Totuushan ei selviä varmaan koskaan, mutta mediapeli on Kärppien osalta tällä tuppisuutaktiikalla hävitty.
Pahin virhe olisi alkaa tappelemaan casesta lehtien palstoilla. Siinä ei ole mitään muuta kuin hävittävää.
Totuushan ei selviä varmaan koskaan, mutta mediapeli on Kärppien osalta tällä tuppisuutaktiikalla hävitty.
Ja kerroppas vaikka sinäkin dynamo ihan omin sanoin ja mieti oikein ajatuksen kanssa, miksi ihmeessä Kärpät ja Junno olisi halunnut tahallaan vedättää ja pihdata korvauksissa pitkään aikaan suurinta Kärppä-lupausta ja tulevien kausien lehtereiden täyttäjää? Ihan vain lyhytnäköisesti säästääkseen palkkakuluissako?
Totuushan ei selviä varmaan koskaan, mutta mediapeli on Kärppien osalta tällä tuppisuutaktiikalla hävitty.
Pahin virhe olisi alkaa tappelemaan casesta lehtien palstoilla. Siinä ei ole mitään muuta kuin hävittävää.
Mediapeli on varmasti hävitty, mutta sillat eivät ole käsittääkseni vielä palaneet Granlundien suuntaan lopullisesti, kai ? Toisinsanoen kun juttu on nyt loppuunkäsitelty niin mitä sitä enää seinille hyppimään. Lehdet tietysti haluavat revitellä tällä loppuun asti.
Meillä on seuraaviakin tiedonjyväsiä, kuka uskoo mitäkin:
- Larva kaupitteli Granlundia koko talven muille joukkueille,
- Nuorin Granlund on kertonut jo talvella, että ovat muuttamassa pois Oulusta,
- Kärpät on yrittänyt neuvotella uutta sopimusta koko viime kauden,
- Vesa Granlundilla oli työpaikka tiedossa pääkaupunkiseudulla jo pari päivää kohun alkamisen jälkeen (aika hyvä suoritus nykyisessä taloustilanteessa),
Ja sanotaan vielä, että itse en väitä tietäväni, mitä on tapahtunut, mitä sovittu ja mitä mikäkin osapuoli miettii. Kovin vain on lapsellista uskoa yhden osapuolen näkemys faktana ilman varsinaisia todisteita.
Mikael Granlund ei enää ikinä pelaa Juha Junnon joukkueessa. Näin asia ilmaistiin Urheilulehden jutussa.
No ehkäpä Junno on jo joutanut eläkkeelle siinä vaiheessa kun asia tulee ajankohtaiseksi, toivotaan ainakin näin ;)
Onkohan Kärpät Granlundille jotenkin erityisen läheinen asia?
Muistaakseni Ville Peltosesta oli väännetty joku Osaman Bin Laden lakana ja sai tietenkin myös mukavaa verbaalista palautetta kun saapui ensimmäistä kertaa Jokeri paidassa Nordikselle. Oikeasti siinä jää kyllä jotkut vihellyskonsertit kakkoseksi...Toivottavasti raksilassa ei mitään vihellyskonserrtia kuulla. Mikäli sellainen tulee, alkaa mennä viimeisetkin uskon rippeet suomalaiseen (ainakin oululaiseen) urheilukulttuuriin. Tai sen puuttumiseen.
Muistaakseni Ville Peltosesta oli väännetty joku Osaman Bin Laden lakana ja sai tietenkin myös mukavaa verbaalista palautetta kun saapui ensimmäistä kertaa Jokeri paidassa Nordikselle. Oikeasti siinä jää kyllä jotkut vihellyskonsertit kakkoseksi...
Mikael Granlund ei enää ikinä pelaa Juha Junnon joukkueessa. Näin asia ilmaistiin Urheilulehden jutussa.
Tajuatko muuten itse ollenkaan, millaista pelleä itsestäsi teet laukomalla tällaisia "faktoja" vähän joka viestissä? Vai tunnetko sinä Granlundit henkilökohtaisesti?Selitetään täällä mitä halutaan mutta vuosi sitten kesällä Miken saaminen sopparin alle olisi ollut mahdollista jos siihen olisi halua ollut.
Puhumattakaan nyt täästä puupäästelystä. Granlund olisi pelannut jo syksyllä, mutta pelejä muualla (mm. maajoukkueessa) oli ihan tolkuttomasti, aivan liigapelaajien määriä, joten ei siinä enää ollut järkeä tunkea vielä liigamatseja sekaan.Syksyllä vasta alkoi Granlundien venkoilu kun selvisi ettei Mikke nosteta ylös vaikka miten pelaisi. Sitä ennen olisi ollut Kärpiltä helppoa lyödä asiat lukkoon ja Mikke palkkalistoille, ja jatko olisi varmistettu änäriin lähtöön asti.
Kärpät on kertonut faktat omasta puolestaan jo keväällä. Sopimuksesta on sovittu, että siitä ei kerrota, joten mitä vielä pitäisi kertoa? Kärpät on sanonut, että se on tarjonnut koko viime kauden sopimusneuvotteluja, mutta Larva/Granlundit ei ole niihin vastannut. On myös kertonut, että sen paperin kanssa mokattiin.Ei tarvi tapella vaan kertoa faktat omasta puolesta, eikä antaa toisen osapuolen mustamaalata syyttä suotta. Toki jos niitä faktoja ei ole ja Granlund puhuu totta, niin vaikeahan siinä on suuta aukaista.
No, tuo oli silloin keväällä, en pitäisi ihan mahdottomana, että hänelläkin olisi irtisanomisaika. En kyllä muista, mistä tuo juttu sai alkunsa, mutta silloin jopa uuden työnantajan nimi pyöri tiedosssa.Tuolla toisessa Granlund-ketjussa puolestaan eräs nimimerkki huuteli pitkin kesää, että siellä se Vesa Granlundin Jetta seisoo edelleen hänen Oulun duunipaikkansa parkkipaikalla. Yritän vain sanoa, että kyllä täällä netissä voi kaikenlaista huudella, mutta onko kenelläkään faktaa noista Granlundin duunipaikoista, Mikke Granlundin puheista sun muista. Varsinkin täällä netissä käy helposti niin, että jotain huhuja levitellään ja kohta ne huhut muuttuvatkin yhdeksi faktaksi.
Tämä on minusta kyllä käsittämätöntä: kuvitteleeko joku ihan oikeasti, että koko Kärppäorganisaatiossa ei ole yhtään henkilöä, joka ymmärtää sopimusasioita tai lakia? Tietämättömyys on nimittäin ainoa selitys, jos tuota väärentämistä on oikeasti yritetty. Jopa minä, joka en ole opiskellut tippaakaan lakia, tietää, että tuollainen sopimus on täysin pätemätön laissa. Mutta Kärpissä ilmeisesti tätä ei tiedetty, vaan yritettiin tuollaisella tempulla saada sidottua pelaaja seuraan.Oma näkemykseni on, että ei tuo jupakka olisi ainakaan Kärppien osalta kestänyt oikeuden tarkastelua, jos siellä on sopimuksissa vähän rustailtu päivämääriä uuteen uskoon jne..
Hehe. Kyllä on mahtavaa ollut tämän ketjun anti. Ihan pakko tulla kiittämään. Varsinkin parin nimimerkin kohdalla on mopo keulinut jokseenkin ylitse ja jos katkeruuden voisi mitata senteissä niin tässä ketjussa ne sentit muodostaisivat monen monta kilometriä. "Jos Mikke ei Kärpissä nouse tähdeksi niin ei sitten missään!" Huoh, repes.
Mikke on valintansa tehnyt ja pelaa HIFK:ssa, that's it!
Niin vastaa nyt siihen Kärppien tekevään pitkäjänteiseen suunnitelmaan johon tämä nosto liigarinkiin edes harjoittelemaan ei sopinut kun tunnut asiasta niin paljon tietävän, eipä tuo Donskoin tai Pekkalan nostamista ole hidastanut. Ja jos olisi pelannut liigan mukana niin tuskin se pelimäärää olisi lisännyt koska silloin olisi muut pelit jäänyt pois, eikö niin? A-junnupelit ja maajoukkuerasitusko on jotenkin helvetin epänormaalia lupaaville kiekkopelaajille? Saatikka jos ne a-junnupelit korvataa liigapeleillä.Puhumattakaan nyt täästä puupäästelystä. Granlund olisi pelannut jo syksyllä, mutta pelejä muualla (mm. maajoukkueessa) oli ihan tolkuttomasti, aivan liigapelaajien määriä, joten ei siinä enää ollut järkeä tunkea vielä liigamatseja sekaan.
on kertonut faktat omasta puolestaan jo keväällä. Sopimuksesta on sovittu, että siitä ei kerrota, joten mitä vielä pitäisi kertoa? Kärpät on sanonut, että se on tarjonnut koko viime kauden sopimusneuvotteluja, mutta Larva/Granlundit ei ole niihin vastannut. On myös kertonut, että sen paperin kanssa mokattiin.
Joo, olet oikeassa. Granlundia ei nostettu edustukseen treenaamaan ihan vain v*ttuilun vuoksi.Niin vastaa nyt siihen Kärppien tekevään pitkäjänteiseen suunnitelmaan johon tämä nosto liigarinkiin edes harjoittelemaan ei sopinut kun tunnut asiasta niin paljon tietävän, eipä tuo Donskoin tai Pekkalan nostamista ole hidastanut. Ja jos olisi pelannut liigan mukana niin tuskin se pelimäärää olisi lisännyt koska silloin olisi muut pelit jäänyt pois, eikö niin? A-junnupelit ja maajoukkuerasitusko on jotenkin helvetin epänormaalia lupaaville kiekkopelaajille? Saatikka jos ne a-junnupelit korvataa liigapeleillä.
Täsät oli lehdissä juttua tuolloin syksyllä. Mm. Alatalo sanoi, että tarkoitus oli alunperin peluuttaa Granlundia, mutta juuri mainitsemastani syystä ei sitten peluutettu. Ja toistan: tämä siis syksyllä, kun koko ongelmasta ei ollut vielä tietoakaan.Granlund nostettiin edustukseen pakosta keväällä. Se on lie selvää kaikille ja silti väität että olisi pelannut jo syksyllä, kerroppa tästä suunnitelmasta lisää niin saamme valaistusta. Tästähän on kovasti täällä hehkutettu teidän "tietäjien" taholta miten koko ura on suunniteltu hitaasti edettäväksi Kärppien mukana.
Mitä hittoa? Ensin selität tohkeissaan, että Kärppienkin pitäisi kertoa oma puolensa tarinasta, ja kun sanon, että niinhän ne on jo tehneetkin, niin väännät tämän tuohon muotoon? Luetun ymmärtäminen, missä piileksii?Jaajaa, kaikki mitä Kärpät kertoo on totta ja muu valhetta vai? Kärppien ainoa moka siis on papereiden väärentäminen.
Tai siis tarkalleen ottaen Urheilulehdessä väitettiin noin. Minä en ihan tarkkaan ottaen ymmärrä, mitä tällä koko jutulla ajetaan takaa. Mitä Kärpät saavuttaisi tuolla? "Me maksettiin sille palkkaa, joten sen on pakko tulla meihin töihin"?Miksi ihmeessä Kärpät maksoi heinäkuussa palkkaa pelimiehelle jolla oli sopimus toiseen joukkueeseen ja ei omannut edes työsopimusta Kärppiin, valaise tätä mysteeriä kun tunnut olevan melkoinen insaideri.
Näyttäähän tuo sinunkin pyörittämisesi Larvalta onnistuvan. Pikku juttu lehteen, ja kappas vaan: kaikki puupäät uskoo.Ainoa, joka on tehnyt itsestään pellen on Kärppien organisaatio, jota joku larva pyörittää miten haluaa ja Kärpät vikisee.
JPL, paskat ovat housussa, usko jo, tätä et saa väännettyä mitenkään Kärpiltä voitoksi vaikka kuinka yrität. Samaa mieltä jutun kanssa, saatanan amatöörimäistä touhuamista Lekatieltä.
Älä lässytä vaan kerro tämä Grand Plan meille muillekin. Minä en ole puhunut vittuilusta mitään. Vastaa nyt siihen suureen suunnitelmaan mikä Kärpillä oli Granlundin varalle. Ja miksi Granlund nostettiin vasta pakon edessä edustukseen runkosarjan loppuvaiheessa? Kerro perusteluita muitakin mitä kaikki muut lupaukset/liigaringissä olevat junnumaajoukkuepelaajat joutuvat kokemaan kehittyäkseen.Joo, olet oikeassa. Granlundia ei nostettu edustukseen treenaamaan ihan vain v*ttuilun vuoksi.
Täsät oli lehdissä juttua tuolloin syksyllä. Mm. Alatalo sanoi, että tarkoitus oli alunperin peluuttaa Granlundia, mutta juuri mainitsemastani syystä ei sitten peluutettu. Ja toistan: tämä siis syksyllä, kun koko ongelmasta ei ollut vielä tietoakaan.
Mitä hittoa? Ensin selität tohkeissaan, että Kärppienkin pitäisi kertoa oma puolensa tarinasta, ja kun sanon, että niinhän ne on jo tehneetkin, niin väännät tämän tuohon muotoon? Luetun ymmärtäminen, missä piileksii?
Todellakin syyt ovat syvemmät. Samaa mieltä.Vitut minä tätä yritä Kärppien 'voitoksi' kääntääkkään. kärpät kusi tämän todella pahasti ja syyt siihen pitää seuran sisällä selvittää. Mutta syy ei todellakaan ollut missään sopimuskikkailussa, vaan paljon kauempana. Ilmeisesti sinäkin tämän olet jo tajunnut (myöhempi postaus).
On kuitenkin vinha ero siinä, väittääkö toista rikolliseksi vai ainoastaan tyhmäksi.
Kärpät ei tule tämän osalta mitään mediatemppuja tekemään. Kärppiin saadaan edelleen pelaajia, sponsoreita ja halliin väkeä. Siellä kun tapana ei ole ikinä ollut retostella pelaajiensa luottamuksellisilla asioilla lehdissä, eikä se työnantajana sitä saa tehdäkkään. Siinä pelissä Kärpillä ei olisi kuin hävittävää. Jos joku henkilö tämän kuvittelee antautumisena tai myöntymisenä, niin ei haittaa minua. Sopii perehtyä siinä tapauksessa hieman tarkemmin työnantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Tuota en oikein ymmärrä.Niin vastaa nyt siihen Kärppien tekevään pitkäjänteiseen suunnitelmaan johon tämä nosto liigarinkiin edes harjoittelemaan ei sopinut kun tunnut asiasta niin paljon tietävän, eipä tuo Donskoin tai Pekkalan nostamista ole hidastanut. Ja jos olisi pelannut liigan mukana niin tuskin se pelimäärää olisi lisännyt koska silloin olisi muut pelit jäänyt pois, eikö niin? A-junnupelit ja maajoukkuerasitusko on jotenkin helvetin epänormaalia lupaaville kiekkopelaajille? Saatikka jos ne a-junnupelit korvataa liigapeleillä.