Yllin lähtö päävalmentajaksi oli siinä mielessä huono, että pitkä aika organisaatiossa merkitsi sitä, että Suuri Johtaja ehti muodostua auktoriteetiksi. Nupen sulkeminen (sori vaan Nurminen, olet tehnyt myös hienoja asioista Pelsun hyväksi) joukkueen tekemisestä ei vaan onnistu Ylliltä.
En väitä, että tämä on ainoa syy häpeälliseen rämpimiseen. Pelaajistolla (joukkueella?), jonka pitäisi taistella mestaruudesta.
Mutta toivon, että suurella taholla on tarpeeksi itsetuntoa palkata uudeksi valmentajaksi sellainen, joka kuuntelee omaa tiimiään (ei bussikuskia tai taksimatkustajaa) ja tekee päätökset itse.