Pitää jotkin pelikuulokkeet ostaa ihan tätä peliä varten, sillä äänisuunnittelu oli varmasti parasta mihin olen törmännyt.
90-luvun puolivälistä asti on tullut videopelailua harrastettua ja allekirjoitan tämän väitteen. Itselläni on 5.1-äänijärjestelmä käytössä ja tilaääntä hyödynnetään pelissä todella hyvin. Ylipäätään se vaiva, mitä tässä pelissä on äänisuunnitteluun käytetty hyvin kokonaisvaltaisesti on jo itsessään hatunnoston arvoinen suoritus. Soundtrack ja biisien sanoitus sekä se miten hienosti ne istuvat pelin tarinaan on todella merkillepantavaa.
Oikeasti ainoa miinus minkä keksin on hieman epätasainen vaikeustaso. Normal oli pääosin juuri sopiva, mutta siihen mahtui itsellä kaksi älytöntä vaikeuspiikkiä joiden aikana oli hetkeksi pudotettava Storylle. Tälläisissä tarinavetoisissa peleissä en kestä, jos omat taidot ei riitä ja joutuu hakkaamaan päätä seinään.
Tämänkin huomion allekirjoitan. Omat vaikeuspiikit liittyivät pariin loppuvastukseen (Return 5: Old Gods ja Return 7: Summoning) , mutta lopulta molemmat selättyivät normal-tasolla. Ensimmäiseen noista tosin auttoi kun latailin hieman aiemman tallennuksen ja löysin ympäristöstä astetta järeämpää kalustoa taistelua varten. Jälkimmäisessä löytyi yrityksen ja erehdyksen kautta sopiva strategia vihollisen päihittämiseen.
Eilisiltana sain omalla kohdallani Sagan ja Alanin tarinat päätökseen ensimmäisen kerran. Ajattelinkin hieman summata omia mietteitäni peliin liittyen tänne ketjuun. Alustana toimivat PS5 ja versiona ennakkotilattu Deluxe Edition. Ainakaan toistaiseksihan tätä ei edes saa muuta kuin digitaalisena, joten luonnollisesti PS Storesta ladattu digitaalinen versio on siis kyseessä. Koetan pitää spoilerit aika minimissä, että tätä viestiä uskaltaa sen puoleen kyllä lukea, vaikka peli olisi vielä kesken tai miettisi vielä sen hankkimista.
Näin alkuun muutamia huomioita pelin kestosta. Sam Lake lupaili, että tarinassa riittäisi pelattavaa ainakin noin 20 tunniksi. Mikäli peliä pelailee hyvin suoraviivaisesti, niin tuo lukema lieneekin aika lähellä totuutta. Omalla kohdallani peli itsessään näyttää tallennusten yhteydessä, että sitä olisi pelattu noin 43 tuntia. Olen itse niin antaumuksella kolunnut pelin tarjoamia jokseenkin hiekkalaatikkomaisia ympäristöjä, niiden tarjoamista yksityiskohdista ja bonussisällöstä täysin siemauksin nauttien, että varmaankaan tuo ei ihan kauhean paljon heitä todellisesta kestosta omalla kohdallani. Episodien loppubiisejä kuuntelin myös antaumuksella ja valikoissa ("Mind Place" ja "Writer's Room") on tullut uudelleen katseltua ja kuunneltua pelimaailmasta löytyneitä viihdyttäviä sisältöjä. Myös pitkät lopputekstit katselin kokonaisuudessaan, kuten myös pelin sisäisen "Yötön yö" -elokuvan. Vaikka peli olisi jonkin verran laskenut peliajaksi valikossa tauollaoloa, niin kyllä tuota varmasti tuli ihan oikeasti pelattua jokin 30–40 tuntia. PS5 näytti, että peliä olisi käytetty hulppeat 57 tuntia, mutta konsolin oman laskurin lukemassa lienee kyllä syystä tai toisesta runsaasti ilmaa.
Ennen pelin hankkimista mielessäni pyöri kaksi kysymystä. Ensimmäinen niistä liittyi
potentiaalisiin teknisiin ongelmiin, joita voisi hyvin kunnianhimoiseen peliin liittyä pian sen julkaisun jälkeen. Toinen liittyi puolestaan
pelin selviytymiskauhumaisempaan suuntaan alkuperäiseen peliin ja sen lisäosiin verrattuna. En siis itse ole todellakaan mikään suuri selviytymiskauhun ystävä, joten tämä askarrutti mieltä. No kertoilen näihin liittyen omia tuntemuksiani seuraavaksi.
