Asioita, joita pelkäät.

[mendieta]

Ampiaisia. Ne pistää mua aina ilman syytä. Tulevat vain ja pistävät. Mua on lyhyen elämäni aikana pistänyt ainakin parikymmentä ampiaista + sitten vielä muutama semmoinen joukkohyökkäys, kun esim. ajoin ruohonleikkurilla pesän yli.

 

[Everton]

Asiaan etäisesti liittyen. Lueskelin juuri erästä psykologian oppikirjaa, josta bongasin - ainakin itselleni täysin uuden, vaikkakin tarpeettoman - tiedon. Tutkimusten mukaan jännittäminen on suomalainen ominaisuus, täällähän varmaan kaikki jännittävät tai ovat jännittäneet jotain. Ameriikassa moinen puolestaan on hyvin harvinaista. Geeneissä vaiko kulttuureissa?

 

[Rok]

Viestin lähetti Everton
Asiaan etäisesti liittyen. Lueskelin juuri erästä psykologian oppikirjaa, josta bongasin - ainakin itselleni täysin uuden, vaikkakin tarpeettoman - tiedon. Tutkimusten mukaan jännittäminen on suomalainen ominaisuus, täällähän varmaan kaikki jännittävät tai ovat jännittäneet jotain. Ameriikassa moinen puolestaan on hyvin harvinaista. Geeneissä vaiko kulttuureissa?

Valtaosa jenkeistä on niin ylitsepursuavan itsevarmoja, että jännittäminen jää taustoille :)

Eiköhän ämeriikkalaisistakin jännittäjiä löydy ihan samaan tapaan kuin muualta, mutta tuo mahdollinen ero kuitenkin johtunee ihan kulttuurista.

 

[Timbit]

Pelkään korkeita paikkoja jonkin verran. En mitenkään hysteerisesti, mutta olen aina korostetun varovainen niissä. Esimerkiksi tarpeeksi korkealla olevalla parvekkeella en halua nojata kaiteeseen. Olo tulee epämukavaksi.

Pelkään myös sitä, että jokin elämän peruspilareista romahtaa. Tässä on varsinkin viime vuodet tullut panostettua lukuisiin eri asioihin niin paljon, että jonkin menettäminen tuntuisi pahalta. Tiedän toki, että en tule tekemään mahalaskua, mutta nyt vaan on jo aika paljon mitä voi menettää.

Sairaaloita kohtaan tunnen pelonsekaista kunnioitusta. Kuten moni muukin, inhoan sen hajua. Lisäksi ne tapahtumat, jotka yleensä sairaalaan liittyvät, ovat enimmäkseen ikäviä. Toisaalta, sairaaloihin liittyy myös erittäin iloisia asioita, kuten lasten syntyminen. Henkilökohtaisesti noita negatiivisia kokemuksia on kuitenkin enemmän.

Joskus pienenä pelkäsin todella paljon vettä. En uskaltanut mennä altaan lähellekään. 15 vuoden uppopalloura hieman lievensi tuota pelkoa...

Tässä ei sitten ollut kaikki ne asiat joita pelkään, pieni osa vaan.

Viestin lähetti Chip
Mä pelkään myös vammaisia, en kaikkia, mutta niitä, joita en tunne. Joskus vuosia sitten mun sukulaistyttö (180/90, 8-vuotiaan tasolla kai) heitteli mua ulkorapuilta alas, olohuoneen lattialla sekä keittiössä...sen jälkeen on aina vähän arveluttanut.

Tuossa sellainen kommentti, että hiljaiseksi menin. Hiljaiseksi siksi, että suhtautumisvaikeudet moiseen tapahtumaan olisivat kyllä sangen suuret.

 

[ervatsalo]

Tatuoitu, lävistetty ja häväisty

Niin, tulimpa tuossa männä suvena lukeneeksi Juho Juntusen "Kourallinen donitseja"-kirjaa. Muuten kaikki meni hienosti, mutta luettuani ko. kirjan olen ruvennut pelkäämään krapulaheräämisiä.

Pahin painajaiseni onkin tästä johtuen herätä juopottelun päätteeksi tatuoituna, lävistettynä ja häväistynä joulupukin asusteet päällä. Toinen, vielä pahempi versio on herätä joulupukin alta, em. kunnossa.

Älkää siis lukeko Juho Juntusen sarjakuvakirjoja, jollette halua moisten brutaalien perversioiden irstaisiin pauloihin.

Täältä tähän

 

[Miguel]

Mitään muiden ylitse nousevaa pelkoa minulla ei ole, mutta pelko hiipii puserooni hyvin helposti. Lisäksi neuroottinen mieleni maalailee kauhukuvia mitä ihmeellisimmistä asioista.

Esimerkiksi säikähdän aina heti, jos kaveri ei ole tapaamispaikalla oikeaan aikaan, ja mietin usein jäähallia lähestyessäni, muistinkohan lätkäpelini alkamisajan oikein. Lisäksi jo pieni vaisto mahdollisesta eksymisestä saa kuset housuun. Nämä pelot ovat tehneet minusta varovaisen ihmisen, joka tarkistaa tapahtuma-ajan monesti paperilta, eikä luota vielä täysin siihenkään. Ja minulla muuten on ihan hyvä muisti, joten harvoin oikeasti erehdyn näissä asioissa. Mutta silti pelkään erehtyväni.

Kohtalaisen tuoreena ajokortin omistajana olen saanut uuden pelkäämisen kohteen: ahtaat parkkipaikat. Minulla oli kortti toista päivää, kun kolhaisin ärsyttävän ahtaassa parkkihallissamme naapurin autoa (täysin oma moka), ja iso laskuhan siitä tuli (onneksi vakuutus korvasi suurimman osan). Asiaa voisi helpottaa, jos saisin ajaa pienempää ja ketterämpää autoa, sillä käyttämäni äidin farmari-Volkkari on turhan suuri ja kankea parkkipaikoille, ainakin näin kokemattomalle kuskille.

Sitten vielä loppuun anekdootti pelkojen hiipimisestä uniin. Viime perjantaina eräissä synttärijuhlissa kaveriini tykästynyt tyttö oli päällekäyvää sorttia. Suhteellisen äkkiä oltiinkin valmiina sänkyhommiin, mutta kummallakaan ei tietenkään ollut ehkäisyvälineitä. Kaverini tuli sitten kyselemään minulta kortsua, ja olihan minulla sellainen mukana. Mutta kun minä epäröin uhrata sitä, kaveri heittäytyi suunnilleen rukoilemaan polvilleen minua, toki osittain pelleilymielessä vaikkakin periaatteessa tosissaan. Ja minähän myönnyin. No, eräs tästä episodista seuraavana päivänä kuullut sälli valitteli sitä seuranneen yön jälkeen nähneensä painajaista: hän oli pääsemässä hoitelemaan jotain kaunista tyttöä, mutta kortonki puuttui, ja homma kariutui. Kaveri valitteli olleensa lähes kauhuissaan unessa. :)

Vähän meni aiheen ohi tuo äskeinen, mutta kevennys ei tehne pahaa.

 

[Mari]

hämähäkit ja hammaslääkäri.Yök!

 

[ShakesBier]

Humalaiset äijät. Iästä viis, niiltä tulee aina joku hävytön kommentti, johon ei auta sanoa yhtään mitään. Parikymppisen neiti-ihmisen "auktoriteetilla" ei paljon pervoja, kännisiä miehiä hiljennetä. Ja sit kun ei sano mitään, saattaa saada peräänsä jonkun huutelijan, joka jaksais sössöttää juttujansa vaikka tuomiopäivään asti. Aina ei voi voittaa...

Ja kauhuelokuvat. Jostain syystä niitäkin on vaan pakko katsoa. Kai tähän pätee se fakta "halu pelätä turvallisesti". Energiaa niistä ainakin saa eikä taatusti ala ens hätään nukuttaa!

 

[Rocco]

Pelkään saavani uudelleen peräpukamat. Ihan todellakin pelkään.

Se kipu oli todellista ja se oli hirveää. Jos naiset sanoo että "miehet ei tiedä synnyttämisestä mitään" niin minä voin sanoa että "kyllä tiedän." Oli kuin painajaisesta punnata rehdin kokoistaa jöötiä pihalle ja samalla lähes itkeä tuskasta.

Työntäkääpä lapinleuku terä edellä hanuriinne niin voitte saada hieman esimakua peräpukamien aiheuttamasta tuskasta.

Pelkään myös sitä jos spädärit uudelleen saan, että saan myös saman lääkärin. Mies oli Leo Lastumäen kokoinen ja oloinen tohtori ja puhui suomea huonosti korostaen. Jestas se pelotti kun piti vetää housut kinttuihin ja maata kyljellään, peffa pitkällä sen äijän suuntaan...

 

[ShakesBier]

Niin, ja kissoja pelkään kans! Ne on kyllä omalla laillaan jänniä, mutta jotkut ihan skitsoja. Kaverin kissatkin tuntuu aina väijyvän mua jossain ja syöksähtää sitten äkkiarvaamatta kinttuun kiinni kirjaimellisesti kynsin ja hampain. Eikä siihen voi edes varautua, kun ne pirut liikkuukin niin hiljaa.

 

[Ruutiveijari]

Viestin lähetti Rocco
Pelkään saavani uudelleen peräpukamat. Ihan todellakin pelkään.

Mies puhuu asiaa.

Itse luulin ensimmäiset aamun tunnit (olivat perhanat ilmestyneety yön aikana) perskarvojen olevan jotenkin pingotuksessa. Olisikin. Melkein viikon sai kävellä kuin joulukynttilä perseessä.

Eikä syy edes ikinä selvinnyt. Ainoastaan sanottiin, että luultavasti uusiutuvat.

 

[Ck]

En tiedä mistä johtuu, mutta minä pelkään korkealla olemista. Esimerkiksi lentämistä ja vaikka korkean kerrostalon parvekkeella olemista minä pelkään kuin syöpää. Ei pitäisi ainakaan kusi nousta päähän kun täytyy pitää jalat kokoajan tukevasti maassa.

Minua ihmetyttää tässä vaan se että miksi pelkään lentämistä kun se minusta vielä joskus 14 vuotiaana oli ihan mielettömän hienoa. Sitten tuli 6-7 vuoden tauko lentämiseen ja enää en siedä sitä yhtään. Olen muutaman kerran lentänyt sen jälkeen ja se on yhtä helvettiä, joka kerta olen ihan varma et nyt sitä mennään ja juuri se minun kone tippuu. Sitten kun yritän miettiä miten saisin sen pelon pois, niin en pysty keksimään siihen mitään ratkaisua ja se V***ttaa! Eli jos jollain on jotain hyviä neuvoja miten tästä suosta pääsee, niin otetaan ehdotuksia vastaan.

Sitten minulla on paljon muitakin pelkoja ja krapulassa nämä kaikki pelot voimistuvat yhdeksi köntiksi. Monesti pitkän ryyppy putken jälkeisessä krapulassa varsinkin sydämen pysähtyminen pelottaa ihan hemmetisti, eikä silloin uskalla edes liikahtaa saati sitten nousta sängystä. Ryyppy putkien jälkeisissä Krapuloissa kyllä kaikki muukin tekeminen pelottaa ja silloin on vaan pakko lojua sängyssä paikallaan kun ei muuhun pysty, se lojuminenkin kyllä pelottaa.

 

[MadMan]

Viestin lähetti Ck
Eli jos jollain on jotain hyviä neuvoja miten tästä suosta pääsee, niin otetaan ehdotuksia vastaan.

En tiedä helpottaako tämä pelkoasi, mutta sanottakoon, että lentoliikenne on turvallisin liikkumisen muoto - jopa autoiluakin turvallisempi. Lentoliikenteessä tapahtuu vähiten kuolemia/matkustettu kilometri. Jos vielä lennät Finnairilla, niin sehän on maailman turvallisimpien yhtiöiden joukossa (viim. 30 vuoden aikana ei yhtään kuolemia aiheuttanutta onnettomuutta).

 

[Ck]

Viestin lähetti MadMan
En tiedä helpottaako tämä pelkoasi, mutta sanottakoon, että lentoliikenne on turvallisin liikkumisen muoto - jopa autoiluakin turvallisempi. Lentoliikenteessä tapahtuu vähiten kuolemia/matkustettu kilometri. Jos vielä lennät Finnairilla, niin sehän on maailman turvallisimpien yhtiöiden joukossa (viim. 30 vuoden aikana ei yhtään kuolemia aiheuttanutta onnettomuutta).

Kiitos tästä, mutta tämän olen kuullut ennenkin eikä se silti auta. Sekin että Finnair ei ole tippunut kertaakaan 30 vuoteen ei auta koska ajattelen aina, että kerta se on ensimmäinenkin. Se myös että vaikka kuinka ajattelen että lentoliikenne on turvallisin liikkumisen muoto, niin silti ajattelen sen seuraavan tippuvan koneen olevan meikäläisen. Sekin vielä tähän että en välttämättä pelkäisi ihan niin paljon jos olisin itse puikoissa (jos osaisin lentää) koska en luota muihin kuskeihin, en autolla ajettaessa enkä lentokoneella lennettäessä.

 

[MadMan]

Viestin lähetti Ck
Kiitos tästä, mutta tämän olen kuullut ennenkin eikä se silti auta. Sekin että Finnair ei ole tippunut kertaakaan 30 vuoteen ei auta koska ajattelen aina, että kerta se on ensimmäinenkin. Se myös että vaikka kuinka ajattelen että lentoliikenne on turvallisin liikkumisen muoto, niin silti ajattelen sen seuraavan tippuvan koneen olevan meikäläisen. Sekin vielä tähän että en välttämättä pelkäisi ihan niin paljon jos olisin itse puikoissa (jos osaisin lentää) koska en luota muihin kuskeihin, en autolla ajettaessa enkä lentokoneella lennettäessä.

En tiedä oletko jo kokeillu tätä, mutta..
Ennen lentokoneeseen menoa kannattaa kentällä juoda muutama olut, jotta saisit rennon olon päälle. Eräs lääkäri suositteli tätä tuttavalleni, joka kärsii lievästä lentopelosta ja ainakin hänelle tämä toimi,

 

[Ck]

Viestin lähetti MadMan
En tiedä oletko jo kokeillu tätä, mutta..
Ennen lentokoneeseen menoa kannattaa kentällä juoda muutama olut, jotta saisit rennon olon päälle. Eräs lääkäri suositteli tätä tuttavalleni, joka kärsii lievästä lentopelosta ja ainakin hänelle tämä toimi,

Itseasiassa silloin kun olen lentänyt, niin olen vetänyt pers kännit, koska muuten en olisi siihen koneeseen noussut kirveelläkään. Kyllä se kieltämättä auttoi vähäsen kun oli menomatka ja oli aika kivassa humalassa, mutta tulomatkalla oli niin mielisairas krapula ettei ole ikinä ollut, eikä oikein pystynyt kunnolla juomaankaan. Siltikin oli pakko huitaista pari jäykkää huiviin koska muuten olisi varmaan kuollut sydäriin yhdestä ilmakuopasta.

 

[Claudius]

Ylös!

Ajattelin jo avata uuden, mutta nopealla haullahan löytyi aihetta käsittelevä ketju.

Asiaan. Itse pelkään korkeita paikkoja enemmän kuin mitään muuta. Syytä pelkooni en oikein ymmärrä, sillä olen oikeastaan koko ikäni asunut kerrostalossa ja aina niissä ylemmissä kerroksissa. Lapsena hyvin usein leikimme parvekkeella ja sieltä ammuimme viattomia ihmisiä herneputkilla tai vaihtoehtoisesti pommitimme heitä vesi-ilmapalloilla. Minkäänlaista pelkoa korkeita paikkoja kohtaan en tuolloin muista tunteneeni. Mutta joskus teini-ikäisenä tapahtui muutos ja nykyään suorastaan kammoan vähänkin korkeammille paikoille menemistä. Välillä pelkoni menee mielestäni jopa naurettavuuksiin asti. En nimittäin pelkää pelkästään sitä, että itse putoaisin tjms. vaan myös sellaiset tilanteet, joissa joku muu on vaikkapa parvekkeen kaiteen lähellä ja saattaisi pudottaa parvekkeelta jotakin saavat minut hermostumaan. Ja tuo pudotettava esine voi käytännössä olla ihan mitä tahansa.
Silloin tällöin olen koetellut itseäni ja ns. väkisin pakottanut itseni korkeille paikoille. Parhaiten mieleeni on jäänyt, kun olin Kölnissä käymässä ja ajattelin kiivetä katsomaan maisemia tuomiokirkon tornista. Hirvittävän vaivan näin torniin kiipeämisessä, mutta sitten kun aloin lähestyä huippua tuli stoppi. Kölnin tuomiokirkon tornissahan on siellä aika korkealla sellainen välitasanne, josta pääsee jatkamaan ylös asti metallisilla ritilärappusilla. Noin kymmenen askelmaa onnistuin nousemaan noita metallirappusia, mutta siihen se sitten jäi. Eikä tilannetta yhtään auttanut tuuli, joka pääsi puhaltamaan tornin läpi. Tärisevin jaloin ja pelosta kankeana palasin takaisin tasanteelle istumaan ja rauhoittumaan. Olihan sielläkin toki ikkuna-aukkoja, joista pääsi hieman katselemaan, mutta siinä mielentilassa ei minusta paljon ollut maisemista nauttimaan. Lopulta päätin lievästi kyrpiintyneenä lähteä takaisin alas. Pelko vei voiton.

Toinen asia, mitä jostain syystä pelkään on vesi. Siis joet, järvet ja meret. Tämä pelko korostuu huomattavasti, jos on pimeää. Uin kuitenkin mielelläni, mutta joskus nimenomaan veteen meneminen pelottaa. Syytä tällekään pelolle en osaa selittää.

 

[Turambar]

Lentäminen.

Aivan silmitön paniikki iskee joka kerta näissä maailman turvallisimmisa kulkuvälineissä. Syyn näkisin olevan siinä, että astuin ensi kertaa lentokoneeseen 12-vuotiaana ja sitä ennen suunnilleen joka kerta, kun olin lentsikoista kuullut puhuttavan, oli kyse ollut jostain onnettomuudesta tai vaaratilanteesta.

Koneeseen astuessani olen aivan satasen saletti, että tämä lento ei koskaan pääse perille. Viime kesänä kävin kavereiden kanssa Espanjassa ja varoittelin heitä jo ennen reissua, että lentomatkasta tulee takiani piinallinen. Tätä he eivät uskoneet, mutta tuon nelituntisen koneessa panikoituani alkoivat he uskoa, että todella pelkään lentämistä. Tulomatkaa varten juotiinkin sitten porukassa perskännit. Humalaiset kaverit nukkuivat tulomatkalla, mutta minä en kyennyt rauhoittumaan, vaikkakin paniikki ei ollut yhtä kova kuin selvinpäin.

Lentomatkojen jälkeen nolottaa, koska olen hätäillyt ja panikoinut turhan takia. Mielessä on ajatus, että nyt pitää skarpata, mutta ei tunnu terästäytyminen onnistuvan. Kohta pitäisi taas astua lentohärvelin kyytiin. Mikähän neuvoksi?

 

[Hordi24]

Ampiaisia. Ne pistää mua aina ilman syytä. Tulevat vain ja pistävät. Mua on lyhyen elämäni aikana pistänyt ainakin parikymmentä ampiaista + sitten vielä muutama semmoinen joukkohyökkäys, kun esim. ajoin ruohonleikkurilla pesän yli.

Sama täällä, pelkään todella ampiaisia ja jos nään yhdenkin niin alan molemmilla käsillä huitoa miten sattuu ja juosta pakoon, en tiedä mikä sinä on... Onneksi julkisilla paikoilla olen pystynyt hallitsemaan pelkoni enkä ala siellä huitoa ym.
Joskus ihan pienenä oli ampiainen pistäny mua alahuuleen ja koko suu oli ihan turvoksissa ja kaikkee, piti mennä johonkin tohtorille hakeen lääkkeitä...
Pariin vuoteen ei oo kyllä pistäny ykskään ampiainen, mutta edelleenkään en uskalla(?) mennä ulkovajastamme hakemaan saunapuita kun siellä on pesiä....

 

[girlzilla]

Eilisen hirviepisodin jälkeen tuli mieleen, että minulla on ihan käsittämätön hirvi-pelko. Espoon Jupperissa tiellä kävellessä siihen juoksee yhtäkkiä kauheaa vauhtia isokokoinen hirvi. Sitten se kaatui asfaltille, oli vähän aikaa kyljellään, sen jälkeen nousi ylös ja jäi kadulle seisomaan.
Se välillä lähti koplottelemaan johonkin suuntaan, hitto että pelotti. Viime kevään hirvet ovat tällä hetkellä pöllössä olotilassa kun emo työntää niitä pois luotaan ja nämä eläimet voivat oikeasti olla vaarallisia ja arvaamattomia. Hirvi harvoin hyökkää, tosin voi se tehdä senkin. Tuli aika pikainen lähtö allekirjoittaneella eilen...

 

[Ex]

Vähän myöhäinen vastaus Antonille, mutta vastaus kuitenkin: Näit luultavasti rantahämähäkin. Itsekin olen nähnyt moisen kerran ja sitä kohtaamista ei voi unohtaa. En silti pelkää hämäreitä, inho taitaa olla oikeampi termi.

Lisäksi omaan terveen kunnioituksen korkeita ja ahtaita paikkoja kohtaan, mutta mitään fobiaa ei niistäkään ole.

Mitäkö pelkään? En tiedä. Ehkä sitä että muksuille käy huonosti, mutta muuta en nyt tähän hätään keksi.

Jaa, ehkä jossain määrin ihmisten naurua. Siis sitä että nauraisivat minulle siten etten tiedä siihen syytä. Se olisi jokseenkin hämmentävää.

 

[taskuraketti]

Viestin lähetti belenos
Kaiken mailman hämähäkkejä

Samat sanat...

 

[Paitselo]

Viestin lähetti Ex
Vähän myöhäinen vastaus Antonille, mutta vastaus kuitenkin: Näit luultavasti rantahämähäkin. Itsekin olen nähnyt moisen kerran ja sitä kohtaamista ei voi unohtaa.

Katsokaas piruuttanne "Tässä ketjussa puhutaan hyönteisistä" - siellä olsi nyt ajankohtaista hämistietoakin tarjolla...

 

[Palstalegenda]

Eräänlainen epärationaalinen pahin pelkoni on se, että jos en nyt varsinaisesti pelkää, niin hirvittää ajatus siitä, että joku olisi murtautumassa kämppääni, kun olen täällä yksikseni. Kaikenlaiset äänet saavat minut välittömään valmiuteen ja oveani en taatusti aukaise, ellen tiedä varmasti kuka oven takana on. Yöpöydälläni onkin noin 10 vuoden ajan ollut sellainen isäni valmistama lähes kyynärän mittainen erittäin kova pamppu, jolla olen valmis hivauttamaan mahdollista tunkeutujaa. Kämppäni on katutasolla, tämä lisää pelkoa, etenkin kun lähiseudulla on tapahtunut tuollaisia yöllisiä murtautumisia ja on sitten hakattu se tyyppi ja aseellakin jopa uhattu. Seitsemännessä kerroksessa asuessani tätä pelkoa ei juurikaan ollut. Onneksi kämpässäni on etuoven lisäksi takaovi, josta on kylläkin helpompi murtautua sisään, mutta myös mahdollista paeta. Ulvilan surma oli juuri sellainen paha esimerkki tuonlaisista uhista, ennen kuin se paljastui ilmeisesti vaimon tekemäksi.

Pitäisi vissiin laittaa lääkitys kuntoon.

 

[Ted Raikas]

Kas, Käyttäjänimettömällä ja allekirjoittaneella on näemmä vähän samanlaisia fobioita?

Olen itse erittäin levoton, jos omaa asuntoani kohtaan kohdistuu jotain tunkeilevia toimenpiteitä: huutoja, pamauksia, kolkutuksia jne. Asun niinikään ensimmäisessä kerroksessa tälläkin hetkellä ja pelkään ihan yli kaiken ajatusta, että joku tai jotkut kurkkii esimerkiksi ikkunasta sisään. Olen kieltänyt kaikkia tuttuja tekemästä tuota temppua koskaan minulle, koska se aiheuttaa suurta ahdistusta ja vihamielisiä tuntemuksiakin. En oikein tiedä mistä tuo kammo pohjimmiltaan kumpuaa, mutta se on jotain mitä jo ajatuksena inhoan yli kaiken. Jonkinlainen ikkunoihin kohdistuva pelko minulla on ja etenkin ilta- ja yöaikaan ja pidänkin aika paljon verhoja kiinni.

Ilmeisesti haluan kokea oman kodin sellaiseksi ultimaattiseksi turvapaikaksi, jossa mikään ei uhkaa. Tottahan tuo nyt ei useinkaan ole kun miettii miten paljon kodeissa tapahtuvaa väkivaltaa löytyy, mutta yritän tuosta kuvitelmasta pitää kiinni kynsin hampain. Että on edes jokin valtakunta, missä minä olen herra ja hidalgo ja turvassa.

Olen tässä viime vuosina kohdannut mm. uhkaavan ryöstöyrityksen pankkiautomaatilla, lyöntejä kadulla naamaan ilman syytä ja vastaavanlaisia juttuja ja olen sitä kautta tullut epäluuloisemmaksi ja varovaisemmaksi ja en voi yhtään sietää, että tuntemattomat ihmiset tulee liian lähelle. Iskee samantien halu puolustaa itseään ja helposti tietynlainen aggressiivinen vaisto herää, vaikka sinällään olen varsin väkivallaton ja rauhallinen ihminen yleisasetuksiltani. Ilmeisesti sisimmässä joku haluaa sanoa jotain ihan toista ja tuo koko tapahtumasarja on omiaan aiheuttamaan aika ristiriitaisen ja pelottavankin tunteen.

Käyttäjänimetöntä myötäillen, pitäisi ehkä hoitaa se lääkitys kohdilleen.