Taas kerran yleisurheilun arvokisoja seuratessa olen pohtinut, eikö IAAF todella kykene kitkemään Qatarin, Bahrainin ja nyt myös Kazakstanin tapaa "ostaa" afrikkalaisurheilijoita riveihinsä. Legiimillä tasolla varmasti vaikeaa, koska kansalaisuuden vaihdoksia tapahtuu yhtäältä "orgaanisesti", mutta sääntöjen soisi olevan tiukemmat.
Ajoittain olen pohtinut, miksei myös länsimaissa harrasteta vastaavaa? Jos tämä on ns. pelin henki, voisi olettaa myös eurooppalaisten maiden näkevän olympia-/MM-kultamitalin arvon maabrändin muodostamisessa ja kansallisen itsetunnon kohottajana. -Huippu-urheilussa, missä kansalliset tunnukset ovat isosti esillä, on aina ollut kyse merkittävältä osin tästä.
Vaikka Persianlahden pikkuvaltiot ja Kazakstan toki vauraita ovatkin, en usko maiden yleisurheiluohjelmien olevan niin kalliita, etteikö Länsi-Euroopassa olisi varaa samaan. Kazakstanin bruttokansantuote on esimerkiksi vain kaksi kolmasosaa Suomen vastaavasta. Kansalaisuuden myöntäminen ulkomaalaiselle ilman sukutaustaa toki on Eurooppalaisissa oikeusvaltiossa hitaahko prosessi, vaatien useimmiten vuosien asumisen.
Välillä olen toki pohtinut, eikö kukaan kansalaisuuttaan vaihtanut urheilija koe "syyllisyyttä" teostaan. Rahallinen ja materiaalinen korvaus toki helpottaa aina, enkä oleta kaikkien urheilijoiden olevan kovin patrioottisia, joskin näitäkin toki riittää.