Vaikka ennakkotilauksena hankin pelin ja aloitin sen tahkoamisen heti julkaisupäivän aamuna, niin en onneksi ole törmännyt ainoaankaan sellaiseen bugiin, joka olisi perusteellisesti estänyt kampanjan etenemisen. Käyttöliittymässä olen jonkin verran erilaisia bugeja kohdannut, mm. erilaiset jo aiemmin katsotut käsikirjoitussivut, radio-ohjelmat, tv-mainokset yms. ovat toistuvasti näyttäytyneet valikoissa ikään kuin ne olisivat kerätty ensimmäistä kertaa. Mind Placesta ja Writer's Roomista poistuminen on välillä läväyttänyt puuseinän ruudulle ja korttien asettelussa näiden tilojen tauluille (Case Board ja Plot Board) on välillä ollut teknisiä haasteita, niiden jäädessä leijailemaan pelaajan nokan eteen. Törmäsin myös bugiin, jossa radio-ohjelmat lakkasivat Sagan kampanjassa kerääntymästä Mind Placeen, vaikka olin ne pelissä kuunnellut. Lisäksi pelin valaistuksessa, varjoissa ja fysiikassa tuli ajoittain bugeja vastaan, mutta Remedy kyllä näitä jatkuvalla syötöllä pyrkii korjailemaan, kuten vaikkapa tuoreehkosta
reilun 200 korjauksen listasta pelin virallisilta verkkosivuilta huomaamme.
Jatketaan vielä hieman näillä teknisillä asioilla. Pelistähän löytyy siis konsoleilla kaksi erillistä tilaa, visuaalista puolta korostava ja omaan silmääni huomattavasti näyttävämpi
Quality-tila, joka tähtää 30 ruutuun sekunnissa sekä 60 ruutuun sekunnissa tähtäävä
Performance-tila. PC-versiossa asetuksia löytyy rukkailtavaksi luonnollisesti huomattavasti enemmän ja tehokkaalla PC-raudalla peli myös näyttää komeimmalta. Digital Foundry on näitä eri versioita hyvin kattavasti vertaillut omalla
YouTube-kanavallaan ja Eurogamerin verkkosivuilta löytyy myös
tekstimuotoista vertailua heidän toimestaan.
Arvioissa näyttäisi korostuvan, että PS5:lla on Xbox Series X:ää enemmän haasteita ruudunpäivitysnopeuden kanssa, joskin PS5 tarjoilee hieman Series X:ää nopeampia lataustaukoja. Itse vedin kampanjan läpi oikeastaan kokonaan Quality-tilassa, 4K-näytöllä tuo pudotus renderöintitarkkuudessa oli turhan ilmeinen omaan silmääni näiden tilojen välillä sekä kuvasta katoavat yksityiskohdat ympäristössä olivat omaan makuuni turhan ilmeisiä. Muutamassa toimintakohtauksessa ja erityisesti Sagan kampanjan puolella, rehevissä metsämaisemissa, ruudunpäivitysnopeuden laskeminen oli ajoittain hyvin ilmeistä, mutta ei se kuitenkaan estänyt pelistä nauttimasta.
Suurempia kampanjaan etenemiseen liittyviä bugeja tuli vastaani kolme kertaa. Ensimmäinen näistä oli Wateryssä sijaitsevassa huvipuistossa paikalleen jumittunut ja etenemisen estänyt rotta (Return 3: Local Girl), josta selvittiin yksinkertaisesti viimeisin tallennus uudelleenlataamalla. Pian sen jälkeen vastaan tuli toinen viimeisimmän tallennuksen uudelleenlataamista edellyttänyt bugi (Nursery Rhyme, joka ei antanut valita inventaariosta oikeita esineitä). Alanin kampanjan puolella törmäsin vakavimpaan bugiin, jossa kampanjaa edistävä cutscene ei lähtenyt yksinkertaisesti eräässä kohtauksessa käyntiin (Initiation 5: Room 665). Tässä tapauksessa saman tallennuksen uudelleenlataaminenkaan ei auttanut. Onneksi pelissä on mahdollista ladata myös tuoreinta aikaisempi automaattinen tallennus (lisäksi tarjolla kolme manuaalista slottia tallennuksille), joten tämä mahdollisti etenemisen.
Pelin ennakoissa ja trailereissa korostunut selviytymiskauhumaisempi suunta arvelutti hieman itseäni. Loppujen lopuksi sanoisin, ettei tuokaan ollut onneksi mikään ylitsepääsemätön este tällaiselle selviytymiskauhupelejä karttavalle pelaajalle. Tokihan pelissä on aiempaan osaan ja sen lisäosiin verrattuna tietynlaisia selviytymiskauhupeleistä tuttuja elementtejä, kuten laajempi ja hieman kömpelömpi inventory ja peli ei pysähdy kuin ainoastaan taukovalikon aktivoinnin ajaksi. Mind Placessa/Writer's Roomissa, karttaa ja inventaarioita selaillessa peli ei siis ole tauolla vaan viholliset voivat yllättää siellä epäotollisessa tilanteessa viihtyvän pelaajan. Pelissä on myös aiempaa reilummin puzzleja, joissa vaikeustaso vaihtelee jonkin verran. Selviytymiskauhulle ilmeisesti aika tyypilliseen tapaan pelissä myös metsästellään paljon mm. puuttuvia sulakkeita ja avaimia. Kokonaisuutena kuitenkin arvelisin, ettei Alan Wake II kuitenkaan edusta mitään hc-mallin selviytymiskauhua ja ensimmäisen osan tapaan se sisältää runsaasti myös leppoisampaa ympäristön tutkiskelua ja rikasta dialogia. Yksi kappale (Return 5: Old Gods) tarjoili ehkä hieman enemmän selviytymiskauhumaisempia ympäristöjä ja kohtaamisia jumpscareilla höystettynä, mutta onneksi tätä "lystiä" ei ihan koko peliä ollut vastaavissa määrin tarjolla.
Normaalilla vaikeusasteella ja ympäristön tarjoamia charmeja, ominaisuuspäivityksiä, varusteita/ammuksia jne. hyödyntämällä peli ei vaikuttaisi omalla taitotasollani olevan kohtuuttoman turhauttava/ärsyttävä, vaikeusastetta koventamalla kokemus lienee sitten erilainen.
No nyt kun suunnilleen kaikki, mistä itse keksin mitään nokan koputtamista on koluttu läpi, niin voidaan sitten hieman käydä läpi, että miksi itse koen tämän jo julkaisukunnossaan ja julkaisuhinnallaan hintansa arvoiseksi tuotteeksi. Peli on kokonaisuutena huikea taiteellinen kokonaisuus ja mielestäni puskee hienosti eteenpäin sitä, mitä videopelit voivat parhaillaan taide- ja viihdemuotona olla. Peli on erittäin kunnianhimoinen ja siihen pitkälti liittyvät myös nuo aiemmin mainitut tekniset ongelmat. Alkuperäisen Alan Waken jälkeen 13 vuodessa teknologia on ottanut aimo harppauksia eteenpäin ja Remedy on kokeillut uusia asioita tässä välissä muissa kehittämissään peleissä. Alan Wake II yhdisteleekin full-motion videota ja kehittyneitä, hyvinkin ilmeikkäitä 3D-hahmojen kasvoanimaatioita mielestäni varsin saumattomaksi kokonaisuudeksi. Toki noita saumoja saataneen vieläkin näkymättömimmiksi tulevaisuudessa, mutta jo nykyisellään tämä herättää kunnioitusta. Pelin soundtrack ja sen sanoitus tukevat olennaisella tavalla tarinankerrontaa eivätkä ole mikään irrallinen ja päälleliimattu elementti.
Peliä on todella vaikeaa jättää tauolle, kun tarinan eteneminen kiinnostaa niin paljon. Peli vaikuttaa siltä kuin sitä olisi ollut tekemässä David Lynch ja Stephen King, joten suuri hatunnosto kyllä Sam Lakelle ja kumppaneille tästä mestariteoksesta. Selvästi muualta populaarikulttuurista on imetty vaikutteita onnistuneella tavalla. Erityisesti Twin Peaksin maailmaan vihkiytymistä suosittelen kaikille Alan Wakesta kiinnostuneille, itse ainakin koen, että Twin Peaks -tuntemus antaa vielä oman lisämausteensa peliin, niin paljon Alan Wake -sarjalla ja Twin Peaks -sarjalla on kiehtovia yhtymäkohtia. Myös Remedyn aiemmat pelit kannattaa olla läpipelattuna. Toki pelin koukuttavasta juonesta ja kiehtovista tapahtumapaikoista sekä värikkäistä henkilöhahmoista voi nauttia myös ilman syvällisempää Twin Peaks- ja Remedy-tuntemusta. Moni muu peli tuntuu kyllä tämän kokemuksen jälkeen melkoiselta meh-osastolta, mutta tästä nyt ei voi syyttää riman korkealle asettanutta Remedyä, vaan muiden pelien kehittäjiä. Ahdin (Martti Suosalo) tulkitseman "Yötön yö" -kappaleen löytymättömyys pelin viralliselta soundtrackilta myös hieman harmittaa. Mikäli se sieltä löytyisi, niin sitä Spotifysta luukuttaisin.
Yksi hieman surullisempi huomio peliin liittyen liittyy siihen, miten moni alkuperäisestä Alan Wakesta ja sen lisäosista tuttu hahmo on recastattu Alan Wake II:een. Tämä vaikuttaisi hyvin pitkälti pakonsanelemalta linjalta, sillä varsin moni alkuperäisen Alan Waken hahmoja esittäneistä näyttelijöistä on kuollut tässä osien välisenä aikana. Moni näistä hahmoista ja heidän esittäjistään on/oli jo varttuneempia, mutta nuoremmasta kaartista Alice Wakea vielä
American Nightmaressa esittänyt Brett Madden on tässä välissä hävinnyt kamppailun aivokasvainta vastaan 41 vuoden iässä. Alan Wake II on kuitenkin täynnä tasokkaita näyttelijäsuorituksia, joten tässäkin asiassa jaan vuolasta kiitosta pelintekijöille.
DLC-sisällön ja New Game+:n saapumista tässä jo malttamattomasti itsekin odottelen ja nämä kun saapuvat, on aika jälleen palailla Alan Waken maailmaan. Ja tässä kun katselen viestin lopullista mittaa, niin näyttäisi käyneen ns. klassiset aurora borealikset eli kun jostain itselle rakkaasta aiheesta innostuu kirjoittamaan niin sitä tekstiä voi tulla aivan tuhottomasti ulos.