Yleisurheilun MM-kisat 27.9.–6.10.2019 @ Doha, Qatar

  • 250 123
  • 4 809

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Duplo näyttää minusta vähän pätkältä, mutta hän on 181 cm silti. Kaksi senttiä lyhyempi kuin S. Bubka.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No nämä jutut nyt on kuitenkin tälläisiä hakamussutteluja, kun ei suomalaiset urheilun suurkuluttajat voi enää oikein muulla tätä kotimaisen urheilun alemmuustilaa kuitata kuin tälläisellä vitsailulla. Tosiasia on, että esim. Elmo Lakka alisuoritti ja pahasti ja ei todellakaan ole ollut ainoa kotimaisista joiden suoritustaso ei vaan ole ollut sitä mitä olisi odottanut kauden tärkeimmässä kilpailussa.

Alisuorittajia tulee aina, kun lähettää joukkueellisen urheilijoita kisoihin. Koskee kaikkia maita, toki Suomea varmaan vielä keskimääräistä enemmän. Joka tapauksessa on epärealistinen odotus, ettei tulisi yhtään epäonnistuja.

Itse en jaksa välittää juurikaan, pääseekö joku jo alkujaankin altavastaaja suomalainen finaaliin, kun on aikoinaan parempaan menestykseen tottunut. Sama kun mäkihypyssä, ei oikein jaksa jännittää pääseekö suomalainen toiselle kierrokselle, kun ei kärkikahinoissa kuitenkaan ole.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mainitaan vielä Topista, että vaikka menisi välillä Raitasella ja Ukonmaanaholla sormi suuhun, niin siellä on vielä taustalla Keskisalon Jukka valmennuspäällikkönä, joka todistetusti tietää mitä maailman huipulle pääseminen vaatii. Raitasella on myös tätä taustaa vasten hyvät eväät mikäli aivan maailmantasolle mielii.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Alisuorittajia tulee aina, kun lähettää joukkueellisen urheilijoita kisoihin. Koskee kaikkia maita, toki Suomea varmaan vielä keskimääräistä enemmän. Joka tapauksessa on epärealistinen odotus, ettei tulisi yhtään epäonnistuja.

Itse en jaksa välittää juurikaan, pääseekö joku jo alkujaankin altavastaaja suomalainen finaaliin, kun on aikoinaan parempaan menestykseen tottunut. Sama kun mäkihypyssä, ei oikein jaksa jännittää pääseekö suomalainen toiselle kierrokselle, kun ei kärkikahinoissa kuitenkaan ole.
Tottakai tulee aina, tämä lienee itsestäänselvyys. Mutta jos sä juokset itse 110m aidat 13.50 haminoille monta kertaa putkeen (vielä aivan ennen kisojakin), niin kyllä varmaan sinuakin harmittaisi jos seuraavaksi meneekin 13.70 ja risat? Koko kesän olet vedellyt hyvällä tasolla ja yhtäkkiä taso putoaa tuolle matkalle melkoisesti. Eikä tässä ole kyse mistään epärealistisista odotuksista yms. Sama kävi nyt kolmellakin tonnilla, kun urheilija itsekkin oletti ja tiesi pystyvänsä parempaan ja vaatii itseltään sitä parempaa. Aivan toinen tarina sitten joku seiväsnainen jonka koko kesä ollut yhtä alamäkeä, tai urheilijat jotka loukkaantuneet kesällä.

Minä miellän epäonnistujiksi ne jotka itse tuntee epäonnistuneensa, en niitä joille joku muu luo aivan käsittömät paineet. Jos urheilija ei itse voi olla tyytyväinen suoritukseensa, niin silloin hän on minunkin mielestäni epäonnistunut. Varsinkin jos ne kesän tulokset on sellaisia, että tyhmempikin tajuaa sen tason olevan hurjasti kovempi, eikä vain mikään yhden kisan tähdenlento.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mainitaan vielä Topista, että vaikka menisi välillä Raitasella ja Ukonmaanaholla sormi suuhun, niin siellä on vielä taustalla Keskisalon Jukka valmennuspäällikkönä, joka todistetusti tietää mitä maailman huipulle pääseminen vaatii. Raitasella on myös tätä taustaa vasten hyvät eväät mikäli aivan maailmantasolle mielii.

Tämäkin vielä. Siinä on kolme tervepäistä kaveria, jotka toisaalta eivät ole valmiita mihinkään nuori suomi - kompromisseihin ja muiden miellyttämiseen. Kunnilmapiiri on avoin ja kaikki tuntevat toisensa, tuo se pitkässä juoksussa todennäköisemmin tulosta kuin jatkuva valmentajan vaihtelu.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Miesten seipään finaalin ohessa on mukava kerrata Elmon, tuon Kainalniemen suuren pojan ennätykset eri lajeissa. Sieltä voidaan tehdä huomio, että seipäässä Elmo oli vaisu.

100 metriä 9,72, 800 metriä 1.37,62, pituus 10,13 m, seiväs 600 cm ja keihäs 106,79 m
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Miesten seipään finaalin ohessa on mukava kerrata Elmon, tuon Kainalniemen suuren pojan ennätykset eri lajeissa. Sieltä voidaan tehdä huomio, että seipäässä Elmo oli vaisu.

100 metriä 9,72, 800 metriä 1.37,62, pituus 10,13 m, seiväs 600 cm ja keihäs 106,79 m

Tähän huomiona: Juhani Peltosen kirja Elmo ilmestyi vuonna 1978.
Kirjailija ei vetänyt noita tuloksia överiksi. Vanhalla keihäällä taisi Hohn viskata noin 104 meetriä..
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Lähellä oli mennä yli.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Nelosella varmaan oltava Miller-Uibon vankkureissa etelän suomalaisten takia. Toki eurooppalaisten puolella olen aina.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Duplantis helposti yli 580.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kendricks on vakuuttava, menee yli kuuden tänään.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Wimbley ja Moroko ulkona finaalista. melkoisen kova paukku.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ei riitä Lavellienen nousut. Pitää vaan saada kovempaa tultua kuopalle, jotta saa energiaa seipääseen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kendricks on vakuuttava, menee yli kuuden tänään.

Tuo televisiokuva vielä valehtelee, Kendricks etenkin tulee aivan mieletöntä kyytiä kohti kuoppaa. Olin Lontoossa juuri tuota seipään finaalia 2 vuotta sitten katsomassa livenä ja siellä konkretisoitui mitä hurjaa akrobatiaa tuo on. Nopeuden, voiman, liikkuvuuden ja koordinaation yhdistelmää. Kun se rima on kuudessa metrissä, niin on se vain niin järkyttävän korkealla ettei uskokaan. Sellainen lentomäki-fiilis tulee.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kivoja sisääntuloja naiskeihäänheittäjiltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös