Ässät ensi kaudella

  • 5 080
  • 64

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kommentteja

Valmentajakysymys olisi mukava saada selväksi mahdollisimman pian. Mielenkiintoista ja luonnollisesti jopa hieman pelottavaa onkin odotella tämän asian ratkeamista.

Onko ehdotuksia? Vanha kunnon Vasili olisi kelpo ratkaisu, mutta hän taitaa olla pelkästään jo liian kallis. Toisi hän kuitenkin Ässiin sitä tekemisen meininkiä, jota moni porilainen kipeästi kaipaa. Tekisi ehkä muutamasta pelaajasta taas urheilijan kuten silloin aikoinaan. Paras puoli olisikin ehkä juuri tuo tunne siitä, että tästä tämä taas lähtee. Kuka sen tietää lähtisikö, mutta jo pelkkä tunne valoisammasta tulevaisuudesta saisi eloa ainakin kannattajiin ja toivottavasti myös koko organisaatioon.

Jossain vaiheessa taidettiin kuitenkin puhua kotimaisesta valmentajasta. Tiedä häntä sitten, ketä yritetään ja ennen kaikkea kuka onnistutaan saamaan. Kunpa emme joutuisi tyytymään mihinkään "nuo bootsit onko mun?"-ratkaisuihin.

Pekoni puki jälleen kerran ajatuksiani pelaajista sanoiksi. Esim. Jarkko Immosesta olen tismalleen samaa mieltä. Immoselta olisi voinut odottaa enemmän. Kaikki ei Ässissäkään sentään ole pelkästään seuran vikaa. Mäkelästä muuten on sanottava, että hänen esityksensä ovat olleet yllättävän kypsiä.

Oikeastaan kaikille liigajoukkueessa esiintyneille porilaisille voisi tarjota jatkosopimusta. Ei joukkue ainakaan huonompaan suuntaan menisi. Lisäksi sen voisi ainakin tuntea omakseen.
 
Viimeksi muokattu:

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muutama kommentti

Oma huomioni on ollut että huolimatta pelaajien tasosta yksilönä, on tämä kausi jälleen kerran todistanut todeksi vanhan "totuuden" - eli omat kasvatit pelaavat parhaalla asenteella "seuran puolesta". Poikkeuksia toki löytyy kuten Marko Palo, mutta yleisellä tasolla vaaditaan valmentajalta erittäin hyvää pelisilmää ja ihmiskäsittelyä motivoida oma materiaalinsa oikein. Silloin kun joukkueen peli on uomissaan ja pistepussi karttuu, asennekin on yleensä kaikilla paremmalla tolalla. Mutta kun ajautudaan vaikeuksiin...niin ne "omat" ovat silloin yleensä ensimmäisenä auttamassa ja ottavat itseään niskasta kiinni. Niin sanoakseni.

Henkilökohtainen suosikkini pallille on tällä hetkellä Vasili. En voi väittää että kyseessä olisi 100% varmasti sopiva ehdokas. Tähän väittämään tarvitsisi tietoa myös itse miehen ajatuksista sekä motivaatiosta. Ja siitä taas ei pääse perille kuin keskustelemalla kahden kesken ja siihen ei valitettavasti ole minulla ollut mahdollisuutta.

Mitä tulee hintaan niin edellinen venäläiskoutsimme valmensi noin 300 kmk alemmalla palkalla kuin Vasili Lukossa. Eikö muka ole varaa? Tuolla rahalla saa divarista yhden "tuomasjalavan" oikeudet ja maksaa yhden kauden palkan...siinä hiukan perspektiiviä.

No, näillä näkymin ainakin Vasili panttaa vielä päätöstään parisen viikkoa. Ja onhan niitä kiinnostuneita muitakin.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoiset ajat

ovat edessä. Parin lähipäivän aikana kuullaan mitä tapahtuu pelaajarintamalla ja olympiatauon aikana pitäisi olla uusi valmentaja selvillä. Uskoisin, että ei olisi kovin suuri ihme, jos uusi mies olisi Ässien aitiossa vielä tämän kauden aikana tutustumassa omaan nousevaan polveen, jotta saa realistisen käsityksen poikien tasosta. Vaikea sanoa kuka sitten olisi paras, seuraavia nimiä on ainakin pyöritelty. Rauno Korpi, Kari Makkonen, Vasili Tihonov, Jukka Koivu ja tietysti Juhani Tamminen. Rautakallion Pekka oli kuulemma sanonut, että ei nyt, mutta mahdollisesti myöhemmin.

Korven Ässät saisi varmasti, Makkonen on siinä ja siinä, mies tulisi miettimään tarkasti kannattaako lähteä Tapparasta juuri nyt, paljon saattaa ratkaista mikä on Tapparan pudotuspelimenestys. Makolla on kuitenkin ilmeisesti olemassa sopimuksessa purkupykäliä, joten ainakin teoriassa mahdollinen. Vasili Tihonov saisi ainakin kannattajakunnassa laajan tuen ja olisi Poriin saapuessaan uusi messias. Ilmeisesti Tiho on juuri se, joka astuisi aitioon jo tämän kauden puolella. Tihon uran suunta on ollut vähän epävakaa viime vuosina, eka Lukko kausi oli hyvä, toinen ei sitten enää niin hyvä. Sveitsistä mies hommasi itse itselleen potkut, on kerännyt itselleen vähän hankalan miehen maineen viime aikoina. Edelleen on varsin kallis, mutta kuitenkin uskoisin, että hän on Ässien toivelistan ykkönen. Koivu olisi omasta mielestäni yksi parhaista vaihtoehdoista, miestä on kyselty ennenkin, mutta nyt saattaisi olla ehkä tulossa, varsinkin jos saisi suoran useammaan vuoden sopimuksen. Tamminen olisi hätäapua, lyhyellä tähtäimellä voisi hiipuva nuotio roihahtaa, mutta pitkällä tähtäimellä vaikutus olisi todennäköisesti päinvastainen.

On valmentaja nyt sitten kuka tahansa, asialistalla tulee olemaan kolme asiaa yli muun. Pelityylin muuttaminen nykyaikaiseksi, liikkuvuuden huomattava parantaminen, jotta edellinen onnistuu ja joukkueen kuriin saattaminen. Korvelta onnistuisi viimeinen ja ehkä myös toinen kohta. Makolla pitäisi taas olla eväät ekaan ja tokaan, kolmatta epäilen. Tihonov hanskaisi ainakin kaksi jälkimmäistä, ja veisi myös ekaa rutkasti eteenpäin. Koivu olisi kaikkien alueiden all-round mies, ei välttämättä missään aivan huippu, mutta kaikilla alueilla tapahtuisi edistystä nykytilanteeseen verrattuna. Tammisen vahvuudet eivät ole mielestäni näillä varsinaisilla ongelma-alueilla, joten ei kiitos.

Pelaajapuolen valinnat tulevat oikeastaan ajankohtaiseksi vasta valmentajan selvittyä. Se mitä voitaisiin tehdä jo nyt olisi tehdä 3-4 vuoden sopimukset seuraavien omien nuorten kanssa. Kiilholma, Mäkelä, Forsbacka, Peltonen, Rontti ja Marjamäki. Lisäksi omista miehistä ei enää niin nuoret, mutta potentiaalia omaavat Salonen ja Wesslin 2-vuoden papereilla mukaan. Sen sijaan Tähtisen ja Laamasen kanssa ei kannata edetä ennen kuin uusi valmentaja on sanansa sanonut. Itse olen edelleen sillä kannalla, että Maken ja J-P:n kanssa paska on jo housussa, jatkosta olisi pitänyt sopia jo aiemmin, nyt miesten hintataso on laatuun nähden jo erittäin kyseenalainen. Kyllähän Ässät saa kummatkin jäämään Poriin, eivät he niin haluttuja ole, mutta sitten ollaan taas siinä tilanteessa, että sitä piikkiä ei ole enää varaa hankkia.

Lipiansky ja Jacesko kuuluvat myös samaan kategoriaan, valmentajan toiveiden mukaan. Itse olisin luopumassa Lipistä ainakin siinä tapauksessa, että Tähtinen jää. Muuten Lippi menisi periaatteessa kakkossentterinä, koska miehen palkkakin on erittäin kohtuullinen. Jaceskolla on sama tarina, ei hän ole se ykköspakki, ja jos Laamanen jää, Stanilla ei taida olla enää käyttöä.

Yllämainitun rungon lisäksi tarvittaisiin ulkomailta ykkösmaalivahti. Jos Tiho tulee, Ässien maalilla pelaa suurella todennäköisyydellä nykyään Tampereen kissajoukkueen paitaa kantava mies. Kakkosmaalivahtina Järvinen. Antilalla on ihan kohtuullinen kysyntä markkinoilla ja en olisi kovin yllättynyt, jos mies siirtyisi vielä tämän kauden aikana esim. HPK:hon. Edelleen runkoon tarvitaan ykköspuolustaja, nimenomaan kiekollinen sellainen. Hyökkäyspäähän tarvitaan ykkössentteri.

Näin olleen poistolistalla tulisivat olemaan ainakin seuraavat; Jari Härkälä, Tommi Satosaari, Timo Ahmaoja, Curtis Sheptak, good bye ja kiitos muutamasta mukavasta ratkaisumaalista, Marko Palo, joka on kohtuullinen, mutta aivan liian kallis, Jari Korpisalo, aika ajoi Jarkan ohi, ainoastaan Tiho voisi nostaa seitsemäntoista vielä kerran huipulle armottomalla kesätreenillä, joten jos kuitenkin .., Mikko Konttila ja Eric Perrin taitavat lähteä jo ennen siirtoaikaa, Jarkko Immonen, omat junnut ovat antaneet paremmat näytöt, Sami Karjalainen, roolipelaaja, mutta kuitenkin rooli on niin kovin pieni, Juha Viinkainen on kysymysmerkki, mielestäni kaverissa on paljon potentiaalia, jonka ainakin vanha Tiho kaivaisi yhdessä kesässä esiin.

Uusia kotimaisia nimiä ei kannata vielä pohtia. Jos ollaan menossa tsekkiin hakemaan sitä ykköspakkia ja ykkössentteriä pitää olla kiirettä puntissa. Toki valmentaja tarvitaan ensin, mutta pelaajamarkkinat Ässien pelimerkeillä ehtyvät hyvinkin nopeasti lehtien puskiessa puihin.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kun taas on tullut uusia ajatuksia on pakko kirjoittaa jotain enemmän tai todennälöisesti vähemmän oivaltavaa.

Kyllähän Ässien tietty imago on säilynyt.Valitettavasti siitä on ollut pelkkää haittaa kun jäähytilasto on ollut luotettavin menestysalue viime kausina.Tuomarilinja ei salli tai ei ymmärrä taklauspeliä.Siksi kaikenlainen mailalla pelaaminen,muuta kuin kiekkoa siis,onkin niin suosittua ja menestystä tuovaa.

Liikkuvuuden saaminen muiden tasolle,ainakin,on yksi keskeinen tavoite.Juuri siksi Tähtisen,Laamasen ja tälläisten pelaajien,jotka lisäksi osoittavat selvää kehittymistä,säilyttäminen on oleellista.L:Heikkilä totesi aikanaan että kyllä rahalla saa haluttuja pelaajia.Tämäntyyppisiin kannattaa nyt sijoittaa.

Voisi tosiaan olla viisasta ottaa vain kolme ulkolaista entistä tarkemmin valittuina.Todellisista vahvistuksista on silloin oltava kyse.Lipianskikaan ei ehkä tältä kantilta ole riittävän hyvä.

Pelaajapuolella keskitytään:

-Tähtisen,Laamasen,Wesslinin ja parin lupaavan juniorin palkkaamiseen.

-nykyisen joukkueen runko pitää muutenkin säilyttää.Koko ryhmä ei saa taas vaihtua.Silloin kauden kohokohta on taas pitsiturnaus,jossa nähdään uudet pelaajat.

-tulos:nykyiseen ryhmään kolme huipputason ulkolaista pari kolme uutta kotimaista (vahvistusta).Annetaan nuorille pelaajille todella vastuuta.Immonen on minusta hyvinkin pidettävä pelaaja,potentiaalia on.Pari muutakin tämmöistä on yritettävä löytää.

-molariongelma on myös oleellinen,kuten monessa kirjoituksessa on todettu.Jos on pakko sijoitetaan yksi ulkolainen tähän paikkaan.

-valmentaja?Mielellään jatkaisi enemmän kuin yhden kauden.Ottaisi Ässät omaksi jutukseen.Perinteisen seuran nostaminen suosta voisi motivoida monia.Tami aikanaan itki kun häntä kysyttiin näin perinteikkään seuran pelastajaksi.Kiinnostusta voisi löytyä.En spekuloi nimillä.En ole jostain syystä Vasilista kovin innostunut.Silloin kymmenen vuotta sitten hän oli uusi innostunut mies,nyt vain tavallinen kyynisesti rahastava ammattivalmentaja.Tuskin ässillä on mieheen varaakaan.

-joku tietysti kysyy mitä tuo kaikki maksaa?Maksaa se normaalin liigajoukkueen verran,ehkä sieltä halvemmasta päästä kuitenkin.Rahan löytämiseen kaivataan sitten omat ammattimiehensä.Ensin lasketaan paljonko tuontyyppinen juttu maksaa ja sitten hankitaan rahat.Ei se sen kummempaa ole.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Makon näkisin mielelläni Ässien peräsimessä, mutta en vielä. Karin täytyy saada ykköskoutsin kokemusta jossain muussa liigaseurassa ennen Ässiä, kahdesta syystä: 1) Kypsyys täysivaltaisena ykköskoutsina puuttuu. Ässät eivät enää voi valmennuksessa turvautua toivotaan -tapauksiin. 2) Ässät voi viedä Makon mukanaan syvyyksiin, jolloin Makon oma kehitys ja arvostus vetävät rajusti takapakkia. Tämä on mielstäni liian suuri riski. Eli odotetaan vielä 2-4vuotta ja otetaan vasta sitten Mako.

Korvesta taas on sellaiset fiilikset, että hän on menneen talven lumia. Innostusta vetohommiin voi löytyä, mutta miten mahtaa olla liigakiekon tietämys nykyisellään? Omat mielikuvani Ranesta ovat vähän kuin Möllin ja Matalamäen sekoitus. Taitoa ja tietoa on, mutta onko sitä sittenkään riittävästi ja onko se ajantasaista?

Tiho voisi olla jees. Mutta sitten on odotukset korkealla ja kuitenkin pettymysriski on kohtuu korkea. Jortikka olisi ihan ykkönen, mutta hän kuulunee mahdollisuuksien ulkopuolelle. Koivu olisi myös mielenkiintoinen. Toisaalta Koivullakaan ei taida olla kokemusta Ässien tyyppisestä joukkueesta. Porissa hänellä ei olisi käytettävissään maajoukkuetason pelaajia eikä muitakaan superlupauksia. On vain keskitason suffareita, toisin kuin Turussa. Räsänen tai Mälkiä? Näiden kannattaisi pitää sapattivapaata vuoden ja tulla sitten uudelleen latautuneina takaisin.

Korppi on saanut aika paljon kritiikkiä osakseen tehojen puuttumisen vuoksi. Onhan se selvä, että ikä painaa luistimissa. Ja lisäksi Ässien sekoilu on varmasti tuonut äijälle mieleen uran lopettamisen. Minä kyllä pitäisin Korpin sopimuksen loppuun. Hän on sentään ainoa, jolla on jokin käsitys porilaisesta hulluudesta ja periksiantamattomuudesta. Lisäksi #17 on ainoa pelaaja, joka pitää Ässien nimen esillä katsomoissa ja medioissa Satakunnan ulkopuolella. Ei sellaista markkinointia kannata menettää!
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Kun tätä valmentaja kysymystä on pohtinut on ainoaksi vaihtoehdoksi jäänyt Tihonov. Hintaahan on, mutta todennäköisesti mies vastaisi odotuksiin kaikilla tasoilla. Osaisi konsultoida uusien pelaajien hankinnassa ja pistäisi uutta virtaa myös omien junioreiden kehittämiseen joka on hänen lähtönsä jälkeen jäänyt pahasti rappiolle. Mitään muita vaihtoehtoja ei kannattaisi edes miettiä ennen kuin Tihonovin suhteen kaikki keinot oltaisiin käytetty. Eli Tiho Poriin ja pidempi sopimus heti kännyyn!

Maalivahti-puolelta Satosaari saa minun puolestani mennä, ei ole ollut aivan sitä mitä odotettiin. Vaikka eihän miehen mikään pelastaja pitänytkään olla. Antilan pitäisin Porissa mikäli vain mahdollista. Potentiaalia on aivan varmasti jäljellä, ei kai muuten NHL-varausta olisi taustalla ja kiinnostusta muissa seuroissa ilmennyt. Sitä paitsi Krissen kohdalla olen aivan varma että armeija vaikuttaa peliesityksiin, aina on niin ollut ja aina tulee olemaan. Kova reissaaminen on loppupeleissä rasittavaa touhua. Matti Järvinen on myös odottamassa paikkaansa ja varmasti hänelläkin on osaamista sen verran että liigassa pelaaminen voi joskus osua kohdalle. Kokemusta olisi ehkä hyvä hommata ensiksi Mestiksestä.

Puolustus on ollut tällä kaudella suhteellisen hyvässä kunnossa. Ensiksi olisi saatava jatkot Laamaselle, Peltoselle, Sammalkankaalle, Rontille ja ehkä Jaseckolle. Riippuen siitä onko miehellä innostusta jäädä Poriin ja onko tarjolla mahdollisesti jopa hinta/laatu suhteeltaan parempia vaihtoehtoja. Kuitenkin voisi lähteä siitä että mies jää Poriin. Ahmaoja ja Sheptak saavat minun puolestani mennä. Tilalle voitaisiin hankkia yksi puolustaja liigasta ja yksi Mestiksestä.

Hyökkäyspäätä joutuu taas pistämään uusiksi valitettavan paljon. Ensi kauden joukkueessa saisivat olla jo moneen kertaan tässäkin ketjussa mainitut pelaajat. Perrin, Konttila, Palo, Karjalainen, Immonen ja Viinikainen voivat etsiä uutta seuraa itselleen. Immosessa on tietysti se potentiaali mikä kisoissa nähtiin, mutta tuskinpa sitä saadaan täällä esiin. Riippuu tietysti valmentajastakin. Omat juniorit eli Forsbacka, M.Peltonen, Mäkelä ja Marjamäki pitää saada jatkosopimuksiin. Vähän kun parantavat joka osa-aluetta niin ovat valmiita pelaamaan myös liigaa.

Yksi tulevaisuuden kannalta tärkeä asia olisi saada A-nuoret liigaan. Harva pelaaja nimittäin kehittyy divisioonan peleissä. Olin eilen katsomassa Ässät-EPS joka päättyi 11-4. Oli sellaista hawaiji-kiekkoa että huh huh! Ässien ykkönen Mäkelä-Forsbacka-Peltonen teki mitä halusi kentällä, tehoistakin sen voi päätellä. Mäkelä viimeisteli kuusi maalia ja muutaman syötön päälle! Muutkin edustuksen mukana harjoittelevat eli Järvinen ja Rontti ovat noissa peleissä omaa luokkaansa. Eli jos nousu nuorten liigaan ei onnistu pitää nämä kaverit saada Mestikseen hankkimaan pelikokemusta. Eilisen kaltaiset matsit eivät paljoa kehitä, ainakaan oikeaan suuntaan.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muutama oma kommentti

Viestin lähetti vero

On valmentaja nyt sitten kuka tahansa, asialistalla tulee olemaan kolme asiaa yli muun. Pelityylin muuttaminen nykyaikaiseksi, liikkuvuuden huomattava parantaminen, jotta edellinen onnistuu ja joukkueen kuriin saattaminen. Korvelta onnistuisi viimeinen ja ehkä myös toinen kohta. Makolla pitäisi taas olla eväät ekaan ja tokaan, kolmatta epäilen. Tihonov hanskaisi ainakin kaksi jälkimmäistä, ja veisi myös ekaa rutkasti eteenpäin. Koivu olisi kaikkien alueiden all-round mies, ei välttämättä missään aivan huippu, mutta kaikilla alueilla tapahtuisi edistystä nykytilanteeseen verrattuna. Tammisen vahvuudet eivät ole mielestäni näillä varsinaisilla ongelma-alueilla, joten ei kiitos.

