Yleisurheilun MM-kilpailut 2005

  • 146 462
  • 1 384
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tästä samoalaisesta keihäänheittäjästä löytyi sellainen tieto, että hänen piti osallistua kuulantyöntöön, mutta oli myöhästynyt lentokoneesta eikä ehtinyt Helsinkiin ajoissa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ateenan jälkeen, eräässä kosteassa illassa, yksi kaveri kertoi jonkun verran yleisurheilun parissa toimineen tuttavansa sanoneen - tämäkin todennäköisesti hieman kosteassa illassa tapahtuneessa urheiluvisassa - , että mikäli Karjalainen ei anna valtaisen kritiikin lannistaa, on hänellä kapasiteettia dominoida muutaman vuoden päästä moukarinheittoa. En kuitenkaan kykene vahvistamaan lähteiden luotettavuutta tai tietotasoa.

Ihan vakuuttava Pitkämäen karsintaheitto, tosin hyvä repäisy Makaroviltakin. Joka tapauksessa, eipä ole viiteen vuoteen, Parviaisen huippuvuosien jälkeen, ollut yhtä vahvaa mitaliehdokasta. Jolla kaiken lisäksi ei pää petä kovassa paikassa. Harvinaisen vakuuttavaa jälkeä ollut läpi kauden, yleisurheilun heikot vuodet pistävät tietenkin maalailemaan piruja seinille, mutta tähän asti kaikki on mennyt nappiin. Liian aikaista sanoa, mutta olisiko tässä uusi kiintotähtemme? Kuhan ei paikat ala paukkua.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pantse67 kirjoitti:
Kaiken kukkuraksi Matti hajotti hyppytelineetkin. Aika noloa,
etten sanoisi...

Ja pässi pääsi yrittimään neljä kertaa 545:stä. Aikamoinen Don Quijote, peitsi kädessä ja aina jokin kumma kapistus päässä.
 
Viimeksi muokattu:

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
aceman81 kirjoitti:
Ateenan jälkeen, eräässä kosteassa illassa, yksi kaveri kertoi jonkun verran yleisurheilun parissa toimineen tuttavansa sanoneen - tämäkin todennäköisesti hieman kosteassa illassa tapahtuneessa urheiluvisassa - , että mikäli Karjalainen ei anna valtaisen kritiikin lannistaa, on hänellä kapasiteettia dominoida muutaman vuoden päästä moukarinheittoa. En kuitenkaan kykene vahvistamaan lähteiden luotettavuutta tai tietotasoa.

Onhan OP:ta aivan julkisesti pidetty kaikkien aikojen lahjakkaimpana suomalais(yleis)urheilijana, ohi muun muassa Toni Huikurin, Aki Parviaisen, Petri Keskitalon ja muiden ihmemiesten. Huikuri oli ennen jalkavaivojaan kehityksessä Javier Sotomayorin vertainen, Keskitalo maailman paras pituushyppääjä junnuaikoinaan ja Parviainen ME-mies samoin juniori-iässä. Ja muistetaan, että OP:n ensimmäiset arvokisat olivat 1997- ja silti hän oli nyt, 2005, finaalin nuorin heittäjä.
 

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
scholl kirjoitti:
En toki, vaan se ei osaa hypätä yksinkertaisesti seivästä.

Missä menee mielestäsi osaamisen raja? Riittääkö yhden kisan totaalinen epäonnistuminen näyttämään sen, että kaveri ei osaa mitään? Eikö se taannoinnen nuorten kisojen pronssimitali osoita yhtään osaamista?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Espoon Siniset kirjoitti:
Tästä samoalaisesta keihäänheittäjästä löytyi sellainen tieto, että hänen piti osallistua kuulantyöntöön, mutta oli myöhästynyt lentokoneesta eikä ehtinyt Helsinkiin ajoissa.

Olisi ollut kyllä varmaan kiekoissa vahvimmillaan. Koska siinähän olisi jäänyt omalla ennätyksellä Tompurikin taakse. Oli ollut kovasti vientiä haastatteluissa ja huomenna kaveri kommentoi BBC:lle keihäsfinaalia. Ehkä ensi kisoihin kiekossa.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miesten keihään karsinnassa odottelin vuoroon Saksan lippispäistä Boris Henryä, mutta eihän hän ole mukana lainkaan. Onko Henry jo loptettanut uransa, vai eikö muuten päässyt kisoihin? Mikä lie asian laita?
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
pala kirjoitti:
Jaahas, Jaska jäi tulokseen 191. Nyt tuli takapakkia.

Lievästi sanottuna. Käytännössä voidaan alkaa seurailemaan muiden suomalaisten suorituksia ja odottamaan huomista keihäsfinaalia. Vittu!

EDIT: tähän mennessä kisoissa ei suomalaisilta ole nähty yhtään ylisuoritusta, doping-Tiisanoja päässyt ehkä lähimmäksi sitä.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Esterin perse repesi.

