@Buster sai myytyä uudelleen katsontaan tuon alkuperäisen Halloweenin, mutta olihan se vain harvinaisen huono
Meitin on tähän vähän vaikea vastata, kun keskityin samalla sipsien mutustamiseen ja aika pinnallisesti tuli seurattua. Onhan se ehkä vähän vanhentunut nykykatsojan silmissä, sillä ei se hirveästi pelottanut ja ahdistuksenkaan luominen ei ollut lähelläkään sietämätöntä. Ehkä nykykatsoja vaatii enemmän. Minä mietin, ettei tässä sinänsä mitään vikaa kyllä ole ja minun pitäisi olla enemmän kauhuissani, joten vika on varmaan minussa tai nykyajassa. Mutta kyllähän se on silti karmivaa, taitavaa ja vallankumouksellista, miten Myers Strodea päivänvalossa seuraa varmaan ensimmäiset puoli tuntia jatkuvana uhkana. Puhumattakaan elokuvan alusta ja itse Myersin mysteerisestä hahmosta, joka on itse pahuuden ruumiillistuma. Ja siitä, miten tämä pahuus alkaa puhtaan sattuman kautta vainoamaan päähahmoa ja joudumme odottamaan ja odottamaan sitä välttämätöntä verenvuodatusta. Missään vaiheessa ei juurikaan ole selkeää turvallista hetkeä.
Elokuva myös luo arkisen maailman ja täyttää sen uskottavilla "naapurin nuorison" kaltaisilla hahmoilla, joissa (eritoten tytöissä) on paljon enemmän ihmisyyttä kuin keskiverrossa kauhuelokuvassa. Ehkä se on kuitenkin juuri tämä 40 vuoden takainen maailma ja sen sisältämä vähän erilainen kulttuuri, mikä vähän töksähtelee. En pääse samaistumaan hahmoihin riittävästi, että pelkäisin heidän puolestaan ja että tuo jatkuvasti läsnä oleva uhka, ja välttämätön verenvuodatus alkaisi kunnolla ahdistaa.
Toki tuo samaistuminen on minulle muutenkin vaikeaa kun elokuvia on alla ja usein tulee etäännytettyä itsensä ruudun tapahtumista, tällä kertaa jo ihan vain sipsien mutustelun muodossa. Tai ehkä slasher-elokuvien hiipumiselle on olemassa muutkin syynsä kuin ylituotanto ja genren kapea operointitila, mutta en osaa siihen ainakaan itse vielä vastata, kun en ole niitä juurikaan nähnyt ja asiaan tutustunut. Screameja kun vielä ala-aste iässä 90-luvun lopussa katsottiin salaa, niin nekin oli hyvin ahdistavia. Mutta silloin sitä osasi itsensä vaivattomasti kuvitella samaan tilanteeseen ja eläytyä tapahtumiin. Nykyään se onnistuu parhaimmillaankin vain hetkellisesti ja silloinkin pitäisi yleensä olla tarjolla jotain ennennäkemätöntä tavaraa juonellisesti. Kuten eilen A Quiet Placen kanssa kävi. Halloweenhan taas oli ymmärtääkseni '78 -katsojalle se slasher-genren käyntiin laittava teos.
Näitä mukulakokemuksia on mulla muitakin, sillä Painajainen Elm Streetillä lopetti minun kauhuelokuvien katsomisen kymmeneksi vuodeksi, kun se ei noudattanut sääntöjä vaan säikäytti yhtäkkiä päivänvalossa luokkahuoneessa muiden ihmisten ympäröimänä. Katsoin ne kaikki muutama vuosi takaperin ja ei tuntunut erityisen pelottavalta, kun sääntöjä rikkovia kauhuelokuvia ja unen kanssa pelaavia kauhuelokuvia oli alla. Silti sitä osaa arvostaa niiden elokuvahistoriallista ja kulttuurillista merkitystä, sekä kuvitella miltä elokuva on mahtanut tuntua valmistumisaikansa katsojasta. Ja Carpenterin Halloween on elokuvanteon mestariteos, jossa 325 000 dollarin budjetilla on saatu aikaan kymmenen kertaa kalliimmalta tuntuva elokuva, jonka jäljet ja vaikutus näkyy elokuvissa varmaan ikuisuuksiin saakka.
En sano, etteikö elokuvan tapoissa olisi voinut näkyä vähän enemmän verta minunkin makuuni, mutta kun asiat tehdään tarpeeksi hyvin muilta osin, niin sitä ei välttämättä tarvita viemään huomiota pois siltä, miten kukoistavan nuoren hengen taival katkeaa silmänräpäyksessä ja jäljelle jää tyhjä, eloton kuori. Toki tietyssä mielessä jo tässäkin on läsnä se outo slasherille ominainen homma, että jokainen tappo aiheuttaa sellaisen pienen "ou jee" -fiiliksen, mihin sitten Perjantai 13. päivä keskittyi oikein kunnolla tissien näyttämisen ohessa.