Formula 1 – kausi 2009

  • 325 377
  • 2 061
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta Räikkönen on niin nuori, että suurella todennäköisyydellä palaa F1:sen rattiin myöhemmin, jos ei ensi kaudella aja.
Tähän en kyllä usko. Tosin kaikki on aina mahdollista ja onhan se Schumacherkin tekemässä jonkilaista paluuta. Tai oli.

Vuoden tauko voi vielä mennä, mutta parin vuoden tauko on jo liikaa vaikka siinä välissä jotain muuta ajaisikin. Nykyään testataan niin vähän, että tuntuman hakeminen on vaikeaa. Kimi tosin on sellainen lahjakkuus, että hän jos kuka sellaisen comebackin voisi tehdäkin. Eiköhän kuitenkin Kimi aja nyt päätyyn asti (niin kauan kuin haluaa) ja siirry lopullisesti jonnekin muualle.
 

Noma

Jäsen
Kuva.

Tällaista siis ennen sunnuntain GP:tä. Näinköhän tuo oikeanpuolimmainen asu olisi ensi kaudeksi sittenkin muuttumassa tuon vasemmanpuolimmaisen näköiseksi. Tokihan pakkaa on myös sekoittamassa Kimin kädessä näkyvä logo :)

Edit: lisäsinpä aikani kuluksi tuohon vielä lisää detaljia: Kuva.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaikkien F1-huhuilijoiden isä Janne Aittoniemi kirjoittelee taas päivän Ilta-Sanomissa sellaisesta vaihtoehdosta että Kimi siirtyisi Webberin paikalle Red Bullille ja ajaisi, sikäli mikäli kalenterit eivät mene päällekkäin, muutamia MM-ralleja Red Bullin tukemassa Citroenin tiimissä. "Itävaltalaislähteestä" on kuulemma nämä huhut kotoisin.

Minä uskon kyllä edelleen että mikäli Kimi ykkösissä ensi kaudella ajaa niin se on joko McLaren tai Brawn. Aika älytöntä on kyllä jos Hamiltonin klaanilla on joku Veto-oikeus kuljettajavalinnoissa, se tarkoittaa käytännössä että McLaren pysyy täysin "yhden auton tiiminä". Heikin suoritus Japanissakaan ei kyllä häikäissyt. Ensinnäkin ajovirhe aika-ajossa jonka takia ei päässyt kolmososiolla ajamaan, sitten vielä rangaistus kun ei hidastanut keltaisilla lipuilla, aivan älytön sähellys siinä Sutilin ohitusyrityksessä (ihmeellisellä linjalla mutkaan ja kun Sutil oli jo edellä niin sisältä suoraan kylkeen) ja lopulta pisteiden ulkopuolelle kokonaan. Ainoa mitä Heikki teki kisassa oikein oli se Fisichellan ohitus heti varikolta tulon jälkeen, BBC:n selostajatkin kehuivat että se oli parasta mitä Heikki on tehnyt koko kaudella.
 

HemmoP

Jäsen
Kyllähän Heikki on ollut kauden isoimpia floppeja ei siitä päästä mihinkään. Kisavauhti on jatkuvasti ollut onnetonta ja sähläämisiä on milloin minkäkinlaisia, esim renkaat, taktiikat, omat ajovirheet ja onnettomuudet (ei kaikki omaa syytä tietysti, mutta toisille niitä vain käy).

Kiminä nauraisin koko matkan pankkiin ja jäisin eläkkeelle F1stä jos ei tallipaikka aukeaisi mcladalle.
 

Noma

Jäsen
Kiminä nauraisin koko matkan pankkiin ja jäisin eläkkeelle F1stä jos ei tallipaikka aukeaisi mcladalle.

Itse näkisin kyllä Kimin mieluummin Red Bullilla kuin McLarenilla, ei tarvitsisi pelätä Hamiltonin klaanin vihoja/suosimista ja auton uskoisin kyllä olevan kilpailukykyinen. Ja Vettelkin olisi ainakin näin julkisuuskuvan perusteella mukavampi tallikaveri kuin Elwis.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IL:n juttu aiheesta.

Samaan lyhyeen juttuun on saatu mukaan Robertsonin antama kommentti:

"- Tämän hetken tilanne on sellainen, että käymme keskusteluja useiden F1-tallien kanssa - esiin on tullut sellaisiakin, joiden ei edes mielletä hakevan kuljettajia."

Sekä IL:n oma arvio tilanteesta:

"Käytännössä Kimin vaihtoehdot ovat Brawn ja McLaren. Red Bullilla ja Ferrarilla on molemmilla myös kilpailukykyiset autot, mutta kyseisten tallien kuskitilanne on jo lyöty lukkoon ensi kauden osalta."

Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että toimittaja ei ole lainkaan osannut lukea Robertsonin viestiä, ilmeisesti Robertsonin olisi pitänyt alleviivata sanoma bielä vähän selvemmin. Hölmökin tajuaa, että McLarenin ja Brawnin lisäksi Red Bull on myös yksi varteenotettava ja mahdollinen vaihtoehto.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaihteen vuoksi maikkarin lehdistökatsauksesta löytyy hieman hilpeyttä. Tällä kertaa eräs italiaano lehti antoi kympin Felipe Massalle, joka taistelee kaikista kuljettajista eniten. Perusteena oli Massan tekemä lähtöselvitys sao paulosta Italiaan, Maranelloon. Mutta osaavat Espanjalaisetkin. Alonso ajoi kuulemma koko lähtöruudukon huonoimman auton kymmenneksi, joten hänen kisansa oli luonnollisesti täydellinen...Että silleen..

Kimin tallipaikka spekulaatioihin näyttää tulleen uutena tallina Red Bull. Ainakin tähän suuntaan Robertson viittasi il:n jutussa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaihteen vuoksi maikkarin lehdistökatsauksesta löytyy hieman hilpeyttä. Tällä kertaa eräs italiaano lehti antoi kympin Felipe Massalle, joka taistelee kaikista kuljettajista eniten. Perusteena oli Massan tekemä lähtöselvitys sao paulosta Italiaan, Maranelloon. Mutta osaavat Espanjalaisetkin. Alonso ajoi kuulemma koko lähtöruudukon huonoimman auton kymmenneksi, joten hänen kisansa oli luonnollisesti täydellinen...Että silleen..

Kimin tallipaikka spekulaatioihin näyttää tulleen uutena tallina Red Bull. Ainakin tähän suuntaan Robertson viittasi il:n jutussa.
Kyllä sai taas itkeä ja nauraa yhtäaikaa, kun lehdistökatsausta luki. Milloin Fernando oli vaihtanut Toro Rossoon ? Jos kerta spaniardien mukaan nousi monta sijaa huonoimmalla autolla.

Räikkönen sai seiskan (7) ja Massa tosiaan kymmenen.
"- Hän ei ajanut, mutta oli eilenkin se, joka taisteli eniten."

Kenties suoliston kanssa ongelmia ?
Varma kymppi. Ahh, Felipe.


Red Bull kyllä sopisi puitteiltaan Kimille enemmän kuin hyvin. Tallin ilmapiiri vaikuttaa olevan mukavan rento ja Red Bull sponsoroi muunmuassa Citroenin rallitiimiä. Saisi Kimi varmasti luvan ajaa muutamia ralleja. Red Bull on mukana käytännössä kaikessa mahdollisessa extreme-urheilussa. Sopisi kyllä Kimille. Tallikaverina olisi Vettel, joka kuulemma hengaa Kimin kanssa myös vapaa-ajalla.

Silti McLarenin uskon olevan parempi vaihtoehto kilpailullisesti. Red Bull on joutunut panostamaan loppuun asti tämän kauden autoa ja ensi kauden suorituskyky on täysin kysymysmerkki. McLarenilla kyllä osataan rakentaa hyvä auto, vaikka edellisen kauden auto olisikin ollut huono.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kieltämättä tuo Kimi-Red Bull -yhteistyö kuulostaisi ihan järkeenkäyvältä. Red Bullhan nimenomaan hakee usein todellisia persoonia sponsoroitavakseen ja koko firman imago on sellainen johon Räikkösen voisi helposti kuvitella sopivan. Ja siihen vielä päälle tuo Citroen-kuvio jonka kautta Kimi pääsisi mahdollisesti vähän ralliakin ajelemaan kunnon kalustolla.

Mutta kuten sanoin, minä uskon edelleen että Kimin vahvin vaihtoehto on McLaren.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Mutta kuten sanoin, minä uskon edelleen että Kimin vahvin vaihtoehto on McLaren.

Brittilehdistössä puhutaan niin, että Kimi soppari McLarenin kanssa on done-deal, ja ainoa syy miksi sitä ei julkaista on siinä, että heidän tapana - mode of operation - on ollut odottaa että se pois lähtevän tilanne on selvinnyt eli tässä tapauksessa Heikin tilanne...
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Red Bull on hyvä talli, mutta en kyllä jaksa millään uskoa, että Kimi on siirtymässä sinne. Tämä on vasta ensimmäinen kausi, kun talli kunnolla menestyy ja kunnia tästä taitaa mennä Adrian Neweyn suuntaan. Varmasti Neweyn johdolla talli saa myös ensi kaudeksi hyvän auton, mutta todennäköisesti ihan samanlaista menestystä ei ole odottettavissa kuin tällä kaudella. Suurin syy löytyy moottoreista, Red Bull joutuu käyttämään Rellun moottoreita, jotka häviävät Mersun koneille tehoissa ja ovat vielä kaiken lisäksi epäluotettavia. Red Bullhan yritti vaihtaa Mersun leiriin, mutta joutuu jatkamaan Rellun moottoreilla ensi kaudellakin.

Kimi on joutunut uran varrella kärsimään ihan tarpeeksi moottoreista, joten Rellun moottoreilla Kimi ei varmasti lähde Red Bullille. Ja eihän Red Bullilla ole yksinkertaisesti edes paikka Kimille, Red Bull teki kesällä Webberin kanssa jatkosopimuksen, joten tuskinpa sieltä annetaan pari kuukautta myöhemmin samalle miehelle kenkää.

Taitaa olla tuo huhu Kimin siirtymisestä Red Bullille lähtenyt liikkeelle manageri Robertsonin seuraavasta kommentista. "Tämän hetken tilanne on sellainen, että käymme keskusteluja useiden F1-tallien kanssa – esiin on tullut sellaisiakin, joiden ei edes mielletä hakevan kuljettajia. Tiedossa on, ettei Kimi ole allekirjoittanut sopimusta kenenkään kanssa ja keskustelut jatkuvat."

On kyllä hiukan huvittavaakin, jos huhut ovat tosiaan lähteneet tästä liikkeelle. Tuohan on Robertsonilta selvästi pelkkää mediapeliä McLarenin suuntaan, kun sopimusneuvottelut ovat vielä kesken, sitä halutaan muistuttaa että onhan niitä muitankin tallipaikkoja tarjolla. Whitmarsh pelasi samanlaista mediapeliä aikaisemmin muistuttamalla, että McLarenilla on useita kuskivaihtoehtoja. "Emme odota Kimiä, meille on tarjolla useita vaihtoehtoja."

Kumpikin osapuoli tuntuu hakevan tällä hetkellä parhaita mahdollisia neuvotteluasemia, tosiasia on kuitenkin se, että McLaren on paras vaihtoehto Kimille ja Kimi on paras vaihtoehto McLarenille. Joten eiköhän se sopimus sieltä vielä synny.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Nyt kun tätä on hetken miettinyt, niin Kimin seuraavaksi talliksi Red Bull olisi hyvä vaihtoehto. Siis Kimille henkilökohtaisesti.

1) Red Bull on Kimin henkilökohtainen sponsori. Sopisi kuin nenä päähän.
2) Kimille tarjoutuisi mahdollisuus ajaa muutama MM-ralli hyvällä kalustolla tallin tuella. Tätähän Kimi on jo jonkin aikaa halunnut.
3) Sebastian Vettel on Kimin hyvä ystävä. Ainakin tallin kemiat olisi kohdallaan.
4) Red Bullilla on Adrian Newey, joka oli aikanaan McLarenilla rakentamassa Kimille menestyvää autoa ja pystyy myös suunnittelemaan uuden auton myös ensi kaudeksi vaikka nykyistäkin pitää vielä hieman yrittää kehittää.
5) Red Bullilla ei tarvitsisi kestää Hamiltonien mahdollista kiukuttelua jos Kimi olisi jatkuvasti Lewisia nopeampi.

Ihan loogisia selityksiä sille miksi Red Bull olisi hyvä vaihtoehto Kimille. Okei, siellä on kilpakuskit ensi kaudelle sopimuksen alaisina mutta kuten asioista jotain tietävä Mika Salo sanoi: Jokaisessa sopimuksessa on tietyt pykälät millä voidaan kuljettajasopimus purkaa. Kuten Kimilläkin ilmeisesti oli jokin pykälä jonka mukaan Ferrari pystyi purkamaan Kimin sopimuksen tiettyä sakkosummaa vastaan. En siis ihmettelisi jos Webber joutuisi etsimään itsellensä uuden tallin ensi kaudeksi.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Alonso ajoi kuulemma koko lähtöruudukon huonoimman auton kymmenneksi, joten hänen kisansa oli luonnollisesti täydellinen...Että silleen..

Hupaisaa. Tuo kyllä herättää kysymyksen, että kun kerran Alonso kuuleman mukaan on sarjan paras kuski auton kehittämisessä, niin miten kummassa se auto voi vielä tässä vaiheessa kautta olla koko lähtöruudukon huonoin? Ei tuota espanjalaisten touhua vaan voi tajuta. Eivät voi olla tosissaan, tai sitten tuolla tehdään puusilmäisyyden maailmanennätyksiä.

Olisi aika hauska tuo kuvio, jossa Webber siirtyisi Toro Rossolle tai kokonaan pois Red Bull -leiristä Räikkösen tieltä. Silloin meillä olisi kaksi maailmanmestaria, jotka ovat ostaneet yhden kuskin pois tieltään päästäkseen johonkin tiettyyn talliin ajamaan.
 

trap

Jäsen
No kyllähän esim AS:n jutut on verrattavissa suoraan johonkin neuvostopropagandaan. Kun jatkuvalla syötöllä kirjoitetaan tuollaisia juttuja, niin sanattomaksihan se vetää.

Toki kyllä Italiassakin osataan kääntää kaikki Ferrarin eduksi, esim. jossain foorumeilla italialaiset ihmettelivät kun 95% Monzassa olleista faneista olivat siellä nimenomaan Kimin takia, ei tästä mainittu juuri mitään ja faneja ei esim. poimittu tv-kuviin... Kansainvälisessä tv-lähetyksessähän sentään nämä Kimi-huudot kuului palkintoseremonioissa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Renault vahvisti: Kubica Renaultille

En oikein tiedä, onko tämä Kubicalle sitten oikea paikka? Jotenkin tuntuu kaveri nyt polkevan paikoillaan, vieläkään ei auennut paikkaa huipputiimiin, vaan joutui tyytymään keskikastin Renaultiin. Olisihan siellä kuitenkin ollut vielä vapaana Brawnia ja McLarenia. Esimerkiksi Brawnille olisi voinut olla erittäin hyvät mahdollisuudet. Jenson Button ei suostu ajamaan nykyisellä palkalla tallissa ja Brawn ei suostu maksamaan 8 miljoonaa hänelle ensi kaudesta. Barrichellokin on käsittääkseni lähdössä. Nico Rosberg ottaa ilmeisesti toisen paikan ja toinen on sitten vielä avoin. Todennäköisesti tässä kävi kuitenkin niin, että Kubica ei halunut jäädä odottamaan Räikkösen päätöstä tallista, sillä jos Kimin sopimusneuvottelut pitkittyvät, niin Kubicalle olisi hyvinkin saattanut käydä kylmät, meinaan Renault olisi siinä välissä voinut hyvinkin palkata jo toiset kuskit.

Onnea vaan Rellulle! Hyvän kuskin saitte ja toivottavasti pystytte tarjoamaan Kubicalle auton, jolla taistellaan voitoista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea vaan Rellulle! Hyvän kuskin saitte ja toivottavasti pystytte tarjoamaan Kubicalle auton, jolla taistellaan voitoista.
Kyllä. Kubica on loistava kuljettaja ja toivottavasti saisi hyvän kaluston allensa. Kuuleman mukaan ei mikään paras henkilö tallin sisällä. Ylimielinen ja angstaileva välillä. Ajotaitoja ei voi kiistää.
Kubican tähti oli 2007 kaudesta eteenpäin kovassa nousussa ja 2008 kaudella mies oli mm-kärjessä jopa muutaman kilpailun ajan. Loppukaudesta BMW rupesi kehittämään tämän kauden autoa ja sitä ei Kubica silloin ymmärtänyt. Heillä oli kuitenkin teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen ja sillä kaudella sekä Massa että Hamilton sössivät usein asiansa. Nyt Kubican tähti on laskeva, joka taas ei kuljettajasta johdu. BMW:n auto on ollut aivan susi etenkin alkukaudesta. Itse povasin talvitestien aikana tallia jopa kärkeen. Näin väärässä sitä voi olla.
Renault on ihan ok valinta. Talli vaikuttaa vain olevan jatkuvaa keskikastia enää. Kärkeen tuskin on asiaa. Harmi Robertin kannalta, mutta tallipaikkoja on vain niin rajoitetusti kärkitalleissa. Kimi ja Nico on kuumaa tavaraa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
4) Red Bullilla on Adrian Newey, joka oli aikanaan McLarenilla rakentamassa Kimille menestyvää autoa ja pystyy myös suunnittelemaan uuden auton myös ensi kaudeksi vaikka nykyistäkin pitää vielä hieman yrittää kehittää.

Sama Adrian Newey joka autonsuunnittelussaan uhraa kaiken aerodynamiikan eteen, mistä johtuen Mercedes ja Renault ovat saaneet kivaa mainosta kun kyseisten firmojen huipputekniset F1-moottorit ovat järjestäneet miljoonien eurojen arvoisia savuspektaakkeleja ympäri maailmaa. Jos Kimi haluaa samaa kuin McLarenilla aikanaan, eli hiuksenhienosti teknisistä syistä hävittyjä mestaruuksia, niin mikäettei.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Renault vahvisti: Kubica Renaultille

En oikein tiedä, onko tämä Kubicalle sitten oikea paikka?

Minä vähän luulen että Kubicalla ei ollut juuri vaihtoehtoja. Kimi ja Nico ovat todennäköisesti Mersun listalla Kubican edellä ja sitä myötä mahdollisuudet Brawnille tai McLarenille ohkaiset. Pahimmassa tapauksessa olisi saattanut käydä niin että mitään kunnon paikkaa ei olisi enää irronnut mikäli olisi jäänyt odottamaan McLarenin ja Brawnin ratkaisuja, Renault lienee paras mitä tällä hetkellä irtosi. Viime kauden jälkeen Kubican tähti oli korkealla mutta tämä kausi on vähän muuttanut asetelmaa. Osittain syy on Bemarin katastrofikauden mutta myös Kubica itse on ollut yllättävän vaisu ja ollut vaikeuksissa jopa Heidfeldin kanssa.

Rellu menettää ensi kaudeksi pääsponsoreitaan tämän Singapore-kohun ja Alonson lähdön myötä, joten saa nähdä miten se vaikuttaa tallin suorituskykyyn. Muutenkin se on tällä kaudella mennyt vain alaspäin. Toivottavasti Rellu ei vaivu ihan pysyvästi sinne keskikastiin koska kyllä Kubica sen luokan rattimies on että ansaitsisi hyvän auton.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näinköhän se sitten on kuitenkin Brawn, minne Kimi suunnistaa. Jos talli on iskussaan jatkossakin, niin ei todellakaan huono vaihtoehto. Voihan olla, että molemmat kuskit vaihtuu, tällöin Kimi olisi erittäin hyvä ja kokenut vaihtoehto. Kimissä olisi se hyvä puoli verrattuna Buttoniin, ettei hyydy pahan paikan tullen ja suoritustaso ailahtele niin.

Omanlaisensa riskihän siinä tietysti olisi, jos talli on täysi rukkanen tulevina vuosina, niin Kimiä saattaisi vituttaa aika huolella.

Rosberg siihen vaikka tallikaveriksi.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Sinänsä Brawnia voi pitää tietynlaisena riskinä, ainakin jos oikein ymmärsin, niin tuo Mercedes-yhteistyö ei ole vielä A)ajankohtainen B) kirkossa kuulutettu ja epäilen vahvasti että kyseessä on kuitenkin vain McLarenin ja Mercedeksen välisestä politikoinnista koskien tuota McLarenin MP4/12C-superautoa joka kilpailee Mersun tuotteita vastaan.

Brawnilla kun nyt ei tiettävästi mitään kovin rahakasta suursponsoria ole tiedossa, ja maailmanmestaruudesta huolimatta sellaista ei välttämättä saada taloustilanteen takia. Tai ainakaan sellaista jonka rahoilla voisi kilpailla McLarenin, Ferrarin, Red Bullin tai Toyotan budejttien kanssa. Tämä puolestaan heijastuu väistämättä Brawnin autonkehitykseen, tälläkin kaudella Brawn hyötyi alkukaudesta massiiviisesti siitä että istuttuaan teknisissä valiokunnissa päättämässä tämän kauden teknisiä sääntöjä Ross Brawn ymmärsi säännöissä piilevän porsaanreiän jonka avulla sattoi rakentaa autoonsa takadiffuusorin joka antoi selkeän suorituskykyedun ensimmäisiin kisoihin. Esimerkiksi McLaren(vaikka kärsiikin KERSin aiheuttamasta epätasaisesta painojakaumasta) on ajanut kehitystyössään jo kauden aikana Brawnin ohitse ja Red Bull on hyvinkin samalla tasolla. Ensi kaudella Ross Brawnilla ei välttämättä ole samanlaista ässää hihassaan heti alkukaudeksi ja rahat eivät välttämättä taaskaan riitä kehitystyön jatkamiseen sillä teholla että rahakkaampien tasolla pysyttäisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös