Varmaankin omalta osalta aika jakaa plussat suomalaisille urheilijoille näistä kisoista.
Tullut ehkä jo selväksi, eli itse en ala haukkumaan kenenkään otteita niin pitkään kun itse en kilpaile tuolla tasolla, eikä ole ollut tarvetta muutenkaan. Myönteisiä asioita sen sijaan löytää joskus osittain huonoistakin tuloksista.
Hannu Hämäläinen: Juoksi alkuerästä jatkoon. Juoksee uransa parasta kauttaan ja luultavasti ennätys olisi mennyt uusiksi toisenlaisissa tuulissa. +++
Joni Rautanen: Jäi alkueriin, johtuen hänelle harvinaisen huonosta startista. Viestissä hyvät näytöt. ++
Jonathan Åstrand: Loistavat juoksut kakkosen alku- ja välierissä. Niukka finaalista karsiutuminen. Ennätys meni uusiksi ja viestifinaalista 7 sija. +++
Hannu Ali-Huokuna: Viesti nelikon kuopus juoksi Barcelonassa hyvät avausosuudet ja suoritti hyvät vaihdot. ++
Mikko Lahtio: Vaikutti kasin kisassa pitkään siltä, että jos näin jatkuu niin voisi kirillään mennä jatkoon, mutta sitten jäi pahasti pussiin ja kisat oli sitä myöten taputeltu. Hänen loppukirinsä tietenkin tulee paremmin esille vielä Eliittikisojen tapaisissa tapahtumissa. Iloa voi repiä siitä, että leikkausten jälkeen pääsi edes kesäksi juoksemaan ja sai rikottua EM-rajan. Terveenä pysyessään 1:46 alittaja. +
Mikael Bergdahl, Jonas Hamm, Niclas Sandells. Olivat minun papereissani aika samanveroiset kaverit ennen starttia. Hammilla tosin vähän parempi ennätys. Yhtä kaveria taisin odotella pienellä yllätyksellä jatkoon, mutta ikävästi Sandellsilla se jäi pienestä kiinni. + Kahdelle ensimmäiselle ja Sandellsista jäi vähän parempi maku.
Matti Räsänen: Kympiltä odotettiin jopa pistesijaa, mutta vähän yllätykseksi oli se huonompi suomalainen. Vitosella oli vielä vähän väsynyttä menoa. En pettynyt, mutta pistesija olisi ollut tosi hieno suoritus. -
Jussi Utriainen: Vakuutti minun kyllä täysin kympillä, ensinnäkin olemalla se parempi suomalainen ja Jussista on jäänyt enemmän kuva maratoonarina/puoli-maratonin juoksijana ja maastojuoksijana. Vauhtia riitti radallakin. Sanoi jatkavansa Helsinkiin asti ainakin, eli olympiavuoteen. +
Joonas Harjamäki: Olisi ollut tilaisuus rikkoa ennätys, mutta näin tällä kertaa. Oli ennakkoon Ukonmaanahoon verrattuna ehkä vähän parempi, mutta tällä kertaa osat vaihtuivat mielestäni. -
Janne Ukonmaanaho: Hyvää taistelua, mutta ei aivan riittänyt finaaliin. Teki uuden ennätyksensä 8:33.48 ja sehän on aina hieno suoritus. ++
Juha Sonck: Olisihan se ollut yllätys, jos Juha olisi jatkoon alkueristä mennyt. Ennätyksen tietämille olisi kuitenkin ollut mahdollisuudet nappiin osuessaan. Ikävä loukkaantuminen ja paarimatka kentältä pois. -
Jussi Heikkilä: Jussi ei ole lähelläkään parin vuoden takaista kuntoaan, pitkälti loukkaantumisista johtuen. Olisi luultavasti edennyt jatkoon ilman lopun virhettään. Tämänkin kauden vastoinkäymisistä johtuen +.
Vesa Rantanen: Lajivalmentaja ja roolistaan johtuen oma treenaminen aika vähissä. Oli vakavastikin ottaen jonkin aikaa kiinni finaalipaikassa. Karsiutuminen tuli, mutta pystyi kuitenkin sivuamaan kauden parastaan ja taisi tulla siinä samalla hänen arvokisauransa päätökseen. +
Eemeli Salomäki: Nuorelta mieheltä hyvä esitys ja kauden parhaan tuloksen 560 cm sivuaminen. Karsiutui aika niukasti finaalista ja loppusijoitus 13. Toivotaan hänelle terveitä vuosia. Ilman Monosen loukkaantumisia meillä olisi kaksi hyvää seiväsmiestä. ++
Tommi Evilä: Kolme aika samanlaista hyppyä karsinnassa, toinen niistä pisin (kaukana vahalta). Kolmas kuitenkin virallisesti pisin ja tiukassa paikassa venytti finaaliin. Aika huono maku olisi jäänyt hyvän kauden jälkeen, jos ei olisi loppukilpailupaikkaa irronnut. Finaali ei ihan nappiin mennyt. Pistesija olisi kelvannut. +
Otto Kilpi: Tällä kertaa oli Otolle karsinta vielä liian kova. Esitti kuitenkin lähes kauden parastaan ja vähän huonompitasoisemmassa karsinnassa olisi raivannut tiensä jatkoon. 17 loppusijoitus. +
Petteri Lax: Viimeisenä miehenä finaaliin tuloksella 798 sallituissa olosuhteissa. Karsinnan tasosta johtuen tosi positiivinen esitys. Finaalissa parempi suomalaisista ja hän toi sen pistesijan sijoittumalla seitsemänneksi. +++
Frantz Kruger, Mikko Kyyrö: Molemmilta päättyivät kilpailut karsintaan, jatkoon pääsy olisi vaatinut kauden parasta esitystä. Frantzilta päättyi samalla arvokisaura ja koko ura ilmeisesti Ruotsi -ottelun jälkeen. Mikko jäi jopa alle 60 m ja se on aika kevyt tulos näissä kisoissa. -
Olli-Pekka Karjalainen: Karjalainen heitti finaaliin ja tämä kauden tasoon nähden se oli hyvä suoritus, vaikka kovaa tulosta ei tarvitukaan. Finaalissakin kauteen nähden ihan perinteinen tulos. +
Tuomas Seppänen: Aikuisten arvokisaensikertalaiselta ihan lupaava karsinta, heitti kauden toiseksi parhaan tuloksensta 72.94, jolla karsinnan 15. Eipä häneltä ihmeitä voinut odotellakaan. ++
David Söderberg: Ei mikään ikäloppu heittäjä, ollut kuitenkin pitkään jo mukana ja pitkästä aikaa ihan mukavia heittoja tullut tällä kaudella. Karsiutui ensimmäisenä miehenä finaalista ulos. Hyvää venymistä Euroopan ja samalla maailman huippuja vastaan. ++
Harri Haatainen: Karsiutui ikävällä sivulaittomalla. Tehnyt hirvittävän vakavien loukkaantumisten jälkeen melkein mahdottomasta mahdollisen ja noussut maailman huipulle takaisin. Moni kritisoi häntä aika rajusti, mutta Harri oli ainut mies kenestä oli Pihtiputaalla EM-lipun lunastajaksi. Kaikille oli tiedossa jo kuukausia sitten millä kriteereillä lippu irtoaa ja muista ei siihen ollut. Suomen kolmanneksi paras keihäänheittäjä valinnat tehdessä, on sitä luultavasti tälläkin hetkellä. +
Tero Pitkämäki: Suomen mitalitilin avaaja ja samalla myös ainut mitalisti. Kauden tasoon verrattuna tosi hyviä heittoja finaalissa. Jo neljäs arvokisamitali hänelle. +++
Teemu Wirkkala: Loppukilpailuun vakuuttavasti, jossa kuitenkaan tuloksellisesti ei mennyt kovin hyvin. Sijoitus ok 5. +
Mikko Halvari: Oli ottelussa pitkään + 7800 tahdissa, eli ennätys olisi viimeisten lajien ok -suorituksilla parantunut mukavasti. Käsi ei kuitenkaan kestänyt, jonka vuoksi seiväs ja keihäs menivät aika kehnosti. Kiekossa ylivoimainen lajivoitto. ++
Jarkko Kinnunen: Vihaan suomalaisesta sisusta jauhamisesta, mutta nyt se tuli vissiin esille. Kisan aikainen nesteytys ei onnistunut jostain syystä ja 50 km kisassa sellainen on aika raju asia. Laatta lensi ja lopulta mies jouduttiin ottamaan radalta pois ja tippaan. Oli ennätysvauhdissa ennen ongelmia ja varmasti pettyi erittäin pahasti, varsinkin tietäen että Helsingin kisoissa ei 50 km kävelyä ole. ++
Ilona Ranta: Aika odotettu karsiutuminen, juoksi kuitenkin pitkästä aikaa pitkissä aidoissa alle 57 sekunnin. Loppua parantamalla voisi päästä 56 sekunnin alle. Positiivinen esitys. +
Sandra Eriksson: Nuorelta estejuoksijalta jäi kauden paraskin sekunnin päähän. Itse jopa odottelin uutta ennätystä, tietämättä hänen jalkaongelmistaan. Täysin kunnossa ollessaan olisi finaalipaikka voinut tulla. +
Minna Nikkanen: Erittäin hienosti finaaliin, jossa vähintään yhtä hieno 9 sija. Tuloksellisesti olisi voinut mennä paremminkin, mutta nuorelta hyppääjältä hienot kisat.
Tanja Komulainen, Sanna Kämäräinen: Ennakkoon urheilijat, joilta vähiten odotin, ei sieltä paljoa tullutkaan. Komulaiselta kolmen ruksin sarja, toinen sai muistaakseni 53:lla alkavan tuloksen. Oli kaikesta huolimatta mukava nähdä tässäkin lajissa edustajia Suomesta. -
Merja Korpela: Kukapa olisi uskonut, että Merja menee jatkoon, johtuen Euroopan hirvittävän kovasta moukaritasosta naisten puolella. Todella tasainen heittäjä, heittikin finaalissa tutun 68 alkavan tuloksen ja se riitti jopa 8 sijaan, eli Suomen ensimmäiseen pistesijoitukseen, ei huonosti. Toivon todella että heittäisi 70 metrin rajan yli ja pistäisi SE lukemat siinä samalla uusiksi. +++
Oona Sormunen: Kärsi tutusta ongelmasta, eli viskasi sivulaittomia. Yksi taisi olla tuloskelpoinen heitto, mutta astui yli, mielestäni olisi voinut ottaa tuloksen vaikka kuinka harmitti. Saa kotimaankentillä pikku hiljaa hyvää vastusta uudelta maailmanmestarilta Sanni Utriaiselta. -
Suomi on pieni maa ja tulokset sen mukaisia. Tyytyväinen täytyy olla isoimpaan osaan urheilijoistamme ja kauden parhaita nähtiin oikeassa paikassa. Kuitenkin 1 mitali ja 4 pistesijaa.
Barcelonan jälkeen mielenkiintoiset Kalevan Kisat, sekä Ruotsi -ottelu, josta ennakkoon taas miesten puolella voitto tulossa. Toivottavasti nähtäisiin loppukauden aikana hyviä tuloksia ja saattaapi olla SE-lukemiakin tiedossa, esimerkiksi miesten pikaviestistä.