Olin alta kolmenkypin. Viimeiset vuodet olivat olleet todella lennokkaita. Olin toiminut tipsarina Aasiassa oleville isoille pojille. Ilmeisesti kohtuullisella tuloksella, koska vihjeitäni edelleen kysyttiin. Itselläni oli sijoituksia lähes kaikkeen mahdolliseen ihan normaali osakesijoittamisesta hyvinkin epämääräisiin kohteisiin. Sijoitusryhmäni osti mm Bangkokista valmisteilla olevista pilvenpiirtäjistä huoneistoja rakennusvaiheessa joilloin niitä sai halvemmalla kuin valmiista kohteista. Minun osuuteni olivat hyvin pieniä. Tiesin että olen liian isossa toiminnassa mukana ja talouteni voi romahtaa milloin vain.
Tein todellisia over bettejä. Yhden kohteen muista hyvin. Olin juuri sijoittanut kahteen nuoreen pokerin pelaajaan ja lisäksi johonkin Sveitsissä toimivaan hyvin epämääräiseen sijoitusyhtiöön. Halusin saada sijoitetun pääoman takaisin ja löin kaikki mitä irti sain Sevillan kotipeliin. Freddie Kanoute oli silloin kova sana La-Liigassa. Lähdin tapani mukaan viettämään hauskaa iltaa, koska koin infernaalista stressiä liian isoista betseistä. Normaalisti tälläisissa tapauksissa katsoin vain lopputuloksen, mutta jostain syystä tällä kertaa vilkaisin tilanteen jo puoliajalla. Sevilla oli tappiolla 0-1. Tärisin ja mietin että tätä kuoppaa en ihan heti pysty paikkaamaan. Vilkaisin kohdetta uudestaan ja huomasin vierailla olevan kaksi punaista korttia. Tällä kertaa selvisin Sevillan noustessa toisella puoliajalla voittoon.
Tästä myöhemmin olin saanut tietooni että Kalpa tulee leputtamaan kotipelissään ykkösmaalivahtiaan Kärppiä vastaan ( Olisko ollut Kimmo Kapanen ). Soitin Kärpät tipsinä isoille pojille Asiaan ja lähdin baariin jännittämään ottelua. Peliä ei ollut pelattu paljoakaan kun Kärpät johtivat 0-2. Huomasin että Aasian suunnalta soitellaan minulle tiuhaan. Ajattelin että aikaisessa vaiheessa kiitoksia sataa. Puhelun sävy oli kuitenkin hyvin erillainen. Minun saamani tieto ykkösmaalivahdin lepuuttamisesta ei pitänyt paikkaansa ja joku isoista sijoittajista on menettänyt kasvonsa. Minut pyydettiin pikimiten paikan päälle selvittämään tilanne. Kärpät voitti tuon ottelun.
Seuraavana päivänä menin pankkiin tutulle asiakaspalvelijalle nostamaan käteistä reissuun. Laskin että olen 10 päivää poissa ja 8000e riittää, että voin tehdä käytännössä mitä haluan. Pankissa ilmoitettiin että tarpeeksi käteistä ei ole saatavilla, koska kaverini on käynyt nostamassa huomattavan summan eilen. Teillä on helvetin epämääräinen rahaliikenne tileillänne minulle ilmoitettiin. Tiesin sen jo aikaisemmin. Arvasin että jossain vaiheessa tämä toiminta kiinnostaa virkavaltaa. Minut oli jo aikaisemmin pysäytetty joka ikinen kerta Suomeen palatessa tullin tarkastukseen. Ensiksi ilmestyi tullihenkilökunta ja sen jälkeen alkoi passien kysely. Minun passin kohdalla minut valittiin "satunaiseen" tarkastukseen tai niin minulle aina vastattiin kun kysyin profiloinnista.
Tapaamiseen menin nöyränä ja mitään sen ihmeempää minulle ei tapahtunut kuin se että tipsaamiseni loppui siihen. Luulen että minua käsiteltiin erilailla tuossa maailmassa. Olin täysin outo lintu lapsenkasvoinen ja täysin harmiton henkilö. Olin kaikkia kohtaan kohtelias ja kuuntelin aina. En pitänyt itsestäni numeroa.
Oli Heinä tai Elokuu. Olin silloin ollut reissussa 103 päivää alkuvuoteen. Vaimoni ei koskaan soittanut reissussa ollessani. Olimme sopineet niin, koska mitä vähemmän hän tietää sen parempi. Eli kyllä minä tiesin mitä tuleman pitää, Vaimoni ilmoittaa että haastemies on käynyt ovellamme. Hän sanoo ettei jaksa enään tällaista elämää. Minä pyysin olla hätäilemättä. Hoidan homman niin kuin olen aina tehnyt. Totuus oli se etten tiennyt yhtään mitä teen. Minua oli jo useasti kysytty jäämään Aasiaan, mutta sen verran minussa oli kuitenkin miestä etten sitä pitänyt edes vaihtoehtona perheeni vuoksi.
Yksi ilta, haluan vielä yhden illan elää tätä elämään. Vietin erittäin railakkaan illan tuhlaten rahaa ja pitäen hauskaa. Herään aamulla hotellin kattohuoneistosta ja koen täydellisen romahtamisen. Olen elänyt kuplassa jo usemman vuoden ja tajuan miten paska ihminen ollut lähimmäisiäni kohtaan. Varsinkin vaimoani ja lastani kohtaan. Katson parvekkeelta alas ja mietin hyppäämistä. Selviän jotenkin siitä aamusta. Soitan haastemiehelle ja lupaan tulla selvittämään asiat.
Tuosta alkoi raskain ajanjakso elämässäni oikeudenkäynteineen ja normaalielämään palaamisineen. Olen tällä hetkellä selättänyt kaikki demonini ja elän normaalia perhe-elämää. Olen myös hoitanut kaikki taloudelliset velvoitteeni niitä kohtaan, jotka vuokseni kokivat vääryyttä. Nautin täysin normaalista perhe-elämästä huomattavasti enemmän kuin tuosta viinan huuruisesta jet-set elämästä.
Siinäpä yksi ääripää mihin kaikki voi johtaa. ( Juttu sisältää aika ja paikka virheitä, koska en tarkasti pysty niitä muistamaan )