Vero tässä kiteyttikin täysin omat ajatukseni. Toki valmentajavaihtoehtojen vertailu vain kolmella tasolla on melko tavalla karkeaa, mutta kuvastaa hyvin tilannetta akuuttien ja olennaisimpien ongelmien kohdalla. Pitkällä tähtäyksellä edes valmentajatason ratkaisut eivät auta seuraa selville vesille, vaan siihen tarvitaan organisaatiomuutos.

Lyhyemmällä aikavälillä ainut todellinen ratkaisu on sitoa valmentaja seuraan 3-4 vuodeksi. Vähintäänkin mallilla 2+1. Tuo ajatus tuo kieltämättä mukanaan melkoisesti riskiä, sillä tuossa ajatusmallissa ei yksinkertaisesti ole varaa väärään valintaan. Toisaalta kuka voi rehellisesti väittää että esim. Juhani Tamminen olisi joku ratkaisu Ässiin kolmen vuoden aikavälillä? Kuten Vero jo tiivisti "Tamminen olisi hätäapua, lyhyellä tähtäimellä voisi hiipuva nuotio roihahtaa, mutta pitkällä tähtäimellä vaikutus olisi todennäköisesti päinvastainen."

Pelaajapuolen valinnat tulevat oikeastaan ajankohtaiseksi vasta valmentajan selvittyä. Se mitä voitaisiin tehdä jo nyt olisi tehdä 3-4 vuoden sopimukset seuraavien omien nuorten kanssa.

Jälleen olemme tismalleen samoilla jäljillä. Uuden valmentajan on nimittäin yksinkertaisesti pakko hyväksyä se ajatus, että joukkueen 3-4 kentän runko tulee nykyisistä omista kasvateista. Pahasti pelkään, että J-P Laamanen on jo menetetty tapaus. Sikäli sääli, että esim. pelkkä +/- saldo kertoo todella karua kuvaa verrattuna muuhun joukkueeseen. Mutta toisaalta jos jostakin pelaajasta on tällä kaudella saatu liigasta potentiaali 100% irti, niin tässä meillä sellainen on. Kovin paljoa parempaa ei ole tulevaisuudessa lupa odottaa ja juuri siksi on paikallaan löysätä suitsia jos ainut oma ase kilpailussa on enää raha. Tähtisen kohdalla tilanne on sikäli kimurantimpi, että mahdollinen siirto pois Porista olisi melkoinen imagotappio paikallisen yleisön keskuudessa. Kieltämättä melkoiset riskit siinäkin on kun ajatellaan Markulle ensimmäistä kertaa todella merkittävää roolia joukkueen sisällä. Todelliset näytöt ovat kovin lyhyeltä ajalta ja loukkaantumishistoria aika synkkä.

Lipiansky ja Jacesko kuuluvat myös samaan kategoriaan, valmentajan toiveiden mukaan. Itse olisin luopumassa Lipistä ainakin siinä tapauksessa, että Tähtinen jää. Muuten Lippi menisi periaatteessa kakkossentterinä, koska miehen palkkakin on erittäin kohtuullinen. Jaceskolla on sama tarina, ei hän ole se ykköspakki, ja jos Laamanen jää, Stanilla ei taida olla enää käyttöä.

Lipiansky edellyttää melko lailla paitsi valmentajavalinnalta, myös ketjukavereilta - jos hänestä todella ajatellaan joukkueen hyökkäyksen profiileja. Jaseckon kohdalla käyttöä on aina - olipa muu puolustus mikä tahansa realistisesti mahdollinen vaihtoehto - sillä yhtä hyviä pystyavaajia ei ikävä kyllä ole tarjolla tänne Porin suuntaan kuin todellisella kivienkääntöurakalla. Eikä ehkä sittenkään.

Antilalla on ihan kohtuullinen kysyntä markkinoilla ja en olisi kovin yllättynyt, jos mies siirtyisi vielä tämän kauden aikana esim. HPK:hon.

Armeija taitaa estää tämän skenaarion.

Harvinaisen paljon ollaan näköjään samaa mieltä pelaajista.

Uusia kotimaisia nimiä ei kannata vielä pohtia. Jos ollaan menossa tsekkiin hakemaan sitä ykköspakkia ja ykkössentteriä pitää olla kiirettä puntissa. Toki valmentaja tarvitaan ensin, mutta pelaajamarkkinat Ässien pelimerkeillä ehtyvät hyvinkin nopeasti lehtien puskiessa puihin.

Noinhan se on. Mutta ei sinne Tsekkiin voi mennä ilman sitä uutta valmentajaa! Mitä Anis siellä yksinään tekisi kun ei edes kieliä osaa? Ikävä totuus vaan jälleen kerran on, että täällä aloitettiin joukkueen kasaaminen 3-4 kuukautta liian myöhään. Tietysti asialle ei voi mitään jos johtokunta ei antanut siihen lupaa aiemmin.

Viestin lähetti ks
Immonen on minusta hyvinkin pidettävä pelaaja,potentiaalia on.Pari muutakin tämmöistä on yritettävä löytää.

Olen samaa mieltä. Mutta tämän edellytys on että uusi valmentaja todella näkee Jarkossa potentiaalin joka pystytään hyödyntämään ja sitoutuu tähän projektiin. Immosta ei nimittäin pidetä Porissa sormia napsauttamalla, vaan se edellyttää todella työtä. Ja tällä hetkellä aika valuu käsistä koko ajan.

En ole jostain syystä Vasilista kovin innostunut.Silloin kymmenen vuotta sitten hän oli uusi innostunut mies,nyt vain tavallinen kyynisesti rahastava ammattivalmentaja.Tuskin ässillä on mieheen varaakaan.

Aivan. Riski on olemassa. Siitä pääsee selvittämällä ao. henkilön todelliset intressit syväluotaavalla keskustelulla. Tosin jos verrataan muihin nykyisiin vaihtoehtoihin, niin en tiedä eroavatko motiivit niin paljoa?

Nyt kun puhutaan valmentajista, niin ei kannata ruveta säästämään mattoa jalkojensa alta. Viime vuodet Ässiä ovat valmentaneet suurin piirtein saman hintaiset kaverit. Ja jos erotus esim. Vasilin Lukossa saamaan palkkaan on aiemmin mainitsemani 300 kmk, niin hivenen epäilen kannattaako muka säästää? Kyllä uskoisin tuon tulevan esim. 3 vuoden projektissa helposti moninkertaisena takaisin. Edellyttäen että projekti todella hoidetaan kaikilta osin mallikelpoisesti.

Viestin lähetti Tykki
Korppi on saanut aika paljon kritiikkiä osakseen tehojen puuttumisen vuoksi. Onhan se selvä, että ikä painaa luistimissa. Ja lisäksi Ässien sekoilu on varmasti tuonut äijälle mieleen uran lopettamisen. Minä kyllä pitäisin Korpin sopimuksen loppuun. Hän on sentään ainoa, jolla on jokin käsitys porilaisesta hulluudesta ja periksiantamattomuudesta. Lisäksi #17 on ainoa pelaaja, joka pitää Ässien nimen esillä katsomoissa ja medioissa Satakunnan ulkopuolella. Ei sellaista markkinointia kannata menettää!

Tässäkin olen samaa mieltä. Siis siltä osin, että juuri tuo maine muissa kotimaisissa kaukaloissa ja mediassa korvaa osin heikkoudet pelaajana. Ilman sitä ei olisi kysettäkään kannattaako Korppi kaupata pois jos ostaja löytyy. Mutta jälleen kerran aivainkysymys on mitä miettii tuleva valmentaja Korpisalosta ja hänen tulevaisuudestaan pelaajana. Eikä meillä vieläkään ole sitä valmentajaa selvillä.

Viestin lähetti The Hawks
Yksi tulevaisuuden kannalta tärkeä asia olisi saada A-nuoret liigaan.

Tämän kohdalta ei enää voi oikeastaan tehdä kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa että Tasku ja kumppanit onnistuvat tällä kertaa tehtävässään. Helppo juttu se ei tule olemaan. Missään nimessä. Mutta se on oikeastaan tärkeämpää tulevaisuuden kannalta kuin Oy:n positiivinen tulos. Melkeipä. Hurjalta tuntuu kyllä väittää noin!

On tämä kyllä melkoista piinaa tälläiselle kannattajalle, joka ei oikein millään muotua pysty seuraa hylkäämään. Mutta toisaalta mahdollisuudet todella vaikuttaa seuran toimintaan ovat lähes olemattomat.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
En ole kovin innostunut Tihonovista. Ehkä se johtuu miehen kyynisestä suhtautumisesta "myöhässä tulleeseen" jatkotarjoukseen vajaa kymmenen vuotta sitten ja siitä että mies teki pari vuotta sitten silmissäni kaameimman virheen mitä Ässien valmentaja voi tehdä (meni lukkoon -toim.huom.). Tamminen ei enää valmenna, miksi ottaa mies jonka halusta valmentaa on hiipunut. Makkonen on valmentanut vasta yhden pelin päävalmentajana eli kokemus on mitä on. Halua varmaan olisi ainakin jos nyt tulee mestaruus. Koivu voisi olla hyvä, mutta jos tarvitaan turkulainen niin otetaan suoraan Jortikka. Kumpikin on valmentanut joukkueita joissa on runko koottu valmiista tähdistä, tosin Koivun ansioita on myös TPS:n 74-syntyneiden ikäluokan valmennus, kirkkaimpana tähtenä oma poikansa mm. Tom Koiviston, Niko Mikkolan, Jani Hurmeen (pääosin Ylösen Upin luomus) ja Jani Kiviharjun kanssa.

Pelaajavalintojakin on tässä esitetty hyvin ansiokkaasti. Immosen jatko riippuu mielestäni Ässiä enemmän TPS:stä sekä uudesta valmentajasta. Potentiaalia on, mutta se on kaivettava esiin. Pekonin kanssa olen hivenen eri mieltä Tähtisen loukkaantumishistoriasta. On kuitenkin eri asia jos loukkaantuu toisen mailan iskusta kuin itse pelatessaan. Tällä taustalla katsoen Salosen loukkaantumishistoria näyttääkin paljon pahemmalta. Nyt olemme nähneet Tipin pelaavan terveenä, uransa parasta kiekkoa. Laamanen pelaa, kuten sanoit, potentiaalinsa ylärajoilla eikä ole liigassa kuin muutamassa seurassa vahvistus. TPS:n tai Tapparan puolustukseen Laamasella ei olisi mitään asiaa. Tähän verrattuna voisin pitääkin Jukan, MUTTA hankkisin kuitenkin ulkomaalaisen ykköspakin.

Ulkomaalaisten määräksi riittää kolme. Tähtihyökkääjä joka pystyy itsenäisiin ratkaisuihin ja tuo 300 henkilöä/peli lisää. Kuten Vujtek. Mutta ei tarvitse olla Vujtek (tuskin saataisiinkaan). Puolustaja joka pelaa illasta toiseen varmaa peliä ja osaa avata ja päättää hyökkäyksiä. Kolmantena joko maalivahti tai voimahyökkääjä tyyliä Roman Vopat tai JAN BENDA. Hyökkäykseen tarvitaan uskottavuden vuoksi myös yksi kotimainen vahvistus. Haluaisin vielä nähdä Petri Variksen uudelleen patapaidassa. Tästä muuten tulikin mieleeni joskus NHL98:ssa (tai jotain) treideillä kasaamani ketju Varis-Vujtek-Benda... Tuomisen Pasi on varmaan halvemman hintainen kuin Konttila, mutta varmasti parempi. Siinä korvaaja Konttilalle. Jos ulkomaalaisia tarvitsee hankkia yli kolme, on mieluusti otettava nuoria kavereita kehittymään SM-liigaan. Tässä kannattaisi koettaa saada suhteita NHL:ään koska kiekollinen peli kehittyy täällä paremmin kuin AHL:ssä. Jos saataisiin vaikka pari kaveria vuodeksi "farmiin", sellaisia joiden palkasta osa tulee vaikkapa Torontolta niin se olisi tosi upeaa.

Maalivahdeista sen verran että kyllähän me tarvitsemme kakkosmaalivahdinkin. Järvisen Matista EI OLE kakkoseksi. Kolmosena mies menettelee, mutta ei edes kakkosena (näin minulle on sanonut hyvin A-nuorten kanssa tekemisissä oleva henkilö). Miten olisi Härkösen Marko. Mies tuurasi melko hyvin Takkoa ollessaan Takon kakkosena joskus ja pelaa kuitenkin Mestiksessä ykkösveskarina. Se että kiinnostaako Härkää tulla enää kakkoseksi liigaan on eri asia mutta uskon että kiinnostaa jos vain tulee järkitarjous. Satosaari ei ole vakuuttanut minua ja Antila tuskin haluaa olla selkeä kakkonen. Antilalla olisi kykyä ykköseksikin mutta mies on turhan ailahteleva. Jos uusi valmentaja haluaa Antilan ykköseksi niin mitä siihen voimme sanoa. Valmentajan on vain pakko luottaa saavansa Krisun pään kuntoon.

Nuorten lupausten kanssa on saatava hiottua sopimukset. Rontti ja Marjamäki voivat herättää kiinnostusta rapakonkin takana, mutta riski siitä että miehillä on NHL-pykälä sopimuksessa on pakko ottaa. Ilman pykälää he tuskin laittavat nimeään sopimukseen.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kommentoin...

Viestin lähetti korkki
En ole kovin innostunut Tihonovista. Ehkä se johtuu miehen kyynisestä suhtautumisesta "myöhässä tulleeseen" jatkotarjoukseen vajaa kymmenen vuotta sitten ja siitä että mies teki pari vuotta sitten silmissäni kaameimman virheen mitä Ässien valmentaja voi tehdä (meni lukkoon -toim.huom.). Tamminen ei enää valmenna, miksi ottaa mies jonka halusta valmentaa on hiipunut. Makkonen on valmentanut vasta yhden pelin päävalmentajana eli kokemus on mitä on. Halua varmaan olisi ainakin jos nyt tulee mestaruus. Koivu voisi olla hyvä, mutta jos tarvitaan turkulainen niin otetaan suoraan Jortikka. Kumpikin on valmentanut joukkueita joissa on runko koottu valmiista tähdistä, tosin Koivun ansioita on myös TPS:n 74-syntyneiden ikäluokan valmennus, kirkkaimpana tähtenä oma poikansa mm. Tom Koiviston, Niko Mikkolan, Jani Hurmeen (pääosin Ylösen Upin luomus) ja Jani Kiviharjun kanssa.

Ymmärrän kyllä tuon antipatiasi Tihonovin suhteen, mutta itse olen sitä mieltä että silloin taannoin tilanteen mokasi kyllä Lasse Heikkilä. Majasaaren "Pitkä laukaus"-kirjassa (vai miten sen nimi nyt meni) Heikkilän kommentti että Ässissä on aina ollut tapana neuvotella jatkosopimuksista vasta kauden päättymisen jälkeen kertoo kyllä enemmän bhreznevläisestä ajattelusta kuin dynaamisesta seurajohdosta. Taisi aika ajaa Lassen ohi. Olisi pitänyt ottaa oppia jo siitä, että Hjallis sopi Variksen siirron Jokereihin joulutauolla.

Tamminen on itse ilmaissut kiinnostuksensa valmentaa ensi kauden Ässät joukkuetta. Tämä tieto on saatu suoraan seurajohdosta.

Jortikka on täysin mahdoton ajatus, koska ei hänellä ole tällä hetkellä pienintäkään kiinnostusta lähteä valmentamaan Porin Ässiä. Epäilen vahvasti myös Jukka Koivun kiinnostusta. Ainakaan itse en ole saanut tietooni, että hän olisi ilmoittanut kiinnostuksestaan. Sen sijaan Tampereen Tihonov ja eräs keskisuomalainen - ei kuitenkaan Saarinen - ovat.

Pelaajavalintojakin on tässä esitetty hyvin ansiokkaasti. Immosen jatko riippuu mielestäni Ässiä enemmän TPS:stä sekä uudesta valmentajasta. Potentiaalia on, mutta se on kaivettava esiin. Pekonin kanssa olen hivenen eri mieltä Tähtisen loukkaantumishistoriasta. On kuitenkin eri asia jos loukkaantuu toisen mailan iskusta kuin itse pelatessaan. Tällä taustalla katsoen Salosen loukkaantumishistoria näyttääkin paljon pahemmalta. Nyt olemme nähneet Tipin pelaavan terveenä, uransa parasta kiekkoa.

Joo. Pelaajavalinnoistahan on tässä vaiheessa ihan turha puida sen enempää. Valmentajavalinta on tällä hetkellä se akuutti ja olennainen kysymys. Tai no sen verran ehkä, että omien kasvattien sopimukset olisi syytä saada aikaan - oli se valmentaja sitten kuka tahansa.

Ehkäpä kyseiset tilanteet eivät ole olleet Tähtisen itsensä aiheuttamia, mutta harvemmin näin onkaan. Tähtinen pelaa hieman saman tyylisesti kuin muuan Saku Koivu. Kumpikin on pelannut kovin rikkonaisia kausia.

Sekä Make että Timo pelaavat nyt terveinä - ja uransa parasta kiekkoa. Noin se on.

Tuomisen Pasi on varmaan halvemman hintainen kuin Konttila, mutta varmasti parempi. Siinä korvaaja Konttilalle. Jos ulkomaalaisia tarvitsee hankkia yli kolme, on mieluusti otettava nuoria kavereita kehittymään SM-liigaan. Tässä kannattaisi koettaa saada suhteita NHL:ään koska kiekollinen peli kehittyy täällä paremmin kuin AHL:ssä. Jos saataisiin vaikka pari kaveria vuodeksi "farmiin", sellaisia joiden palkasta osa tulee vaikkapa Torontolta niin se olisi tosi upeaa.

Tuomisen Pasi ensi kauden Ässissä on sangen epätodennäköinen skenaario. Kyllä Pasilta on kyselty parina viime kesänä kiinnostusta palata Poriin, mutta eipä ole kiinnostanut. Ja miksi kiinnostaisi nyt kun hän pääsi näyttämään kykyjään Jokereihin? Jos yhtään onnistuu vakuuttamaan seuran johtoa ja valmentajaa niin palkkapussi Ilmalassa lienee hivenen paksumpi kuin Porissa. Ei Ässien kannata edes yrittää mitään huutokauppaa hänen kohdallaan...liikaa "toivotaan, toivotaan" savua ilmassa. Jos motivaatio ja hinta olisi kohdallaan, niin ilman muuta. Mutta näin ei taida olla.

NHL-suhteet olisivat kiva asia. Mutta kuka ne loisi? Kari Takko ei halua olla missään tekemisissä nykyisen organisaation kanssa. V-P Ketolan tilanne taitaa olla sama. Anis ei puhu edes kieliä, saati että hänellä olisi jotain henkilökohtaista historiaa Pohjois-Amerikan suunnassa. Jotain pitäisi tapahtua aika tavalla, jotta tällä rintamalla kuuluisi positiivisia uutisia.

Tälläistä tällä kertaa.
 
Viimeksi muokattu:

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oioi....

Lyhyt lainaus HV-71:n webbisivuilta:

HV har varit på jakt efter en defensiv back under nästan hela säsongen för att förstärka laget ytterligare inför slutspelet och nu har man äntligen hittat en.
-Vi har letat efter en defensiv fysiskt stor back och det har vi funnit i Stanislav, som vi räknar med skall tillföra laget en roll som vi saknat, säger Dag Larsson.

Vetää melkoisen virneen suulleni tämä!

