertoi, että Ligaföreningen HIFK rf:n 9-henkinen (?) hallitus valitsee osakeyhtiön 3-henkisen hallituksen.

Korjataan sen verran Jermun viestiä, että "viime tilikausi oli todella huono, mutta IFK OLI niin vakavarainen, että talous kesti." Eli IFK:n omavaraisuusaste ei enää ole mikään hyvä (15,7%), ja sitä yritetään nyt korjata seuraavan kolmen vuoden aikana 1M€:lla, niin kuin mainitsitkin.

Tämä varmaan tarkoittaa tarkan markan aikoja, niin kuin on jo vähän ollut nähtävissäkin. Ja tämä myös tarkoittaa sitä, että IFK:lla ei taida olla lähitulevaisuudessa aikomusta ostaa jäähallia itselleen.

Hieman off-topic kysymys, mutta onko kenelläkään tietoa, keitä Ligaföreningen HIFK rf:n hallituksessa istuu? Varmat nimet taitaa olla Heino ja Nybondas. Moberg, Salmelainen?
 

JanJ

Jäsen
Jake74 kirjoitti:
Hieman off-topic kysymys, mutta onko kenelläkään tietoa, keitä Ligaföreningen HIFK rf:n hallituksessa istuu? Varmat nimet taitaa olla Heino ja Nybondas. Moberg, Salmelainen?
Puheenjohtaja Heino
Sihteeri Matikainen
Moberg
Muita en muista ulkoa. Ei kuitenkaan Salmelainen tai Nybondas.

Edit. Nimet muuten löytyy Metron jutusta. Kaivakaas se esille.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
JanJ kirjoitti:
Puheenjohtaja Heino
Sihteeri Matikainen
Moberg
Muita en muista ulkoa. Ei kuitenkaan Salmelainen tai Nybondas.
HIFK:n kotisivut ovat ainakin Nybondasin suhteen eri mieltä kanssasi:

Ligaföreningen HIFK rf:n hallituksessa vuodesta 1992, nykyisin sen varapuheenjohtaja.

edit: Tarkistin Metron jutun ja siinä mainitaan vain Oy:n hallituksen kokoonpano (puheenjohtaja Tuohimaa, Heino ja Moberg + Matikainen sihteerinä). Kysehän oli ry:n hallituksesta - siinä Heino toimii pj:nä ja minunkin muistaakseni yksi jäsenistä on Salmelainen.
 
Viimeksi muokattu:

JanJ

Jäsen
OldTimeHockey kirjoitti:
HIFK:n kotisivut ovat ainakin Nybondasin suhteen eri mieltä kanssasi:

Ligaföreningen HIFK rf:n hallituksessa vuodesta 1992, nykyisin sen varapuheenjohtaja.

edit: Tarkistin Metron jutun ja siinä mainitaan vain Oy:n hallituksen kokoonpano (puheenjohtaja Tuohimaa, Heino ja Moberg + Matikainen sihteerinä). Kysehän oli ry:n hallituksesta - siinä Heino toimii pj:nä ja minunkin muistaakseni yksi jäsenistä on Salmelainen.
Tsah, luulin puhuvani asiaa mutta muisti olikin hatara ja lyhyt. Koska tajusin nimenomaan rf:n ja ab:n hallituksien erot. No, hyvä että oikaisit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös