Osaakohan joku sanoa, pitääkö huolestua ja minkälaisella eurokasalla pitää huolestua?
Mulla on Seat Altea XL 1.9 TDI DSG vm. 2012, mittarissa 102 tkm. Tämä ei ole vielä syy huolestumiseen, koska olen ollut pirun tyytyväinen autoon. Auto ollut mulla nyt reilun kaksi vuotta ja 70 tkm. Pari vuotta sitten auton kanssa kävi niin, että kun sen sammutti, moottorinjäähdytin (se kai siellä alkaa hurisemaan jos lämmöt on korkealla?) aloitti työnsä, mutta ei sammunutkaan homman hoidettuaan vaan jauhoi yhden kerran akun tyhjäksi ja toisen kerran pari tuntia kun havaitsin, että siellä se edelleen jauhaa vaikka ei varmaan ole enää kuuma. En sitten oikein ole jaksanut luottaa kyseiseen termostaattiin, että jäähdytys katkeaisi, vaan jos tiedän auton seisovan paikoillaan pitkään, olen jäänyt muutamaksi minuutiksi paikalle, käynnistänyt auton ja sammuttanut uudestaan, jolloin tuo jäähdytys ei ala pyörimään ellei ole oikeasti asiaa.
No nyt sitten kevään tullen tuo jäähdyttimen käynnistyminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ehkä 1/3 lyhyistä ajokerroista aiheuttaa tuon. Viime kesänä ei varmaan viittä kertaa yhteensä käynnistynyt, mutta nyt tekee usein. Varsinkin jos ajo on ollut hidasvauhtista kaupunkiajoa, eikä moottoritiellä huristelua. Olen myös ollut pari kertaa haistavani jotakin "käryä", mutta en ole osannut paikantaa tuleeko se jarruista vai mistä ja mikä rassaa. Ja häipyisikö käry, jos tuuletinta käyttäisikin 10 minuuttia eikä sitä paria minuuttia, minkä maltan odottaa. Mitään merkkivaloja ei tietenkään pala, koska mitään vikaahan ei ole ollut, paitsi se, että jäähdytin/tuuletin ei sammu välttämättä ennen akun loppumista.
Joten - onkohan tuosta kärystä tai toistuvasta jäähdytyksen tarpeesta syystä huolehtua? Tekeekö tuo toimintani haittaa autolle, kun tyhjäkäytän sen pari minuuttia ja saan sillä jäähdytyksen katkeamaan vai pitäisikö tuulettimen antaa paahtaa tunti, jotta ei varmasti ole lämmin mylly? Mikä on vialla, koska tätä olen tietenkin huollossa käyttäessä kysynyt, mutta kun sitä tuuletinta/käryä/vikamerkkivaloa ei ole huoltokeikoilla päällä, ei ne sille mitään ole lokistakaan löytäneet?