Vaikka rajuja kuurojahan sitä lupailtiin. Täällä satakunnan ja e-pohjanmaan välimaastossa kellistellään vielä toistaiseksi sinisen taivaan alla, paahtavassa kuumuudessa. Paineita kasautuu.

Onneksi Bubi ja Mertsi panee parastaan
 
Viimeksi muokattu:

H-katsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko 2004-2005, Napoli
Taitaa olla kisat ohi tältä illalta vai mitä sanoo pääkaupungin sammakkomiehet?
Onkohan sellaista varasuunnitelmaa olemassakaan, joka kattaisi tämäntyyppisen Force Majorin?
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Solomon kirjoitti:
Lievästi sanottuna. Käytännössä voidaan alkaa seurailemaan muiden suomalaisten suorituksia ja odottamaan huomista keihäsfinaalia. Vittu!

EDIT: tähän mennessä kisoissa ei suomalaisilta ole nähty yhtään ylisuoritusta, doping-Tiisanoja päässyt ehkä lähimmäksi sitä.

Mahtaisi olla ikävää olla sinä.

Mistä näitä urheilunvihaajia aina sikiää MM-kisojen aikaan, ja miksi ne valtaavat jopa urheiluaiheisen saitin keskustelupalstan? Vaikea ymmärtää.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Takaisin sateeseen astelen.. Tämähän on kuin Vares-elokuvasta. Vettä tulee niin penteleesti että ei mitään rajaa. Päästäisivät jo Bubin ja Antsankin huilaamaan. Sen verran väsähtänyttä läppää äijät heittävät.
 
Mutta hyvällä mielellähän tuollaista vesisadettakin katselee, kun voi samalla kuunnella, kuinka Bubi, lukuisten, "että", "jotta", "koska" ja "kun" sanojen säestyksellä kertoo meille vesi+sähkö yhdistelmän vaarallisuudesta.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Bubi selostaa sadetta jo kymmenettä minsaa. Taustalla soi muuten Who*ll stop the rain? Hitsit kun satasen aitojen naisia ois lähizuumattu...wet t-shirts etc...

Kyllähän tätä seurailee ennenkuin turpaansa ottelee.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
forrest kirjoitti:
Ei tuo ihan ukkoskuurolta vaikuta, sillä lisää tavaraa (nyt oikeasti, eikä mitään leikkipommeja) on tulossa Eestistä. Yhden ukkostutkan kertomaa: http://www.flcenter.net/ukkostutka.htm

EDIT: tämä tietysti siinä tapauksessa, jos ukkospilvet matkaavat kohti Suomea

Huhhuh...! enpä ole ukkostutkaa aiemmin tuollaisena nähnyt vaikka seurailen sitä silloin tällöin.

Asun itse alle sadan metrin päässä Suomenlahdesta ja merelle on esteetön näkökenttä ja täytyy sanoa että huhhuh minkä väristä tavaraa sieltä on tulossa!
 

H-katsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko 2004-2005, Napoli
Onkohan toi Riihilahti käynyt armeijaa? Melkoisen luontevasti kaveri "teitittelee" pääministeri Vanhasta. "Mitäs keihäskisasta ajatellaan niissä piireissä, missä sinä liikut?"
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei hyvältä näytä tuo tämän illan kisojen jatkaminen enää tänään. Sähköt pantiin poikki. Mitenköhän tästä jatketaan? Aikataulut menevät uusiksi. Jos lajeja siirrettäisiin huomiselle, niin mitä tehdään tämän illan katsojille? Huominenhan on ainakin illan osalta loppuunmyyty. Taitaa Pihlakoskella olla kainalot hikisinä...
 

seisnauraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit + muut kestomenestyjät
Humpauttaja kirjoitti:
Ei hyvältä näytä tuo tämän illan kisojen jatkaminen enää tänään. Sähköt pantiin poikki. Mitenköhän tästä jatketaan? Aikataulut menevät uusiksi. Jos lajeja siirrettäisiin huomiselle, niin mitä tehdään tämän illan katsojille? Huominenhan on ainakin illan osalta loppuunmyyty. Taitaa Pihlakoskella olla kainalot hikisinä...

Kaikella todennäköisyydellä ainakin miesten 400 ottelusta juostaan. Vielä kun saavat sen korkeuden hypittyä loppuun. Noh, eiköhän ne sieltä vielä pääse jatkumaan. Jee, maailman vahvin mies kisat! ;)

EDIT: Ääh, ne olikin vaan vahvin mies kisat.

EDIT2: Huh, onneksi Pubi jatkaa!
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Mängimies kirjoitti:
Kyllä nyt vituttaisi asua Stadissa!

Ihan kivaa täällä on. Meillä on taloissa katot, joten ei pieni sade haittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös