Sellainen vain välillä ihmetyttää, että jos nämä tämän hetken suomalaiset yu-valmentajat ovat niin erinomaisia asiantuntijoita, että joidenkin mielestä tälläkin palstalla on turha kenenkään kyseenalaistaa mitään, niin miksi esim. eräs norjalaisperhe on 2010-luvun EM-mitalitilastossa koko Suomen edellä?
Suomalainen yleisurheilu on elänyt tietynlaisessa alemmuustilassa tyyliin Arsi Harjun olympiavoiton jälkeen.
Lajia on tekohengitetty keihään menestyksellä. 1990-luvulla oli taloustilanne yleisurheilussa huomattavasti parempi, mitä esim. 2010-luvulla.
Yleisurheilussa alkaa Suomen sisällä olla taas suhteessa hyvä kansallinen taso. Kun puhutaan globaalista lajista, niin voidaanko menestymistä aina mitata mitalleissa? Esimerkiksi arvokilpailuiden finalistit on kaikki suhteessa yhtä hyviä urheilijoita. Marginaalit on pienet, mutta yleensä sieltä erottuu ne viisi massaa parempaa heppua, jotka ratkovat mitalit.
Suomella oli miesten keihäässä Tero Pitkämäki yli 10 vuotta tällainen, joka pystyi jokaisena vuotena käytännössä taistelemaan mitaleista ja olemaan se ykköstykki. Siinä rinnalla kävi sitten Ruuskasta, Manniota, Wirkkalaa ja kumppaneita.
Sama OP Karjalaisen kanssa.
Lajit heittelee. Pitkämäki ja Karjalainen oli suomalaisia yleisurheilun supertähtiä missä Karsten Warholm on Norjassa. Me saimme nauttia heistä sen hetken ymmärtämättä tilannetta.
Jos joskus kävisi säkä, että Suomesta ponnahtaisi jokaiseen lajiin sekä miehiin, että naisiin yksi arvokisafinaalisti esim. EM-kisoissa, niin sit me voidaan verrata itseämme Saksaan, kun sieltä tuleekin kolme finaalistia. Taas on asiat huonosti.
Tilanne on Suomessa käytännössä koko ajan sama, vuodet ja lajit vain vaihtelee.