Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 138 410
  • 10 753

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Enhän niin ole väittänyt.
Sosialisoinnilla on myös määritelmä ”to constitute on a socialistic basis”. sosialistisella periaatteella toimivan terveydenhuollon järjestää valtio ja sillä ei ole kilpailua.

Veikeää maalitolppien siirtelyä. Edellisessä viestissä kirjoitit pakkososialisoinnoista ja nyt sitten annat pelkän sosialisoinnin määritelmän. Perinteisestihän pakkososialisoinnilla on tarkoitettu sen kaltaisia tilanteita, joissa yksityisomisteinen yritys, tontti tai kiinteistö otetaan valtion haltuun pakkoon perustuen.

Enkä kyllä ole huomannut, että demareiden silmissä valtion olisi pakko järjestää terveydenhuolto. Myön maakunta näyttäisi kelpaavan ihan hyvin. Enkä kyllä ole huomannut, että SDP pyrkisi estämään yirtysten välistä kilpailua.
 
ei saa samoja palveluita. Jos menee Diacoriin tai Pihlajalinnaan (entinen Dextra), voi netistä katsoa vapaan ajan ja on siellä 15 minuutin päästä. Sitten vilauttaa jotain korttia automaatilla ja menee oven taakse odottamaan. Kohta kutsutaan vastaanotolle ja sen jälkeen asia selvitetään äkkiä ja sieltä pääsee pois. Julkisella puolella aikaa vastaanotolle ei ole heti, vaan pitää mennä jonnekin poliklinikalle jonottamaan ja jos oletetaan esim. että henkiiö laskee sen jonottamisen maksavan hänelle vaikkapa sata euroa tunti niin viidessä tunnissa tuhlaa jo 500 euroa. Silloin se ei ole sama palvelu.
No oma näkemykseni on, että palvelu on pääpiirteittäin sama mutta yksityisellä palvelun saa mahdollisesti nopeammin ja tästä kai siinä yksityisellä käymisestä maksetaankin.
Mutta ilmeisesti sinustakaan siis tuollaista epäoikeudenmukaisuusongelmaa ei kuitenkaan ole koska mielestäsi palvelut julkisella ja yksityisellä eivät olekaan samat ja näin ollen yksityistä käyttävät maksavat eri palvelusta?
Tämän hetken tilanne on yksityisiä palveluita käyttäville epäoikeudenmukainen, sillä he maksavat kaksinkertaisesti ne palvelut ja kokoomus oikeudenmukaisuuden puolustajana haluaa korjata ko. epäkohdan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oleellista on se, että nykyisellä uudistuksella ei ole mitään tekemistä palveluiden yksityistämisen kanssa.

Sekoilet edelleen. Juurihan selvitin sinulle, että ihminen voi itse valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden joukosta. Osa mahdollisuuksista on ollut käytössä jo nyt.

Pikemminkin päinvastoin käynee, yhä vähemmän tapahtunee markkinatalouteen perustuvaa liiketoimintaa sosiaali- ja terveyspuolella, eli sellaista, jossa potilas itse maksaa merkittävän osan kustannuksista.

Kuinkahan monta kertaa sinulle täytyy avata, että Suomessa potikas maksaa tällä hetkellä kaikissa tapauksissa merkittävän osan kustannuksista itse? Verorahoin maksetut kustannukset ovat maksettuja kustannuksia siinä kuin jokin muu tapa.

Nykyisellään varakkaat ihmiset maksavat sekä veroja että kustantavat merkittäviltä osin omat lääkärikäyntinsä, koska eivät halua jonottaa julkiselle tai ideologisista syistä pitävät yksityistä parempana. Sen voin hyvin ymmärtää, että systeemi tuntuu tuon varakkaan silmissä epämielekkäältä. Sitä taas en ymmärrä, että jokin puolue haluaa siirtää nuo lääkärikäynnit enenevissä määrin julkisen sektorin kustannettavaksi ja samaan aikaan höpisee säästöistä.

Tulipunaista vassarimeininkiä parhaimmillaan! Kun rikkaiden maksamilla veroilla kustannetaan palvelut, niiden käyttäminen tulisi kieltää suurimmalta maksajalta. Taikaseinä ei toimi tässäkään. Ei ole mitään julkista sektoria, joka kustantaisi rikkaiden lääkärikäynnit. On vain ne, jotka ovat nettomaksajia ja ne, jotka ovat nettosaajia.