HV sai erittäin hyvän pelaajan, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan sitä mitä luulevat... :D
 

JanJ

Jäsen
No saivat ainakin jatkoaikamaalien erikoismiehen...
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Re: Oioi....

Viestin lähetti pekoni
Lyhyt lainaus HV-71:n webbisivuilta:

HV har varit på jakt efter en defensiv back under nästan hela säsongen för att förstärka laget ytterligare inför slutspelet och nu har man äntligen hittat en.
-Vi har letat efter en defensiv fysiskt stor back och det har vi funnit i Stanislav, som vi räknar med skall tillföra laget en roll som vi saknat, säger Dag Larsson.

Vetää melkoisen virneen suulleni tämä!

HV sai erittäin hyvän pelaajan, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan sitä mitä luulevat... :D


Muistan,että kesällä olisi täälläkin juteltu hänen olevan fyysinen puolustaja, jolle myös tappelut ovat tuttuja.Tai jotain sinne päin..

Saas nähdä miten vaikuttaa Lipianskyn viihtymiseen.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Ei tullut yllätyksenä Jaseckon lähtö. Aamulla kirjoittelin vielä että mies voisi jäädäkin joukkueeseen, muutama tunti myöhemmin kerrotaan että kaveri lähteekin Ruotsiin.

Toisaalta harmittaa Jaseckon myyminen, hän oli yksi Ässien parhaista kiekollisista puolustajista muutamaan vuoteen ja osasi ratkaista tärkeissä paikoissa. Teki viimeisessä ottelussaan jatkoaika maalinkin.

Tämä on nyt sitten tätä säästö-strategiaa, samaa linjaa mennään kuin Saipa. Mikähän mahtaa olla Ässien taloudellinen hyöty Mogerin ja Stanislavin myymisen jälkeen? Saipa kuulemma saa tilinpäätökseen positiivisen tuloksen Immosen ja Machuldan myynnin jälkeen, mitenköhän meillä? Pata on silti yleisötavoitteestaan sen verran jäljessä että epäilen yhtä suurta säästöä tässä tapauksessa vahvasti.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti The Hawks
Tämä on nyt sitten tätä säästö-strategiaa, samaa linjaa mennään kuin Saipa.

Jep ja linja ilmeisesti jatkuu.
Perrin lähtee Tampereen pelin jälkeen Ouluun.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Niin, Lassehan osittain mokasi sen Tiho-jutun silloin joskus mutta olisi Tihokin voinut vähän hoputtaa eikä vain odotella. Taisi Tiholla olla kuitenkin jo diili rapakon taa.

NHL-suhteet olisivat kiva asia. Mutta kuka ne loisi? Kari Takko ei halua olla missään tekemisissä nykyisen organisaation kanssa. V-P Ketolan tilanne taitaa olla sama. Anis ei puhu edes kieliä, saati että hänellä olisi jotain henkilökohtaista historiaa Pohjois-Amerikan suunnassa. Jotain pitäisi tapahtua aika tavalla, jotta tällä rintamalla kuuluisi positiivisia uutisia.

Näinhän se on... Toisaalta harmittaa että Takon kanssa tuli välirikko. Mies olisi mitä sopivin johonkin urheilutoimenjohtajan tms. tehtävään. Kumpa saataisiin jonkinlainen muutos organisaatiossa aikaan. Takko ja Ketola ovat kuitenkin arvokkaampia miehiä Ässille kuin Anis. Vaikka en erikoisemmin Ruutun käyttäytymisestä pidäkään, mies olisi ollut loppujen lopulta ihan hyvä vaihtoehto Tj:ksi. Mutta ei taida pikkukaupunki kiinnostaa stadilaista.

Jotain keskisuomalaista kiinnostaisi legendaarinen Ässäorganisaatio. Ei s...tana eihän tänne olisi joskus 70-80 luvuilla ollut sellaisella heinäkengällä mitään asiaa. Nyt kun kaupunki on taantunut niin eiköhän tänne sellaisetkin kelpaa. Mutta kuka se voisi olla. Pekka Tapani oli joskus muinoin kiinnostunut tulosta Poriin, mutta ei toivottavasti enää... Risto Dufvana en jättäisi Jukureita, mutta Risto taitaa olla silti vahvin ehdokas Jypin ensi kauden valmentajaksi... Onko keskisuomessa muita varteenotettavia ehdokkaita jos se ei ole Saarinen...

Jasecko siis häipyi. Puolustuspelin kannalta ihan hyvä, mutta hyökkäyspeli hävisi aika paljon. Kaikista liigatason pakeista ei silti kannata luopua, koska A-junnuja ei saa kupata liikaa. Siellä tarvitaan kuitenkin äijiä liigakarsintoihin. Ja voidaanhan aina ottaa äijä tai pari mestiksestä kasvamaan korkoa kun kerran playoffpaikka on mennyt.

Iltalehdessä oli juttu porilaisketjusta tai pääasiassa Tähtisestä. Onhan se totta että Markku on eräänlainen köyhän miehen Saku Koivu. Yrittää aina sata lasissa. Olen myös ymmärtänyt että Markku olisi keskivertoa parempi pukukoppipelaaja, joten olisiko siinä ensi vuoden kapteeni. On se hassua että Anis ei ota fanien pyynnöistä sen vertaa neuvoa että tekisi sopimuksia jo etukäteen. Brezhnevin ajoissa ollaan siinäkin mielessä yhä. Toisaalta silti fanien seuraamisesta on haittaakin, vrt. IFK ja Jan Caloun -tapaus viime kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Viestin lähetti The Hawks
Ei tullut yllätyksenä Jaseckon lähtö. Aamulla kirjoittelin vielä että mies voisi jäädäkin joukkueeseen, muutama tunti myöhemmin kerrotaan että kaveri lähteekin Ruotsiin.

Toisaalta harmittaa Jaseckon myyminen, hän oli yksi Ässien parhaista kiekollisista puolustajista muutamaan vuoteen ja osasi ratkaista tärkeissä paikoissa. Teki viimeisessä ottelussaan jatkoaika maalinkin.

Tämä on nyt sitten tätä säästö-strategiaa, samaa linjaa mennään kuin Saipa. Mikähän mahtaa olla Ässien taloudellinen hyöty Mogerin ja Stanislavin myymisen jälkeen? Saipa kuulemma saa tilinpäätökseen positiivisen tuloksen Immosen ja Machuldan myynnin jälkeen, mitenköhän meillä? Pata on silti yleisötavoitteestaan sen verran jäljessä että epäilen yhtä suurta säästöä tässä tapauksessa vahvasti.


Saipa kuitenkin sai korvauksia Markkasesta ja Jokelasta sieltä NHL:stä.Ja eikös ne korvaukset olleet ihan merkittävää luokkaa??

Itse olen toisaalta vähän pettynyt Jaceskon myyntiin,mutta ei se missään nimessä yllätys ollut.Pitää kuitenkin muistaa kuinka monta ottelua hän Ässille ratkaisi varmasti eniten voittomaaleja Ässä pelaajista?
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Kommentoin...

Viestin lähetti pekoni
...Tamminen on itse ilmaissut kiinnostuksensa valmentaa ensi kauden Ässät joukkuetta. Tämä tieto on saatu suoraan seurajohdosta....

Ei ju#¤%"% mitään tammista. Miksi ihmeessä mies alkaisi takin kääntäjäksi. Periaatteiden mies tami? Kerran jo lopettanut.

Ja heikkilästä sen verran että mitään ei tule tapahtumaan sen herran suhteen ennen kuin henki menee tai niin kauan kuin "dear friend" kauppilakin siellä huseeraa. Muistuupa taas kerran mieleeni se 11-2 espoo pelin jälkeisen päivän Porin radion kauppilan haastattelu. kauppilalta: Tässä nojaamme nyt raskaasti vanhaan kettu antti heikkilään. :( Voi itku. Kunpa nämä herrat itse tajuaisivat lopettaa.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Kommentoin...

Viestin lähetti kapa76


Ei ju#¤%"% mitään tammista. Miksi ihmeessä mies alkaisi takin kääntäjäksi. Periaatteiden mies tami? Kerran jo lopettanut.

Siksi että Antti Heikkilä ja Juhani Tamminen ovat erittäin hyviä kavereita keskenään. Niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ja tuntuvat luottavan toisiinsa kuin vuoreen.

Toivottavasti vain tämä ei hämää jotta näkisi myös sen metsän puilta.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Saipan ja Ässien touhu on urheilullisuuden irvikuvaa. Liigakarsinnat takaisin! Tässä käy pian niin, että tosissaan pleijaripaikkaa hakevat pikkujoukkueet jäävät väliinputoajiksi, kun isot pärjäävät keskimäärin aina ja "luuserijoukkueet" hyötyvät pelaajamyynnistä, kun neljäsosa sarjasta on vielä pelaamatta. Pärjäävät pikkujoukkueet eivät saa mitään. Yksi helpotus ehkä olisi, että play off - potista jaettaisiin merkittävämpi osa keskikastille.

Urpo selittää, että avoimessa sarjassakin pelaajamyyntiä tapahtuisi samalla tavalla niiden joukkueiden osalta, joilla ei ole putoamispeikkoa, eikä toisaalta mahdollisuuksia pleijareihin. Kysyn vaan, eikö nykyisessä tilaanteessa avoimen sarjan aikaan Ässillä ja varsinkin Saipalla olisi putoamispeikkoa selän takana? Kuinka tyhmänä Urpo pitää ihmisiä?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Moger, Jasecko, Perrin.. Koska lähtee Sheptak? Entä Lipiansky? Ja Palokin varmaan vielä menee sinne HPK:hon. Niin ja Hjallis hankkii Laamasen nyt, eikä vasta ensi kesänä. Tyhjennetään pajatso nyt kerralla sitten, eikä vain osoittain.

Tämä ei ollut enää niin järkyttävä tieto, kun tätä osasi odottaa, että lisää pelaajia lähtee. Kuka ottaa Jasecko paikan? Tai no, kyllä siellä sen verran pakkeja nyt ainakin toistaiseksi löytyy, että saadaan kuusi pakkia kehiin.

Suomi-Salama raapusti: "Liigakarsinnat takaisin!"

Olen samaa mieltä. Lisää panostusta myös peräpään pitäjille, ettei tarvi loppukaudesta olla mielissään vain play offeihin pääseville. Vituttaa tuollainen meininki! Suora tippuminen viimeiselle, toiseksi viimeinen karsimaan ja vaikka 14 joukkuetta liigaan. Jotain muutosta tähän touhuun kuitenkin.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Menkööt,ei heitä ensi kaudella olisi tarvittu.Ja säästöjä tarvitaan.Taistelu viimeisestä pllää paikasta jatkuu kun tunarit on saatu pois tieltä ja uusille voimille tilaa.

Paljastui taas luotettavuus.""Nykyiset ulkolaiset jatkavat Meillä kauden loppuun"".

Ilmeisesti Konttila ja mahdollisesti Korppi ja/tai palo vielä lähtevät.""Emme ole myymässä ketään"".

Valehtelijat ulos organisaatiosta jos mahdollista.Porissa ei vain taida muita ollakaan.

Toivottavasti saatiin,kuten SaiPakin tarjouksia,joista ei voinut kieltäytyä.HV on ainakin varakas seura.

Nyt vain skouttaamaan ensi kauden ulkolaisia.Kenen toimesta????
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Re: Kommentoin...

Viestin lähetti pekoni


Siksi että Antti Heikkilä ja Juhani Tamminen ovat erittäin hyviä kavereita keskenään. Niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ja tuntuvat luottavan toisiinsa kuin vuoreen.

Toivottavasti vain tämä ei hämää jotta näkisi myös sen metsän puilta.

EI NOOOOO!! Meidät on piiritetty. :D
Pekoni taidat olla hyvin perillä asioista. Kerros vähän tästä herra kauppilasta kun itselläni ei ole muuta tietoa kun että hän on porilainen asianajaja (ja se selittä jo kyllä jotain). Mikäs on hänen roolinsa ja asemansa organisaatioassa. Vahvaakin vahvempi (vaikutta ainakin siltä) ? Missäs vaiheessa tämä herra on kuvioihin tullut. Muistaakseni vellun jälkeen ainakin? (ei osu ihan otsikkoon, mutta mielestäni aihe kuuluu ensi kauden spekulointiin)
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Kopioikaa lukkoa ja jyppiä!

Eikös kannattaisi kokeilla "vähän" samantyyppistä systeemiä kuin jyppi ja tällä kaudella lukko perässä eli vähän divarin "helmiä", junnuja omasta takaa ja vähän vieraista.Siihen lisäksi kaksi tai kolme (ykkös-ketju),parempaa pelimiestä ja tälle porukalle sopiva valmentaja,esim Tiho.Meillä Raumalla mokattiin siinä ettei hommattu "varmaa" ykkösketjua.Vahingosta kannattaa ottaa vaarin.
Raumalaisilla on oma lehmä ojassa siinä suhteessa,että täälläkin toivotaan ässien saavan tarpeeksi hyvän joukkueen aikaiseksi,että saadaan porukka katselemaan täällä suurin joukoin "paikallispelejä" ja hyvä tasoisia sellaisia.Tietenkään emme toivo ässille ylivertaista joukkuetta meidän joukkueeseen nähden.Vieraskoreutta löytyy sopivasti mutta emme toivo teidän voittavan meitä.Ehkä jo ensi kaudella tavataan keväällä pleijareissa?!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös