Case Ojala osoittaa sen minkä takia täällä ei voiteta ikinä mitään. Heti, kun joku kokeilee rajojaan, niin ollaan sormi heristäen tuomitsemassa, kun ei vittu kuunnellut jotain rääkyvää pelikirjavalmentajaa, joka sekkari kädessä on jakanut koko matkan johonkin aikaraameihin.
Saapihan sitä kokeilla rajojaan, ja varmaan nuoren kaverin on niin jossain vaiheessa hyväkin tehdä, mutta kyllä se on melkoisen lapsellista kuvitella että kestävyyslajeissa kärkeen millä hinnalla hyvänsä rynniminen on joku oikotie onneen.
Jos kunto riittää voittotaisteluun, niin kyllä niistä tarkkailuasemista voi nousta voittoon kuten Keskisalo ja aiemmin Virén ovat tehneet. Ja jos ei riitä, niin voi päästää kärjen menemään (niin kuin muuten Ojalakin teki tänään Dinizin kohdalla), ja katsoa mitä muita sijoja olisi otettavissa. Ei se ole mikään häpeä kisata fiksusti.
No, Ojala pääsi tänään maaliin ja sai kokemusta, joten tämän päivän tuloksesta ei ole minulla suuremmin valittamista. Mutta ei siitä kannata tehdä mitään ainoaa oikeaa tapaa kilpailla.