Minua hämmentää näissä ansiosidonnaiskuvioissa eniten se, että minkä järjen mukaan on reilua maksattaa ansiosidonnainen kaikkien veronmaksajien kukkarosta (pois lukien se pieni 5,5% jonka liitto oikeasti maksaa jäsenilleen)? Ja luulisi, että erityisesti Vasemmistoliitto olisi tätä vastaan, sillä heidän äänestäjänsä ovat usein niitä, jotka työttömäksi jäätyään joutuvat pelkän työttömyyskorvauksen piiriin.
Eikö olisi fiksumpaa ja tasa-arvoisempaa, että kaikki Suomen kansalaiset olisivat oikeutettuja yhteisestä verokirstusta maksettuun työttömyyskorvaukseen, ja sen päälle liittoon kuuluvat työttömät jäsenet saisivat liiton maksamaa ansiosidonnaista lisää, jonka suuruuden sitten itse päättävät äänestämällä liitolle hallituksen, koska kyse on heidän maksamista rahoistaan? Kunkin liiton valittu hallitus voisi siis itse päättää minkä määrän jyvittävät noista yhdessä kerätyistä varoista AY-toimintaan ja minkä määrän työttömyyskassaan. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä ajatteleekin liiton ja heidän maksujen olevan suunnilleen tätä - liittoon kuuluvat ihmiset maksavat liitolle yhteiseen kirstuun työttömyysmaksuja siltä varalta, että joillekin jäsenille koittaa kurjat ajat. Se olisi jaloa sosialistista meininkiä ja sitä kannattaisin täysin.
Mutta parhaillaan siis ymmärrän rinnastukset mafiaan. Maksut ammattiliitolle ovat lähinnä suojelurahaa ilkeäksi maalaillun työnantajan varalta. Jos et maksa AY-liitoille, joudut tyytymään roposiin verrattuna siihen mitä saisit jos antaisit AY-liikkeen kovistella valtiota ja työnantajaa puolestasi. Ja jos alat maksaa AY-liikkeelle suojelurahaa, sinun on siitä hetkestä alkaen myös paras tehdä niin kuin he käskevät, tai sillä on seurauksia. Nykypäivänä ei lakkovahti enää lyö, mutta tuhoaa kyllä maineesi jos et tottele. Objektiivisesti katsottuna AY-liike on kovis, joka uhkaa tuhota bisneksiä jos heitä ei totella.
En kuitenkaan kiellä, etteikö työmarkkinoilla tarvittaisi "kovista" pitämään työläisten puolia ja yhdistämään heitä, mutta nyt kun lähes kaikki työläisten maksama raha virtaa suoraan "koviksen" taskuun puhtaasti valtapolitiikkaa varten (ilman että he olisivat rahallisesti vastuussa jäsenistään), AY-liikkeistä on kasvanut oma intressiryhmä työnantajien ja työntekijöiden väliin. Heidän intresseissään on enemmän välittäjänä toiminen ja oman valta-aseman kasvattaminen, kuin jäsenistöstään huolehtiminen. Jos työpaikkojen menetys tuntuisi enemmän myös AY-liikkeen kukkarossa, työntekijät nousisivat ehkä jälleen enemmän keskiöön ja ehkä lyhytnäköinen populismi vaihtuisi pitkäjänteisempään työmarkkinoita uudistavaan suuntaan.