Jere Karalahti Jokereihin

  • 654 217
  • 1 664

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä lienee kuitenkin puhdasta paskaa, koska ainakaan Liusjärvi ei tällaisesta tuomiossaan mainitse.

Itse asiassa Liusjärvi mainitsee asian: "Pelikiellon kestoa harkittaessa on otettu huomioon, että taklaus ei pääkontaktia lukuun ottamatta ole sääntöjen vastainen ja se, että Poukkula loukkaantui taklauksen seurauksena." (linkki liigan sivuille)

Monen järkytykseksi Liusjärvi toteaa, että kynärpäätä ei siis käytetty. Se tuosta selviää kellä sisälukutaito on.
 

ilu

Jäsen
Johtuisikohan vaikka siitä, että suurin osa kirjoittajista on yhä sitä mieltä, että Jere taklasi Poukkulaa kädet ylhäällä ja/tai kyynärpäällä. Tämä lienee kuitenkin puhdasta paskaa, koska ainakaan Liusjärvi ei tällaisesta tuomiossaan mainitse.

Liusjärvi nimenomaisesti mainitsee Karalahden käden olevan ylhäällä:

"Kontaktissa Karalahden kohotettu, mutta vartalossa kiinni oleva käsivarsi osuu ensimmäisenä Poukkulaa päähän."

Tämä toki itsessään ei ole rangaistavaa, mutta johtaessaan ensimmäisen kontaktin tai enimmän voiman kohdistumiseen pään alueelle on kyse rikkeestä, kuten Liusjärvikin toteaa:

"Taklaus tulee kuitenkin aina suorittaa siten, että taklauksen voima kohdistuu taklattavan vartaloon eikä siten, että taklauksen voima kohdistuu valtaosin päähän tai että ensimmäinen kontakti tulee päähän."
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
En jaksa oikein ymmärtää että tuo Jeren taklaus aiheuttaa näin paljon parran pärinää. Jere on taklannut aina pääosin sääntöjenvastaisesti, mutta siitä nousee haloo vasta nyt kun edustaa Jokereita. Ihan samanlaista vanhojen ja kaikkien tiedossa olevien asioiden kertausta, kuin viime kausina Jarkko Ruudun suhteen.
 

ilu

Jäsen
En jaksa oikein ymmärtää että tuo Jeren taklaus aiheuttaa näin paljon parran pärinää. Jere on taklannut aina pääosin sääntöjenvastaisesti, mutta siitä nousee haloo vasta nyt kun edustaa Jokereita. Ihan samanlaista vanhojen ja kaikkien tiedossa olevien asioiden kertausta, kuin viime kausina Jarkko Ruudun suhteen.

Kyllähän Karalahden otteet kentällä ja kentän ulkopuolella ovat aina olleet kova juttu niin mediassa kuin keskustelupalstoillakin. Esimerkiksi Karalahden töytäisyä Alankoon jaksavat monet Jokerit-kannattajat muistella vielä 15 vuoden jälkeenkin, puhumattakaan huumesotkujen ja Muukkos-uhkailujen käsittelystä mediassa aikanaan.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jere Karalahti, Jokereissa 2013-2014

Tervehdys kaikille,

kausi on taas alkanut ja paikallisten suhteen olemme jo päässet julkisuutenkin. Suoraan sanottuna hävettää ja naapuri kantakoot siitä päävastuun.

Toinen asia sitten on Jere. En itse tykännyt ajatuksesta, että Jere tulee Jokereihin. Oma ajatteluni meni niin, että Jere ei voi enää olla vahvistus, tervemenoa naapuriin. Minun kirjoissani Jere oli turhan vanha, enkä oikein hyväksynyt asiaa, että pelisilmällä (jossa Jere kiistatta on lahjakkuus) voisi hitautta paikata.

Olen nyt kymmenkunta peliä Jokereilta katsonut ja ihan suoraan sanoen hävettää. Jere on perkeleen hyvä pelaaja ja iso vahvistus Jokereille. Melkein olisi anteeksipyynnön paikka Jerelle, hieno ukko ja loistava pelaaja. Mitä mieltä muut ?

ps. iso plussa Jerelle, että on kylmästi jättänyt Hifk/Jokerit hömöt taistot väliin.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Vasta kolmas(?) Karalahti-ketju Jokeriosiossa.

No ei siinä mitään. Jere ollut hyvin vahvasti sitä mitä odotinkin, eli väänästasoista timanttia puolustuspelissä + hyvä perussyöttöjen jakaja, mutta ei ole YV-pelissä enää takavuosien vedossa.
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Karalahti taitaa olla myös yksi merkittävä syy siihen, miksi Eronen on palannut Kungenin aikaiselle tasolleen. Eipä ole vaikea ymmärtää, miksi Keklu halusi hommata Karalahden jo aikoja sitten.
 

Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.
Karalahti taitaa olla myös yksi merkittävä syy siihen, miksi Eronen on palannut Kungenin aikaiselle tasolleen. Eipä ole vaikea ymmärtää, miksi Keklu halusi hommata Karalahden jo aikoja sitten.

Jos Karalahti tekee Eroselle sen mitä Karlsson viime vuonna, niin sitten mies hoitaa hommansa niinkuin tuleekin, ja on sen tuskan väärti jota signeerauksesta tuli useille. Ei edelleenkään mun fanituspelaaja, mutta ei inhokkikaan.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Karalahti taitaa olla myös yksi merkittävä syy siihen, miksi Eronen on palannut Kungenin aikaiselle tasolleen.

Tähän vahva sama. Mielenkiintoinen kysymys on, että johtuuko Erosen tason nosto henkisistä jutuista vai puhtaasti pakkiparin paremmasta pelitaidosta. Tuolla henkisellä tarkoitan sitä, että statukseltaan isompi pari vie pois paineita ja sitä kautta epävarmuutta Erosen omasta pelistä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Tähän vahva sama. Mielenkiintoinen kysymys on, että johtuuko Erosen tason nosto henkisistä jutuista vai puhtaasti pakkiparin paremmasta pelitaidosta. Tuolla henkisellä tarkoitan sitä, että statukseltaan isompi pari vie pois paineita ja sitä kautta epävarmuutta Erosen omasta pelistä.

Eiköhän siinä ole vaikuta paljon juuri tuo. Ei tarvitse pelätä niin paljon virheitä kun vierellä on eliittiluokan puolustava jyrä varmistelemassa. Voi keskittyä vapaammin siihen kiekolliseen peliin.

Kun vielä Kousa nousisi edes lähelle Erosen tasoa, niin erittäin hyvältä näyttäisi.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mukava oli kuunnella Jeren kommentteja pelin jälkeen, äijästä huokuu tekemisen meininki ja pelaamisen ilo.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Ammattimies (nimen omaan isolla a:lla)

Juurikin näin. Tuntuu että kaikki fokus on pelkästään pelaamisessa joukkueen eteen, kun ei edes tuollaisen peliesityksen jälkeen halua "sortua" pieneenkään läpänheittoon.

Ja onhan se hienoa katsoa, kun kentällä ei ole koskaan kiire.
 

Gemondo

Jäsen
Eiköhän siinä ole vaikuta paljon juuri tuo. Ei tarvitse pelätä niin paljon virheitä kun vierellä on eliittiluokan puolustava jyrä varmistelemassa. Voi keskittyä vapaammin siihen kiekolliseen peliin.

Mutta Eronenhan pelasi pitkään Väänäsen parina jonka voi myös lukea eliittiluokan puolustavaksi jyräksi, joka varmisteli vielä enemmän kuin Karalahti.
Karalahden peliesitykset ovat kyllä olleet hyvällä tasolla mutta Erosen loistoa en Jeren ansioksi välttämättä laskisi.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mutta Eronenhan pelasi pitkään Väänäsen parina jonka voi myös lukea eliittiluokan puolustavaksi jyräksi, joka varmisteli vielä enemmän kuin Karalahti.
Karalahden peliesitykset ovat kyllä olleet hyvällä tasolla mutta Erosen loistoa en Jeren ansioksi välttämättä laskisi.

Eronen ainakin itse kehui Karalahden vaikutusta omaan peliinsä, kertoi myös että nyt kun kätisyydet on vastakkaiset pakki-pakki syöttöpelaaminen on helpompaa. Ei mitään pois siis Erosen omasta suorittamisesta mutta kyllä Karalahti ilmeisesti on helppo pakkipari pelata.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mutta Eronenhan pelasi pitkään Väänäsen parina jonka voi myös lukea eliittiluokan puolustavaksi jyräksi, joka varmisteli vielä enemmän kuin Karalahti.
Karalahden peliesitykset ovat kyllä olleet hyvällä tasolla mutta Erosen loistoa en Jeren ansioksi välttämättä laskisi.

Jeren kiekollinen pelaaminen vaikuttaa, koska Jere on kiekollisempi ja hyökkäävämpi kuitenkin kuin Ossi, joka on enemmän puhdas "eliittiluokan puolustava jyrä". Lisäksi vielä Jokereiden pelillinen "uutuus" elikä entistä vahvempi viisikko pelaaminen, jossa myös puolustajilla on lupa hyökätä enemmän. Tähän on tälle kaudelle pyritty tuomaan piirun verran lisää viime vuodesta. Viime vuonna Eronen oli myös hetken aikaa likeissä "kungenin" rinnalla, jota ei voi kuitenkaan laskea "eliittiluokan puolustavaksi jyräksi". Ainoastaan tuo Kungenin kiekollisuus ja pelin voimakas edistäminen hyökkäyssuuntaan toi yhden mausteen lisää Erosen peliin.
 

RaveN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Välillä käy Kousaa sääliksi, kun joutuu meidän Chiefin kanssa kiekottelemaan. :) Siinä mielessä Karalahti - Eronen parilla on etulyönti, koska Jere on Ossia 10x kiekollisempi. Lindbohm vielä Ässistä kolmospariin, niin meillä on KHL-pakisto kasassa..
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Jeren kiekollinen pelaaminen vaikuttaa, koska Jere on kiekollisempi ja hyökkäävämpi kuitenkin kuin Ossi, joka on enemmän puhdas "eliittiluokan puolustava jyrä". Lisäksi vielä Jokereiden pelillinen "uutuus" elikä entistä vahvempi viisikko pelaaminen, jossa myös puolustajilla on lupa hyökätä enemmän.

Kommentti tulee ansaitun pelikiellon takia myöhässä, mutta jep. Eli vaikka Karalahti kyllä on myös eliittiluokan puolustava jyrä, niin hän on pelityyliltään tietysti aina ollut all around –pakki ja on toki kiekollisesti parempi kuin esim. Väänänen. Tuotakin tärkeämpi syy miksi Eronen on pelannut erinomaisesti juuri Karalahden vierellä voi olla pelikemiassa, eli ajoitukset ja pelinluku vain toisilla sopivat paremmin yhteen. Yllämainittu kätisyyksien sopivuus on tietysti myös hyvä homma.

Onneksi Karalahti ja Väänänen eivät kumpikaan ole loukkaantumisherkkiä, mutta aina saa olla vähän sormet ristissä näiden EHT-hömpötyksien kanssa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
En ole vielä lukenut varsinaista artikkelia Urheilusanomista mutta IS:n uutisoi Jere Karalahdesta ja siitä muutoksesta elämässä jolla Jerestä kypsyi huippu-urheilija vanhoilla päivillään. Jos kiinnostaa lukaista raapaisu tuosta artikkelista niin tässä olisi linkki kyseiseen IS:n juttuun: Jere Karalahti kertoo täyskäännöksestään: ”Mun ei enää tee edes mieli juoda”. Jeren kannalta harmi että järki voitti vasta myöhemmällä iällä, parhaimmillaanhan Jere kun oli ihan NHL-tason pakki.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Aikamoisen elämäntapamuutoksen Jere on tehnyt, en olisi uskonut että ihan noin suuresta jutusta on kysymys. Antaa kyllä positiivisen kuvan itsestään ja varsinkin Jokereista tuossa jutussa.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jeren kannalta harmi että järki voitti vasta myöhemmällä iällä, parhaimmillaanhan Jere kun oli ihan NHL-tason pakki.

Niin voisi sanoa, että melkoiset massit jäivät tekemättä. Jere oli parhaimmillaan aivan huikea worldclass-peluri.

Tosin ei ole kyllä ihan paska nytkään. Kun Jeren viime vuosia on seuranut, ja tähän liittyvää tekemistä, niin onhan se ura kuitenkin ihan huikea vielä taistellaan Sotshin paikasta. Toivon sydämmestäni, että Jere onnistuu Karjala-turnauksessa ja saa siitä vaan lisäboostia Liiga-peleihin. Jos ei Sotshi, niin MM-kisat ainakin... saa nähdä.

Mutta hyvä näin, että löysi oikean elämäntapansa kuitenkin. Valtava rispekti täältä siitä, että pystyy sen tekemään. Mitä vanhemaksi tulet sitä enemmän vaaditaan, tarvitaan myös täydellinen omistautuminen päivittäiseen tekemiseen, jotta pysyy mukana ja tämän Jere on tehnyt.
 

faro

Jäsen
Jere siis voitti Suomen pistepörssin noissa EHT peleissä tekemällä kolmeen peliin 1+2. Käyttäisi meillä tuota hyvää lämäriään enemmän niin voisi maalitili aueta myös jokeripaidassa.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jere siis voitti Suomen pistepörssin noissa EHT peleissä tekemällä kolmeen peliin 1+2. Käyttäisi meillä tuota hyvää lämäriään enemmän niin voisi maalitili aueta myös jokeripaidassa.

Kyllä varmaan käyttäisikin, mutta nyky-ylivoimassa ei saa ammuttua suoraan syötöstä kuin aniharvoin ja silloinkin blokkaaja ikävän lähellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös