Minusta on yllätys ja jopa tyhmyyttä, että tässä kohtaa ei osata kriittisesti tarkastella ollaanko strategiassa onnistuttu. Näyttöjä on nyt annettu tarpeeksi ja ei vaan riitä. Tällä hetkellä ollaan menossa karsintoihin ja myös viimeisimmät ottelut tukevat tätä polkua vahvasti.
Eipä nyt vaivuta synkkyyteen. Karsinnoista puhuminen on yltiöpessimismiä. Alku kaudesta joukkue esitti useasti hyviä otteita ja esimerkiksi kauden ensimmäiset Ilves ja IFK kohtaamiset oli hyvinkin lupaavia. Mentiin kaasupohjassa ja joka jätkästä oli havaittavissa, että ollaan sitoutuneita yhteiseen tekemiseen.
Sitten tuli huonompi jakso, jossa oltaisiin kysytty sitä jännettä, jota kokeneempi valmentaja olisi kykenyt
ehkä paremmin ylläpitämään. Tuli liian nopeaa turhautumista, kun tulosta ei synny. Vielä kun hävittiin maalivahtivertailussa kerta toisensa jälkeen, joka käänsi tasaisia pelejä tappioksi, oli kierre valmis,
Ei ole siis mielestäni kyse siitä etteikö Ylli osaisi valmentaa tai etteikö pelaajat olisi valmiita sitoutumaan häneen johtamaan ryhmään. Toimintakyky ja reagointi paineen alla on se heikko kohta. Tähän olisi tarvittu ratkaisua jo aikaa sitten. Kaveri olisi pitänyt laittaa jäähtymään hetkeksi taka-alalle ja ottamaan oppia miten asiat hoidetaan vaikeina hetkinä.
No millä tämä solmu nyt sitten avataan... Menty jo niin pitkälle, että kaveri kaipaa varmaan yksilöterapiaa avatakseen omat lukkonsa ja palatakseen valmennushommiin. Eiköhän tämä ole kaikilla tiedossa, että jotakin on tehtävä, mutta mitään hätiköityjä ratkaisuja ei haluta tehdä, joka on ihan hyvä. Seuraava liike pitää olla hyvin harkittu ja tukea pitkän tähtäimen strategiaa. Ollaan totuttu finaalipeleihin tässä parin kauden ajan toki joo ja kansalla nälkä kasvaa syödessä, eikä vähempi kelpaa, mutta halutaanko me lyödä sen vuoksi kaikki panokset tähän kauteen silläkin uhalla, että etsitään sitä punaista lankaa taas seuraavat 10 vuotta.
Tälle töppäykselle on varmasti täysin perusteltua osoittaa mieltä seuraavissa peleissä, mutta sen jälkeen toivoisin, että tullaan toimeen sen ratkaisun kanssa mikä se tulee olemaankaan ja tuodaan fanien kautta se kuudes kenttäpelaaja jäälle ja pidetään huoli siitä ettei ainakaan siitä jäisi kiinni ettei seistäisi oma jengin takana.