Säästöjä tulee ottaa halpuuttamalla koko julkinen sektori.Tällöin päästään kenties tilanteeseen, jossa keskituloinen tai vähän sen yli ansaitseva palkansaaja ei maksa Ruotsiin verrattuna kuutta (6) prosenttiyksikköä enemmän veroa ja hitusen enemmän tienaavat vielä solidaarisuusveroa kaiken päälle.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sekoilet edelleen. Juurihan selvitin sinulle, että ihminen voi itse valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden joukosta. Osa mahdollisuuksista on ollut käytössä jo nyt.

Väännetään nyt vielä kerran rautalangasta. Yksityistäminen on sitä, että julkinen sektori luopuu kustantamasta jotain palvelua, ulkoistaminen taas sitä, että palvelu tuotetaan yksityisin voimin, mutta julkinen sektori maksaa viulut. Voit sitten itse päätellä, kumpi termi on osuvampi kuvaamaan nyt vireillä olevan uudistuksen sisältöä..

Kuinkahan monta kertaa sinulle täytyy avata, että Suomessa potikas maksaa tällä hetkellä kaikissa tapauksissa merkittävän osan kustannuksista itse? Verorahoin maksetut kustannukset ovat maksettuja kustannuksia siinä kuin jokin muu tapa.

Ei tarvi avata kertaakaan. Sinulle taas ilmeisesti täytyy kertoa, että välillinen ja välitön kustantaminen eivät ole sama asia, kun höpöttelet niitä näitä yksinkertaisesta asiasta.

Tulipunaista vassarimeininkiä parhaimmillaan! Kun rikkaiden maksamilla veroilla kustannetaan palvelut, niiden käyttäminen tulisi kieltää suurimmalta maksajalta. Taikaseinä ei toimi tässäkään. Ei ole mitään julkista sektoria, joka kustantaisi rikkaiden lääkärikäynnit. On vain ne, jotka ovat nettomaksajia ja ne, jotka ovat nettosaajia.

Missä kohtaa on kielletty varakkaita ihmisiä käyttämästä julkisia sotepalveluita? Väitän, että kyse on vain ja ainoastaan paskapuheesta sinun taholtasi.

Siinä sen sijaan olet oikeassa, että taikaseinä ei toimi tässäkään. Siksi ihmettelenkin kokoomuslaisten vimmaa lisätä julkisia menoja tältä osin.

Säästöjä tulee ottaa halpuuttamalla koko julkinen sektori.

Konkretiaa kiitos. Onko ulkoistaminen se avainsana tässä? Jonkun näkemäni tilaston mukaan Suomessa on suhteessa vähiten valtion virkamiehiä koko EU-alueella. Siitä huolimatta valtion talous on huomattavasti heikommin tasapainossa kuin silloin, kun meillä vielä arvostettiin virkavastuulla tehtyä työtä enemmän kuin julkistaloutta laskuttavia konsultteja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Väännetään nyt vielä kerran rautalangasta. Yksityistäminen on sitä, että julkinen sektori luopuu kustantamasta jotain palvelua, ulkoistaminen taas sitä, että palvelu tuotetaan yksityisin voimin, mutta julkinen sektori maksaa viulut. Voit sitten itse päätellä, kumpi termi on osuvampi kuvaamaan nyt vireillä olevan uudistuksen sisältöä...

Hourintasi jatkuu. Kyse on - ihan virallisesti - tasan siitä, minkä kirjoitin: ihminen voi itse valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden joukosta. Osa mahdollisuuksista on ollut käytössä jo nyt

Ei tarvi avata kertaakaan. Sinulle taas ilmeisesti täytyy kertoa, että välillinen ja välitön kustantaminen eivät ole sama asia, kun höpöttelet niitä näitä yksinkertaisesta asiasta.

Huomasit vihdoin ajelleesi jo aamulla miinaan. Piti tosin kahteen kertaan se miina näyttää.

Missä kohtaa on kielletty varakkaita ihmisiä käyttämästä julkisia sotepalveluita? Väitän, että kyse on vain ja ainoastaan paskapuheesta sinun taholtasi.

Varmaan ymmärsit kontekstin: sen ydin on vassariajattelussa: koska rikkaat eivät juuri käytä julkisia terveyspalveluita, tämä täytyy olla sanktioitua jatkossakin. Aivan kuten sinä itse kirjoitat:

Sitä taas en ymmärrä, että jokin puolue haluaa siirtää nuo lääkärikäynnit enenevissä määrin julkisen sektorin kustannettavaksi

Ihan perusasiat sekaisin. Eihän mikään puoluea halua siirtää lääkärikäyntejä julkisen sektorin kannettavaksi. Avasin jo monta kertaa, että ei ole mitään julkista sektoria, jonka seinästä revitään rahaa. On vain nettomaksajia ja nettosaajia. On kohtuullista, että myös nettomaksajalla on oikeus esimerkiksi palveluseteliin terveydenhoitomenoissa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hallituspuolueet hyväksyivät soten lausuntokierrosta varten ja kierros käydään marraskuusta alkaen. Alla YLE:n käsitys, mistä valinnanvapaudessa on kysymys:

Mitä soten valinnanvapaus tarkoittaa? – Katso tästä rautalankamalli | Yle Uutiset | yle.fi

Ei huonolta vaikuta, mutta onhan tuo malli tuhoisa vasemmistolle. Rinteen mukaan yksityiset yritykset tekevät sillä voittoa. Vassarien eduskuntaryhmän puheejohtajan mukaan malli avaa markkinat lopullisesti, josta sitten kärsitään.

Kokemukseni mukaan yhteiskunnassa tapahtuu yleensä oikeita ja hyviä asioita, jos Rinne ja Li/Pekonen ovat sitä vastaan.

e: Li olikin kommentoinut demarien lehdessä: hallituksen sote on Kokoomuksen sekoilua.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hourintasi jatkuu. Kyse on - ihan virallisesti - tasan siitä, minkä kirjoitin: ihminen voi itse valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden joukosta. Osa mahdollisuuksista on ollut käytössä jo nyt

Jankkaaminen on retorisena keinona kohtuullisen raskas. Eikä tuo jankkaaminen muuta sitä, että itse aiemmin hourailit, kun sekoitit yksityistämisen ulkoistamiseen.

Huomasit vihdoin ajelleesi jo aamulla miinaan. Piti tosin kahteen kertaan se miina näyttää.

Höpsis.

Varmaan ymmärsit kontekstin: sen ydin on vassariajattelussa: koska rikkaat eivät juuri käytä julkisia terveyspalveluita, tämä täytyy olla sanktioitua jatkossakin. Aivan kuten sinä itse kirjoitat:

Paskapuheen ja olkiukkoilun kohdalla ei ole syytä mitään kontekstia ymmärtää. Full perseestä joka tapauksessa.

Mitähän vittua mahdat nyt tarkoittaa tuolla sanktioinnilla?

Ihan perusasiat sekaisin. Eihän mikään puoluea halua siirtää lääkärikäyntejä julkisen sektorin kannettavaksi. Avasin jo monta kertaa, että ei ole mitään julkista sektoria, jonka seinästä revitään rahaa.

Käytännössähän tässä tapahtuu juurikin siten, että yksityisten sotefirmojen asiakkaiden laskut kuittaa enenevissä määrin julkinen sektori, käytännössä siis maakunta.

Tuo on sitten joko vaihtoehtoisen totuuden lietsontaa tahi sangen outoa filosofista pohdiskelua, jos pyrit kieltämään kokonaan julkioikeudellisten toimijoiden olemassaolon tahi sen, että julkisoikeudellisilla toimijoilla on omia varoja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jankkaaminen on retorisena keinona kohtuullisen raskas. Eikä tuo jankkaaminen muuta sitä, että itse aiemmin hourailit, kun sekoitit yksityistämisen ulkoistamiseen..

Sinun mielestäsi. Kun "väärinymmärryksesi" toit esille, korjasin sen heti seuraavalla viestilläni:

valinnanvapauden perusidea on, että ihminen voi itse valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden joukosta. Osa mahdollisuuksista on ollut käytössä jo nyt.

Huolimatta yllä olevasta, jossa yksityisen palvelutuottajan rooli käy hyvin selville, jatkoit samaa olkiukon kasaamista ja painimistasi tuttuun tapaasi viesti toisensa perään.

Paskapuheen ja olkiukkoilun kohdalla ei ole syytä mitään kontekstia ymmärtää. Full perseestä joka tapauksessa. Mitähän vittua mahdat nyt tarkoittaa tuolla sanktioinnilla?

Koville ottaa kun vassaripropagandaasi puututaan. Tässä kierroksen valitut palat sinulta:

Sitä taas on vaikeaa ymmärtää vastuullisena veronmaksajana, miksi kokoomus haluaa väkisin siirtää varakkaiden ihmisten lääkärikäynnit julkisen sektorin maksettavaksi, kun nyt he pääasiassa itse kustantavat hoitonsa. Ei siinä ainakaan julkisen talouden tasapinosta piitata.

Nykyisellään varakkaat ihmiset maksavat sekä veroja että kustantavat merkittäviltä osin omat lääkärikäyntinsä, koska eivät halua jonottaa julkiselle tai ideologisista syistä pitävät yksityistä parempana. Sen voin hyvin ymmärtää, että systeemi tuntuu tuon varakkaan silmissä epämielekkäältä. Sitä taas en ymmärrä, että jokin puolue haluaa siirtää nuo lääkärikäynnit enenevissä määrin julkisen sektorin kustannettavaksi ja samaan aikaan höpisee säästöistä

Viimeisen kerran: ei ole taikaseinää nimeltä julkinen sektori. Julkisen sektorin tulot koostuvat mm. veroista. Parhaiten ansaitseva 10 prosenttia maksaa ansiotuloverokertymästä noin 70 prosenttia. Myös heillä tulee olla jatkossa käytössään toimiva terveydenhuolto esimerkiksi palvelusetelin kautta, jota he itse rahoittavat maksamillaan veroilla.

Siinäpä osaltani.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näin juuri. Itse olen tosin sitä mieltä, että ongelma on laajempi kuin yksittäinen Kokoomuksen ministeri. Nähdäkseni kyseisen puolueen kaikki ministerit ja muut avainhenkilöt on valjastettu ajamaan ensisijaisesti globalistien ja ulkomaisen suurpääoman etuja.
Mitenköhän tämäkin vuodatus pitäisi tulkita?
Onko suomalaisten toimijoiden kilpailukyky niin surkea että vapaaseen kilpailtuun markkinatalouteen siirtyminen tarkoitaa automaattisesti sitä että ulkomaalaiset toimijat voittavat? Jos näin niin asiaan voi suhtautua monella tavalla. Joko ollaan tyytyväisiä, että näin saadaan ainakin parempia ja edullisempia palveluita ulkomaisilta toimijoilta kuin nyt, tai jos Suomessa verotus on niin tolkutonta, että sen kanssa ei voi pärjätä, niin sitten verotusta tulee keventää. Protektionismi ja kommunismi ovat joka tapauksessa häviäviä vaihtoehtoja (joskin julkisissa palveluissa on omia erinomaisia puoliaan)

Koomisinta vuodatuksessa on kuitenkin, että siinä kompattiin palstan puolivirallista kepun pää-äänenkannattajaa ja ehkä ainoaa siviiliä missään, joka on maakuntamallia kehunut,
. ironia asiantuntijoiden sivuuttamisesta päätöksenteossa ei voisi asiassa olla paksumpaa!

Jos meillä on kolme vaihtoehtoa:
Kepu joka ajaa kaikkein härskeimmin ja itsekkäämmiksi omien isäntiensä etuja
Demarit jotka ajavat tehottomuutta, julkisen sektorin paisuttamista ja byrokratiaa
Ja kokoomus joka ajaa markkinataloutta, niin valinnan pitäisi olla helppo.
Choose life.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeisen kerran: ei ole taikaseinää nimeltä julkinen sektori. Julkisen sektorin tulot koostuvat mm. veroista. Parhaiten ansaitseva 10 prosenttia maksaa ansiotuloverokertymästä noin 70 prosenttia. Myös heillä tulee olla jatkossa käytössään toimiva terveydenhuolto esimerkiksi palvelusetelin kautta, jota he itse rahoittavat maksamillaan veroilla.
Eikö heillä ole tälläkin hetkellä ne ihan samat julkiset palvelut käytössä kuin kaikilla muillakin? Vai pitäisikö tuon 10% saada mielestäsi jotakin erityisempää terveydenhuoltoa koska maksavat suurimman osan veroista? Se, että joku haluaa käyttää lisänä (tai pelkästään) yksityisiä palveluita ja maksaa siitä vielä enemmän, on ihan jokaisen oma valinta. Selvää on myös se, että tuo valinnanvapaus tulee johtamaan entistä suurempiin terveydenhoidon kustannuksiin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nuo virkamiesten vuotamat tiedot, että Risikko käy neuvotteluiden tauoilla soittamassa lobbarifirmoille ja palaa sitten mielipiteen kanssa pöytään, ovat kyllä hupaisia. Se että yksittäisillä firmoilla on erittäin merkittävä panos lainvalmistelussa ei aina ole kauheasti markkinataloutta ja tehokasta kilpailua edistävä asia, tiedoksi myös @dana77 :lle. Hymiö.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viimeisen kerran: ei ole taikaseinää nimeltä julkinen sektori. Julkisen sektorin tulot koostuvat mm. veroista. Parhaiten ansaitseva 10 prosenttia maksaa ansiotuloverokertymästä noin 70 prosenttia. Myös heillä tulee olla jatkossa käytössään toimiva terveydenhuolto esimerkiksi palvelusetelin kautta, jota he itse rahoittavat maksamillaan veroilla.

Siinäpä osaltani.

Toki ne tulot mahdollistuvat hyvin pitkälti julkisen sektorin tuottamien palveluiden ja sen ylläpitämän infrastruktuurin ansiosta. On räikeätä älyllistä epärehellisyyttä nähdä julkinen sektori pelkkänä menoeränä - hyvin monessa asiassa se on avaintekijä kilpailykyvyllemme.
 
Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Mitenköhän tämäkin vuodatus pitäisi tulkita?
Onko suomalaisten toimijoiden kilpailukyky niin surkea että vapaaseen kilpailtuun markkinatalouteen siirtyminen tarkoitaa automaattisesti sitä että ulkomaalaiset toimijat voittavat?

Minulle käy sekä valinnanvapaus että maakuntamalli tietyillä edellytyksillä. Tärkeimpinä esimerkkeinä mainittakoon, että Suomessa syntyneet(veronmaksajien rahoilla tehdyt) voitot verotetaan Suomessa. Suomeksi sanottuna siis ne aukot tukitaan, jotka mahdollistavat nykyisenkaltaisen verosuunnittelun. Soteuudistuksen myötä myös kokonaiskustannusten pitää laskea. Tarkoitan siis sitä, että jos vanha systeemi kustansi julkiselle taloudelle kaikkineen x euroa, niin uusi systeemi kustantaa korkeintaan x-y euroa, jossa y:n arvo on positiivinen. Lisäksi maakuntien määrää tulisi nyt esillä olevasta määrästä supistaa. Ei ole mielestäni kohtuuttoman kovat edellytykset.

Sanottakoon lopuksi, etten usko näistä ainoankaan ehdon toteutuvan. Olen toki positiivisesti yllättynyt, jos erehdyn tässä pahasti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikö heillä ole tälläkin hetkellä ne ihan samat julkiset palvelut käytössä kuin kaikilla muillakin? Vai pitäisikö tuon 10% saada mielestäsi jotakin erityisempää terveydenhuoltoa koska maksavat suurimman osan veroista?

Kysymys ei ole siitä, että rikkaiden pitäisi saada erityisempää terveydenhoitoa. Kysymys on siitä, että jokaisen suomalaisen tulisi saada edullisempaa ja laadullisesti parempaa terveydenhoitoa. Yksityinen toimija tuottaa terveydenhuoltopalveluita monessa eri terveydenhoidon sektorissa halvemalla.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki ne tulot mahdollistuvat hyvin pitkälti julkisen sektorin tuottamien palveluiden ja sen ylläpitämän infrastruktuurin ansiosta. On räikeätä älyllistä epärehellisyyttä nähdä julkinen sektori pelkkänä menoeränä - hyvin monessa asiassa se on avaintekijä kilpailykyvyllemme.

Samaa mieltä. Itse en näe julkista sektoria pelkästään menoeränä. Päinvastoin, olen luultavasti keskimääräistä tyytyväisempi sen toimintaan. Mutta pidän sitä joissakin asioissa hyvin tehottomana ja kalliina. Tähän on saatava muutos, jos haluamme säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kysymys ei ole siitä, että rikkaiden pitäisi saada erityisempää terveydenhoitoa. Kysymys on siitä, että jokaisen suomalaisen tulisi saada edullisempaa ja laadullisesti parempaa terveydenhoitoa. Yksityinen toimija tuottaa terveydenhuoltopalveluita monessa eri terveydenhoidon sektorissa halvemalla.

Tässä ei ole kuitenkaan mitään automatiikkaa eli palveluntuotannon tehokkuus riippuu täysin siitä, missä puitteissa se tapahtuu ja miten onnistunut käytetty malli on. Vertaa esim. USA:n järkyttävän kalliiseen ja tehottomaan systeemiin, jossa yksityisellä sektorilla on hyvin olennainen rooli. Sinulla tuntuu olevan tiettyä vetoa yksinkertaisiin ideologisiin selityksiin eikä niinkään empiirisiin havaintoihin yhteiskunnan ja talouden monimutkaisista lainalaisuuksista. Vain se ideologia ajoittain vaihtuu...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä ei ole kuitenkaan mitään automatiikkaa eli palveluntuotannon tehokkuus riippuu täysin siitä, missä puitteissa se tapahtuu ja miten onnistunut käytetty malli on. Vertaa esim. USA:n järkyttävän kalliiseen ja tehottomaan systeemiin, jossa yksityisellä sektorilla on hyvin olennainen rooli.

Mulla on kohtuullisen hyvä tuntuma suomalaiseen terveydenhoitoalaan. Yksityiskohtiin en voi mennä, mutta kun olen 15 vuotta ollut mukana sadoissa palavereissa, tiedän miten palveluita tuotetaan ja niiden hinnat. Esimerkkinä yksityinen tuottaa samaa tasoa olevan palvelun noin 40 prosenttia edullisemmin per vuorokausi. Jos et osaa erottaa USA:n ja Suomen terveydenhuoltojärjestelmien ydintä toisistaan, pieleen toki menee. USA:ta ja Suomea ei voi edes verrata suoraan toisiinsa. Sen sijaan Kanada on lähempänä, ja siellä on toimiva malli.

Sinulla tuntuu olevan tiettyä vetoa yksinkertaisiin ideologisiin selityksiin eikä niinkään empiirisiin havaintoihin yhteiskunnan ja talouden monimutkaisista lainalaisuuksista. Vain se ideologia ajoittain vaihtuu...

Sinulla taas vasemmistolaisuus on kuin liimattu teksteihisi. En silti koe, että olisin niin heikoilla keskusteluissamme, että joutuisin yllä olevan lainauksen tasolla argumentoimaan.
 
Tuamas

Jäsen
SOTE:n onnistuminen ei ole kiinni toteuttamistavasta välillä julkinen/yksityinen, ainoastaan ideologisesti latautuneet hölmöt vänkäävät tästä siltä kantilta.

Onnistuminen ja kustannustason käsissä pysyminen on kiinni täysin rakennettavista insentiiveistä sekä siitä kuka pääsee portinvartijaksi hoitopolulle.

Oikein toteutettuna oikeanlaisilla insentiiveillä perusterveydenhuolto sekä osa erikoissairaanhoidosta saadaan tehostettua käyttämällä yksityistä julkisen tukena.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse kuulun kyllä niihin, joiden mielestä oleellista on saada laajasti yksityisiä palveluntarjoajia ja ns. kolmansia palveluntarjoajia mukaan. Mutta se tulee tehdä hallitusti ja siten, että uudistus palvelee kokonaisuutta - ei vain yksityisiä palveluntarjoajia.

Kannatan ja suorastaan vaadin myös yksityisten yritysten voittoja terveydenhuollosta(kin), ja ihmettelen näitä demarien ja vassarien umpipäättömiä näkemyksiä. Tarkoitan yksityisten yritysten voittoja pelkääviä sekä ymmärtämättömiä Rinteen, Lin ja kumppaneiden puheita.

Joulukuussa lienee tarkempaa tietoa sotesta, kun lausuntokierros on ohi, jos alustavan aikataulun oikein ymmärsin.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
SOTE:n onnistuminen ei ole kiinni toteuttamistavasta välillä julkinen/yksityinen, ainoastaan ideologisesti latautuneet hölmöt vänkäävät tästä siltä kantilta.

Onnistuminen ja kustannustason käsissä pysyminen on kiinni täysin rakennettavista insentiiveistä sekä siitä kuka pääsee portinvartijaksi hoitopolulle.

Täsmälleen näin, hyvin kiteytetty. Itse olen hyvin skeptinen lopputuloksen suhteen - valmistelun häkellyttävä sekavuus, riitaisuus, epärealistinen aikataulu, lobbarien suhteeton vaikutusvalta, epäilyt perustuslaillisuudesta jne jne kyllä saavat ihmisen synkäksi...
 
Aiemmin esitetty könttäsumma/kansalainen ja valinnanvapaus vuodeksi kerrallaan olisi ollut kohtuullisen varma keissi.
Mitä pidemmäs mennään, sitä pidemmälle mennään sille tiellä, että tässä ei saada aikaan toimivaa ja kustannustehokasta mallia, vaan kaikkien himmeleiden tehoton äiti.

Maakuntauudistuskin on täysin idioottimainen nykymuodossaan, koska ei ole verotusoikeutta (ts. insentiiviä hoitaa tehokkaasti) sekä koska maakuntia on liikaa.

Alan taipumaan sille kannalle, että paras olisi vetää hallitus nurin ja pitää uudet vaalit.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Nuo virkamiesten vuotamat tiedot, että Risikko käy neuvotteluiden tauoilla soittamassa lobbarifirmoille ja palaa sitten mielipiteen kanssa pöytään, ovat kyllä hupaisia. Se että yksittäisillä firmoilla on erittäin merkittävä panos lainvalmistelussa ei aina ole kauheasti markkinataloutta ja tehokasta kilpailua edistävä asia, tiedoksi myös @dana77 :lle. Hymiö.

Huhuissa on sellainen ongelma, että niissä saattaa olla monesti perää... Ja Risikolla erikoishoitsuna, nyttemmin tietysti tohtorinnana on luultavasti kytkyjä firmoihin. Harmittaa minua tällainen kärmehen pyssyhyn ajaminen, mikäli sellaista on tapahtunut. Jota säätämistä en siis mitenkään pidä suunnattoman epätodennäköisenä. Tässä sote-sekamelskassa olen mielenkiintoni jo ajat sitten menettänyt, en ole jaksanut käänteisiin perehtyä. Minulla ei ole kompetenssia, uskottavuutta juuri missään aiheessa, mutta monesti olen mielipiteitäni kuitenkin mutulla vetänyt, jonkun pohjavireen perusteella: sote on liian vaativa palapeli minulle, jonkun säie-teorian omaksuisin helpommin. Tämä homma on sellainen, että pitäisi varmaan kansanedustajaani ottaa yhteyttä, vaihteeksi kysyä jotain, mutta en taida edes osata kysyä tarpeeksi osuvasti. Olen hieman pettynyt, se on tunnetilani.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nuo virkamiesten vuotamat tiedot, että Risikko käy neuvotteluiden tauoilla soittamassa lobbarifirmoille ja palaa sitten mielipiteen kanssa pöytään, ovat kyllä hupaisia. Se että yksittäisillä firmoilla on erittäin merkittävä panos lainvalmistelussa ei aina ole kauheasti markkinataloutta ja tehokasta kilpailua edistävä asia, tiedoksi myös @dana77 :lle. Hymiö.

Jotenkin arvioisin, että langan toisessa päässä on ollut Lasse Männistö ja/tai Laura Räty. Nämä kummatkin tunnetusti vain isänmaan asialla, mitä tulee soteasioihin.

Oikeastihan tuo on aika surullista, että galluppien perusteella selkeä maan ykköspuolue tuntuu ulkoistaneen sosiaali- ja terveyspoliittisen ajattelunsa suurten lääkärifirmojen lobbareille.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Eli lähtökohta oli parempaa palvelua, aikaisempaa edullisemmin. Saadaan maakuntahimmeli ja näillä tiedoilla kallis sekamelska. Yllättyneet käsi ylös. Ei taida rekka-autollinen popcornia riittää, jos alkaa odottamaan, milloin kaikkien osapuolten tietojärjestelmät keskustelee keskenään tämän hetkisen mallin vaatimalla tasolla tai tulee yksi toimiva järjestelmä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös