Mikä mahtaa olla tietolähde, jossa Lindros ilmoitti uransa loppumisesta? En nimittäin mistään muualta ole löytänyt tietoa, varsinkaan virallista, että Lindros olisi julistanut lopettavansa.
Niin:
Eric Lindros oli meikäläiselle 90-luvun puolivälissä ehkä läheisin pelaaja, kun aloitin seurata NHL:ää.”Legion of doomin” johtajan armoton ja viihdyttävä pelityyli tempaisi mukaansa. Lindros pelasi erittäin dyymaanisesti - jyräten ja maaleja mättäen.
Eric Lindros ei täyttänyt niitä kaikkia odotuksia, joita häneen asetettiin, mutta siitä huolimatta Daiglesta ja muista flopeista ei voi puhua samana päivänä hänen kanssaan. Lindros oli 90-luvun puolivälissä liigan dominoivimpia pelaajia ja tärkein syy Philadelphian noustessa vakavasti otettavaksi joukkueeksi taisteltaessa jopa Stanley Cupista. Lindrosin aikalaisista ja sukupolvesta ainakin yksi pelaaja oli kuitenkin parempi 90-luvun puolella - nimittäin (jos Jagr unohdetaan, mutta hän olikin lähinnä yksipuolinen pistelinko) Peter Forsberg - joka oli Lindrosia taitavampi ja monipuolisempi pelaaja. Sikäli Quebecin ja Philadelphian suurkauppa oli ironinen, sillä pelkästään Forsberg oli Lindrosia parempi kiekkoilija, ja lisäksi Quebec sai tukun tulevaisuuden menestystä pohjustaneita tärkeitä pelaajia. Ei se tietystikään ollut Lindrosin vika, että Fopasta kehittyi 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun paras pelaaja NHL:ssä.
Lindrosia on pidetty aika lailla täydellisenä pakettina, mutta puutteeksi voidaan laskea puutteellisen pelikäsityksen. Hän oli uransa alussa niin ylivoimainen fyysisesti, että saattoi jyrätä kiekon kanssa suoraan vastustajan maalille jenkkifutis-tyyliin. Loukkaantumiset olivat suurelta osin tämän pelityylin tulosta. Kun Lindros aloitti pelaamisen liigassa pelattiin vielä suhteellisen hyökkäysvoittoista peliä ja pelaajat eivät vielä olleet fyysisesti niin vahvoja ja suuria kuin 90-luvun lopulla ja 2000-luvulla. Lindros toimi omalta osaltaan tienavaajana suurikokoisille ja fyysisille jääkiekkoilijoille. Tämä kehitys toi liigan erittäin suurikokoisia pelaajia, joilla kuitenkaan ei ollut Lindrosin taitoja muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
NHL:n fyysisyyden kasvaessa Lindros sai maistaa omaa lääkettään. Lindroskaan ei ollut mikään supermies, ja hän oli haavoittuva siinä missä muutkin. Hänen täytyi alkaa maksaa armottomasta pelityylistään. Loukkaantumiset alkoivat tuhota Lindrosin uraa todella 90-ja 2000-lukujen vaihteessa. 2000-luvulla Lindros joutui muuttamaan pelityyliään pehmeämpään suuntaan. Neppailijan rooli ei oikein sopinut Lindrosille, koska pelikäsitys oli mikä oli. Kun Lindros joutui luopumaan fyysisyydellään peliä dominoivan pelaajan roolistaan, hänen pelillinen identiteettinsä murentui. Siksi viimeisinä kausina Lindros vaikutti tehottomasti surffailevalta nallekarhulta. Jos Lindros olisi ollut hieman fiksumpi, hän olisi tajunnut lopettaa muutamaa kautta ennemmin.
Lindros ei noussut suureksi johtajaksi. Hän oli kentällä parhaimmillaan mahtava pelaaja, mutta vaihtoaitiossa, pukukopissa ja siviilissä Lindros äksyili eikä ainakaan pystynyt kohottamaan joukkuehenkeä, kuten esimerkillisen kapteenin pitäisi. Lindrosia ei ole pidetty voittajatyyppinä, kuten esimerkiksi Forsbergia, mikä on epäreilua sikäli, että voittajina muistetaan usein ne pelaajat, jotka sattuvat pelaamaan oikeassa joukkueessa. Kieltämättä Lindros ei ollut aivan parhaimmillaan uransa ratkaisupeleissä, kuten 1997 Stanley Cup finaalissa, eikä hän näin ollen pystynyt johdattamaan joukkuettaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kanadan maajoukkueessa Lindros sai toki maistaa menestystä, mutta silloinkaan hän ei ollut ratkaisijan roolissa.
Joka tapauksessa ilman Lindrosia jääkiekkomaailma olisi ollut 90-luvun alusta asti selkeästi köyhempi ja tylsempi. Jääkiekkohan on viihdettä, joten kokonaisuudessaan Lindrosin ura oli hieno, joskin häneltä odotettiin enemmän.