Boston Bruins 2010-11

  • 134 464
  • 412

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Bruins 3 Blackhawks

Nyt vähän jännittää Raskin tilanne. Thomas pelaa vähän liiankin hyvin. Ajattelen nyt siis Raskin näkökulmasta, en koko joukkueen.
Ei toinna vielä jännittää Raskin puolesta, ensi kausi menee vielä kakkosmaalivahdin paikalla ja palkalla jos Thomas ei tiputa tasoaan huomattavasti. Tämän jälkeen pitäisi olla ykkösmaalivahti-statuksen mukaisessa iskussa niin pitkä sopimus Bostoniin on varma.

Viime kauden mestareista pelattiin selvä voitto. Melko rauhalliseen peliin ei montaa taklausta tai paljoakaan tunnetta saatu. Erikoisesti Hjalmarsson taisi olla Bruinsin molempien taklausten vastaanottajana: ensin Thorntonin huono jalkoihin osunut jonka molemmat tuomarit missasivat ensimmäisessä ja kolmannessa Seidenberg pääsi yllättämään kiekkoa päätyyn pelaavan Blackhawkin.

Chicago taisi olla kovimmillaan kun penkiltä huudeltiin Thortonille joka sai luistimesta päähänsä ja oli matkalla kohti TD Gardenin tikkausasemaa. Kentälle asti uho ei kuitenkaan kuitenkaan yltänyt mutta tyylinsä kullakin. Harmi että nuoret tähdet joutuivat pelaamaan itsensä väsyksiin Blackhawksin edellisessä ottelussa Detroitia vastaan, Toews ja Kane eivät erottuneet joukosta. Lisäksi Sharpin puuttuminen vähensi liigan kakkosylivoiman terävyyttä.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Chicago-pelin toisessa erässä luistimesta osuman saanut Shawn Thornton toivoo että ei joudu jättämään pelejä väliin. 40 tikkiä vaatinut haava on kuitenkin sen verran iso että tuskin vielä tänä yönä Leafsia vastaan pelaa. Onneksi ei sattunut pahemmin.

He was knocked out of the game in the second period after taking Fernando Pisani’s skate blade to his forehead, opening a cut that required 40 stitches to closer. As he skated past the Chicago bench on his way to the medical room, with referee Don VanMassenhoven beside him, one of the Blackhawks -- Thornton still doesn't know who it was -- decided that was an opportune time to open his mouth and begin chirping at the bloodied Bruin.
Thornton shoved at VanMassenhoven and tried to get at the Blackhawks, but the referee pushed him to the Boston dressing room and told the Chicago bench, in most colorful language, to keep quiet.

Thornton takes a skate to face (csnne.com)
"It was something that happens when the game is moving so fast," he explained. "If I had scored the goal right before that none of this would have happened.
"Yeah something was said. Obviously I can't swear when I talk to you guys. There was some stuff said that I am not happy about. I am going to find out who it was and I will deal with it in my own way," he said.
"Those guys on their team chirp a lot," added Thornton. "I don't know if it is right when someone's face is half across the other side of their face.
"But it is a tough game and people have to live with their actions."

Thornton 'Fine' After 40 Stitches (bruins.nhl.com)
 

listoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Kylläpä taas oli mieletön gamesaver Thomasilta, harva maalivahti uskaltaa tulle B-pisteen kaarelle kyljeltään nostamaan hanskaa. Osaako joku viisaampi muuten kertoa, että mitä tuossa nhl.com:in maalikoosteessa Islandersien ekan maalin jälkeen tarkoitetaan tuolla "suhteellisen uudella säännöllä joka esti Thomasilta kiekon pelaamisen"?
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Koostetta näkemättä veikkaisin että tarkoittavat ns. trapezoid-aluetta jolla estetään maalivahdin kiekokäsittely kaukalon kulmissa. Tällä säännöllä vaikeutetaan mm. Brodeuria jatkuvasti heittämästä läpisyöttöjä tai toimimasta ylimääräisenä puolustajana.
Tuukka Rask sai tässä männäviikolla jäähyn kyseisellä alueella peluusta, tätä kuitenkin sattuu todella harvoin.
 

Riiseli

Jäsen
Ei ollut hullumpi kurkistus ammattilaispeleihin AHL:ssä viikon ja kolme peliä viihtyneille viime kesän kakkoskierroksen varauksille. Spoonerille kolmessa pelissä kaksi maalia ja yksi syöttö. Samassa ketjussa pelasi myös Jared Knight, jonka saldoksi jäi kaksi syöttöpinnaa. Providence myös voitti nuo kolme peliä ja kuten valmentaja Murraykin totesi olisi se kausi saanut pidempäänkin jatkua. Tämä olisikin ehkä ollut mahdollista, jos Khudobinin tasolla olisi joku maalivahdeista alkukaudesta kyennyt farmissa pelaamaan.

Steven Kampfer lähetettiin viikonlopuksi farmiin peliaikaa saamaan ja loukkaantui siellä ollessaan lauantain pelissä. Tämä muodostuu ongelmaksi, jos pelaavassa kokoonpanosta alkaa puolustajia putoamaan. Itse en ainakaan Bartkowskin kykyihin pudotuspeleissä luota.

edit: Providenceen jää kymmenisen kaveria varalle ja kolmas maalivahti, eli Khudobin, saapuu Bostoniin. Veikkaan, että Providenceen jää seuraavia Hamill, Caron, Sauve, Whitfield, Arniel, Reich, Bartkowski, Cohen, ja Kampfer, joka on polvivammaisena sivussa alustavasti pari viikkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Andy Ferencestä löytyi tälläinen juttu Canadiens-pudotuspelisarjan alla:

Tour de Ference (bostonherald.com)
Viiden menopelin omistaja esittelee 70-luvun kustomoidun banaanisatulaisen Bruins-pyöränsä. Andrew on varmasti yksi harvoista kiekkoilijoista joka kulkee hallille kaksipyöräisellä ja tykkää muutenkin katsoa miten pitkälle ketjua riittää, “I like getting outside, and it wakes me up in the morning” ja kertoo käyttävänsä pyöräilyä osana kesäharjoitteluaan kotikanadassa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Mitä kahvitunneilla tehtiin ennen nettiä? Yleensä pystyn väistämään nämä "kuka historian isonenäisimmistä henkilöistä olet" -testit mutta tähän lankesin: Idän finaalien alkua odotellessa voi tutkia ketä Bruinsin pelaajaa muistutat Boston Globen testissä Which Bruins player are you?

Itse olen vahvaa kevättä pelaava polkupyöräilevä Andy "Finger" Ference.
Congratulations! You are most similar to:
Andrew Ference
Defenseman

You're a selfless free-thinker who believes small gestures can add up to great achievements.

Huhhei, liian monta päivää ilman Bostonin peliä, hyvä että lauantaina päästään taas jännittämään.

edit
Pahoitteluni jos tämä jännittävä testi jää tekemättä, linkkiä tarkistaessani pyysi kirjautumaan Boston Globen sivuille.
/edit
 
Viimeksi muokattu:

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Kai sitä nyt jokaisella itseään kunnioittavalla Bruins-fanilla Globen tunnukset on? ;)

Itse olen vahvaa kevättä pelaava polkupyöräilevä Andy "Finger" Ference.

Heh, Andrew "Small Gestures" Ference näköjään tästä lähtien.

boston.com kirjoitti:
Congratulations! You are most similar to:
Shawn Thornton
Left wing

Your friends appreciate you for your friendliness, but especially your willingness to fight on their behalf.

En mä kyllä tappele, mutta ehkä tuo laskee puolien pitämisen muuten.
 

Streider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, FBK, Hartford Whalers, Deutschland
Piti itsekin vääntää tuo testi, kun ei tässä nyt muutakaan tekemistä ollut. Vastaushan näyttää tältä:

Congratulations! You are most similar to:
Mark Recchi
Right wing

You're admired by your peers for your experience, accomplishments, and the example you set.

Että sillä tavalla, no kelpaahan tuo.

Ainiin, ja loppuun asti menee Bruins tänä keväänä. Ihan vain ettei mene täysin OT:ksi koko homma, vaikka Bruinsiinhan tuo testikin liittyy. Mitä iloa sitä olisi ollut tehdä jollei tule kertomaan mitä testin tulos kertoo. Saa muuten nähdä, jos siis tarpeeksi moni tuon testin tekee ja tuloksen tänne kertoo, että minkälainen kentällinen tulee ensimmäisenä kasaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tuntuipa kivalta avata aamulla teksti-tv ja nähdä että karhut pitivät niukasti pintansa. Loistavaa Bruins! Onnea finaalipaikasta jo nyt, mutta silti todellakin toivon että otatte vielä sen viimeisenkin askeleen. Bostonin kaltainen hieno urheilukaupunki ansaitsisi nämä kekkerit viimeisen päälle. Kaupungissa asustellessa ja seuratessa matseja oppi symppaamaan tottakai kaupungin joukkueita, ja eniten juuri Bruinsia. Vaikka NHL-matseja ei jaksakaan katsoa keskellä yötä kuin pari kaudessa, eikä henkeen ja vereen suosikkia ole tuolla, niin kyllä silti täytyy finaaleissa olla ehdottomasti karhujen bandwagonissa. Tsemppaukset finaaleihin myös niille muutamille palstan hc-bruins kannattajille.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Tervehdys Andi!
Mietinkin tuossa yhtenä päivänä oletko lopettanut kirjoittelun kokonaan kun ei ole näkynyt. Hyppää vaan kelkkaan mukaan ja lisää Bruins suosikkilistaasi, meitä huruja on sen verran vähän että mukaan mahtuu oikein mainiosti.
 

Marshmont

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tervehdys

Muutama vuosi tässä on Bruinsia tullut kannatettua ja viimeinkin vaivauduin tekemään Jatkoaikaan tunnukset. Ja mikäs parempi aika olisi kuin Stanley Cup- finaalit, pääsee oikeaan aikaan metsästämään kunniaa :). Kaikki Bruinsin pleijaripelit nähneenä, voi todeta otteiden olleen vähintäänkin epätasaiset, mutta eipä sillä tässä vaiheessa väliä ole. Vielä pitäisi yksi Vancouver voittaa, ja siihen mahdollisuudet ovat kunhan Thomas & CO pelaavat huippupelit ainakin neljään otteeseen. Ei tästä tähän ketjuun nyt enempää, katsellaan finaalien jälkeen millaiset tunnelmat ovat.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tervehdys Andi!
Mietinkin tuossa yhtenä päivänä oletko lopettanut kirjoittelun kokonaan kun ei ole näkynyt. Hyppää vaan kelkkaan mukaan ja lisää Bruins suosikkilistaasi, meitä huruja on sen verran vähän että mukaan mahtuu oikein mainiosti.
Lähinnä kirjoitellut vain muissa osioissa viime aikoina, mutta hyvä kun vielä mukaan ehtii.

Ensimmäisessä matsissa tuli "odotetustikkin" Canuksilta tukkaan, mutta aika pienet marginaalit silti olivat. Tilastot ovat hiukkasen Bruinsia vastaan, mutta tuossa huomisessa 2. finaalissa olisi tärkeä tasoittaa voitot 1-1. Kahden peräkkäisen tappion jälkeen sen sijaan olisi jo aikamoinen haaste ottaa Vancouverin etumatkaa kiinni.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Mikä on Karhufanien mielipide Richardsista ja sopivuudesta Bruinsin suunnitelmiin? Tai muiden fanien mielipide Richardsista Bruinsissa?

Sentterit kaudelle 2011/12
Bergeron, Patrice $4,750,000
Savard, Marc $4,007,143
Krejci, David $3,750,000
*Seguin, Tyler $3,550,000
Kelly, Chris $2,125,000
*Peverley, Rich $1,325,000
Campbell, Greg $1,100,000
* pelanneet myös laidoilla

Itse en ollut asiaa edes ajatellut mutta nimimerkki Henkan tuonne Red Wings puolelle tekemä mainio listaus ja Boston siinä yhtenä mahdollisuutena sai pohtimaan. Ensi kaudella ollaan edelleen win now -moodissa kun Chara ja Thomas ovat toivottavasti vahvoja ja nuoriso-osasto pudotuspelisarjan vahvempia.

Jatkaako Bergeron vahvaa kahden suunnan peliään ollen yksi liigan parhaista kakkossenttereistä? Onko Krejci valmis kantamaan vastuun ja olemaan Bostonin ykkössentteri tulevina vuosina? Miten Seguinia peluutetaan, aletaanko määrätietoisesti ajamaan keskushyökkääjän tontille?
Paljon riippuu Marc Savardin kuntoutumisesta ja päätöksestä uran suhteen. Jos käy niin että Savard laittaa "terveenä" kiekkokaukaloista lähtemisen ja mahdollisesti terveemmän loppuelämän etusijalle niin Brad Richards olisi kyllä kova valinta korvaajaksi.

Vaikka kolmikko Bergeron, Krejci ja Richards (+muut) vaikuttaa hienoiselta ylipanostukselta keskelle niin tämän tason pelaajia on harvoin tarjolla ja toivottavasti Chiarelli ja Neely ovat mukana potkimassa renkaita.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Mikä on Karhufanien mielipide Richardsista ja sopivuudesta Bruinsin suunnitelmiin? Tai muiden fanien mielipide Richardsista Bruinsissa?

Sanotaan nyt vieraasta pöydästä ettei Bruins välttämättä tarvitse Richardsia. Onhan noita senttereitä jo paljon ja Bruinsia voisi auttaa joku maalintekoon kykenevä laituri tai joku hyvä pakki. Ai niin, voihan se cup jo tulla tänä keväänä että tarvitseeko kaikkia paukkuja laittaa seuraavaan kauteen?
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->On hyvin vaikea uskoa, että Richardsin tulevassa sopimuksessa hinta ja laatu kohtaavat. Edellinen sopimus oli jo ylihintainen ja vapaana agenttina Richards pystynee suhteellisen helposti pitämään palkkatasostaan kiinni, sikäli kun haluaa.

En tarkoita, että Richards olisi tusinasentteri, mutta ei hän mielestäni ole myöskään sellainen dominoiva ja pelejä kääntävä ykkössentteri, josta kannattaa maksaa enemmän kuin Thorntonista, Zetterbergistä, Datsjukista, Toewsista tai Sedinistä. Varsinkaan Bruinsin ei kannata maksaa, koska sentteriosasto on ilman Savardiakin joukkueen vahvuuksia ja mm. sillä vahvuudella joukkue pelaa finaaleita.

Toisekseen antaisin mieluusti Seguinille mahdollisuuden lunastaa sentteripaikan kolmesta ylimmästä ketjusta ja se onnistuu paljon helpommin, jos syrjäytettävänä on Kelly tai Peverley kuin joku kolmikosta Krejci, Bergeron ja Richards.

Bruinsin kannattaa käyttää roponsa ensisijaisesti top-4:ää vahvistavaan pakkiin tai jopa kahteen ja loput hilut yhteen laadukkaaseen laituriin. Joku Eric Brewer vahvistaa 5-6 miljoonalla pirusti enemmän Bruinsia kuin Richards edes samaan hintaan. Hyökkääjistä jahtaisin ennemmin vaikka Gagnea tai Tanguayta.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Fiksuja pohdintoja ja onhan asia niin että Bruinsin vahvuus on ilman Savardiakin monipuolisissa keskushyökkääjissä.

Ai niin, voihan se cup jo tulla tänä keväänä että tarvitseeko kaikkia paukkuja laittaa seuraavaan kauteen?
Seuraava vierailu finaaleihin voi tapahtua taas n. 20 vuoden kuluttua jolloin Recchistä on hyötyä enää ylivoimalla maalin edessä.
Thomasin ja Charan mahdollisuudet cupin tavoitteluun vähenee vuosi vuodelta. Joukkuetta vahvistetaan ennen ensi kautta koska niin tekevät muutkin: Pittsburgh saa supertähtensä kuntoon, Washington on pelannut mielestäni viimeiset vuodet alakanttiin, Philadelphia hankki vihdoinkin hyvän maalivahdin, Tampassa Yzerman tekee hyvää työtä ja Montrealissa on mielestäni sarjan paras nuori maalivahti ja hyviä nuoria pelaajia.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Seuraava vierailu finaaleihin voi tapahtua taas n. 20 vuoden kuluttua jolloin Recchistä on hyötyä enää ylivoimalla maalin edessä.
Thomasin ja Charan mahdollisuudet cupin tavoitteluun vähenee vuosi vuodelta. Joukkuetta vahvistetaan ennen ensi kautta koska niin tekevät muutkin: Pittsburgh saa supertähtensä kuntoon, Washington on pelannut mielestäni viimeiset vuodet alakanttiin, Philadelphia hankki vihdoinkin hyvän maalivahdin, Tampassa Yzerman tekee hyvää työtä ja Montrealissa on mielestäni sarjan paras nuori maalivahti ja hyviä nuoria pelaajia.

Totta kai pitää vahvistaa joukkuetta jos siihen sitten pystyy. Ajattelin vain, jos Bruins voittaa nyt cupin niin ei ole välttämättä samanlaisia menestyspaineita seuraavalle kaudelle, että "kaikki peliin nyt eikä tulevaisuudessa". Kunnon pakki ja laituri lienee ne todennäköisimmät vaihtoehdot. Nyt on ainakin kunnolla kiekollisia pakkeja liikkeellä kesällä, mutta ehkä sen laiturin joutuu hankkimaan kaupalla.
 

Riiseli

Jäsen
Enpä usko, että Richardsia lähtevät hakemaan. Chiarelli männä viikolla totesi, että Seguinin pitäisi olla ykkösketjun pelaaja "in fairly short order". Organisaatiossa on mitä ilmeisimmin kova luotto tulokkaan kykyihin ja sietääkin olla. Voisin kuvitella, että tavoitteena olisi peluutta Seguinia ensi kaudella kolmosketjun sentterinä, mutta aika tietty näyttää.

Ennemmin näkisin puolustuspäässä vahvistuksia ja, jos joku kelpo laituri on tarjolla niin sellaisellekin varmaan löytyisi käyttöä. Mutta nykyisetkin hyökkääjät tulosten valossa menettelee ja varattujen pelaajien joukosta löytyy useampi potentiaalinen tulevaisuuden nhl hyökkääjä. Pakkikalustoon ei sen sijaan organisaatiosta, tämän hetken näyttöjen perusteella, löydy ihan yhtä lupaavia kavereita.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
One prospect for the 2011 NHL Entry Draft who brings similar size and potential is Northeastern University standout Jamie Oleksiak, who should be on the board when the B’s pick at ninth overall a little less than two weeks from now. At 6-foot-7, 244 pounds, Oleksiak recently performed well at the NHL Scouting Combine in Toronto, where he wowed NHL teams and their strength and conditioning staffs with his athleticism and power.

With size, natural strength and agility that can’t be taught, Oleksiak should be a prized commodity on draft day.

Power and athleticism have Oleksiak's stock rising (New England Hockey Journal artikkeli)

The Hockey Journalin Kirk Luedeken kirjoittama juttu puolustaja Jamie Oleksiakista joka voisi olla seuraava Bostonin puolustuksen ankkuri. Oleksiakilla on raamien lisäksi liike ja tekniikka kohdallaan joten tässä on jonkinlainen mahdollisuus Tyler Myersin kaltaisen, tulevaisuuden huippupakin varaamiseen.

Charamaisilla mitoilla varustettu yliopistopuolustaja kelpaisi varmasti jokaiseen joukkueeseen ja en pistäisi pahakseni Bruinsin varausta, etenkin jos sopivat kovan luokan laituriprospektit on menneet.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Charamaisilla mitoilla varustettu yliopistopuolustaja kelpaisi varmasti jokaiseen joukkueeseen ja en pistäisi pahakseni Bruinsin varausta, etenkin jos sopivat kovan luokan laituriprospektit on menneet.

Enpä tiedä... Bruinsin drafthistoria puolustajien osalta on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut aika synkkä. Siksi toisekseen (ehkä edellisestä viisastuneena) seuran politiikka on ollut varata alkukierroksilla hyökkääjiä, sillä näiden potentiaali on varausiässä yleensä lähempänä täyttymistä kuin (usein isokokoisilla ja siksi raakileilla) puolustajilla. Arvaaminen on helpompaa. Puolustajaprospekteja on haalittu organisaatioon parikymppisinä treideillä.

Voisi melkein treidata tuon vuoron poiskin, jos tarjolla ei ole ketään keneen seura tosissaan uskoo. Joukkueen runko on nuori ja kakkostason hyökkääjäprospekteja on farmissa riittävästi. Puolustukseen taas kaivataan top-4 pakkia jo ensi kaudeksi. Lisäksi ensi vuoden draft on kuulemma siinä määrin syvä, että löytyy taas sheawebereitä ja patricebergeroneja toiselta kierrokselta. Tämän kesän ykkönen Leafsin ensi kesän ykköseen? Chiarelli, toimi!
 

TML

Jäsen
Onneksi olkoon vain kaikille Bruins-faneille, etenkin nimimerkille Pica joka on aktiivisesti muuten niin hiljaiseen Bruins-ketjuun vuosien varrella kirjoitellut. Onnittelut sinne.

Mitäs tuosta joukkueesta voi sanoa. Aivan huikean hienoa katseltavaa ollut jo muutaman kauden ajan. On pitänyt kiinni Big Bad Bruins perinteestä ja ollut todella fyysinen joukkue. Taisteleva, uhrautuva, paikoin jopa kuriton, mutta kuitenkin todella hyvin yhteen hiileen puhaltava joukkue.

Maalivahtikaksikko on ensinnäkin koko liigan paras. Rask loisti viime kaudella, Thomas tällä. Aina tulee toinen esille jos toisella menee heikommin. Varmasti hyvä asetelma Thomasilla ja Raskilla päällä reeneissä ja muutenkin. Tim Thomasia ei voi tarpeeksi kehua. Häntä jossain määrin teilattiin avauskierroksilla, mutta itse olen koko ajan sanonut että Thomas on Bruinsin tärkein pelaaja. Ollut koko kauden.

Puolustus on aika taidoton mutta kuten koko joukkue, taisteleva ja uhrautuva. Chara nousi suurten pelaajien joukkoon (heh heh) nyt voittamalla kannun. Boychuk ja McQ luutivat kovaa ja korkealta, myös Andrew Ference sai kannun joka hänelle olisi kuulunut jo '04. Dennis Seidenberg on parin kauden aikana ollut minulla todella positiivinen yllätys. Sokerina pohjalla Tomas Kaberle, jonka hankinta lopulta siivitti Bruinsin loistoliitoon. Tähän hymiö.

Hyökkäys on rakennettu mielestäni loistavasti. Ilman Savardiakin joka ketjuun on saatu taitoa ja fyysisyyttä tasaisesti. Nelosketju on liigan parhaimpia, piste. Ykkössena Bergeron on todellinen voittajatyyppi ja hänet voidaan myös nostaa nyt suurten pelaajien joukkoon. Mitä hän ei ole voittanut?? Lucic on yksi suosikeistani, Krejci yksi liigan aliarvostetuimmista pelaajista. Marchand, tuo pieni mulkku, häneltä mahtavat pleijarit. Kelly ja Peverley osoittautuivat lopulta loistohankinnoiksi ja mitä voi enää sanoa Mark Recchistä. Tuon ikäisenä tuollainen taistelu ja lopulta palkinto seisoo tuolla.

Valmennukselle, taustahenkilöille ja etenkin Cam Neelylle myös hattu kouraan.

Onnea Boston Bruins Stanley Cupista, olette sen ansainneet ja teille sen ilolla suon.
 

Leitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild, SaiPa, RM
Onnea aivan helvetisti joukkueelle ja sen loistaville faneille jotka ovat kommentoineet joukkueen otteita loistavasti läpi kauden. Teillä on maailman paras maalivahti ja koko joukkue on aivan mahtava. Onnea!!
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Onneksi olkoon Boston Bruins ja Bruinsin fanit! Helvetin hieno homma ja olette kaiken nyt ansainneet. Ensinnäkin tämä on jääkiekon voitto. Oikean jääkiekon voitto mitä Boston Bruins pelasi. Perinteistä lätkää fyysisillä avuilla. Hattu päästä ja Bostonin tatuointi käsivarteen :-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös