Your 2009-2010 Minnesota Wild

  • 128 296
  • 364

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Streamejakin näyttäisi olevan 2kpl, joten voisi harkita jopa ottelun katsomista.

Ja niille, joilla Nelonen Sport Pro näkyy, niin tiedoksi että tuota kauttakin ottelun näkee.

Muusta osasta tekstiä ei oikein voi väitelläkään, paitsi Niken tasosta. Ihan alkukaudestahan Bäckström oli suunnilleen joka ikisen voiton takuumies ja häviöissäkin yleensä parhaita Wild-pelaajia. Sitten siinä about joulukuun puolenvälin paikkeilla alkoi heikompi kausi jolloin taso heitteli aikalailla matsista toiseen, ja suoraan sanoen helppojakin maaleja meni. Sitten taas ennen Olympialaisia taso palasi ennalleen, olkoonkin että siinä oli se loukkaantuminen vähän häiritsemässä.

Eli siis, itsellä on kyllä täysi luotto Bäckströmiin, vaikka itseni luenkin jopa Hardingin faniksi. Todella varma suorittaja yleensä, ja rauhallinen kuin mikä. Toivottavasti on kuntoutunut kunnolla, sillä sitä en kyllä voi millään sulattaa jos loistavasti pelaavan Hardingin tilalle heitetään "kylmä" Bäckström joka ei ole edes 100% kunnossa.

Wellmanista samaa mieltä, toivottavasti saa maalitilin auki NHL:n puolella, todella pirteästi ja hyvin on pelannut. Melkein toivoisi Miettiselle vaikka paskatautia, ei taida Richards muuten tuota Koivun vitjaa hajottaa. Vaikka ihan hyvin ovatkin pelanneet, niin kyllä tuossa Antin paikalla vaikka nyt Wellman voisi saada vähän eri jälkeä aikaiseksi. Tai sitten ei, mistä sitä tietää.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Kahden ottelun vieraskiertue alkaa Philadelphiassa tänään ja toinen peli pelataan jo seuraavana päivänä Detroitissa. Viime ottelussa Koivu koukkasi Sharks-pelaajaa ja loukkaantui hetkeksi palaten peliin. Russon blogin mukaan käsi vääntyi tuossa sen verran, että Koivu huilaa molemmat vieraspelit. Harmittava takaisku uutta piste-ennätystä ajatellen. Nyt sitten Wellman siirtyy sentteriksi, mutta ei ykköseen vaan Ebbett pelaa Koivun paikalla.
Latendressen pelikunto ratkeaa ottelun alla, sen verran on paikat rikki. Almond nostettu ja pelaa tilalla, jos Lats ei pysty. Nikke tänään maalissa ja Harding huomenna. Boogaard pelaa myös ja eiköhän joku tanssikaveri Phillyn jengistä löydy. Sheppardilla näitä näytönpaikkoja on ollut jo vaikka kuinka, mutta nyt Koivun poissaollessa peliaikaa pitäisi tulla ainakin riittävästi, jotta voisi jotain saada aikaan.
Taitaa tämä matsi jäädä väliin, jos ei enempää streameja ilmesty illan aikana. Philly ei näköjään kovin kummoisesti ole pelannut viime aikoina, mutta tarvitsee silti pinnoja paljon enemmän kuin Wild.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Boogaard pelaa myös ja eiköhän joku tanssikaveri Phillyn jengistä löydy.
Voi sanoa ihan 110% varmuudella ettei löydy. Vaikka esim Laperriere on soturi niin kyllä hänkin haluaa eläkkeelle hengissä lähtä. Joten Boogaard saa olla todella rauhassa ensi yön pelissä.

Ei minulla muuta.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tästähän tulee jo hauska matsi. Miettinen tulee olemaan ainakin aivan näkymätön, Bruno voi ehkä pari paikkaa saada rakennettua mutta nekin se kiskoo ihan varmasti suoraan logoon tai metrin yli. Wellman pääsee pelaamaan omalle paikalleen, mutta kenttänä ilmeisesti superkädellinen nelonen jossa saa heittää Boogielle lättyä takatolpalle ja verkot soi.

Pakko se on silti katsoa, toivottavasti Latendresse pelaa tai muuten kolmesta vakavasti otettavasta hyökkääjästä kaksi on huilaamassa. Maalilla olisi kiva nähä Harding, sillä Bäckström nyt ei varsinaisesti loistanut Särkiä vastaan, pelasti toki ihan peruspelin mutta kovakuntoinen Nikke olisi ottanut ainakin Pavelskin ja Mitchellin maalit kiinni.
 

taksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Indianapolis Colts
Maalilla olisi kiva nähä Harding, sillä Bäckström nyt ei varsinaisesti loistanut Särkiä vastaan, pelasti toki ihan peruspelin mutta kovakuntoinen Nikke olisi ottanut ainakin Pavelskin ja Mitchellin maalit kiinni.

Kovakuntoinen Nikke olisi ottanut Jumbo-Joenkin maalin kiinni. Ja ei pidä aliarvioida Boogien pehmeitä käsiä. Matsi tulee katsottua ehdottomasti jos vaan löytyy pätevää streamia. Vaikka eiköhän se reisille mene taas. Onko se sit positiivista alkukautta ajatellen, who knows.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
6 kirjainta, EBBETT. Huh huh mikä kaveri... Ei sillä että ikinä olisin miehestä välittänyt, mutta nyt koitti oikein tosissaan pistää pelin tiukaksi. Ekaksi yksinläpi, ei edes laukausta kohti maalia, kiekko karkasi. Sitten pari helmeä harhasyöttöä, joista Philly rokotti molemmista. 0-2. Tää ukko voitais lähettää ens kaudeks vaikka samaan suuntaan kun Miettinenkin.

Ja:n voittomaali oli komea, kiitti Pronger.

Mites muuten my fellow-wildies, onkos porukka menossa torstain vai perjantain otteluun, siis siinä ens kauden avauksessa? Itse painelen perjantaina. Pitäiskö pieni "miitti" pitää hallilla?
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Matsia en nähnyt, mutta ei tuo voitto kovin lämmittänyt. Itse kun toivon häviöitä, että draftisijoitus olisi mahdollisimman hyvä, niin harmittaa, että vastustaja pelaa noin surkeasti. No toivottavasti Detroitilla on halua voittaa ensi yönä.

Jackie Moon kirjoitti:
6 kirjainta, EBBETT. Huh huh mikä kaveri... Ei sillä että ikinä olisin miehestä välittänyt, mutta nyt koitti oikein tosissaan pistää pelin tiukaksi. Ekaksi yksinläpi, ei edes laukausta kohti maalia, kiekko karkasi. Sitten pari helmeä harhasyöttöä, joista Philly rokotti molemmista. 0-2. Tää ukko voitais lähettää ens kaudeks vaikka samaan suuntaan kun Miettinenkin.

Ja:n voittomaali oli komea, kiitti Pronger.

Ebbett, Miettinen ja Kobasew on sellanen kolmikko, josta pitäisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Ebbett ei ensi kaudella näillä näkymin jatka eikä palkka huimaa, mutta kai tuohon paikalle joku oma prospecti saataisiin. Miettinen ja Kobasew vievät ensi kaudella capista molemmat 2,5milj, joten kankkulan kaivoon menevät rahat. Kobasewin kauppa oli ehkä Fletcherin ainoa munaus tällä kaudella.

Jackie Moon kirjoitti:
Mites muuten my fellow-wildies, onkos porukka menossa torstain vai perjantain otteluun, siis siinä ens kauden avauksessa? Itse painelen perjantaina. Pitäiskö pieni "miitti" pitää hallilla?
Kovinkin houkutti mennä lippu hakemaan, mutta kun en saanut ketään muuta lähtemään mukaani lipun hinnan takia niin taidan säästellä nuo rahat tulevaisuuteen vaikka NHL-matkaa varten Usan puolelle. Tv:stähän nuo onneksi kumminkin näkee.
 

Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Itse kun toivon häviöitä, että draftisijoitus olisi mahdollisimman hyvä, niin harmittaa, että vastustaja pelaa noin surkeasti.
Joo eipä ollut Flyersin ilta. Ei Wildikaan ollut erityisen hyvä, varsinkin ensimmäinen erä oli surkeeta räpellystä, mutta jotenkin onnistuivat taas kääntämään pelin viimeisessä erässä. Toki 1. erästä pitää antaa credittiä myös Flyersille, joka pelasi kohtuu hyvin. Matsi meni kohtuu leppoisasti Brunette-Ebbett-Miettinen ketjua manaillessa ja Wellmania ihaillessa. Ilman Koivua Bruno ja Antti olivat todella orvon oloisia ja lopussa Richards jopa rikkoi tämän sankarikentän. Wellman taasen jaksoi painaa täyttä häkää vaihdosta toiseen ja uskalsi pitää kiekkoa ja hakea ratkaisuja. Eiköhän Wellmanilta voi ensi kaudella odottaa jo kohtalaista tulosta. Ja tuo Saikan otteluketjussa manitsema Sheppard oli myös ihan mukavalla pelipäällä.


Ebbett, Miettinen ja Kobasew on sellanen kolmikko, josta pitäisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti.
Miettisestä ja Kobasewista viilaan pilkkua sen verran, että miehien caphit on 2,333 miljoonaa. Liikaa toki sekin näillä näytöillä. Mutta positiivista on se, että nuokin sopimukset loppuvat vuoden päästä eli vaikka Fletcher ei saisi veljeksiä kesällä treidattua mihinkään (vähintään toisen treidaaminen olisi kyllä suotavaa) niin ovatpa pian kuitenkin historiaa. Miettinen varsinkin on aiheuttannut paljon mielipahaa, mutta toisaalta olisi kelpo pelaaja kolmoskenttään nykyisen sopimuksen umpeuduttua, toki tuntuvalla palkan alennuksella. Mutta eiköhän Antti jatka Wildin ykköskentässä hamaan tappiin asti, joten ei sittenkään jatkoon.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Miettisestä ja Kobasewista viilaan pilkkua sen verran, että miehien caphit on 2,333 miljoonaa. Liikaa toki sekin näillä näytöillä. Mutta positiivista on se, että nuokin sopimukset loppuvat vuoden päästä eli vaikka Fletcher ei saisi veljeksiä kesällä treidattua mihinkään (vähintään toisen treidaaminen olisi kyllä suotavaa) niin ovatpa pian kuitenkin historiaa. Miettinen varsinkin on aiheuttannut paljon mielipahaa, mutta toisaalta olisi kelpo pelaaja kolmoskenttään nykyisen sopimuksen umpeuduttua, toki tuntuvalla palkan alennuksella. Mutta eiköhän Antti jatka Wildin ykköskentässä hamaan tappiin asti, joten ei sittenkään jatkoon.
Niinhän se onkin tuo 2,333 miljoonaa. Puolet liikaa molemmilla. Miettisen kohdalla on juuri tuo ongelma, että hänestä ei ole mitään hyötyä muissa kentissä kuin Koivun rinnalla, jossa kuka tahansa (jopa Boogaard) saisi "paljon" pisteitä. Koivun ja Minnesotan kannalta parasta olisi kesän aikana hankittu kunnon maalintekijä tuohon Miettisen tilalle, niin saataisiin jopa jotain pelotetta tuolle 1. kentälle. Huhutuista Sharp ja Boyes kyllä kelpaisivat tuohon.
Niin kauanhan tuo Miettinen tuossa häärää kunnes kokoonpanossa on joku sellainen pelaaja, jota on pakko peluuttaa 1.kentässä. Eipä noita kunnon laitureita tällä hetkellä oikein ole eikä Havlat-Latendresse kaksikkoa rikota. Niille kun saisi kesän aikana kunnon sentterin tuohon tai sitten Wellman kylmästi vaan siihen. Mutta ei tän tiimin tulevaisuus huono ole jos kesän aikana saadaan tarvittavia muutoksia ja hankintoja tuohon.

Detroit-pelistä on uusimpana poissa tänään Barker, jonka tilalla Falk.
 

Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Koivun ja Minnesotan kannalta parasta olisi kesän aikana hankittu kunnon maalintekijä tuohon Miettisen tilalle, niin saataisiin jopa jotain pelotetta tuolle 1. kentälle. Huhutuista Sharp ja Boyes kyllä kelpaisivat tuohon.

Sharp kelpaisi todellakin itsellenikin ja saattaisi jopa olla saatavilla kesällä. Ongelmana on vaan, että eipä meillä hirveästi olisi tarjottavaa vaihdossa. Blackhawks ei voi palkkaa ottaa vastaan hirveästi ja varausvuoroista ja prospecteista pitäisin Leddyn jälkeen entistä tiukemmin kiinni. Jos olet Boyesin pelejä tällä kaudella nähnyt niin kiinnostaisi tietää mistä tämän kauden taantuma johtuu. Ainakin pisteiden valossa heikompi kausi menossa ja maalimäärät ovat laskussa. Ja jos tredillä lähdetään ykköseen laitahyökkääjää niin luultavasti joku/jotkut seuraavista olisivat lähdössä: Brunette, Miettinen, Kobasew, Burns, Schulz, Harding, Bäckström. Eli eipä Wildilla hirveästi arvokasta treidikamaa olisi.

Pakeista en oikein usko, että Barker ainakaan lähtisi kun juuri mies hankittiin. Tällä hetkellä kuitenkin Barker ja Schultz ovat ne pakkihierarkian 4. ja 5. ja molempien caphit on melko suolainen siihen nähden. Schultzin treidiarvoa en kyllä näe kummoiseksi, joten jos Koivun rinnalle haetaan laituria ja pakistosta joku sen myötä lähtisi niin se saattaisi sitten olla Burns. Todella kova potentiaali, mutta tämä kausi on jäänyt torsoksi kahden loukkaantumisen myötä, mikä tietenkin vaikuttaa myös miehen arvoon. Mielelläni kyllä Burnsin pitäisin, sillä parhaimmillaan maaginen luistelija ja hyökkäävä pakki ja toki yksi joukkuueen viihdyttävimmistä pelaajista. Bäckströmin lisäsin vaan tuollaisena toivotaan toivotaan-heittona, jonka myötä voitaisiin lähteä ensi kauteen hieman pienempipalkkaisen maalivahtidueton myötä ja siirtää palkkoja hyökkäykseen. Mitä nyt oon muiden joukkueiden maalivahtitilannetta tarkkaillut niin ainoat mahdolliset treidikumppanit olisivat ehkä Flyers ja Lightning. Flyersin ensi kauden maalivahtipaikat ovat aika lailla auki, Lightningilla on toki hyvää kautta pelaava Niittymäki, jonka uskoisin kyllä jatkavan siellä. Enkä kyllä kovin suuria toiveita elättele, että kumpikaan haluaisi Bäckströmin caphittiä kontolleen.

Free agencystä sitten joitain mielenkiintoisia nimiä olisivat Plekanec, Frolov ja Jokinen. Plekanec varsinkin toisi roimasti uskottavuutta Wildin sentteritilanteeseen, mutta aika hakuammunnalta Tomasin saaminen tuntuu. Latendresse-Plekanec-Havlat, joo kuulostaahan se hyvältä. Frolov taas voisi olla mielenkiintoinen peluri Koivun rinnalle, mutta muuten free agency vaikuttaa aika heikolta. Paria kovinta nimeä en viitsi edes tässä yhteydessä mainita. Entäs sitten jumalien hylkäämä kurpitsapää? Onhan tuo ura lähtenyt laskusuuntaan Panthers-vuosien jälkeen, mutta osasyynä voidaan varmaan pitää sitä ettei Ollin vierellä ole ollut varsinaisia pelintekijöitä. Wildista saisi varmasti työmaan Havlatin vierestä ja siitä ei pelintekijä kovin paljoa parane.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Hyvää pohdintaa Noobilta.
Vaikea tilannehan tuo on treidaamalla parantaa tätä joukkuetta. Noista pelaajista, joilla on jotain arvoakin niin ei millään saisi/haluaisi luopua. No jos joku Bäckströmin haluaisi, niin en pistäisi vastaan. Burnsia en treidaisi kovin helpolla, koska parannusta on havaittavissa viime vuoden hyökkääjäsekoilusta ja tämän kauden aivotärähdysoireista. Burns oli kuitenkin 2008 MM-kisojen paras pakki, joten taito on olemassa. Hardingin tilanne on aika varmasti se, että treidi tulee, jos ei joku välttämättä halua Bäckströmiä. Luulisi Chicagoa hieman kiinnostavan Harding, koska Huetin ura Hawkseissa alkaa olla ohi ja Niemelle tarttis parin. Chicagon cap-tilanne on myös aika hankala, joten jonkun isopalkkaisen on lähdettävä. Tuossa Johnsson&Leddy Barkeriin treidissähän huhuttiin, että kesällä olisi jatkoa luvassa joukkueiden välillä. Sharpin nimeä taidettiin huhuilla noihin aikoihin.

Boyesin kautta en ole seurannut oikeastaan kun pisteitä katsomalla, mutta viime yön Kings matsissa taisi olla 3.kentässä, joten varmasti maisemanvaihto tekisi hyvää hänelle. Cap aika kova 4 miljoonaa ja tiedä sitten mitä Blues haluaisi vaihdossa, ehkä Harding.
Sakua huhuiltu taas kerran Minnesotaan ja sopisi mielestäni 2. sentteriksi.

Noista ehdottamistasi pelaajista kelpaisi Plekanec ja Frolov oikein hyvin. Plekanecin palkka varmasti nousee hyvän kauden jälkeen ja Frolov voisi sopia sitten Koivun seuraksi. Aika vaisu kausi vaan Frolovilla menossa 17+30 72 pelissä. No jos vertaa nykytilanteeseen niin Frolov takoisi varmasti paremmin paikoista sisään kuin Miettinen. Jokinen voisi olla ihan ok kunnon pelintekijän kanssa, mutta hinta saisi olla aika alhainen, jotta kelpaisi. Mielestäni Minnesota tarvitsee juurikin 1.kentän laiturin ja 2.sentterin ja ehkä näistä heitetyistä nimistä nämä löytyvät.
Saa nähdä sitten mitä draftista saadaan, mutta ei ehkä vielä 1.ketjuun valmista pelaajaa.

Yahoo näyttää Detroit-matsin, joten sitä katsellaan ensi yönä.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
No katsottiin 1.erä, jonka jälkeen alko streami pätkimään niin pahasti ettei enää pystynyt katsomaan. Kaiketi heikko peli ja molemmat maalivahdit oli suht paskana. Bäckströmin nivusia oli hoidettu aamulla pitkän aikaa ja sitten Hardingin uusiutunut vamma Columbus-pelistä vaikeutti tänään torjuntoja. Russo mukaan Harding ei päässyt enää torjuntojen jälkeen ylös ja halusi väkisin pelata niin pitkään kuin mahdollista, koska Bäckström pelasi edellisenä päivänä hyvin ja oli tänään loukkaantunut myös. Näkeehän noista maaleista ettei kaikki ole kohdallaan.

Ihmetyttää suuresti se, että miksei Houstonista kutsuttu ketään tähän otteluun vaikka tiedettiin, että molemmat moket on paskana. Pelaajathan pelaa vaikka missä kunnossa tuolla jos haluavat. Tässä vaiheessa pitäisi Fletcherin ja Richardsin estää näiden pelaajien pelaaminen ja antaa kuntouttaa itsensä. Kausi on ratkennut jo ajat sitten ja edelleen koitetaan voittaa kaikin keinoin. Pahimmassa tapauksessa tällä touhulla tulee pitkiä poissaoloja ja etenkin Hardingin tilanne kesällä vaikeutuu tätä menoa.

Ebbettin surkea peli Phillyä vastaan selittyi sitten sillä, että jonkinlainen pöpö oli iskenyt häneen päivällä ja sitte oli erätauoilla laatannut kopissa ja takaisin kentälle. Näin toimitaan Wildissa. Kobasew loukkaantui vuorostaan tässä ottelussa, ehkä vanha vamma uusiutui, mutta eiköhän hänet nähdä silti taas seuraavassa pelissä ties missä kunnossa. Koivu voi olla myös maanantain Kings pelin sivussa.

Ei muuta tällä kertaa.
 

Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Taas mennään. Zidlickyn pelaaminen päätetään alkulämmittelyjen jälkeen, kädessä jokin vamma. Jos Zid ei pelaa niin saadaan taas todistaa NHL-debyyttiä, sillä entinen yliopistopuolustaja Nate Prosser on tuuraamassa mahdollista pakkivajetta. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä Prosser pelaamassa, ilkeän pakin kuvan olen hänestä saanut ja sehän sopisi Wildin pakistoon paremmin kuin hyvin. Koivu sanoi olevansa kunnossa ja ilmeisesti pelaa ensi yönä, jos vain saa luvan. Anton Khudobin nostettiin ylös avaamaan luukkua ja Hardingin lisäksi poissa ovat vielä Barker nilkan ja Kobasew polven takia. Saas nähdä jaksaako herätä katsomaan livenä, ESPN antaa laiskalle miehelle turhan suuren tekosyyn nukkumiselle. Ja Wildin vaihteleva taso on toinen. Linkkiä vielä injury updateen by Russo

Star Tribunessa oli juttua myös Wildin loukkaantumisten määrästä ja Fletcherin mietteitä asian tiimoilta. Ja onhan noita loukkaantumisia ollutkin. Wildin sivujen injury reportin mukaan Wildin pelaajilta on yhteensä jäänyt 293 peliä pelaamatta loukkaantumisten takia. Bouchardin poissaolo selittää 74 ottelua, joten aika lailla niitä on ollut sen lisäksikin. Tähän Fletcher haluaa jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, alkaen harjoittelusta, matkustamisesta, levon määrästä ja training campista lähtien. Lepoa tuo jengi on tosin saanut viime aikoina aivan riittämiin, sillä viimeiset yhteisharjoitukset olivat ennen sunnuntaita olleet joskus monta viikkoa sitten. En nyt jaksa tarkkaa päivämäärää tarkistaa, mutta suuntaa antavaa tuokin. Toki tuona aikana oli varsin raskas peliohjelma. Toivottavasti ensi kaudeksi saadaan huomattavaa muutosta noihin loukkaantumismääriin, ei olisi varaa antaa tasoitusta millään osa-alueella.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
3-2 voitto tuli sitten Los Angelesista. Eipä tuossa voitossa harmita kuin nuo 2 pistettä, joilla joukkue ei tee enää yhtään mitään. Hyvä matsi kaikenkaikkiaan, mutta heikosti pelasi Kings. Luulisi tilanteen olevan heille suht tiukka, koska Calgary on vaan 5p päässä. Sitten kun vielä katsoo joukkueen rosteria, niin yllättää tuo taaperrus. Se Kingseistä.

Minnesotalta löytyi tänään muutama hyvän pelin pelannut pelaaja.
-Burnsilta loistomatsi ja erittäin hieno 2-0 maali, peliaikaa vielä jopa 27:45. Luistin kulki kuin ennen vanhaan ja lupa odottaa vieläkin parempaa peliä häneltä.
-Zanon taas teki juuri sitä mistä hänet tunnetaan. 6 blokattua laukausta ja etenkin tuossa 3.erän 2min 5vs3 oli tärkeässä asemassa. Pari kertaa taas sattui pahemmin, mutta eipä ne tuossa teräsmiehessä tunnu.
-Koivu teki 0+2 ja teki uuden piste-ennätyksensä. 20+48 kasassa tällä hetkellä ja olisi hienoa jos saisi 70p rikottua.
-Bäckström pelasi varman matsin eikä kauheasti voinut maaleille mitään. Ensimmäinen osui Wellmaniin ja vaihtoi suuntaa hänestä. Toisessa Parse pääsi vetämään kovan one-timerin b-pisteen kaarelta. Muutama nätti koppi.
-Muita hyvän pelin pelanneita oli Havlat, jonka maali oli upea veto ylänurkkaan ja Brunette teki hienosti maskia. Wellman pelasi hyvin sen verran kuin pääsi pelaamaan ja jälleen oli lähellä avausmaali. Ensimmäinen tilanne kusi oltuaan 2vs1 tilanteessa Scottin kanssa, mutta päättikin syöttää tällä puolustajatähdelle ja se epäonnistui. Toinen hieno paikka oli kun Wellman näytti nopeuttaan ja Doughty joutui hetkeksi hätään, mutta pelasti tilanteen heittäytymällä. Wellmanin peliaika oli vain 8:19 ja 3.erässä vain yksi vaihto. Richardsin touhuja en taas ymmärrä, jos Wellman ei loukkaantunut, koska muut kentät vaihtelivat kokoajan koostumuksia. Tässä vaiheessa kautta ei ole enää niin väliä kuka pelaa ja kuinka paljon, mutta näköjään Richards on toista mieltä.
-Boogaard, peruspeli, ei ylilyöntejä, mutta maali oli lähellä. Kyllä sen soisi jo Boogylle.

Epäonnistujissa ei ole tälläkään kertaa tuntemattomia nimiä.
-Miettinen oli jälleen oma surkea itsensä. 1.erässä oli puoliksi maali tyhjänä, mutta päätti silti vetää päin Quickia ja puolustajaa. Muuten Antti oli täysin näkymätön kentällä.
-Ebbett, toivottavasti ei ole missään ensi kauden suunnitelmissa. Kiekot karkailivat taas tuttuun tapaan eikä voima ja koko riitä kaksinkamppailuissa.
-Sheppard, pelasko se edes? 10:15 näyttää peliajaksi, mutta ei sitä kentällä huomannut.

Seuraavaksi Chicago saapuu St.Pauliin keskiviikkona.
 

Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Hyvin tiivistettynä Wellmanilta. Hyvä matsi tosiaan, ensimmäinen erä oli vielä hieman varovaista eikä kummallakaan ollut kummoisia paikkoja. Toiseen erään peli aukeni hieman, mutta näin Wild-kannattajana parasta antia oli kolmannen erän ensimmäinen puolikas, jolloin Wildin kahden miehen av:n aikana Zanon blokkasi varmaan enemmän laukauksia kuin Bäckström ja tämän jälkeen Wild sai otteen ja vyöryi Kings-alueelle, joka lopulta päättyi Havlatin varsin näyttävään yv-maaliin. Tykkäsin.

Burns oli myös hyvällä pelipäällä, käytti niitä vahvuuksiaan tehokkaasti hyväkseen. Varsinkin Burnsin maali oli juuri sitä itseään, jossa Kingsin hyökkääjä jäi totaalisesti kakkoseksi kun Burns otti muutaman terävän potkun. Tuollaista se saisi olla pelistä toiseen. Ja Zanonia ei voi varmaan hehkuttaa liikaa. Huikee mies ja taistelun ruumiillistuma, jonkalaiset pelaajat jäävät usein valitettavan vähälle huomiolle. Wildilla yhteensä 24 blockattua laukausta, joten hyvin pistettiin kroppaa likoon. Tuo Wellmanin ja Scottin 2-1-hyökkäys pisti hieman naurattamaan. Mitä lie Casey ajatellut. Nojoo, mutta hyvä fiilis jäi kaiken kaikkiaan pelistä, paitsi tosiaan noita pisteitä ei nyt liikaa sopisi enää kerätä.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Varsinkin Burnsin maali oli juuri sitä itseään, jossa Kingsin hyökkääjä jäi totaalisesti kakkoseksi kun Burns otti muutaman terävän potkun. Tuollaista se saisi olla pelistä toiseen. Ja Zanonia ei voi varmaan hehkuttaa liikaa. Huikee mies ja taistelun ruumiillistuma, jonkalaiset pelaajat jäävät usein valitettavan vähälle huomiolle.

Jeah, Brent Burns, future Norris Trophy Winner. Tuota huutelin pari kautta takaperin, vai oliko jo kolme, anyway, mahtava pelaaja. Maali oli suorastaan seksikäs, upea rytminvaihto, pari nopeaa polkaisua ja leikkaus sisäpuolelle mahtavalla suojauksella ja kiekko maalin katton. Tätä todellakin lisää, Nolanin maalin alusti myös simppelillä pelaamisella viivassa joka olisi kuitenkin jäänyt tekemättä muilta Wild-pakeilta, pl. Zid.

Ja Zanon, herranjestas se on upea pakki. Lähes boner-kamaa tuo 3vs5 AV-tilanne, Zanon hädintuskin pystyy liikkumaan lopussa mutta niin vain heittää kroppaa laukauksen tielle.

Bäckström oli tosi hyvä, pirun varmaa pelaamista läpi matsin. Tuollaista pelaamista pitääkin Bäckströmin jatkaa jotta tuo sopimus olisi oikeutetun hintainen. Hardingin kohtaloksi taitaa kuitenkin valitettavasti jäädä treidaaminen, joko sitten ennen Draftia tai uuden sopimuksen teon jälkeen. Vituttaa vaan Joshin puolesta tuo Bäckströmin sopimus, loistava maalivahti ja tajuton halu kehittyä huippuvahdiksi NHL-tasolla mutta kun ei saa oikein mahdollisuutta niin minkäs teet.

Ja Mikko Koivu, tämän jengin heart and soul -tyyppi, oma piste-ennätys. Ensi kaudeksi sitten henkilökohtainen tavoite tuohon piste/peli -tahtiin. Edellytykset tuohon ovat kunhan noita passeja olisi viimeistelemässä joku muu kuin Antti "Vitun turha" Miettinen.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
n. 3,5h päästä taas mennään, kun Chicago vierailee St.Paulissa. Toivottavasti Wild antaa Chicagolle samanlaisen piristyksen kuin San Joselle, jolla on 4 ottelun voittoputki menossa alkaen Minnesota-pelistä. 0 pisteen lisäksi toivon hyvää peliä, jota olisi mukava seurata. Yahoo näyttää taas ja viimeksi sain toimimaan koko pelin ajan, joten toivottavasti ensi yölläkin.
Pelaajapäivityksiä:
-Burnsistä tuli isä. Onnittelut täältä. Toivottavasti saa vielä enemmän lisävirtaa pelata hyvän matsin tänään. Läppä oli lentänyt asian tiimoilta:"Did she ask for her first snake yet?", Clutterbuck said with the amount of animals in the Burnzie Zoo, there better be a "safe room".
-Hnidy palaa luutimaan omaan päähän 11 ottelun huilin jälkeen.
-Zidlicky on jälleen gtd eli pelannee.
-Ebbett oli sormileikkauksessa tänään ja tilalla pelaa Almond.
-Wellman, Almond ja Boogaard muodostaa tähtikentän. Saa nähdä saako kukaan aikaan kauden avausmaaliaan? Ei tee nuorille kovin hyvää tahkota Boogyn kans 4.kentän minuutteja, kun voisi antaa peliaikaa ylemmissä kentissä ja etenkin yv:llä.
-Bäckström taas maalissa.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Pitääpä kirjoitella heti tuoreeltaan matsin jälkeen niin muistaa paremmin. Toive toteutui hienosti 0-4 tappiolla, mutta ei hyvällä pelillä. Vielä kun Anaheim ja Dallas hoitaa pinnat itselleen, niin 2p olisivat molemmat edellä.
1.erästä näin vain loppupuoliskon streamisekoilun takia. Tuossa jo pisti silmään Chicagon kova karvaus, jolla Minnesotan avauspeli eliminoitiin aika hyvin. 0-1 maali näytti tulleen suht helpolla vedolla.

2.erässä Chicago otti täyden komennon eikä Minnesotalla ollut mitään saumaa. Tolpat kolisi ja Chicago teki yhden lisää. Minnesota sai tuon 1,5min 5vs3 yv:n, mutta Niemi oli huikea torjuen Koivun kaksi loistopaikkaa ja Miettisen sössittyä maalinedessä ihan yksin ollessaan kiekon suoraan päin Niemeä. Tuon yv:n aikana Minnesota sai ainoat tilanteensa koko erässä ja yv:n päätyttyä loppuminuutit meni omas pääs.

3.erään peli oli jo taputeltu eikä Chicago antanut mitään saumaa kaventaa tilannetta. Richards alkoi pelaamaan ketjulottoa eikä sekään ihan nappiin mennyt. Jälleen kerran kentän huonoimpia ollut Miettinen vihdoinkin korvattiin 1.kentässä, mutta Nolanilla. Saatiin aikaan varmasti NHL:n hitain 1.kenttä ja kun siihen lisättiin tähtipakkipari Scott-Hnidy sulavine liikkeineen ja nopeine jalkoineen niin katastrofi oli valmis. Chicagon 0-3 maali tuli tämän yhdistelmän oltua kentällä, kun Koivu menetti kiekon hyökkäyssinisellä ja Bäckströmin imaistua Kopeckyn vedon. Toews teki vielä 0-4, jonka jälkeen osa faneista lähti menemään.

+Niemi pelasi huikean pelin vaikka töitä ei kauheasti ollut, mutta pahoja tilanteita kuitenkin aika monta. Jos Huet olisi ollut maalissa, olisi varmaan ainakin tuossa 5vs3 yv:ssä verkko heilunut.
+Chicago pelasi kokonaisuutena todella vahvan pelin eikä varmaan tälläisillä esityksillä ole nuo Chicagon aiemmat tappiot tulleet.

-Onneton esitys Minnesotalta. Ei hyvää kuvaa joukkueesta anna jos ainoat paremmat paikat saadaan vain 5vs3 yv:n aikana. No eipä kukaan varmasti mitään odottanutkaan.
-1.kentältä todella heikko matsi, Brunette -3 ja Koivu -2. Lisäksi Havlat ja Zidlicky molemmat -2 sekä myös superpakit Hnidy ja Scott -2.
-Tapaus Miettinen jälleen kerran. Ei sanat riitä enää kuvaamaan tätä tunaria. Tajunnut vihdoin itsekin, Miettinen: "I'm embarrassed the way I played personally." Nyt kun purkaisi itse sopimuksen ja lähtisi kauas Minnesotasta. Saahan sitä haaveilla...
+Wellman ja Almond pelasivat enimmät vaihtonsa 3.erässä, joka on vain hyvä juttu. Nyt jos noita kenttiä muutetaan loppupeleihin enemmänkin, niin tämä kaksikko vaan tuonne yv:lle ja 1-2 kenttiin. Ei mitään järkeä pilata noidenkin peliuria peluuttamalla samas kentäs Boogaardin kans 4.kentän jämäminuuteilla.

Perjantaina saapuu taas San Jose vieraaksi.
 

Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Hawks tuli, näki ja voitti. End of story. Ei jäänyt jälkipolville hirveästi kerrottavaa, kaveri oli selkeästi parempi ja Niemi otti ne vähäiset laukaukset, joihin sisältyi useampikin iso torjunta. Ensimmäinen erä oli kohtuu vauhdikasta hokia ja lievää (värilasien vahvuuksista riippuen) Hawks-hallintaa. Clutterbuckilla oli oikeastaan Wildin ainut todellinen maalipaikka, mutta hyvin Niemi otti Calin läheltä tulleen vedon. Ihan mukavaa seurattavaa kuitenkin, vaikkei kumpikaan mitään ihmeitä esittänyt. Toinen erä oli sitten täysin vieraiden, Wildin porukka taisi jo pohtia kesäksi vaihtoehtoja eri turistirysien välillä.

Krediittiä pitää kyllä antaa kaverin neloskentälle, joka tuon pelin maaleillaan ratkaisi. Toisekeen pitää sanoa, että Nikellä ei todellakaan ollut paras päivä. Kopeckyn maalit olisivat olleet otettavissa ja kolmannessa maalissa Nikke sylki riparin suoraan Eagerille. Mutta samapa tuo kun viimeistely on noin heikkoa. Burns oli hyvä, ihmettelen vaan miksei Brent pelaa ykkös-yv:ssä. Kahden miehen ylivoimalla ei käynytkään kentällä. Jos Havlat-Zidlicky-paria ei haluta rikkoa niin Burnsia voisi peluuttaa Miettisen paikalla oikean b-pisteen kaarella. Siitä voisi sitten jouhevasti vaikka jatkaa kakkosyv:n viivamiehenä.

Cody Almondin peliin olen suht tyytyväinen. Ei vaan tuo Almond-Wellman-Boogaard toiminut olleenkaa, yllätys yllätys. Kolmannessa erässä kun Richards alkoi sekoittaa kenttiä niin Almond piristyi hieman. Olisiko jo ensi kauden joukkueeseen asiaa? Lisävuosi Aerosissa olisi kyllä varmaan vielä parhaaksi miehen tulevaisuuden kannalta. Wellman puolestaan saisi pikkuhiljaa tehdä sen avausmaalinsa, ettei jää ensi kaudeksi mitään apinaa selkään. Miettinen teki ainoastaan yhdet miettiset hukkaamalla avopaikan, Koivulla oli myös tyhjä maali, johon Niemi vielä ennätti ja tietenkin tuo Clutterbuckin 1. erän tilanne, joten kyllä siellä muutkin jäätyivät. Kolmannessa erässä Miettinen sai tosiaan lopulta luovuttaa ykkösketjupaikkansa Owen Nolanille. Ei sen kentän peli siitä kyllä juurikaan parantunut, mutta oikeilla raiteilla tässä mielestäni ollaan, jos Richards ei nyt vaan palaa samaan vanhaan perjantaina Sharksia vastaan. Mielelläni näkisin joko Wellmanin tai Almodin Latendressen ja Havlatin välissä loppukauden ajan. Clutterbuck vaikka sitten tuomaan sitä koohottamista ykköseen Antin sijaan.

Marco Scandella pelasi ensimmäisen AHL-pelinsä Aerosissa. Ainut mitä tiedän on (Russon twitteristä), että Scandella oli tapellut taklauksensa seurauksena. Tappelu oli tosin ollut lähinnä halailua. Harmillisesti Aerosin sivuilla ei näy pelaajien peliaikoja, joten paha arpoa enempää. Mutta joka tapauksessa ryminällä AHL:än, ensi kesänä sitten training campille taistelemaan paikasta Wildin kokoonpanossa.

Perjantaina saapuu taas San Jose vieraaksi.

Seuraavaksi saadaan tosiaan ärsytetty Sharks vastaan. Tappioputken jälkeen voittivat neljä peliä putkeen ja tänään 5-1-häviö Starsille, joten eiköhän siellä ole aika lailla haluja välttää seuraava tappiokierre.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
No niin, tää kausi oli sitten tässä. Toivottavasti hävitään loput ottelut niin jotkut vielä menis meistä ohitse. Järkyttävä säkä että Harding loukkaantu nyt kun pleijarit meni sivu suun. Soloong Ebbett, toiv ei nähdä Wildissä enää!

Nyt si vaan odotellan draftia. (ja ainakin itse sitä ettei liekit pääse play-offeihin)

Tavataan hartwallilla...
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
San Jose kävi noutamassa pisteet 2-3. Peliä en nähnyt, mutta koosteen mukaan ihan ok peli oli ollut. Wellman ja Sheppard kaiketi pelas todella hyvän pelin vaikkei Shep rankkarista(kaan) onnistunut. Miettinenkin teki maalin pitkästä aikaa, mutta pakkohan senki on joskus edes vahingos sinne osuttava. Koivulta muuten aika makeet veivit tos koosteen loppupuolella, mutta Bruno ei saanu kunnon vetoa aikaan.

Jonkun aikaa tullut jo seurattua tuota Minnesotan mahdollista sijoitusta draftissa sarjataulukon perusteella. Toki lotteryssä voi sijoitus muuttua, mutta aika pienet saumat siihen on.
Jos kausi päättyisi nyt, olisi sijoitus 8. draftissa.

13. Boston 84p(78ott.)
12. Philadelphia 84p(79ott.)
11. Dallas 84p(79ott.)
10. Rangers 82p(78ott.)
9. Atlanta 81p(79ott.)
8. Minnesota 80p(78ott.)
7. Columbus 77p(79ott.)
6. NY Islanders 76p(78ott.)
5. Carolina 76p(79ott.)

Minnesotalle vastaan tulevat vielä ensi yönä Vancouver (v), maanantaina Edmonton (v), torstaina Calgary (v) ja lauantaina kauden päätösottelu kotona Dallasta vastaan. Noista voisi veikata 0-4p vaikka todennäköisesti varmasti viimeisessä ottelussa Dallasia vastaan kotona laitetaan kaikki peliin.
Jos kaikki ottelut häviäis, niin olis pienet saumat vielä parempaanki sijoitukseen. Rangers ja Atlanta tuossa ovat nyt lähimpinä silti, joille pitää voittoja toivoa.

Ensi yönä siis Vancouverissa klo 5 ja Yahoolla näyttää peliä näkyvän taas. Kai sitä pitää herätä katsomaan vaikkei suuria odotuksia/toiveita voitosta olekaan. Wellmanin ensimmäistä maalia odotetaan edelleen sekä Boogaardin pitkän putken päättymistä. Russon blogipäivitystä odotellessa...

Edit. Hyvä juttu Burnsistä ja Latendressen tulevasta jatkosopparista.
 
Viimeksi muokattu:

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Vancouver voitti sitten vasta jatkoajalla 4-3 Salon tällättyä yv:llä ratkaisun. Kyllä vitutti, kun Almondin ensimmäisen NHL-maalin jälkeen Miettinen meni vielä tasoittamaan matsin.
Ei Minnesota erikoisemmin pelannut, parempi peli kuin Chicagoa vastaan, mutta Vancouver tarjosi oikein tuon tasoituksen. 2 ensimmäistä erää meni Vancouverin hallinnassa ja olis lukemat voinu olla vaikka 5-0 2.erän jälkeen. Sen verran oli loistopaikkoja. 3.erässä sitten alkoi löysäily, joka korostui vielä tuon tyhjiin tehdyn 3-1 maalin jälkeen. Taas kerran turha piste lisää.

Jotain huomioita pelistä:
-Tuomarilinja oli surkea. Välissä aivan käsittämättömiä jäähyjä esim. Sheppardin "koukku", jossa Sheppard taisi mailan varrella hipaista Nucks-pelaajaa. Salon voittomaaliin johtanut Zanonin korkea maila, jossa Burrows itse nosti Zanonin mailan päähänsä.
-Bäckström pelasi erittäin hyvän ottelun. Monta hyvää torjuntaa.
-Täytyy ihmetellä joukkueen munattomuutta tilanteissa, jossa Bäckströmin yli ajellaan kunnolla. Tänäänkin 3 kertaa enemmän ja vähemmän tultiin yli, mutta kaikki vaan puhaltelevat muniinsa ja katsovat vierestä.

Edmonton ens yönä, Miettinen tekee varmasti 3+0.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Edmonton ens yönä, Miettinen tekee varmasti 3+0.

Totta helvetissä tekee. Mikäs sen hienompaa kuin kaunistella tilastoja matsissa jossa kummallakaan ei ole minkäänsortin panosta, kummatkaan eivät varsinaisesti HALUA lisää pisteitä draftia ajatellen ja puolustuspelaaminen on varmasti luokkaa rullakiekkohöntsät.

Antti Miettinen, scores goals when no one really gives a fuck anymore.
 

Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Juu eipä piste tosiaan liiemmin lämmittänyt. Kaksi erää isät vs. pojat-kiekkoa, mutta Bäckströmin hyvän pelin ja osittain myös onnen ansiosta Canucks ei saanut peliä ratkaistua ennen aikojaan. Ja vaikka tuo tulos ei ollutkaan niin mieluinen niin olipa siltikin hieno nousu Wildilta viimeisellä minuutilla.

Keslerin maalissa tuli taas esille tuo riski, kun hyökkääjää peluutetaan viivalla ylivoiman aikana. Burrows kiersi Havlatin kuin keilan, Zidlicky tulee paikkaamaan ja unohtaa Keslerin yksin ja Koivu neppailee pari potkua jäljessä. Tämän jälkeen Havlat vaihdettiinkin sitten yv:ssä laitaan ja Schultz tuli viivalle. Kolmannessa erässä sitten palattiinkin samaan vanhaan.

Latendresse pelasi tänään yhden vaihdon, jossa erottui edukseen. Viimeiset 15 peliä tehoilla 4+3 ja mielestäni näyttänyt viime aikoina muutenkin melko aseettomalta. Pääsi toki tänään pällistelemään tyhjää maalia kiekon kanssa, mutta ei kelvannut. Tuttua Wildia siis viime peleistä. Mutta sinällään ihan mielenkiintoinen suvantovaiheen ajankohta, että jos kausi loppuu Latendressen kohdalla mollivoittoisesti niin mitähän Fletcher uskaltaa tarjota. Wellman tuossa linkittikin jutun Fletcherin mietteistä asiaa koskien. Itse nukkuisin yönä mukavammin, jos tarjottaisiin vaan 1-2 vuoden diiliä, vaikka pidemmällä sopimuksella voisi saada paremman hinta-laatu-suhteen. Mutta kyllä tuon riski on alkanut pelottamaan enemmän ja enemmän. Jos nyt pitkäkestoisempi sopimus päädytään kuitenkin tekemään niin saa caphit olla sitten aika naurettavan matala.
 

Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Pakko oli taas matsi katsoa ja olipahan heikkotasoinen ottelu. Edmonton vei lopulta 4-1. Kyllä näki, ettei kumpaakaan kiinnostanut yhtään koko ottelu. Edmontonilla oli silti enemmän yritystä ja saivat ns. ansaitun voiton. Minnesotan todelliset paikat ja Dubnykin huipputorjunnat jäivät näkemättä. Bäckström piti numerot siedettävinä kahden ensimmäisen erän aikana vaikka 2-0 av-maali menikin helpolla. 3. erässä muu joukkue ei enää edes yrittänyt, joten Edmonton sai vielä 2 maalia lisää.

Huomioita ottelusta:
-Pakit olivat syvältä tänään. Burnsiltä (-3 tänään) karmea sössiminen 3-1 maalissa. Pelasi Barkerin (-2) kanssa parina ainakin 3.erässä ja olipahan hirveän näköstä oman pään pelaaminen molemmilta. Prosser teki NHL-debyytin ja se näkyi. Ei silti ollut huonoin pakki kentällä, sai jopa ensimmäisen pisteensä Brunetten maalissa, lopussa otti sitten turhan 4min jäähyn korkeasta mailasta. Zanon, teräsmies koki kovia taas tänään, mutta pelasi silti n. 25min. Nilkka vääntyi yhdessä tilanteessa ja kerran pamahti laukaus kunnolla, mutta pieni huili ja takaisin kentälle.
-Latendresse ja Havlat jättivät ottelun kesken 2.erän puolivälissä. Latsilla selkävamma ja Havlatilla takareisivamma. Näin se kostautuu, kun pitää väkisin pelata loukkaantuneena.
-Koivun kenttä oli ainoa, joka sai jotain painetta aikaan Oilers-päädyssä. Silti tuo paine oli pääasiassa Brunetten ja Koivun syöttelyä toisilleen Miettisen kurvaillessa ties missä.
-Wellmanilla oli muutama hyvä nousu ja paikka, mutta kun joutuu pelaamaan Sheppardin rinnalla, pitää ne paikat itse luoda. Peliaikaa silti lähes 16min.
-Hieman huvittava tilanne 3.erässä, kun Havlat ja Latendresse olivat poissa, 2.yv-kentäksi muodostettiin Wellman-Sheppard-Clutterbuck ja pakeiksi Barker-Prosser. Hirveää sähläystä ja pian omassa päässä kunnon paniikki ja Edmontonille hyvä paikka.
-Yv:stä puheenollen nyt päästettiin jo 13. av-maali vastustajalle tällä kaudella. Varmaan ainoa tilasto, jossa Wild on "paras" ja selkeästi.
-Loukkaantuneena tänään jäivät pois Schultz, Zidlicky ja Nolan.


Torstaina sitten Calgaryyn. Toivottavasti Flamesilla olisi vielä panosta, ettei vahingossakaan tule pisteitä. Toivottavasti Lats ja Havlat tajuais jo antaa junnuille pelipaikkansa loppukaudeksi. Ei tarvi sitten koko kesää parannella vammoja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös