HIFK:n mediaketju

  • 1 471 240
  • 5 845

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Jippo elää täällä kuvitelmissaan jossain 30 vuotta vanhassa ajassa. Silloin ehkä toimittajat olivat puolueettomia ja kunnioittivat heidän eettistä säännöstöään. Ei tarvitse avata kuin televisio, kun näkee todellisuuden. Jokaisen kanavan urheilulähetyksissä päähuomion saa se tapahtuma, johon kyseisellä kanavalla on lähetysoikeudet. Jos ei näe tätä, niin ei edes opaskoira ole riittävä avustaja liikkumiseen.
 
scholl

Jäsen
Ihmettelen tuota juttua, kun siinä ei oteta esille sitä, että kuinka vähän niitä yv-maaleja on tullut. Ylivoimaa on saatu pelata runsaasti koko ajan ainakin minä olen siitä paljon enemmän huolissani kuin 5vs.5 pelistä. Nykysäännöillä pelit ratkaistaan erikoistilanteissa.
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sihvonen UL:n netissä:

Paul Baxter on hyvin keskinkertainen kanadalainen päävalmentaja. Jos HIFK pitää Baxterin kauden loppuun asti, niin sesongista tulee etenkin kannattajille ja joukkueelle pitkä kärsimysnäytelmä.

Pentti Matikainen oli hieno valmentaja aikoinaan. HIFK:n toimitusjohtajana hän on epäonnistunut valitettavan totaalisesti. Käytännössä kaikki on mennyt urheilullisesti pieleen. Taloudellisesti homma on saattanut toimiakin, mutta entä sitten? Aistin, että HIFK:n fanit ovat saaneet nyt mittansa täyteen niin Baxteria kuin Matikaistakin.

Oletko kuullut puheita HIFK:n joukkueen sisältä, että pelaajat olisivat kyllästymässä Baxteriin?

Olen kuullut, mutta jätän ne täysin omaan arvoonsa. Toki se on huono signaali, että pelaajat kokevat Baxterin paikoin kaksinaamaiseksi valehtelijaksi. Se on isossa ristiriidassa hän kantamansa sädekehän kanssa.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article144262-1.html
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jippo elää täällä kuvitelmissaan jossain 30 vuotta vanhassa ajassa. Silloin ehkä toimittajat olivat puolueettomia ja kunnioittivat heidän eettistä säännöstöään. Ei tarvitse avata kuin televisio, kun näkee todellisuuden. Jokaisen kanavan urheilulähetyksissä päähuomion saa se tapahtuma, johon kyseisellä kanavalla on lähetysoikeudet. Jos ei näe tätä, niin ei edes opaskoira ole riittävä avustaja liikkumiseen.

Hieman eri asia. Tietenkin televisiossa puffataan oman kanavan tarjontaa. Lehdistön puolella vertaisin sitä siihen, että matsista tehdään ennakkojuttu arvioineen ja sitten jälkeen päin otteluselostuksen yhteydessä tarkastellaan myös näin arvioiden osuvuutta. Eli yksinkertaistaen: tiedotusvälineet valitsevat, mitä seuraavat, ja nämä profiloiduiksi valitut aiheet hoidetaan sitten näyttävämmin kuin muut.

Ja kuvitelmaa tai ei, omalta kohdaltani voin vakuuttaa, että ainakin pyrin toimittajana "puolueettomuuteen" samoin kuin tekevät kaikki kollegat, joiden kanssa olen asiasta puhunut. Olisi tietenkin naiivia olettaa, että jutuista voisi tehdä täysin objektiivisia. Toisaalta on jopa loukkaavaa väittää, että toimimme jonkin tahon äänitorvina tietoisesti ja tarkoituksella.

En nyt ala sen kummemmin yksilöimään asiaa, mutta kyllä minulla omasta mielestäni on kompetenssia sanoa jotain toimittajien ajatusmaailmasta ja eettisistä asioista ilman, että sitä kutsutaan "kuvitelmaksi". Tai sitten minä nukun, ja tämä kaikki on vain harhaa.
 
MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
IFK otti kolmannen peräkkäisen kolmen pisteen voiton ja Ilta-Sanomat otsikoi-
HIFK:n surkeus jatkuu. Joku toimittaja kertoi täällä, kuinka omistajasuhteista riippumatta asioista kerrotaan aina puolueettomasti. Itse harkitsin vakavasti Ilta-Sanomat boikottiin ketjun käynnistämistä. Sitä ennen toivoisin artikkelin kirjoittaneelta Petteri Linnavallilta vastausta. Täyttääkö otsikko kaikki toimittajien eettisten sääntöjen ohjeet? Mikä on ollut ajatusmaailma otsikkoa valittaessa? Vaikuttiko siihen ollenkaan lehden omistajan käsittääkseni määräävä roooli kilpailevassa seurassa - ei tietenkään.
Suomalainen media on mielestäni vajonnut alemmas kuin koskaan aikaisemmin. Onneksi Helsingin Sanomat omistussuhteista riippumatta harjoittaa vielä jonkinlaista puolueetonta journalismia. Yleä näköjään tarvitaan enemmän kuin koskaan riippumatta laitoksen monista hankaluuksista viime aikoina.
 
Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kyllä, IFK:ta sorsitaan lehdistössä aina ja aiheettomasti. Mutta, eiks se oo kivaa et voitetaan mediapelissä, ettei landet pysty hyppii silmille. Sporat lähtee edelleen Nordikselta...

Paxteri antaa hyvän hätäavun, joten eiköhän IFK pelaa paikasta neljän joukkoon tosissaan. Toki finaali on varattu ihan muille joukkueille.

Joo, ja Kerhollakin menee heikosti...

Edit: siis sporat
 
seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
IFK otti kolmannen peräkkäisen kolmen pisteen voiton ja Ilta-Sanomat otsikoi-
HIFK:n surkeus jatkuu. Joku toimittaja kertoi täällä, kuinka omistajasuhteista riippumatta asioista kerrotaan aina puolueettomasti. Itse harkitsin vakavasti Ilta-Sanomat boikottiin ketjun käynnistämistä. Sitä ennen toivoisin artikkelin kirjoittaneelta Petteri Linnavallilta vastausta. Täyttääkö otsikko kaikki toimittajien eettisten sääntöjen ohjeet? Mikä on ollut ajatusmaailma otsikkoa valittaessa? Vaikuttiko siihen ollenkaan lehden omistajan käsittääkseni määräävä roooli kilpailevassa seurassa - ei tietenkään.
Suomalainen media on mielestäni vajonnut alemmas kuin koskaan aikaisemmin. Onneksi Helsingin Sanomat omistussuhteista riippumatta harjoittaa vielä jonkinlaista puolueetonta journalismia. Yleä näköjään tarvitaan enemmän kuin koskaan riippumatta laitoksen monista hankaluuksista viime aikoina.

Petteri Linnavalli on henkeen ja vereen IFKn miehiä, hänellä(kin) tuntuu IFKn paskat esitykset välillä kiehahtavan yli ja se johtuu lähinnä hänen antipatioistaan dino- kerhon jäseniä kohtaan. Siinä mielessä olet oikeassa, omistussuhteet vaikuttavat hänen kirjoittamiseensa...
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tämänpäiväisessä Hufvudstadsbladetissa kirjailija/toimittaja Mårten Westön kolumni nykypäivän jääkiekosta ja HIFK:sta. Ei sinällään mitään maailmoja mullistavia analyysejä, enemmänkin lyhyt katsaus menneisyyteen ja kylmän viileä mielenilmaisu nykypäivästä puhtaisiin faktojen tukeutuen. Kannattaa tutustua. Mårten Westö on kirjailija Kjell Westön pikkuveli. Myös Jatkoajan keskustelupalsta mainitaan kolumnissa.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
IFK otti kolmannen peräkkäisen kolmen pisteen voiton ja Ilta-Sanomat otsikoi-
HIFK:n surkeus jatkuu. Joku toimittaja kertoi täällä, kuinka omistajasuhteista riippumatta asioista kerrotaan aina puolueettomasti. Itse harkitsin vakavasti Ilta-Sanomat boikottiin ketjun käynnistämistä.
Lainaukseni on melko vanha, mutta voisi olla tätä päivää. Kavereiden kanssa on huomattu jo vuosia, että Ilta-Sanomat on Jokerimielinen ja ILTALEHTI taas HIFK-myönteisempi. Ilta-Sanomat on ollut boikotissa sen vuoksi jo yli kaksi vuotta. Totista touhua :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En löytänyt Gagsin mainitsemaa juttua verkko-Höblästä. Joko se on ainoastaan paperiversiossa tai sitten mä en vaan osaa :(

Voisiko joku skannata sen verkkoon tai laittaa tänne lyhyen - saa olla täyspitkäkin - tiivistelmän, mitä Westö kirjoittaa.
 
COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
On se kumma juttu, että TPS hommaa pelaajan samana päivänä samasta Pohjois-Amerikan sarjasta kuin IFK sekä narrit hommaavat kokeelle pari nuorta pohjois-amerikkalaista, niin näistä kerrotaan suurin otsikoin mediassa mm. maikkarin tekstitv ja netti, mutta IFK:n pelaajasta ei minkäänlaista mainintaa. PRKLE!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

TPS hankki pelaajan suoralla vuoden sopimuksella, HIFKin ja Jokereiden hankinnat ovat kokeiluja, joten mitäpä niistä turhaan lähteä sen enempää huutelemaan. Parempi vaan, jos Eddie osoittautuu helmeksi ja kyykyttää ensi kaudella muita joukkueita, siinä vaiheessa ei uutisoinnilla ole mitään merkitystä.
 
COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
HIFKin ja Jokereiden hankinnat ovat kokeiluja, joten mitäpä niistä turhaan lähteä sen enempää huutelemaan.

Joo mutta näistä narrien try-outeista kyllä mainittiin isoin otsikoin. Hyvä ettei otsikoitu, että narrit hommasivat kaksi huipun veljestä pohjois-amerikasta.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
On se kumma juttu, että TPS hommaa pelaajan samana päivänä samasta Pohjois-Amerikan sarjasta kuin IFK sekä narrit hommaavat kokeelle pari nuorta pohjois-amerikkalaista, niin näistä kerrotaan suurin otsikoin mediassa mm. maikkarin tekstitv ja netti, mutta IFK:n pelaajasta ei minkäänlaista mainintaa. PRKLE!

Nimenomaan media suorastaan sortaa molempia Helsingin joukkueita. Hyvin on ainakin itsellä muistissa miten viime kevään finaalien aikaan uutisoitiin Iltalehden sivuilla 2.ottelun(?) jälkeen "HIFK ja Jokeri-fanit ovat riemuissaan TPS:n voitosta"-tyylisesti. Varmaankin tavallinen "TPS voitti toistamiseen HPK:n" olisi ollut vain aivan liian tylsä otsikko.

Tavallaan vastaat juurikin itse itsellesi kun vertaa käyttämiäsi termejä hommaa<-->kokeilee.

edit. Aivan kuten 1993 asian ilmaitsi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joo mutta näistä narrien try-outeista kyllä mainittiin isoin otsikoin. Hyvä ettei otsikoitu, että narrit hommasivat kaksi huipun veljestä pohjois-amerikasta.

Niin, nehän näppärästi liitettiin tähän Sirénin uuteen pestiin, olivat niin sanotusti heti uuden kaverin aikaansaannosta. Tuskinpa pelaavat narreissa enää kauden alettua...
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Niin, nehän näppärästi liitettiin tähän Sirénin uuteen pestiin, olivat niin sanotusti heti uuden kaverin aikaansaannosta. Tuskinpa pelaavat narreissa enää kauden alettua...
Sellainen sanontakin on kuin "fiksut pärjää aina." Hjallis ja Keku kyykytti tässäkin. Toivottavasti mafioosonne on rosterissa syyskuussa. ;)
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Sellainen sanontakin on kuin "fiksut pärjää aina." Hjallis ja Keku kyykytti tässäkin.

Ai tässäkin?

Siis niin kuin silloin, kun siellä böndellä pidettiin "The Massiivinen" ja julkistettiin... ööö? Ääh, no jonkun sopimus vissiin, en muista kenen, vai mikä se nyt oli. Samana päivänä kun otsikoissa oli vain yksi nimi: Ville Peltonen.

Piis 'n lööv ♥
 
Sanoma omistaa ison lohkon Jokereista, niin siinä mielessä en ihmettele, vaikka IFK:ta hieman sorsittaisiinkin konsernin lehdissä. Itsellä kun ei ole tapana lukea aamun hesaria värilasit päässä, niin en ole huomannut tällaista.

Toisaalta esim. HS.fi uutisoi kyllä DelGrossosta, mutta toistaiseksi mitään ei ole kuulunut meidän NCAA-kaksikosta.

Siis niin kuin silloin, kun siellä böndellä pidettiin "The Massiivinen" ja julkistettiin... ööö? Ääh, no jonkun sopimus vissiin, en muista kenen, vai mikä se nyt oli. Samana päivänä kun otsikoissa oli vain yksi nimi: Ville Peltonen.

Eiköhän tuo pyyhkiydy kansan mielistä viimeistään siinä vaiheessa, kun tiedotetaan yllättäen Metro-radan jatkamisesta Ilmalaan asti. ;)
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Toisaalta esim. HS.fi uutisoi kyllä DelGrossosta, mutta toistaiseksi mitään ei ole kuulunut meidän NCAA-kaksikosta.

Ihan näin yleisesti - ei siis koskien tätä tapausta - tiedotteiden julkaisemiseen vaikuttaa paljon jo se, kuinka hyvin tiedote on kirjoitettu. Mitättömämmät ts. ei välttämättä uutisoitavat asiat jäävät helposti julkaisematta jos tiedote on kuin ala-asteikäisen kirjoittama.

Eiköhän tuo pyyhkiydy kansan mielistä viimeistään siinä vaiheessa, kun tiedotetaan yllättäen Metro-radan jatkamisesta Ilmalaan asti. ;)

Stadissa ei tartte metroa, kun sporat kulkee ♥

Vai liittyykö tämä nyt jotenkin Sodoma News Oy:n omistamaan Metro-lehteen, kun on oikein isolla kirjoitettu?
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SM-liigapomo: Naisia katsomoon!

- Jääkiekko tarvitsee naisia myös katsomoihin ja liigan aloittama sosiaaliseen mediaan panostaminen toivottavasti ajan kanssa lisää naisten mielenkiintoa lajiamme kohtaan ja pelkkä "äijäimagomme" siltä osin muuttuu, Vuorinen kirjoittaa blogissaan.

- Mitä sitten voimme tehdä. Yksioikoista ratkaisua ei ole ja äijäimagostakaan emme halua luopua. Kysytään asiaa vaikka IFK:lta!

http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2010/08/1171186

Vuorinen kosiskelee jo ennen kauden alkua.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Yksioikoista ratkaisua ei ole ja äijäimagostakaan emme halua luopua. Kysytään asiaa vaikka IFK:lta!
- - -

No niin, areena on Teidän:
tant gredulin, -BR-, BoredOldLady, Alamummo, TQoFE ja muut ladyt. Nyt näyttäkää Vuoriselle mitä pitää tehdä ja miten homma hoidetaan ja silti äijäimago toimii!
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitähän Vuorinen tarkoitti? Sitäkö, että HIFK-katsomossa on jo paljon naisia ja siksi pitää kysyä HIFK:lta? Anyway, äijäimagohan se juuri on joka vetää ja on vetänyt naisia katsomoon koko sen reilut 40 vuotta, jonka itsekin olen Jäähallissa viettänyt :)

Ehkä muiden siis tulisi lisätä oman joukkueensa äijämäisyyttä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös